sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

S Mistä yleisten ihmisoikeuksien käsite on peräisin

Yleisten ihmisoikeuksien käsitteen alkuperää ei enää tunnisteta. Eurooppalaisten läsnäolo muutti intiaanien elämää alueittain, eurooppalaisilta puuttui yhteisöllinen sitovuus, joten politiikka alkuasukkaita kohtaan vaihteli. Arvostelu on nykyään niin arvotonta, että väitetään valkoisten miesten organisoidun salaliiton puolustaneen vain omia intressejään. Historialliset dokumentit eivät myöskään tue yleistä väitettä, että uskonnollinen imperialismi tapahtui yhdenmukaisesti sotilaallisen imperialismin kanssa. Sellaiset historiaan jäävät nimet kuin dominikaanit Bartolomé de las Casas ja Francisco de Vitoria, yksi kansainvälisen lain perustajista, toimivat lainmukaisten intiaanien yleisten ihmisoikeuksien ja inhimillisen kohtelun puolesta. Vitoria nousi jopa paavia vastaan yrittäen estää kruunua ottamasta alkuasukkaiden maita haltuunsa. Amerikka oli löydetty 1492 ja jo puoli vuosisataa myöhemmin Espanjan laki kielsi orjuuden. Karibialle tuotu sokeriruoko vaati olosuhteita kestävää työvoimaa, ja afrikkalaisten orjien vapauttaminen uuden taistelun. 

[Näin oli lausuttu Kansalainen-verkkolehdessä 2.5.2021 julkaistussa Hilkka Axelsenin kirjoittamassa lukijakirjeessä Kolumbus, intiaanit ja ihmisoikeudet.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti