Islamismin ja fasismin yhteiset piirteet ovat niin ilmeisiä, että niiden luetteleminenkin tuntuu tylsältä aapiskirjan kertaukselta. Myöhästyneiden maiden suuri turhautuminen ja reaktio modernisaatioon, tradition palvonta, yhteisöllisyyden kaipuu Gesellschaftin sijaan, salaliittoteoriat ja jopa veren ja maan symboliikka.
Jerusalemin suurmuftin ja Hitlerin yhteistyö perustui ainakin edellisen taholta vilpittömään ihailuun ja Hitlerin kultti islamilaisessa maailmassa synnytti jopa huhuja siitä, että johtaja (jollaiseksi myös suurmufti asettautui) oli itse asiassa salaa kääntynyt muslimiksi ja tehnyt pyhiinvaelluksen Mekkaan ja omaksunut nimen Hajd Muhamed Hitler.
Kuten natsismin, myös islamismin tavoitteena oli ja on ehdoton, totalitaarinen valtio, joka ei tunnusta ihmisille yksityiselämää ideologian ulkopuolella. Myös ajatus ali-ihmisten eli ei-muslimien alistamisesta ja/tai tuhoamisesta on samanlainen molemmilla suuntauksilla. Täydellinen kunnioituksen puute yksilöä ja hänen oikeuksiaan kohtaan ja soturin hahmon ihailu ja naisen halveksunta ovat myös yhteisiä.
Jos kohta natsismi, fasismi ja kommunismi kuin myös Japanin jälkijättöinen bushido-kultti tuhoutuivatkin ennen pitkää omaan tolkuttomuuteensa, jatkaa islamilainen fasismi yhä olemassaoloaan, mitä on syytä prima facie pitää aika kummallisena.
[Timo Vihavainen blogissaan 23.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Sano ei fasismille, jossa hän käsittelee Hamed Abdel-Samadin islamilaista fasismia käsittelevää teosta 'Le fascisme islamique. Une analyse']
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti