Islamilaiset terroristit ovat hyökänneet symbolisiin ja satunnaisiin joukkokohteisiin (Pentagon, Tunisian kansallismuseo, Maalbeekin metroasema), mutta myös yksilöitä (Salman Rushdie, Lars Vilks) ja yhteisöjä vastaan. Sekä Lähi-idässä että Euroopassa islamistiterroristit ovat ottaneet kohteekseen kansallisia tai kulttuurisia vähemmistöjä. Esimerkiksi Kuwaitissa islamistiterroristit ovat pommittaneet shiialaisvähemmistön moskeijoita ja Irakissa kansanmurhanneet jesidejä, ja Belgiassa, Ranskassa ja Tanskassa islamistit ovat suunnanneet iskuja juutalaisia vastaan. Seksuaalivähemmistöt ovat sairaalloisen looginen kohde islamilaiselle terrorismille. (Olisimme sitä myös kristilliselle terrorismille, kansallissosialistis-fasistiselle/kansallismieliselle ja juutalaiselle terrorismille. Kristillistä terrorismia on ollut vähän, kristillistä vihanlietsontaa runsaasti. Uusnatsi vei pommin lontoolaiseen homobaariin Hitlerin kuolinpäivänä 1999 surmaten kolme henkilöä, näiden joukossa raskaana ollut nainen, ja haavoittaen seitsemääkymmentä. Haredijuutalainen terroristi murhasi teini-ikäisen tytön ja haavoitti viittä Jerusalemin pride-tapahtumassa 2015; sama henkilö oli juuri vapautunut kymmenen vuoden vankeusrangaistuksesta haavoitettuaan kolmea vastaavassa tapahtumassa 2005. Kansallissosialistit hyökkäsivät Helsingin pride-tapahtumaan vuonna 2010, ja kristillisdemokraattisen puolueen Asmo Maanselkä yritti rationalisoida natsiväkivaltaa. Itä-Euroopassa nationalistit ja ortodoksikirkkojen papit ovat olleet yllyttämässä ja toteuttamassa väkivaltaa pride-tapahtumia vastaan.) Motiiveja ei voi kiistää tai selittää tiehensä. Uskonnollinen ja ideologinen homoviha tuottavat väkivaltaa, myös ja ehkä etenkin islamin piirissä. Tämän kieltäminen on epärehellistä ja joskeenkin halveksittavaa.
[Näin oli lausuttu 21.6.2016 Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Orlando furioso.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti