Kun keskustelua aiheesta käytiin maassamme pienimuotoisesti vuonna 2016, olivat monet sitä mieltä, että pienten Itä-Euroopan maiden muodostamalla liittoumalla ei olisi mitään sotilaallista merkitystä, vaan Venäjä kykenisi halutessaan pilkkomaan liittouman osiin muutamassa päivässä. Vanha viisaus onkin, että mikään ei ole niin huono ratkaisu kuin liittyä heikkoon liittoumaan. Niin tekemällä ajautuu mukaan toisten valtioiden kriiseihin saamatta itse mitään vastinetta. Viime vuosien aikana tilanne on kuitenkin muuttunut, kun Ukrainan sodan vuoksi monet näistä maista ovat panostaneet voimakkaasti puolustukseensa. Uudet sodankäynnin muodot, kuten kybersodankäynti, tarjoavat varteenotettavan pelotevaikutuksen vaikka ydinpelotetta liittoumalla ei olisikaan. Tietoverkkojen kautta voidaan vastustajan yhteiskunta heittää kivikauden olosuhteisiin sulkemalla sähköt, maksuliikenne, terveydenhuoltojärjestelmät, vesi- ja viemäröinti sekä liikenneinfrastruktuuri. Tosin Ukrainassa on jo herätelty keskustelua myös omasta ydinaseohjelmasta, osaamista siihen vielä löytyy Neuvostoliiton aikojen perintönä. Intermariumin sotilaallinen yhteistyö voisikin keskittyä perinteisten yhteisprikaatien tai jaetun logistiikan lisäksi erityisesti hybridisodankäynnin osaamisen jakamiseen, jossa kybersodankäynti on tietenkin yhtenä osana. Muita yhteistyömuotoja olisivat tiedustelutiedon jakaminen, puolustusvälineteollisuuden yhteiset tutkimus- ja kehitystyöhankkeet, asehankinnat vastakauppaperiaatteella sekä yhteisostot. Toki myös perinteinen asevoima on edelleen tärkeää. Siinä asiassa ensimmäinen askel voisi olla suunnitelmissa oleva Ukrainan ”muukalaislegioona”, johon osallistumiseen Suomessakin löytyy kiinnostusta.
[Näin oli lausunut kirjailija ja kääntäjä M. A. Meretvuo Sarastus-verkkolehdessä 24.9.2019 julkaistussa kirjoituksessaan Intermarium – puolustusyhteistyön suuntaviivoja suomalaisesta näkökulmasta.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti