Maahanmuuttajataustainen brittimuslimi Khalid Masood teki rasisminvastaisen viikon kunniaksi Lontoossa terrori-iskun, jossa kuoli tekijä mukaan luettuna viisi ihmistä ja loukkaantui viitisenkymmentä. Iskun motiivina toimi, voi yllätys ja ihme, ääri-islam; rauhanuskonnon osuus asiaan lienee tosin ollut kaikille selvä jo siinä vaiheessa, kun ensimmäiset tiedot ihmisten yli ajamisesta ja poliisin puukottamisesta tulivat julki. Makaaberin ironisena yksityiskohtana mainittakoon, että satuin iskua edeltävänä päivänä keskustelemaan erään tuttavani kanssa Euroopan turvallisuustilanteesta, ja totesimme kummatkin, että ennen vuoden loppua jossakin rytisee sataprosenttisella varmuudella. Eipä tarvinnut odottaa kuin seuraavaan päivään, ja ennustus kävi toteen. Olisin tosin suonut, että odottavan aika olisi tällä kertaa ollut pidempi.
Tyhjäpäiset hokemat (emme suostu pelkäämään!) tapaavat aiheuttaa minussa allergisen reaktion, mutta englannin kielestä lainattu ”uusi normaali” saa minulta osittaisen synninpäästön. Onhan sekin toki teennäinen ja rasittava, mutta siihen kuitenkin kiteytyy erinomaisesti se, mitä Euroopassa todella on tapahtumassa: maahanmuuton kaikkinaisista lieveilmiöistä on tullut niin tavallisia, ettemme osaa enää suhtautua niihin asian vaatimalla hartaudella. Lontoon isku aiheutti minussa lähinnä lievää uteliaisuutta siitä, mistä maasta sankarimme tällä kertaa mahtaa olla kotoisin; yhtä lailla ohitan normiuutisena esimerkiksi sen, että aikaisemmin koko maailman malliyhteiskuntana pidetyssä Ruotsissa tapetaan ihmisiä kadulle rutiininomaisesti1. Siitä, että eurooppalaisia raiskataan yksin ja joukolla, ryöstetään, pahoinpidellään, puukotetaan, ammutaan, räjäytetään ja jyrätään ajoneuvoilla, on nykyään tullut sanalla sanoen normaalia.
[Olli Virtanen Sarastus-verkkolehdessä 26.3.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Euroopan tulevaisuudesta]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti