Laajemmat kertovat lähteet samasta kristillisen Suomen alkukertomuksesta ovat epäluotettavina pidetyt 1200-luvun puolivälissä ja lopulla laaditut latinankieliset Pyhän Erikin ja Pyhän Henrikin pyhimyslegendat ja 1600-luvun lopulla tallennettu suomenkieliseen suulliseen perinteeseen perustuva Piispa Henrikin surmavirsi. Tiedämme nykyään hyvin, että Suomen niin kuin toki muidenkin kansakuntien historia, kulttuuri ja identiteetit ovat aktiivisen rakennustyön tuloksia. Työ oli moninaista. Meidän tapauksessa historiattomalle kansalle piti luoda myytit ja menneisyys. Pelkkä kertomus kristillistämisestä ja alistumisesta ruotsalaiselle valtiomahdille ei kelvannut varsinkaan sen jälkeen, kun Ruotsin valtakunnan itäinen osa riuhtaistiin irti emämaasta ja siitä tuli Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaanmaa.
[Näin oli lausuttu Suomalaisen kirjallisuuden seuran Vähäisiä lisiä -blogissa 6.6.2025 julkaistussa Tuomas M. S. Lehtosen kirjoittamassa merkinnässä Siispä Suomen kansa: oliivipuun vihreä oksa ja ruotsalainen majatalo.]
[Ruotsin hallitsijoille oli tärkeää esittää, että he olisivat huseeranneet täällä jo 1100-luvun puolella tekemässä Tärkeitä ja Suuria asioita.]
[Toki on niin, että ihminen on sellainen eläinlaji, jonka yhteisöt pysyvät paremmin pystyssä, mikäli niillä on jonkinlainen yhteisesti jaettu Suuri kertomus.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti