Älymystöksi itsensä julistanut menneen maailman poliittinen eliitti on ymmärrettävästi kauhuissaan vaikutusvaltansa menettämisestä. Esimerkiksi Mikael Jungner truuttasi pari päivää sitten, kuinka pahaa Brexit ja Trump ovat maailmalle. Hänenkään intellektuaalisuutensa ei yltänyt näkemään niitä sosiodynaamisia vaikutustekijöitä, jotka ovat saaneet aikaan Britannian eron EU:sta ja kiinteistömogulin todennäköisen päätymisen Yhdysvaltojen presidentiksi.
Olisiko harjoitetussa politiikassa ollut jotakin vikaa? Jungnerin viittaamat ”kollektiivinen tyhmyys”, ”tyhmän enemmistön tonttuilu” ja ”rasismi” (kuinka kovaa kieltä tämä onkaan) eivät ole äänestäjien vikoja vaan seurauksia siitä, että valtaa pitäneet poliittiset liiderit ovat ihan omin toimin saattaneet Euroopan ja Yhdysvallat velkaorjuuteen ja maahanmuuttokaaokseen. Vastuu on vallassa olleen sukupolven.
Toisen esimerkin keskustelun ylikiehumisesta tarjosi Iltalehteen kirjoittava Tommi Parkkonen, joka solvasi perussuomalaisia ”serkkujensa kanssa sikiäviksi analfabeeteiksi imbesilleiksi” viime viikkoisessa twiittauksessaan. Häntä säesti samaan lehteen kirjoittava Jyrki Vesikansa, joka leimasi ”vihervasemmistolaisten suvakkien” arvostelijat ”väärinymmärretyiksi neroiksi” (oikein ymmärretty nero onkin käsittääkseni paradoksi tai ontologinen harvinaisuus).
En ota kantaa näiden omasta mielestään viisaiden kiistelyyn sinänsä, sillä olen esittänyt sisältökantani jo tässä kirjoituksessani, mutta ilmeisesti perussuomalaisten näkökannat kestävät enemmän kritiikkiä, kun niitä saa seurauksetta haukkua.
[homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki 30.7.2016 bloginsa merkinnässä Keskustelua säädetään maahanmuuttonapista]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti