Amin sähkömoottori tuottaa kymmenen hevosvoimaa ja sisusta on kuin ruohonleikkurissa: karut muovipenkit, nappivaihteisto ja järeä käsijarrukahva.
Verhoilua ei ole.
Kaasua tai siis ajopoljinta painaessa kuulostaa siltä kuin käynnistäisi pesukoneen. Autosta lähtee tasaisesti nouseva vääännnn. On kuin istuisi hiustenkuivaajassa. Sähkömoottorista kuskin korviin kantautuva ja muovikopissa kaikuva ääni saavuttaa jatkuvan, kimeän huippunsa, kun kiihdytään maksimaaliseen ajonopeuteen, joka tosiaan on siis 45 kilometriä tunnissa.
Se on mahdollista ylittää: Amilla ylipäänsä täytyy ajaa jatkuvasti kaasu pohjassa pitääkseen nopeutta yllä ja pysyäkseen liikenteen rytmissä, mutta alamäessä sähkömoottorin rajoitin ei aina jaksa painaa vastaan. Eräässä alamäessä hämmästyn, kun Citroënin mittaristoon alkaa ilmestyä isoja numeroita. Ensin 50, sitten 55, lopulta 57 kilometriä tunnissa.
Ami huutaa kuin syötävä, kun pieni sähkögeneraattori hieroo akkuun jarruvirtaa auton 500 kilon elopainon edestä.
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 20.11.2021 julkaistussa Niko Kettusen kirjoittamassa uutisartikkelissa Ranskalainen koppimopo, jossa kerrotaan Citroën Amista.]
[PS. Auto ei tätä ajastaessa – 24.11.2021 – ole vielä myynnissä Suomessa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti