Myös muu media on astellut suoraan JSN:n asettelemaan ansalankaan. Esimerkiksi Uuden Suomen Teemu Kammonen ryhtyi kammoksumaan stand up -komiikalle
tyypillistä mustaa huumoria ja kiittelemään sensuuria omassa hätäisessä
reaktiossaan. Myöskään hän ei näytä ymmärtävän mitään huumorin
konflikteja sekä ahdistusta purkavasta psykologisesta funktiosta. Radio
Suomi-pop ja Radio Rock ovat kieltämättä keränneet oman tyylilajinsa
puitteissa suuren osan JSN:n huomautuksista. Mutta pitäisikö koko Suomi
kietoa pumpuliin vain siksi, että kanavien rabulistinen tyyli ei
miellytä helmikanoja, jotka imaisevat rasiallisen Mozartin-kuulia
sieraimiinsa pelkästä hyvän maun rikkomisesta?
En ainakaan minä halua maastamme miinakenttää, jossa ihmisillä ei ole
oikeutta luottaa toisiinsa edes leikkiä laskiessaan vaan jossa kaikki
pakotetaan sipsuttelemaan varpaisillaan ja sensuroimaan puolet
sanomisistaan vain sen vuoksi, että tuloksena voi olla Julkisen sanan
neuvoston langettama makutuomio.
[filosofi Jukka Hankamäki 18.11.2016 julkaisemassaan blogimerkinnässä Sananvapaus merihädässä,
jossa hän käsittelee suomalaisen median itsesääntelyelintä Julkisen
sanan neuvostoa (JSN) ja sen puheenjohtajaa Elina Grundströmiä]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti