Pääministeri Sipilän esteellisyyksistä johtuva maallinen taakka {S}

Juha Sipilän sukulaisuussuhteet ja varallisuuden omistuslonkerot muodostavat maallisen taakan, jotka ovat johtaneet hänet sandwich-tilanteeseen. Hän ei haluaisi lihoa, mutta hän haluaisi lisää jälkiruokaa. Samaan tapaan hän haluaisi johtaa maata pääministerinä, mutta hän ei haluaisi kärsiä julkisoikeudellisista intressi-, osallisuus-, sukulaisuus- tai palvelussuhdejääviyksistä. Pääministeriys on hänelle rakas, ja siksi hän ilmoittaa, että hänen lapsensa ovat nyt luopuneet pääministerin heille aiemmin siirtämästään pulmallisesta omaisuudesta Katera Steelissä.

Asiaan liittyvä toinen taakka on johtamisen taakka. Suuri osa johtavassa asemassa olevista ihmisistä joutuu kärsimään henkilökohtaisesti yhteisvastuun kantamisesta. Ministerit pakotetaan luettelemaan varallisuutensa kellonkäätyjä myöten, jotta heidän sitoumuksiaan voitaisiin läpivalaista yhtä röyhkeästi kuin toimeentulotuen saajien tuloja ja menoja. Toimitusjohtajat puolestaan viettävät suuren osan ajastaan jossakin naurettavassa syytteessä, joka johtuu vain siitä, että he ovat yrittäneet esimerkiksi pelastaa pari tuhatta työpaikkaa.

En tarkoita, että Juha Sipilä ja monet hänen kaltaisensa olisivat puhtoisia pulmusia. Mutta tarkoitan, että ihmisten elämän röntgenkuvaus ja heidän luurankojensa esittely julkisessa sanassa ei taida olla enää kohtuullista eikä oikeudenmukaista. Jos ihmiseltä vaaditaan täydellistä riippumattomuutta ja sitoutumattomuutta minkäänlaiseen bisnekseen, jossa valtio on osapuolena, yrittäjät, liikkeenharjoittajat ja liiketoiminnassa omistusten tai oman toiminnan kautta mukana olevat ihmiset eivät voi toimia poliittisissa tehtävissä. Niihin pätevöittäisi vain ryhtyminen autismin tilassa eläväksi kommunistiksi, jonka omaisuus mahtuu fakiirin taskuun. 

[filosofi Jukka Hankamäki 13.1.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Pääministeri, johtamisen taakka ja kanan pahnat]