maanantai 10. tammikuuta 2022

S Osa transaktivisteista on tehnyt asialleen massiivisen vahingon yrittämällä aggressiivisesti kiistää koko biologisen sukupuolen merkityksen

Osa transaktivisteista ja heidän kannattajistaan on tehnyt asialleen massiivisen vahingon yrittämällä aggressiivisesti kiistää koko biologisen sukupuolen merkityksen. Tavoite lienee, että transihmiset saisivat kokea itsensä täysin naisiksi tai miehiksi. Setan sivuilla sanotaan, että transsukupuolisille on tärkeintä tulla kohdatuksi ja nähdyksi nimenomaan naisina tai miehinä – ei transnaisina tai transmiehinä. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 28.10.2021 julkaistussa pääkirjoitustoimittaja Annikka Mutasen kirjoittamassa kolumnissa Biologian osuutta sukupuolessa ja seksissä ei kannata kiistää.]

[PS. Mutanen myös kertoo kirjoituksessaan osallistuneensa keskusteluun, jossa on varoitettu, että esimerkiksi tällä tavoin kirjoittamalla hän saattaa edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien polkemiseen tähtäävän äärioikeistolaisen liikkeen tavoitteita. Jotenkin niin kuvaavaa tuollaisen keskustelun olemassaolo.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti