Valkoinen syyllisyys on ollut läsnä viime aikoina. Minusta tuntuu siltä, että mitättömän pigmenttini takia omatuntoni pitäisi huutaa. Olen ilmeisen syyllinen siihen, että belgialainen siirtomaaisäntä sikaili 1800-luvulla. Minun piikkiini menee etelävaltion plantaasipiiskurin pahat teot. Valkoinen mies kantaa historian taakkaa.
Orjuuden ajan syntejä on viime aikoina perattu syystä. Patsaita on kaatunut ja tanner on tömissyt.
Menneisyyden pahoista teoista koituva itseruoskinta on kuitenkin kadottanut kohtuuden ja suhteellisuudentajun.
Historia on nimittäin joka ilmansuunnassa rumaa luettavaa. Alistusrakenteita löytyy aina sieltä, missä toinen on vahvempi toista.
[Näin oli lausunut Pekka Vahvanen Helsingin sanomat -lehdessä 20.9.2020 julkaistussa kolumnissaan Syyllisyyteni ja etuoikeuteni.]
Minun esivanhemmissani ei tiettävästi ole belgialaisia aatelisia, etelävaltiolaisia, arabeja eikä muitakaan kuuluisia orjapiiskureita. Ehkä joskus 30+ sukupolven takaa saattaa löytyä jokunen skandinaavi joka on pitänyt orjia (toim. huom: eurooppalaisia orjia joskus ns. viikinkiaikaan)? Kuinka monen sukupolven takaa pitää syyllisyyden aiheet minunkin kaivaa?
VastaaPoistaEn viitsi kokea syyllisyytta asioista jotka ovat mahdollisesti tapahtuneet, kaiken lisäksi yli tuhat vuotta sitten.
Ei se olisi järkevääkään, sanon ma.
PoistaMutta minunhan KUULUU tuntea syyllisyyttä siitä että jotkut ovat tehneet jotakin törkeää joskus aikoja sitten. Onhan ihoni pigmenttivammainen (tavallista näillä leveysasteilla).
PoistaÄlä anna rasistien vaikuttaa kuvaasi itsestäsi.
Poista