Eugeniikka-liike perusteli kantojaan muun muassa kotieläimillä. Niiden ominaisuudethan on jalostettu tuottamaan hyötyjä ihmiskunnalle. Eikö sama voisi päteä ihmiseen itseensä? Tämän sinänsä pätevän argumentin ongelma on se, että vaikka pitkälle jalostettu lypsylehmä tuottaa ihmiselle suuria määriä ravintoa, eläimenä lehmä on varsin epäonnistunut. Lypsylehmä vaatii jatkuvaa hoitoa ja luonnossa se ei selviäisi kuin hetken omillaan. Tämänkaltainen lopputulos tuskin miellyttäisi ihmisjalostuksen ystäviä. Lisäksi pisimmälle jalostettujen kotieläinrotujen kohdalla joudutaan usein lisäämään eriperintäisyyttä eli yksilöitä pitää parittaa kauemmas oman suvun ulkopuolelle. Sukulinjat tunnetusti heikkenevät, jos homotsygotian annetaan jalostuksessa kasvaa liikaa.
Riittävä geneettinen vaihtelu on siis edellytys minkä tahansa lajin evolutiiviselle menestymiselle. Biologiassa erirotuisten tai joskus jopa erilajisten yksilöiden jälkeläisten suurempi elinvoima tunnetaan nimellä hybrid vigour. Se on vastoin joitakin ”positiivisen” eugeniikan suuntauksia, joista osaa voidaankin pitää sukurutsaan kannustamisena. [2] Toki löyhimmän määritelmän mukaan eugeniikaksi voidaan laskea myös esimerkiksi se, jos älykkäimmät yksilöt, vaikkapa huippuyliopistojen opiskelijat, pariutuvat keskenään. Tämänkaltaiset tapaukset ovat jossakin mielessä ihmisjalostusta, mutta ero yhteiskunnan kehittämiin tavoitteellisiin kannustimiin ja pakkokeinoihin on tietysti selvä.
[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan 25.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Suomalainen sosiologia, eugeniikka ja sosiobiologia, jossa hän käsittelee sitä, että kannattiko suomalaisen sosiologian isä Edvard Westermarck (1862–1939) eugeniikkaa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti