perjantai 21. toukokuuta 2021

S Kallokaiinilla kaikkivaltias valtio saa salatut ajatukset ja asenteet esiin

Ajatusrikokseen on mahdoton olla syyllistymättä Maailmanvaltion kaltaisessa yhteiskunnassa. Manifestissaan Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus Theodore Kaczynski, alias Unabomber, hahmotteli ”läpisosiaalistuneen” ihmistyypin, jonka hän yhdisti erityisesti nykyvasemmistoon. Varhaiskasvatuksesta alkavan sosiaalistamisprosessin tarkoitus on saada yksilö ajattelemaan ja toimimaan yhteiskunnan toivomalla tavalla. Jos yhteiskunnan moraalinen koodi on niin vaativa, ettei kukaan voi käytännössä noudattaa sitä edes tyydyttävästi, yksilö joutuu kestämättömän ristiriidan eteen: ”Jotkut ovat niin korkeasti sosiaalistuneita, että heidän pyrkimyksensä ajatella, tuntea tai toimia moraalisesti muodostuu heille valtavaksi taakaksi. Välttääkseen syyllisyyden tunteita he joutuvat jatkuvasti pettämään itseään motiiviensa suhteen ja etsimään moraalisia selityksiä tunteille ja teoille, joilla on todellisuudessa epämoraalinen alkuperä.”

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 9.5.2021 julkaistussa kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen kirjoittamassa kirja-arvostelussa Valtionvastainen mielenlaatu, jossa hän käsittelee ruotsalaisen Karin Boyen dystopiaromaania Kallokaiini vuodelta 1940. Kirja ilmestyy aivan heti kohta suomeksi.]

[PS.:]

[En ole itse tätä nykyä kovin uskovainen, mutta jokainen, joka on lukenut Jeesuksen Vuorisaarnan, tietää, että kristinuskon ihanteet ovat korkealla. Joku voisi jopa sanoa, että ne ovat saavuttamattomia.]

[Tästä aiheutuneen henkisen ristiriidan kristinusko on ratkaissut sillä tavalla, että se sanoo, että Jumala ei oikeastaan vaadi ihmiseltä mitään suorituksia. Tarvitsee vain perustaa suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, niin ihminen pääsee osalliseksi Jumalan voimavaikutuksesta (voimavaikutus on teol. tri T.P. Virkkusen joitakin vuosikymmeniä sitten kirjassaan käyttämä ilmaisu). Voidaan sanoa, että kristityn tärkein rukous onkin: "Tee minut sellaiseksi kuin haluat."]

[AA-liikkeessä on kuulemma myös ollut käytössä jossain määrin samantapainen ajatusmalli kuin tässä esittelemäni.]

2 kommenttia:

  1. Niccolo Macchiavelli puolestaan totesi, että on hienoa jos ihmisellä on yleviä aatteita,
    mutta valitettavasti ne ovat niin kaukana tästä viheliäisestä maailmasta jossa me joudumme elämään, että se joka pyrkii aina toteuttamaan ihanteitaan,
    päätyy tavoitteensa sijasta ennemmin perikatoon.

    Macchiavellia vaivasi ilmeisesti vähintään keskivaikea masennus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Masentuneisuus on eräänlainen realismin muoto. Tosin ihminen ei jaksa sellaista kovin mielellään.

      Hyvin mies kuulussa kirjassaan kertoi sitten, että miten maailma tosiasiassa toimii.

      Poista