Salomaa tuo kirjassaan esiin monta kertaa sen, että Halosen solidaarisuus oli hyvin poliittisesti valikoitua.
– Vaikka Chilen diktatuuri sai häneltä kritiikkiä, ei hän kritisoinut Itä-Euroopan kommunistimaiden diktatuureja, siis yhden puolueen yksinvaltaa, komentotaloutta ja kansalaisvapauksien sortoa. Ne eivät edustaneet vapausfilosofiaa eivätkä Ranskan suuren vallankumouksen ihanteita, vaan samanlaista tyranniaa kuin nykypäivän Pohjois-Korea.
[...]
– Hänen moraaliinsa naksahti virta päälle, kun kantaa saattoi ottaa kommunistiblokin ulkopuolisiin ihmisoikeusrikoksiin.
Salomaan mukaan tämä tuli esiin myös Halosen välinpitämättömässä suhtautumisessa entisten suomalaisten sosialidemokraattisten pakolaisten kansanmurhaan Neuvostoliitossa 1937–1938, ”vaikka puolet murhatuista oli samanlaisia suomalaisia entisiä punakaartilaisia kuin Halosen isoäiti.”
– Ei ole mitään dokumentaatiota siitä, että nämä faktat olisivat saaneet Tarja Haloselta huomiota. Hän ei ottanut niiden selvittämistä esille julkisesti missään vaiheessa. Halosen mielenkiinto oli muissa ihmisoikeusrikkomuksissa kuin venäläisten suomalaisiin kohdistamissa.
[Näin oli lausuttu Iltalehdessä 17.4.2021 julkaistussa Mika Koskisen kirjoittamassa artikkelissa Kirjapaljastus: Angela Merkel karsasti Tarja Halosta – ”Ei olisi halunnut edes kätellä”.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti