Vaikka sensuuri ja sortokoneisto tekevät kiihtyvällä vauhdilla paluuta Venäjälle, hämmästyttävän suuri osa ihmisistä ajattelee yhä, että ei se minua koske.
On aivan kuin venäläisissä ihmisissä olisi jokin kaksoisajattelun, vaikenemisen ja alistumisen mahdollistava neuvostosiru, jonka Putin on aktivoinut onnistuneesti taas toimimaan.
Aika on myös kullannut ihmisten muistot – tai eihän suurella osalla tämän hetken aktiivisista työikäisistä venäläisistä edes voi olla mitään selkeitä omakohtaisia kokemuksia Neuvostoliitosta.
Tämän päivän kolmi–nelikymppiselle venäläiselle on siksi helppo syöttää tarinaa, jonka mukaan Neuvostoliitto oli juuri sellainen hyvyyden ja ystävyyden paratiisi, jollaisena se näyttäytyy Venäjän televisiossa illasta toiseen näytettävissä neuvostoelokuvissa.
[Näin oli lausuttu Iltasanomien sivulla 21.8.2021 julkaistussa Arja Paanasen kirjoittamassa kommenttipuheenvuorossa Elokuussa 1991 olin Moskovassa vähemmän huolissani tulevasta kuin olen nyt.]
[PS. Perverssiä Neuvostoliitossa oli kaiken muun ohella se, että maan nimi oli Neuvostoliitto, vaikka maassa sen tullessa virallisesti perustetuksi vuonna 1922 oli juuri tuhottu maan päältä alkuperäiset demokraattiset työläisten ja sotilaiden neuvostot.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti