Se, että syntipukkimekanismissa on lahkolaisuuden maku, ei liene aivan sattumaa. Yhteiskuntafilosofi René Girard meni niinkin pitkälle, että näki uskontojen ja ”tuonpuoleisuuden” ylipäänsä syntyneen tarpeesta pitää väkivalta yhteisön ulkopuolella, siis ulkoistaa yhteisössä olevan väkivalta syntipukille uhraamisprosessissa, joka ajateltiin täysin oikeutetuksi.
Tämänkään päivän syntipukkimekanismissa ei ole kyse keskustelusta vaan rituaalista. Kyvyttömyys katsoa omia pimeyksiään joko yksilönä tai yhteisönä kääntyy tarpeeksi projisoida ne johonkin ulkopuoliseen kohteeseen. Tällainen mekanismi toimii hyvin vahvasti tunteiden, erityisesti tiedostamattomien sellaisten, varassa.
Kristinuskossa varsinainen syntipukkien syntipukki on tietenkin Kristus, mutta paradoksaalisesti tehdäkseen syntipukkimekanismin lopullisesti tarpeettomaksi.
[Näin oli lausuttu Kansan uutisten sivuilla 20.4.2025 julkaistussa Emilia Männynvälin kirjoittamassa kolumnissa Kilttien ihmisten tyrannia – empatiasta, uhreista ja syntipukeista. Pitkä kirjoitus ponnistaa islantilaisen Friða Ísbergin vuonna 2023 julkaistusta romaanista Merkintä.]
[Osaltaan kristinusko on minusta aika söpö. Tosin kolminaisuusoppi on minusta ihan älytön, ja siihen liittyen en pidä normikristinuskossa myöskään siitä, että sen mukaan Jeesus Nasaretilainen on jotain jumalisempaa kuin vain ihminen. Arvostan Jeesusta siinä määrin kuin hänestä mitään voidaan tietää. Pidän myös Spartacuksesta (k. 71 eKr.), joka kuoli noin sata vuotta ennen Jeesusta – tosin taistelussa. Mutta Spartacuksellakin kuolemista edelsi pitkällinen kamppailu.]
Spartacuskin tavallaan uhrasi itsensä:
VastaaPoistahän oli jo Alppien lähellä matkalla Germaniaan, mutta kääntyikin takaisin ja palasi Etelä-Italiaan.
Hän saattoi pitää parempana taistella tutussa ympäristössä tuttua vihollista vastaan, mutta saattoiko hän kuvitella voivansa lopulta voittaa Rooman sotakoneen?
Hänen viimeisissä päätöksissään näyttäisi olleen reipasta "Eletään niin että tuntuu ja lähdetään ryminällä!" -henkeä.
Ja kuolematonhan hänestäkin siten tuli.
Huolimatta roomalaisista historiankirjoittajista, jotka eivät oikein voineet sietää ajatusta, että orjat voisivat olla tehokkaita sodankävijöitä. Tai, no, roomalaiset saattoivat kyllä tuolloin kehaista itseään sillä, että Spartacvs oli ollut alkujaan roomalaisten kouluttama. Ensin Rooman traakialaisena avxilia- eli apujoukkojen toimijana ja myöhemmin vielä gladiaattoriksi pakotettuna orjana. Jälkimmäinen oli todennäköisesti johtunut jostain vakavasta rikoksesta, johon hän oli syyllistynyt ollessaan periaatteessa vielä kirjoilla avxilia-joukoissa. Kuten sotilaskarkuruudesta tai riittävän korkean upseerin tai virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
PoistaTosin kääntyminen takaisin pelastumisen porteilta oli saattanut johtua siitä, että hänen joukkonsa viime tingassa jostain syystä kieltäytyivät seuraamasta häntä Alppien yli pois Italiasta. Ehkä lisäsaalis houkutteli kaikesta huolimatta enemmän kuin melko varma vapaus. Ei Spartacvs yksin viitsinyt lähteä menemään. Ehkä koki myös olevansa erityisessä vastuussa armeijansa sotureiden ja muiden mukana olevien kohtalosta. Alppien solissa tosin olisi saattanut odottaa myöskin vuoristoväen väijytyksiä.
Yksi entisten orjien armeijan tärkeimmistä päälliköistä, gallialainen Crixvs, oli jo tässä vaiheessa kaatunut, silloin, kun jostain kumman syystä armeija oli jakautunut kahtia suorittamaan eri tehtäviä. Roomalaiset olivat hyvissä asemissa, vaikkakin alivoimaisia miesluvultaan. Joka tapauksessa roomalaiset voittivat sen taistelun, mikä oli siinä vaiheessa jonkinlainen saavutus.
Sen jälkeen Spartacvs joukkoineen puolestaan löi kahden konsulin, Rooman korkeimpien viranhaltijoiden, joukot, kahdessa eri taistelussa.
Minua itseäni surettaa se, ettei hän katsonut voivansa ryhtyä valloittamaan itseään Rooman valtakunnan keskusta, Rooman kaupunkia.
Merirosvot pettivät lopulta hänet ja armeijansa, joten Italian saappaan kärjestä hän ja hänen joukkonsa eivät päässeetkään Siciliaan hankkimaan huoltoa ja keräämään samalla uusia haluisia sotureita.
Toivottavasti Spartacvs ei ollut maksanut merirosvoille etukäteen.
Siciliassa tosin oli tuolloin jo olemassa jonkinlainen linnoitusjärjestelmä mereltä tulevien hyökkäysten varalta, joten tiedä, miten siinä olisi käynyt, jos he olisivat päässeet ylittämään salmen.
Suurin osa hänen porukastaan onnistui tosin vielä ylittämään roomalaisen linnoitus- ja linnoiteketjun, jonka roomalaiset olivat ehtineet rakentaa kannaksen yli.
Jos entisten orjien armeija olisi kyennyt siltikin vielä lyömään Marcvs Licinivs Crassvksen armeijan tämän jälkeen, niin seuraavaksi olisivat olleet vielä vastassa Gnaevs Pompeivs Magnvksen Hispaniasta tuomat sotilaat.
Crassvshan oli kouluttanut kouluttamasta päästyään itse omalla kustannuksellaan varustamiaan legioonien sotilaita. Nämä osasivat tehtävänsä.