Jos ihminen ei johda itse itseään, häntä todella johtavat ”riivaajat”. Tämä tuli mieleeni, kun seurasin erään evankelioimisliikkeen kokousta. Kehotus antaa itsensä Jumalalle merkitsi käytännössä oman tahdon antamista hengellisten johtajien käsiin. Mielestäni arvokkainta ihmisessä on kuitenkin oma tahto, itsemääräämisoikeus, omatunto, rehellisyys ja ajattelun itsenäinen vapaus. Kun ihminen luopuu näistä, hän menettää arvokkainta, mitä hänellä on, nimittäin ihmisyytensä. Hänestä tulee toisten tahtoa noudattava ja ulkoapäin ohjautuva epäihminen. Silloin hän voi olla valmis myös hyvin epäinhimillisiin tekoihin,jopa vääryyteen ja väkivaltaan,joita hän perustelee oikealla uskollaan. Hänhän tottelee vain jumalansa käskyjä, josta ei tarvitse kokea aitoa syyllisyyttä.
Koska uskosta on tullut tiettyjen herätys- ja evankelioimisliikkeiden ansiosta suoritus, joka vaatii ainakin omatunnon ja järjen itsemurhaa, voisimmeko luterilaisen uskonpuhdistuksen hengessä alkaa puhua nyt myös niiden vanhurskauttamisesta, jotka epäilevät tai jotka eivät usko? Myös kristityn ominaisuuksiin voi ja pitäisikin kuulua skeptisyys, ja kulttuurikristityn tehtävä onkin toimia ”huutavan äänenä korvessa” ja haastaa ihmiset yhä uudestaan älylliseen ja moraaliseen pohdiskeluun.
[Timo Teinikivi Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numeron 4/2008 Keskustelua-palstalla julkaistussa kirjoituksessaan 'Voiko Skeptikko olla kristitty']
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti