”Eräs tuntemani järjestöalan ammattilainen sanoi minulle, että hän ei ikinä lahjoita sellaiseen, joka sanoo, että sata prosenttia menee perille. Silloinhan siitä ei jää yhtään mitään kirjanpitoon tai siihen, että varmistetaan, että apu kohdentuu oikein.”
Jos taas haluaa kaikesta huolimatta itse lähteä maailmalle, olisi Mannisen mukaan hyvä selvittää, olisiko omalle osaamiselle käyttöä jonkin tunnetun järjestön kautta.
On esimerkiksi sellaisia ammatteja – kuten vaikkapa lääkäri tai arkkitehti – joiden osaajista vaikkapa joissain tietyissä kehittyvissä maissa on pulaa.
”Mutta hirveän harvassa maassa tarvitaan oikeasti jostain Pohjois-Euroopasta tuotuja lapiomiehiä tai lastenhoitajia. Siinä ei ole mitään järkeä, että tällainen toimittaja lähtee jonnekin kuokkimaan maata, kuten olen itse tehnyt”, Manninen sanoo.
[Näin oli lausuttu Maailman kuvalehdessä 10.9.2020 julkaistussa Karoliina Knuutin kirjoittamassa artikkelissa Kuin lasi viiniä tai hyvää seksiä – auttaminen on riskibisnestä, jossa asiat menevät välillä pahasti mönkään, jossa hän käsittelee toimittaja ja tietokirjailija Mari Mannisen teosta Hyvät aikeet. Miksi autamme ja mitä siitä seuraa? (Atena 2020).]
[Artikkelissa kerrotaan, että kirjansa teon myötä Manninen oli tullut siihen tulokseen, että Suomessa kerjääville romaneille saa ja kannattaa lahjoittaa rahaa, koska raha ei mene minkään liigan taskuun, vaan se oikeasti auttaa kerjääjää itseään ja tämän lähipiiriä. Tämä voi olla totta, mutta en pitäisi silti kerjäläisturismia toivottavana asiana.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti