maanantai 14. kesäkuuta 2021

S "Pride-liike on minun silmissäni vain yksi iso penskojen uholiike"

Minulta on useasti kysytty, että jos olen lesbo(/trans), niin miten voin olla konservatiivi. Helposti. Seuraavassa lyhyt katsaus aiheeseen tiettyjen valittujen pointtien kautta:

[...]

4. Yksi syy, miksi vastustan pride-liikettä, on se, että siinä on aina ollut sisäänrakennettuna kapinameininki ja keskarin näyttely, minkä tosin uskon liittyvän kiinteästi siihen, että varsinkin menneinä aikoina pride-liikkeen syntyaikoina homoutta ei ole ihan oikeasti hyväksytty yhteiskunnassa, ja homot ja lesbot ovat ihan oikeasti ja konkreettisesti joutuneet kärsimään siitä. Tämä on sitten purkautunut uhona, vihamielisyytenä ja kapinana ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan, ja saanut homot ja lesbot ghettoutumaan yhteen. Mikä on menneiden aikojen kontekstissä ymmärrettävää, sillä olivathan he kirjaimellisesti taistelussa elämästään. Henki on kuitenkin jäänyt elämään pride-liikkeeseen, vaikka ajat ovat muuttuneet. Mielestäni tämä ei ole millään tavalla rakentavaa, ja vaikka pride-liikkeelle varmasti onkin ollut tilausta joskus menneisyydessä (lukekaa huviksenne vaikka, että mitä Alan Turingille, brittiläiselle matemaatikolle, tehtiin vuonna 1952), niin kyseinen liike on tullut nyt kokonaan tiensä päähän. Tarvitaan aivan uudenlainen homoliike, joka vastaa juuri tämänhetkisen yhteiskunnan tarpeita. Ei ole millään tavalla rakentavaa ruokkia (tai lietsoa!) ihmisten teiniuhoa, katkeruutta tai kapinamieltä, vaan heitä pitää ohjata käsittelemään nuo tunteet, pääsemään niistä yli, etsimään rakentavia elämänhallintakeinoja ja kasvamaan tasapainoisiksi aikuisiksi. Pride-liike on minun silmissäni vain yksi iso penskojen uholiike. Ei-heterona olemisen ei todellakaan tarvitse (eikä pidä) olla sellaista. Pride-liike tuntuu jämähtäneen ajattelussaan jonnekin menneisiin aikoihin. Tilanne on hieman sama kuin joidenkin feministien kohdalla, kun he vuosikymmeniä sitten kirjoitettuja feminismin klassikkoteoksia lukiessaan jotenkin kuvittelevat, että yhteiskunta on yhä samanlainen kuin 1950-luvulla (minkäaikaista yhteiskuntaa ja ajattelua nuo teokset kritisoivat). Paljon on kuitenkin kerennyt vettä virrata Kymijoessa, ja ajat ovat oikeasti muuttuneet. Uskon, että monet nuoret ei-heterot ovat nimenomaan pride-liikkeen ajattelutavan uhreja monella tasolla. Eli he ovat jossain kohtaa hakeutuneet hakemaan apua ja tukea tilanteessaan, päätyneet pride-liikkeen vaikutuksen piiriin ja sitten omaksuneet sieltä ajattelutapoja ja toimintatapoja ns. sosiaalisena kontagiona. Uskon, että monet nuoret ei-heterot eivät todennäköisesti olisi koskaan päätyneet harkitsemaan esim. kaikenmaailman transidentiteettejä tai polyamoriaa, jos niitä ei olisi heille pride-liikkeen toimesta tyrkytetty joka puolelta.

[Näin oli lausuttu Musta orkidea -blogissa 24.3.2020 julkaistussa merkinnässä Miten on mahdollista olla konservatiivi homoseksuaali? Heteroiden väärinkäsityksistä yms.]

[PS. Kirjoittaja on mielenkiintoinen esimerkki ihmisestä, sillä biologisesti hän on nainen, joka oli aloittanut sukupuolenvaih... sukupuolenkorjaushoidot. Myöhemmin hän oli todennut sen olleen virhe. Ja siitä pitäen hän on pitänyt itseään "vain" lesbona eikä transseksuaalina.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti