maanantai 30. tammikuuta 2017

Moni akateemisen feminismin edustaja toimii epätieteellisesti {S}

Tärkeimmistä tasa-arvoon liittyvistä asioista olen luultavasti yhtä mieltä keskustelukumppanini kanssa (samasta työstä samalla kokemuksella tulee maksaa samaa palkkaa jne.). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme samaa mieltä menetelmistä tai retoriikasta. Yleisesti ottaen on todettava, että moni akateemisen feminismin edustaja pyrkii yleisesti kannatettaviin tavoitteisiin epäjohdonmukaisella ja tutkimukseen pohjautumattomalla ja tätä kautta tasa-arvoa haittaavalla tavalla. Aivan kuten pyrkimys kansalaisten taloudelliseen tasa-arvoon on historiassa oikeuttanut hirmutekoja, pyrkimys sukupuolten väliseen tasa-arvoon – niin kannatettavaa kuin se onkin – on sittemmin oikeuttanut muun muassa uhriutumista, epätieteellistä asennoitumista ja perusteettomia vihjailuja.

Käymämme keskustelun opetus on seuraava: jos kyllästyt vastapuolen esittämiin yleistyksiin tai hänen perusteluidensa kehnouteen, muista, että hän saattaa olla uskonnonkaltaisen ideologian uhri. Rationaalisuuteen pyrkiminen ja sen levittäminen – niin jaloa kuin se onkin – saattaa siksi edellyttää suurta hienotunteisuutta. Ihmisten uskomuksiin sisältyy usein niin voimakkaita tuntemuksia tarkoituksen löytymisestä, että asiallisinkin viesti saattaa vaikuttaa herjaukselta. Lisäksi kannattaa muistaa, että ihminen on luottavainen olento. Huijareita on joukossamme niin vähän, että luottamus on kautta aikain tuonut suurempia etuja kuin jatkuva epäily. Siksi kenen tahansa on vaikea tunnistaa ja tunnustaa omaa hyväuskoisuuttaan. Näin on etenkin jos yksilön omaksumaan ideologiaan sisältyy ajatus, että kyseisen ideologian omaksuminen on merkki tarkkanäköisyydestä ja edistyksellisyydestä.

Epäilyn siemeniä kannattaa joka tapauksessa kylvää. Siitä ei pitäisi olla kenellekään haittaa, että yrittää pelastaa ihmisiä – myös itseään – löysältä ajattelulta. Harva myöskään pahastuu sen muistuttamisesta, että hyvät tarkoitusperät eivät oikeuta epärehellisiä menetelmiä. 

[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo 13.5.2016 Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Sukupuolierot ja palkkapussi]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti