torstai 1. syyskuuta 2022

S Vain harva meistä myöntää tekevänsä pahoja asioita

Moraalisten arvojen muuttaminen ei tapahdu kädenkäänteessä, vaan muutos tapahtuu tai toteutetaan yleensä pikkuhiljaa. Esimerkiksi venäläisiä on vuosia kasvatettu uskomaan propagandaa.

Kun sotilas tappaa, hänen on tärkeää uskoa olevansa oikealla asialla. Ihminen voikin Nummenmaan mukaan huijata mieltään äärettömän tehokkaasti: vain harva meistä myöntää tekevänsä pahoja asioita.

Näin ihmismieli pyrkii suojelemaan itseään ja säilyttämään tasapainon.

”Jos konfliktin osapuolia haastatellaan, löydetään käytännössä aina kaksi uhria. Molemmat osapuolet ovat varmoja, että juuri heitä kohtaan on tehty väärin”, Nummenmaa sanoo.

”Esimerkiksi Ukrainaan hyökkäävä Venäjä kertoo toistuvasti, kuinka NATO ja Ukrainan siirtyminen länteen uhkaavat sen olemassa oloa tai kuinka lännen talouspakotteet ovat hyökkäys Venäjää kohtaan.”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 1.4.2022 julkaistussa Anna Sievisen kirjoittamassa uutisartikkelissa ”Tätä on mahdotonta selittää yhden miehen pahuudella” – Aivotutkija kertoo, miksi näemme nyt julmuutta, joka ylittää ymmärryksen.]

[PS. Kyllä tätä taustaa vasten peruskristinuskon ilmaisu "Me olemme kaikki syntisiä" kuulostaa varsin oikeaan osuvalta.]

S Aloitettiin turvallisuuspoliittinen prosessi Yhdysvaltain kanssa

Iltalehden ennakkotiedot kertoivat, että Niinistö lähti hakemaan Yhdysvalloilta tietynlaisia poliittisia turvatakuita. Kyse on niin sanotun "Major non-NATO ally" -statuksen saamisesta. Vastaava asema on järjestetty aikaisemmin muun muassa Australialle ja Japanille. Tiedotustilaisuudessa Niinistö kierteli turvatakuista kysyttäessä. Hän totesi, että Yhdysvaltojen kanssa on käynnistetty ”prosessimuotoinen” menettely. Siinä Suomen ja Yhdysvaltojen suhteita syvennetään useilla sektoreilla. Niinistön mukaan tämä vahvistaa turvallisuuttamme.

– Meidän keskeinen tavoitteemme on turvata Suomi. Luoda Suomeen turvallisuutta. Tämä on eräs tie siihen: kehittää Yhdysvaltojen kanssa yhteistoimintaa, Niinistö sanoi.

Biden ei perjantaina varmaankaan luvannut Suomelle kuuta taivaalta, mutta nyt liikkeelle on laitettu prosessi, jonka myötä Suomen asemasta näyttäisi tulevan poikkeuksellinen.

[Näin oli lausuttu Iltalehdessä 5.3.2022 julkaistussa Jari Hanskan kirjoittamassa artikkelissa Suomen liittoutumattomuusmyytti kuopattiin lopullisesti Valkoisessa talossa.]

keskiviikko 31. elokuuta 2022

S Hän kun puhuu suoraan homofobiasta muslimiyhteisöissä

Helsinkiläinen Nadiifo Omer, 22, on monella tavalla tavallinen nuori nainen, mutta hänen olemassaolonsa on monelle fundamentaalinen ongelma. Hän kun puhuu suoraan homofobiasta muslimiyhteisöissä.

Nadi – lempinimi, jolla hänet laajimmin tunnetaan – on Helsingissä syntynyt ja kasvanut nuori nainen, joka odottaa tietoa yliopistopaikasta.

Nadi on ateisti ja ex-muslimi, suomalainen ja somali. Hän on biseksuaali eli hänellä on tunteita naisia ja miehiä kohtaan.

Tämän yhdistelmän vuoksi häntä vihataan. Koska hän puhuu asiasta ääneen, hän saa tappouhkauksia.

– Väistämättä tiedän, että kaikesta tällaisesta tulee aivan järkyttävästi kuraa. Mutta jonkun on tehtävä se.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 7.7.2022 julkaistussa Kaisla Kuuskosken kirjoittamassa artikkelissa Teini-ikäisenä Nadi ajatteli, että tunteet naisia kohtaan ovat Allahin rangaistus – marssi nyt Pridessä julkisesti.]

tiistai 30. elokuuta 2022

S Venäjäksikin kirjoittaneen runoilijan mielestä venäjän kieli haisee nykyisin

Runoilija ja indiemuusikko Anton Polunin (s. 1985) kasvoi venäjänkielisessä perheessä ja kirjoitti pitkään kahdella kielellä. Vuoden ajan hän on kuitenkin kirjoittanut runoja vain ukrainaksi.

”Ennen ajattelin, ettei kieli ole valittavissa, vaan jos osaa kieltä, alkaa väkisinkin ilmaista sillä. Sota on kuitenkin tahrannut kaiken Venäjään liittyvän. Kun kirjoitan ukrainaksi, osoitan sanani ukrainalaisille ihmisille Ukrainassa. En ymmärrä, miksi kirjoittaisin runoutta venäläisille Venäjällä, jonka kanssa olemme sodassa.”

Kuukausi sitten Polunin julkaisi runoteoksen Totaalinen sota, jonka hän kirjoitti ”täynnä raivoa” venäläisten joukkojen ollessa viiden kilometrin päässä hänen kotoaan.

Hänen mukaansa cancel-kulttuurille on oltava perusteltu syy, kuten esimerkiksi vähemmistöjen suojelu. Toisen maailmansodan jälkeen ei ollut soveliasta lukea saksalaisia kirjailijoita. Samoin on nyt venäläisen kulttuurin kanssa.

”Kun sota syttyi, koetin lukea uudestaan venäläisiä tekstejä nähdäkseni miten se sujuu. Se oli kauheaa. Jokin, mitä olin rakastanut, kirjaimellisesti haisi. Ei siksi, että se olisi ollut huonosti kirjoitettu, vaan siksi että se yhdistyy nyt joukkomurhiin, kidutukseen ja raiskauksiin.”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 29.8.2022 julkaistussa Jussi Konttisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Näin Kiova pyyhkii venäläisyyttä pois kaupungista.]

S Kaikilla ihmisillä on valmius tehdä pahaa

Pahuus on suorastaan räjähtänyt myös suomalaisten silmien eteen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta. Sen jälkeen on raportoitu venäläissotilaiden toteuttamista systemaattisista siviilien kidutuksista, raiskauksista ja tappamisista.

Nummenmaan mukaan kyse ei ole siitä, että julmuuksiin kykenevät venäläissotilaat olisivat jonkinlaisia poikkeusyksilöitä, vaikka moni haluaisi niin ajatella.

– Aiemmin on ajateltu, että rikollisuus on pelkästään sosiaalinen ilmiö ja että ihmiset ovat lähtökohtaisesti kunnollisia, mutta kasvaisivat jostain syystä vinoon. Se ei pidä paikkaansa, vaan taipumus pahuuteen on olemassa kaikissa.

– Se on nähtävissä myös Ukrainan sodassa. Kaikilla ihmisillä on valmius tehdä tuollaisia asioita, sillä psykopaatteja tai sadisteja ei löydy niin paljon, että ne kattaisivat edes yhden maan armeijan.

[Näin oli lausuttu Anna-Maija Naakan kirjoittamassa 18.8.2022 Ilta-sanomissa julkaistussa artikkelissa Pahuuden asiantuntija, jossa aiheena on se, että psykologian tohtori Lauri Nummenmaa haastaa sen, mitä olemme tottuneet ajattelemaan ihmisen pahuudesta.]

maanantai 29. elokuuta 2022

S Miten the Hyneman päätyi työskentelemään Lappeenrantaan

Jamie Hyneman päätyi työskentelemään Lappeenrantaan. Miten tämä tapahtui?

– Luulen, että yliopiston työntekijät näkivät minussa jotain, joka resonoi heissä itsessään. Olen persoonaltani hyvin tasainen, minusta ei löydy prameutta. Toimin suoraviivaisesti ja säntillisesti, ja se tuntuu miellyttävän suomalaisia. Joku sanoi minulle aloittaessani yhteistyötä LUT:n kanssa, että on hyvä pitää matalaa profiilia, tehdä työt kunnolla ja juoda paljon kahvia. Tämä ajattelutapa yhdistää minua ja suomalaisia. 

[Näin oli lausuttu Apu-lehdessä 29.3.2022 julkaistussa Iina Savelan kirjoittamassa artikkelissa Myytinmurtajien Jamie Hyneman ymmärtää suomalaisuutta: "On hyvä pitää matalaa profiilia, tehdä työt kunnolla ja juoda paljon kahvia".]

sunnuntai 28. elokuuta 2022

S Haavoittuneita ei jätetä

”Haavoittuneet jätetään” oli Suomessa ja länsimaissa upseerin käskynä kapinan alku. Jokainen sotamies käsitti, että jos kaveri jätetään nyt, seuraavaksi sitten minut. ”Tuntemattoman” Koskelan käsky heittää konekiväärit suonsilmään ja kantaa haavoittuneet mukana on taustaltaan juuri tämä.

Ainoa pysyvä keino kohentaa kaikkien oloja on taistella köyhyyttä vastaan ja samalla huolehtia sairaista ja vanhoista.

[Näin oli lausuttu Jukka Kemppisen blogissa 1.8.2022 julkaistussa merkinnässä Kyykytys.]

lauantai 27. elokuuta 2022

S Putinin tiedonvälitys Venäjällä

Venäjän presidentti Vladimir Putin otti valtakunnalliset televisiokanavat Kremlin alaisuuteen pian sen jälkeen kun hän nousi parikymmentä vuotta sitten valtaan. Siihen päättyi Putinin koolla vitsaillut nukkesatiiri Kukly, mutta myös kriittinen journalismi.

Television tehtäväksi tuli lisätä passiivisuutta, kannustaa politiikan välttämiseen ja saada ihmiset epäilemään kaikkea kuulemaansa. Propagandan pääpaino oli televisiossa, koska se oli ainoa merkittävä massaviestin. Lehdet saivat toimia vapaammin, koska niiden levikit olivat pieniä ja yleisö valmiiksi kriittistä.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 19.5.2022 julkaistussa Jussi Niemeläisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Moskovan Fleet Street on Riiassa.]

perjantai 26. elokuuta 2022

S Jos poltetaan Raamattuja, niin kysytään, että miksi he eivät polta Koraaneita

Kaava näyttää olevan se, että ihmiset sydämistyvät vuosikausiksi jos Jari Tervo mediahuomio-provokaatiopäissään heittää Raamatun lattialle. Tällöin vaaditaan Koraanien viskomista. Nyt kun on koraanirovioita niin kristityt jostain syystä yhä uhriutuvat siitä että aina kristittyjä kiusataan. Vaikka itse muistan lähinnä miten Raamatturoviot ovat olleet harmittavankin harvinaisia. (Kovasti paheksuttu Raamattujen vaihto pornoonkin johti raamattujen viemiseen kirjakauppoihin ja kirjastoihin.) Viimeisimmän tarkistukseni mukaan kirjaroviot ovat jotain joka tapahtuu enemmän siihen suuntaan että kristityt polttavat roviolla materiaalia jota pitävät pahana. Esimerkiksi Harry Potter -kirjojen roviot ovat niin perinteinen asia että viimeisin löytyy parin kuukauden takaa. Ei ole vaikeaa löytää uutisia joissa kristitty polttelee kirjaston kirjoja koska niissä on pahaa wokea homosaatiota.

Henki näyttää olevan se, että jos joku polttaa koraaneita puhutaan siitä miksi ateistit ja muut eivät hekin polta koraaneita. Jos poltetaan Raamattuja kysytään miksi he eivät polta koraaneita. On hyvä että ihmisillä on vakaat, objektiiviset ja taipumattomat arvot. Mutta tässä kohden konsistenttius on huvittavaa. Jotenkin poltetaan mitä tahansa niin kristityt uhriutuvat. Jos poltetaan koraaneita kristityt uhriutuvat jos joku vastustaa kirjanpolttoa. Jos poltetaan raamattuja kristityt uhriutuvat. Uhriutuminen ilmenee usein kirjanpoltteluna joka on parempaa kirnapolttelua koska ateisteilla ei ole mitään pyhää joten loukkaus on aina pienempi. (Mitä ei muistea Koraanin kohdalla. Teologisesti Raamattu on Jumalan henkeyttämä mutta Koraani on Allahin kirjoittama. Kristitylle Jeesus on tärkeämpi kuin Raamattu. Muslimille Koraani on tärkeämpi kuin Mohammad.)

[Eräs heppu blogissaan 19.4.2022 julkaisemassaan merkinnässä Tulenarka uskontokeskustelu.]

torstai 25. elokuuta 2022

S Venäläinen kirjailija Šiškin: "Putinin Venäjällä on mahdotonta hengittää"

Minä haluaisin palata Venäjälle. Mutta millaiselle Venäjälle? Putinin Venäjällä on mahdotonta hengittää – poliisisaappaan löyhkä on liian väkevä. Palaan vain sellaiseen maahani, josta kirjoitin avoimessa kirjeessä kieltäytyessäni edustamasta Putinin Venäjää kansainvälisillä kirjamessuilla jo vuonna 2013 – ennen Krimin pakkoliitosta ja tämän Ukrainan-vastaisen sodan alkua: ”Haluan ja aion edustaa toista Venäjää, omaani, maata joka on vapaa vallananastajista, maata jonka hallintorakenne ei suojele oikeutta korruptioon vaan ihmisoikeuksia, maata jossa vapaat joukkotiedotusvälineet, vaalit ja kansalaiset ovat vapaita.” 

[venäläinen Svetisissä asuva kirjailija Mihail Šiškin Helsingin sanomat -lehdessä 3.3.2022 julkaistussa kolumnissaan.]

S Miksi naiset kaunistautuvat

Tästä päästään toiseen välipäätelmään: emme ole sellaisten miesten jälkeläisiä, jotka mieltyivät vanhoihin naisiin, mutta voimme hyvin olla ja luultavimmin olemme sellaisten naisten jälkeläisiä, jotka mieltyvät itseä hieman vanhempiin miehiin. (Tämä ei toki muuta sitä seikkaa, että nuoruus ja ulkonäkö ovat merkittäviä kriteereitä etenkin nuorten naisten harjoittamassa parinvalinnassa.)

Näin ollen ei ole kummallista, että suuri osa nykynaisten koristautumisesta pyrkii nimenomaan muokkaamaan nuoruudesta ja terveydestä – siis hedelmällisyydestä – kertovia signaaleja. Puuteri silottaa kasvoja; silmämeikki luo silmiä suurentavia ja silmänvalkuaista vaalentavia kontrasteja; hiustenhoitotuotteet lisäävät karvoituksen tuuheutta ja kiiltoa; rintaliivit saavat rinnat näyttämään pystymmiltä eli nuoremmilta; sukkahousut korostavat muotoja ja antavat vaikutelman tasaisemmasta ihosta; huulipuna voimistaa huulten signaaliarvoa; karvojen nyppiminen vähentää maskuliinista vaikutelmaa; treenaaminen ja ruokavalion tarkkailu hillitsee vyötärön leviämistä ja niin edelleen.

Se, että ulkonäön muovaamisessa on runsaasti kulttuurista vaihtelua, ei muuta päätelmää, että naisen ulkonäöllä on keskimäärin suurempi merkitys miehelle kuin miehen ulkonäöllä on naiselle. Ilmiön universaalius viittaa biologiseen alkusyyhyn.

[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 28.4.2022 julkaistussa merkinnässä Ulkonäköpaineet arjessa ja akateemisessa tutkimuksessa.]

[Tähän yhteyteen sopii mielestäni hyvällä maulla yksi maailman huonoimmista vitseistä:]

Kysymys: Miksi naiset meikkaavat ja käyttävät hajuvettä?

Vastaus: "Siksi, että ne ovat niin niin rumia ja haisevat niin saatanan pahalle!"

keskiviikko 24. elokuuta 2022

S Enemmistö suomalaisista on johdonmukaisesti kannattanut mahdollisimman hyviä suhteita itänaapuriin silloin, kun Venäjän käytös on ollut ystävällistä

Historiaa tarkastellessa huomaa, että enemmistö suomalaisista on johdonmukaisesti kannattanut mahdollisimman hyviä suhteita itänaapuriin. Se nähtiin autonomian aikana: Suomi pysyi lojaalina silloinkin, kun muut kansat kapinoivat. Vasta, kun Venäjä alkoi syödä Suomen asemaa, mielipiteet muuttuivat. Sittenkin enemmistö itsenäistymiselle löytyi vasta, kun vallankumous vei Venäjän valtatyhjiöön. Itsenäistymisen jälkeen valtiojohto torjui Mannerheimin haaveet bolševikkeja ja Pietaria vastaan hyökkäämisestä. Natsismikaan ei koskaan saanut Suomessa suurta suosiota, vaikka muuta saamme varmaan lähiaikoina kuulla.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 7.5.2022 julkaistussa pääkirjoituksessa Venäjä seisoo kuopassa ja jatkaa kaivamista.]

[1800-luvulla puolalaiset ryhtyivät kahteen otteeseen aseelliseen kapinaan Venäjää vastaan. Tämä oli mahdollista siksi, että Puolan kansa oli paljon suurilukuisempi kuin Suomen kansa.]

S Poliitikkojen päättämät leikkaukset voi virkamies toteuttaa mahdollisimman kipeinä

Joulukuussa 1968 Vietnamin sota rasitti Yhdysvaltain liittovaltion taloutta, ja muita julkisia menoja leikattiin. Osansa sai myös kansallispuistoja hallinnoiva National Park Service. Leikkausten seurauksena johtaja George Hartzog laittoi osittain säppiin muun muassa Grand Canyonin ja Yosemiten kansallispuistot sekä Washingtonin muistomerkin. Suosittujen kohteiden sulkeminen aiheutti ymmärrettävästi tyrmistystä, ja lopulta National Park Servicen rahoitusta palautettiin.

Alun perin kansallispuistobudjettiin tehtiin tuolloin vuonna 1968 neljän prosentin leikkaus. National Park Servicen palveluista ja hallinnosta olisi eittämättä löytynyt toisenkinlainen säästölista. Johtaja Hartzogin ajatus oli tehdä leikkauksista mahdollisimman kipeitä protestina ja leikkaukset torjuakseen.

[Näin oli lausuttu Verde-lehdessä 15.11.2021 julkaistussa Atte Harjanteen kirjoittamassa kolumnissa Washington-monumentti ja leikkausten sietämätön vaikeus.]

tiistai 23. elokuuta 2022

S Kurvi on liikepaikkana sijainniltaan erinomainen, ja lisäksi siellä on levotonta

Auravuota ja Haimilaa tilanne harmittaa, sillä liikepaikkana Kurvi on mainio: siitä liikkuu runsaasti ihmisiä päivittäin. Uff ja Fida etsivät kumpikin uusia liiketiloja lähistöltä.

”Se on ollut tosi hyvä liikepaikka. On sääli, että tilanne on mennyt sellaiseksi, että on niin levotonta, että henkilökuntaakin pelottaa. Mutta emme enää Sörnäisten kulmilla halua olla”, Haimila sanoo.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 19.5.2022 julkaistussa Marianne Riialin kirjoittamassa uutisartikkelissa Yritykset lähtevät Kurvista pelon vuoksi – "Asiakkaat eivät uskalla tulla myymälään sisälle".]

[Mitä nämä valittavat!? Nythän paikkakunnalle on saatu matalan tason monikulttuurisuutta. Vielä kun saataisiin esim. muutama veitsi- ja rynnäkkökiväärihenkilö, niin utopia olisi täydellinen.]

maanantai 22. elokuuta 2022

S Sota on helvettiä

Tiesin, että enoni oli ollut sodissa. Pikkupojalle se oli kiehtovaa, katsoin häntä kunnioittavasti. Enoni oli sankari, jonka tarinoita rintamalta olisin halunnut kuulla.

Mutta hän ei kokemuksistaan kertonut. Kerran sitä yritin. Olin jo aikuinen ja ajattelin, että minä kestän ne kyllä.

”En halua puhua sodasta”, eno sanoi ja alkoi itkeä.

[Näin oli lausuttu Seura-lehden sivuilla 17.1.2022 julkaistussa Jyrki Lantusen kirjoittamassa artikkelissa Sotapuhe on saanut ilman sakeaksi mutta vieraannuttanut veren ja kauhun tahrimasta todellisuudesta: ”Sotapuhe ei tavoita sitä, mikä on lopulta totta”.]

sunnuntai 21. elokuuta 2022

S Kirjailija Hannu Salama oli tehnyt viisaan kysymyksen Neuvostoliiton romahdettua

Kun Neuvostoliitto romahti ja maamme edistyksellinen kirjailijakunta vihdoinkin älysi neuvostojärjestelmän ominaislaadun, kysäisi myös Hannu Salama, olisiko suomalaisen kirjailijan oikea paikka itse asiassa ollutkin sodan aikana Mika Waltarin tapaan Valtion Tiedoituslaitoksen palveluksessa. Waltarihan oli muun muassa tekemässä kirjoja neuvostovakoilusta.

Se oli rohkeaa puhetta ja ajattelua Salamalta. Vielä 70-luvulla se olisi hänen piireissään johtanut ”siviiliteloitukseen” eli joutumiseen koko kulttuuriporukan ulkopuolelle sylkykupiksi.

[Timo Vihavainen blogissaan 27.7.2022 julkaistussa merkinnässä Kirjailijoiden näkemyksiä.]

[Hannu Salama oli se kaveri, jonka kimppuun virkavalta kävi 1960-luvulla sen vuoksi, että hän oli kirjoittanut vääräoppisen kirjan. Vuosikymmeniä myöhemmin samanlaista kohtaloa oli joutunut kokemaan kirjoitustensa vuoksi Jussi Halla-aho. Jotkut eivät näe mitään kummaa siinä, että he ovat valmiita hyväksymään Salaman kirjoitusten julkaisun mutta eivät Halla-ahon kirjoitusten julkaisemista.]

lauantai 20. elokuuta 2022

S Miksi kansalaisia pitää jatkuvasti ylhäältä käsin ohjata ajattelemaan asioista oikeaoppisesti?

Miten moniarvoistuva yhteiskuntamme voi ylipäätään säilyä avoimena, jos kansalaisia pitää jatkuvasti ylhäältä käsin ohjata ajattelemaan asioista oikeaoppisesti? Tehtävä on sitä paitsi mahdoton, koska ihmiset joka tapauksessa hakeutuvat kaltaistensa seuraan ja saavat haluamansa materiaalin verkosta.

[Näin oli lausuttu skeptikko Jussi K. Niemelän blogissa 26.10.2021 julkaistussa merkinnässä Ideologisesta holhoamisesta, joka oli alun perin julkaistu 21.2.2014 ajatuspaja Liberan kommenttipuheenvuorona.]

perjantai 19. elokuuta 2022

S Nykyinen taiwanilainen identiteetti

Seurauksena oli uusi, kansalaispoliittinen taiwanilainen identiteetti, joka syrjäytti kiinalaisen kulttuuritaustan yhteiskunnan perustana. Kansan enemmistö on kyselytutkimuksissa jo vuosikausia pitänyt itseään yksinomaan taiwanilaisena. Kyse on kansakunnan ja etniskulttuurisen taustan irtikytkennästä: taiwanilaiset eivät kiellä kiinalaista perimäänsä, mutta demokraattiset arvot ajavat sen yli. Kiina taas oikeuttaa vaatimuksiaan nimenomaan etnonationalistisin perustein: verisiteellä, historialliskulttuurisella yhteydellä ja kieltämällä erillisen identiteetin. Juuri tämä dynamiikka toistuu myös Ukrainan ja Venäjän välillä. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehden sivuilla 25.4.2022 julkaistussa mielipidekirjoituksessa Ukrainan ja Taiwanin tilanteet muistuttavat yllättävän paljon toisiaan. Kirjoittaja Ari-Joonas Pitkänen on Taiwanin kansallisidentiteetin kehitystä tutkiva tohtorikoulutettava Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksessa.]

torstai 18. elokuuta 2022

S Nipa Katajainen pääsi eri vaiheiden jälkeen takaisin hävittäjälaivueeseen

Lakaistessaan lentokonehallin lattioita syksyllä 1942 Katajainen mietti mahdollisuuksiaan. Ensi hän ajatteli karkaavansa takaisin rintamalle ja vanhaan yksikköönsä, mutta luopui pian aikeesta.

Sitten Katajainen keksi lähettää kirjeen lentueensa päällikölle, Jorma Karhuselle. Siinä Katajainen anoi Karhusta auttamaan ”todellisessa hädässä” ja vaikuttamaan siihen, että hänet siirrettäisiin takaisin Lentolaivue 24:ään. Katajainen kirjoitti Karhuselle:

Uskoisin laivueenkomentajan voivan tehdä jotakin hyväkseni. Enhän ole tehnyt muuta kuin ilmaissut sisimmän haluni palvella hävittäjälentäjänä ja taistella tämän maan puolesta. Jos se on rikos – en enää käsitä mitään.

Katajainen pääsi eri vaiheiden jälkeen takaisin hävittäjälaivueeseen vasta 9. huhtikuuta 1943.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 4.6.2022 julkaistussa Tuomo Väliahon kirjoittamassa artikkelissa ”Valtavan lahjakas” perheen­isä ei hiiskunut tyttärilleen todellisesta osaamisestaan: Hävittäjän ohjaamossa hänestä kuoriutui Neuvosto­liiton pahin painajainen.]

keskiviikko 17. elokuuta 2022

S Suomen kielessä on vain yksi "S", venäjän kielessä seitsemän

Venäjä oli vielä vaikeampaa ja kaikki niin sanotut seitsemän s:ää korvattiin yhdellä ainoalla. Venäjässä oli myös useita aivan outoja äänteitä, joita ei yritettykään lausua ja ehkä parempi niin.

Muuan venäläinen vitsaili 1800-luvun lopulla, että suomalaisten rehellisyyttä kehutaan aina kovasti, mutta kun he puhuvat venäjää, he aina varastavat joka sanasta ainakin yhden äänteen…

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 24.7.2022 julkaistussa merkinnässä Kielellistä erottautumista.]

[Kansainväliseksi apukieleksi luodussa esperantossa on muuten kaikki venäjän kielen "ässät" yhtä lukuunottamatta. Kielen luoja Zamenhof oli puolanjuutalainen, jonka äidinkieli oli venäjä.]

[Itse asiassa "ässiä" on kummassakin kielessä kuitenkin sama määrä, seitsemän. Venäjän kielessä on yksi sellainen, jota ei ole esperantossa, ja kääntäen.]

[Esperanton "ässät" ovat siis nämä tässä (hakasulkeiden sisällä on ääntämisohjeet):]

C [ts]

Ĉ [tš]

Ĝ [dž]

Ĵ [ž]

S [s]

Ŝ [š]

Z [soinnillinen ässä]

tiistai 16. elokuuta 2022

S Venäläinen kirjailija Šiškin: Venäjä tulee hajoamaan, eikä sekään mitään hyvää mukanaan tuo

Mutta vaikuttaa siltä, että mitään muuta hyvää meillä ei ole odotettavissa. Maata nimeltä Venäjän federaatio ei Putinin jälkeen löydy kartalta. Imperiumin hajoamisprosessi jatkuu. Tšetšenian itsenäistymistä seuraa toisten kansojen ja alueiden itsenäistyminen. Alkaa valtataistelu. Kansalaisten ei tee mieli elää kaaoksessa – taas voimistuu vahvan, ohjaavan käden tarve. Kaikkein vapaimmissakin vaaleissa – jos sellaisia tulee – valtaan nousee uusi diktaattori. Ja länsi tukee häntä, koska hän lupaa valvoa punaista nappia. Ja ties vaikka kaikki toistuisi sitten uudestaan.

[venäläinen Svetisissä asuva kirjailija Mihail Šiškin Helsingin sanomat -lehdessä 3.3.2022 julkaistussa kolumnissaan.]