S Feministinen väkivaltaerotiikka

Palataanpa heihin ja Handmaid's Taleen. Ymmärrän, miksi feministi ei katsoisi vaikkapa Fifty Shades of Greyn kaltaisia elokuvia. Niin ilmeinen alistumisesta nauttiminen on aivan liian ongelmallista feministisen aatteen näkökulmasta, joten feministin on vaikea nauttia elokuvasta. Mutta entäpä, jos alistaminen ja väkivalta tarjoillaan feministisessä viitekehyksessä? Äkkiseltään tällainen olisi vaikeaa toteuttaa - miten tehdä alistuvia naisia, jotka samalla täyttävät feministisen voimaantumisen odotukset? Handmaid's Tale ratkaisee asian tekemällä seksuaalisesta alistamisesta osan naisen kamppailua patriarkaattia vastaan. Tällaista voi feministikin katsoa hyvällä omallatunnolla.

Mutta tämä herättää pelottavia ajatuksia. Fifty Shades of Grey on luotu kiihottavaksi, eikä alistaminen missään vaiheessa muutu todelliseksi väkivallaksi, mutta Handmaid's Talen väkivalta on raakaa, graafista ja inhottavaa katsottavaa. Miten ihmeessä sellainen voi toimia eroottisena sisältönä?

Tässä kohtaa elokuvakieli astuu kuvaan. Elokuvakieli on enemmän kuin käsikirjoitus tai juoni - se on kaikki, mitä näet ja kuulet elokuvassa. Se on tunnelmaa, äänimaailmaa ja kuvakulmia. Elokuvakielen ansiosta kohtaus, joka paperilla näyttää väkivallalta, voidaan esittää sarjassa kuin seksikohtaus.

Handmaid's Talen väkivaltakohtaukset poikkeavat siitä, miten väkivaltaa tyypillisesti esitetään. Mieti vaikkapa elokuvissa ja tv:ssä näkemiäsi seksi- ja raiskauskohtauksia ja niiden eroja. Elokuvakieli kuvaa näitä hyvin erilaisin tavoin. Seksikohtauksen tarkoitus on kiihottaa, joten kamera viipyilee usein naisen takamuksessa ja rinnoissa, näytetään paljon hikistä ihoa, on himmeä valaistus, ehkäpä hieman rauhallista, voimakkaan basson omaavaa musiikkia ja voihkintaa. Raiskauksen kuvaus on tyystin erilaista. Usein tilanteen väkivaltaisuutta kuvataan nopeilla kuvakulmamuutoksilla tai arvaamattomasti liikkuvalla kameralla. Naisen rintojen ja takamuksen sijaan kuvataan hänen kasvojaan, ja usein ei sitäkään. Joskus koko raiskaus tapahtuu kuvan ulkopuolella, ja katsoja päättelee tilanteesta ja äänistä, mitä tapahtuu. Ei ole rauhaisaa musiikkia tai voihkivaa äänimaailmaa, ja on tavallista, että kohtaus katkaistaan kesken.

Mutta Handmaid's Tale rikkoo tämän kaavan. Väkivaltakohtaukset on usein kuvattu kuin niiden tarkoitus olisi kiihottaa. Otetaan esimerkiksi tämä kohtaus jossa orjattaria rangaistaan sääntörikkomuksesta. Kohtauksen alku noudattelee tyypillistä jännitys- tai kauhuelokuvan elokuvakieltä, mutta kun orjattaret laitetaan hirttolavalle, elokuvakieli muuttuu. Taustalla soi kaunis musiikki, ja aiemmin äänimaailman vallanneet sotilaiden huudot ja koirien haukunta katoavat. Ainoa ääni, jonka musiikin päälle kuulet, on orjattarien kiihtynyt hengitys ja yksittäisiä nyyhkäisyjä. Jos vain kuulisit tämän kohdan ääniraidan näkemättä kuvaa, voisit luulla, että kyseessä on seksikohtaus. Sen sijaan, että kohtauksesta pyrittäisiin nopeasti pois, kuten yleensä naisiin kohdistuvan väkivallan kohdalla, kohtausta päin vastoin pitkitetään ja aika suorastaan pysähtyy naisten ollessa lavalla. 

[Näin oli lausuttu Tuonen joutsen -blogissa 13.9.2019 julkaistussa merkinnässä Handmaid's Tale: pornoa feministiseen makuun, jossa kirjoittaja esittää, että tv-sarja Handmaid's Tale on feministiseen makuun tehtyä kidutuspornoa.]