Miksi vasemmiston henkinen oligarkia pelkää kansanvaltaa? {S}

Ohjelmaa edelsi katsojia suggeroiva ja vastaanottoon valmistava A-talkin studiokeskustelu ”Kestääkö EU populismin nousun?”, johon oli kutsuttu sosialistien vanhan demarijyrän, Liisa Jaakonsaaren, lisäksi perussuomalaisten nuori kansanedustaja Ville Tavio sekä yliopistolta haalitut puolueelliset ”asiantuntijat” Juhana Aunesluoma ja Emilia Palonen, joita kehdattiin kutsua tutkijoiksi.

Kun vielä toimittaja Sari Huovinen pyrki asettumaan lähetyksessä niin sanottuun Robin Hood -asemaan, toisin sanoen puolustamaan sankarillisesti ”populismin”, kansallismielisyyden, demokratian ja länsimaisten kansalaisvapauksien vastaista öyhötystä, tilanne studiossa oli Ville Taviota vastaan 4–1.

Tästä ohjelmasta opimme, että europarlamentin palkkalistoilla pullikoivan sossutäti Jaakonsaaren mielestä Suomen EU-jäsenyydestä ei tulisi järjestää kansanäänestystä, ikään kuin hänen puolueensa tietäisi paremmin, mikä on kansalaisten omalle elämälle hyväksi. Niin paljon liitoksissaan natisevaa EU:ta ja sen takaajana toimivaa demarivaltaa siis pelottaa se, mistä he ilkkuen käyttävät pilkkanimeä ”populismi”, eli kansanvalta.

Juuri tässä näkyy filosofinen perusero, joka jakaa kansakuntia kahtia halki koko Euroopan. Vanhan demari- ja kommunismi-ideologian mukaan on systeemiteknokraattisen pakkovallan ja järjestelmän asia päättää, mitä ihmiset saavat ja voivat tehdä. Sen sijaan meillä täällä kansallismielisessä oikeistossa katsotaan, että oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin paras tae on se, että yksilöt voivat itse päättää asioistaan ja että kansallisista asioista päättävät kansakunnat suvereenin itsemääräämisoikeutensa perustalta. Tämä on nähdäkseni samalla myös seikka, joka jakaa ihmiset tyhmiin ja viisaisiin Euroopassa. Mutta ei siitä kuitenkaan enempää. 

[kaikkia hyviä ihmisiä hirvittävä filosofi Jukka Hankamäki 10.3.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Geert Wilders ja Euroopan tulevaisuus]