Itse asioiden ja ilmiöiden sijaan Nurmea tuntuukin kiinnostavan vain ”narratiivin” hallinta, minkä vuoksi ääneen pääsevät vain tietyn näkökulman edustajat. On kuvaavaa, että esimerkiksi analysoidessaan Hommafoorumin retoriikkaa Nurmi nojaa sukupuolentutkijan Helsingin Sanomissa julkaisemaan kolumniin. Jos Nurmi tulevaisuudessa intoutuisi kirjoittamaan jonkun vihreän naispoliitikon elämäkerran, mahtaisiko hän tasapuolisuuden nimissä kerätä teokseen taustamateriaalia esimerkiksi kansallismielisiltä keskustelupalstoilta tai Suomen Uutisten kolumneista?
Tällainen peittelemätön yksisilmäisyys syö Nurmen teoksen uskottavuutta ja tekee siitä kunnianhimoisen elämäkerran sijasta vain huonosti peitellyn mustamaalausyrityksen. Ehkä Nurmi on tarkoittanut teoksensa jonkinlaiseksi paljastuskirjaksi, mutta on vaikea ymmärtää, mitä paljastamista liittyy kaikkien vapaasti luettavissa olevien blogitekstien referoimiseen. Halla-ahon vihaajat varmasti nauttivat teoksen lukemisesta mutta eivät toisaalta opi siitä mitään uutta. Halla-ahon kannattajakunta taas tuskin jaksaa siihen edes tarttua. Runsaasti taustatyötä tehneellä Nurmella olisi ollut oiva tilaisuus tuoda kirjallaan jotakin uutta, kiinnostavaa, monipuolista ja puhuttelevaa esille kohdehenkilöstään, mutta juuri sitä tämä kirja ei tee. Siksi se on kokonaisuutena lopulta vain suuri hukattu mahdollisuus.
[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 25.10.2020 julkaistussa kirjailija ja kääntäjä Tero Tähtisen kirjoittamassa artikkelissa Pitkätukkasivarista kansallismielisten Mestariksi, jossa hän käsittelee Lauri Nurmen epävirallista Jussi Halla-ahon elämäkertaa. Halla-ahohan on nykyään Perussuomalaisten puheenjohtaja.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti