Soini on myös osoittautunut puoluejohtajana armottoman autoritaariseksi. Omia ripitetään julkisuudessa, jos nämä ovat puheenjohtajan mielestä töpeksineet. Soini on reagoinut valtamedian nostattamiin kohuihin yleensä ”harjaamalla” omia edustajia tai oman puolueensa jäseniä. Myös Halla-aho joutui Soinin harjattavaksi syksyllä 2011 ns. ”panzerkaustin” yhteydessä. Tuolloin ihmettelin Soinin pikkumaisuutta ja sitä, kuinka hän julkisesti nöyryyttää oman puolueensa kansanedustajia.
Olen myös ymmärtänyt, että Soini kuuntelee Juha Jusulan lisäksi vanhoja SMP-veteraaneja, erityisesti Raimo Vistbackaa. Soini pitää puolueessaan enemmän kuuliaisista keskinkertaisuuksista kuin ihmisistä, joilla on omia ajatuksia. Maahanmuuttokriittiset kansanedustajat yksi kerrallaan ovat saaneet huomata tämän. Kuitenkin kaikki maahanmuuttokriittiset edustajat ovat säilyneet uskollisina puoluejohdolle. Vain puolueesta erotettu James Hirvisaari on arvostellut Soinin toimintaa julkisuudessa.
Vaikka Soini harjasi maahanmuuttokriittisiä kansanedustajiaan valtamedian kannustaessa sivusta, liike ei vielä ykkösjytkyn jälkeen ollut vaikeuksissa. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo hihamerkkikaustin yhteydessä, jolloin puolueen ja eduskuntaryhmän johto taas ripitti omiaan median olemattomin perustein nostaman kohun takia. Maahanmuuttokriittisellä puolella asiat kuitenkin selitettiin parhain päin uskottelemalla, että valtamedia ajaa Perussuomalaisten hajottamista smp:läisiin ja ”Halla-ahon falangiin”. Siksi mitään falangin lähtöä Perussuomalaisista ei ole tullut eikä tule.
[Näin oli lausuttu 19.4.2016 Vasarahammer-blogin merkinnässä Halla-aholainen maahanmuuttokritiikki umpikujassa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti