"Jeesus, sosialisti"

Kerron joskus uskonnollisille ihmisille olevani poliittisesti vähintään yhtä paljon vasemmalla kuin Karl Marx ja Jeesus.  Tavanomainen häkeltyneisyys heidän kasvoillaan on korvaamaton. 😀

Näin oli lausunut eräs "Jörg" englanninkielisellä kaiken maailman vapaa-ajattelijoiden sivustolla FreeThought Blogs 23.4.2026 julkaistun intialaistaustaisen Mano Singhamin kirjoittaman blogimerkinnän Remaking the image of socialism lukijakommenteissa. Alkuperäinen englanniksi kirjoitettu lausuma oli siis kuulunut näin:

I sometimes tell religious people that I am politically at least as far left as Karl Marx and Jesus. The usual bewilderment on their faces is priceless. 😀

Nyt onkin kätevää kyllä kristillinen sunnuntai. Joten jatkan mielelläni tästä aiheesta.

Historiallinenkin Jeesus, vaikka hän jossain määrin häviääkin historian hämäriin, lienee ollut eettiseltä ajattelultaan yllättävän korkeatasoinen, vaikka miehellä toisaalta varmaan oli myös runsaasti tuon ajan uskovaisen juutalaisen ennakkoluuloja. Kuten näkemys avioliiton ulkopuolisen seksin ja homoseksuaalisuuden turmiollisuudesta. Mutta ainakin hän osasi ajatella jossain määrin ennakkoluulottomasti, ja oli juutalaiseksi äidinkielenään arameaa puhuneeksi mieheksi ainakin lievästi suvaitsevaisempi ei-juutalaisia ja myötäelävämpi naissukupuolen edustajia kohtaan.

Toisaalta voi taatulla varmuudella sanoa, että Jeesuksen elinaikana mikä tahansa sosialistinen yhteiskuntajärjestys olisi ollut mahdoton. Ei ollut tapahtunut eikä tapahtumassa teollista vallankumousta, joka mahdollistaa ennen pitkää runsauden yhteiskunnan sekä sen, että yhteiskunnassa on tavallisille ihmisille jaettavana muutakin kuin niukkuutta.

Roomalaiset eivät tietystä nerokkuudestaan kansana huolimatta osanneet ajatella, että kannattaisi suunnitella enemmän työtä säästäviä laitteita. Sen sijaan maatilojen tuotantoa myöten Jeesuksen elinaikana monet ruumiillista työtä vaativat hommat hoidettiin lähinnä orjatyövoimalla. Rooman valtakunnan ydinalueella Italiassa itse asiassa lähes koko maatalous hoidettiin orjien työllä. Orjat sinänsä maksoivat, mutta näiden tekemä työ oli pääomanomistajille suhteellisen huokeaa.

Se että ei ollut enää juurikaan itsenäisten maanviljelijöiden luokkaa olemassa Italiassa, oli johtanut siihen, että noin vuonna 100 eKr. Rooman legioonat alkoivat koostua värvätyistä, joille maksettiin palkkaa ja joille hankittiin valtion puolesta niin aseet, haarniska kuin syömäpuoli. Aikaisemmin Rooman asevoimien iskuvoima oli perustunut asevelvollisiin maanviljelijöihin, jotka mielellään halusivat taistelujen tauottua palata tiluksilleen. Sotiminen kaukana kotoa aikaa myöten kuitenkin velkaannutti yhä useamman roomalaisen viljelijän, minkä takia nämä joutuivat myymään tiluksensa suurpääomalle. Ja jos roomalainen sotilas kaatui taistelussa, hänen perheensä saattoi myös joutua myymään omaisuutensa.

Toisaalta vaikka roomalaisilla oli filosofeja ja ajattelijoita, he eivät olleet varsinaisesti vielä keksineet empiiristä tiedettä, josta olisi ollut suurta apua historian pyörimisessä oikeaan suuntaan.

Minulla on sellainen käsitys, että vaikka Jeesus mitä ilmeisimmin nimitti ja antoi nimittää itseään Jumalan pojaksi, niin mies ei kuitenkaan käsittänyt olevansa yhtä Jumalan kanssa ja yksi kolmiyhteisen Jumalan kolmesta persoonasta. Ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla ei tainnut kukaan kristitty myöskään uskoa sellaiseen. Mutta toisella vuosisadalla kaikki historiallisen Jeesuksen tunteneet ihmiset olivat jo kuolleet. Näin kristityt saattoivat ryhtyä jumaloimaan Mestariansa, mikä oli vastoin tämän alkuperäistä tarkoitusta.

Jeesus ei taatusti myöskään ollut halukas tai aikovainen perustamaan uutta uskontoa. Mutta sellainen kuitenkin syntyi. Osittain ja ennen kaikkea myös tästä syystä, että kristinusko luopui alkuperäisen juutalaisen perustansa monoteismista. Ja veikkaan senkin vaikuttaneen, että vaikka Jerusalemin kristillinen alkuseurakunta lienee tuhoutunut juutalaisten ensimmäisen Rooman vastaisen kapinan seurauksena, kun kaikkien juutalaisten isänmaallinen velvollisuus kerran oli saada perustettua itsenäinen Israel uudestaan, niin myöhemmin kristityt yrittivät omaa identiteettiään selitellä parhain päin roomalaisille vallanpitäjille, että joo, kyllä me olemme uskollisia ja alamaisia esivallalle. Vaikka kristillinen jumalanpalveluselämä perustui juutalaiseen synagogapalvelukseen, kristinusko eriytyi juutalaisuudesta.

Kristinuskosta ei tullut pelkästään kevytjuutalaisuutta, joka keräsi synagogan ulkopuolelta käännynnäisiä, vaan myöskin ei-juutalaisuutta.

Ensitahdit eriytymiselle tosin oli lyöty jo noin vuosina 48-50 pidetyssä Jerusalemin "kirkolliskokouksessa", jossa jeesuslaisten vainoajasta jeesuslaiseksi kääntynyt apostoli Paavali, tukenaan läheinen työtoverinsa Barnabas sekä Jeesuksen aikoinaan "kallioksi" nimittämä ykkösoppilas Simon, sai enemmistön tuen sille, että juutalaisuuden ulkopuolelta, "pakanuudesta" kristinuskoiseksi kääntyneiden ei tarvitse ympärileikkauttaa itseään eikä noudattaa juutalaisen uskonnon rituaalisen puhtauden säännöksiä. Tästä kerrotaan pitkällisesti Luukkaan kirjoittaman Apostolien tekojen 15. luvussa.

Simon lausui kokouksessa pitkälliseksi käyneen väittelyn jälkeen mm. tällaista:

Veljet, te tiedätte, että Jumala on jo aikoja sitten teidän keskuudessanne tehnyt valintansa: hän on antanut pakanoiden kuulla minun suustani evankeliumin ja tulla uskoon. Jumala, joka tuntee kaikkien sydämet, osoitti hyväksyvänsä heidät vuodattaessaan Pyhän Hengen heihin yhtä lailla kuin meihinkin. Hän ei tehnyt mitään eroa heidän ja meidän välillämme, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla. Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette oppilaiden harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät.

Jeesuksen veli Jaakob puolusti myöskin kantaa vetoamalla profeettojen lausumiin siitä, että kaikki muutkin ihmiset ovat etsivä Herraa. Hän lausui siinä mm. näin:

Tästä syystä ei mielestäni pidä hankaloittaa niiden elämää, jotka vieraista kansoista kääntyvät Jumalan puoleen. Meidän on kuitenkin lähetettävä heille kirje ja kehotettava heitä karttamaan sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, sekä haureutta, verta ja lihaa, josta verta ei ole laskettu. Onhan Mooseksen laki jo ikimuistoisista ajoista tullut tunnetuksi joka kaupungissa, kun sitä luetaan synagogissa jokaisena sapattina.

Minä kyllä olen aina syönyt verilettuja.

Mutta em. kanta tuli sitten vallitsevaksi. Ja perinteisiä juutalaisia varmaan saattoi ottaa päähän.

Haluan lopuksi puhua vielä Paavalista. Minua ärsyttää tämän nimen suomennos. On varmaan aina ärsyttänyt.

Paavali kuului juutalaisten farisealaiseen "puolueeseen". Jeesuskin oli ilmeisesti ollut farisealaisuutta aatteellisesti lähellä. Farisealaiset halusivat noudattaa elämässään juutalaista lakia mutta toisaalta halusivat silti helpottaa taakkaa, mitä se toi mukanaan juutalaiskansan jäsenille. Jeesus joka tapauksessa katsoi olevansa henkisesti pakotettu aika ajoin arvostelemaan farisealaisten käytännön uskonnollista suuntautuneisuutta. Tämä on hyvin tallennettu Uuden testamentin neljään evankeliumiin.

Paavalin juutalainen nimi oli Saulus. Hänen isänsä lienee suorittanut Roomalle siinä määrin hyvin sopivia palveluksia, että tämä sai Rooman kansalaisuuden. Ja tämä kansalaisuus periytyi hänen pojalleen. Roomalainen sivistys ja kulttuuri eivät täten olleet Paavalille mitenkään kovin vieraita.

Saulilla oli myös roomalainen nimi. Se oli Pavlvs, ja mies rupesi käyttämään tätä nimeä käännyttyään Jeesuksen kannattajaksi. Saul-Pavlvksesta tuli alkukristillisen kirkon tärkein lähetystyöntekijä, ja voidaan sanoa myös: tärkein teologi.

Jossain vaiheessa elämässään roomalaiset viranomaiset olivat vanginneet Pavlvksen. Mies vetosi sitten keisariin. Hänet lähetettiin sitten keisarin luokse.

Keisarina oli tuolloin Nero. Alkujaan tätä oli pidetty suhteellisen henkevänä sekä fiksuna keisarina. Mutta jotain sitten varmaankin tapahtui. Ehkä keisari putosi hevosen selästä saaden samalla aivovaurion, joka muutti hänen persoonallisuuttaan ikävään suuntaan.

Apostoli Pavlvs pääsi lopulta keisarin eteen. Tämä tutki hänen tapauksensa ja tuomitsi kuolemaan. Rooman kansalaisuudesta oli paljon etua. Sen ansiosta Pavlvsta ei ristiinnaulittu vaan hänet mestattiin miekalla. Kuolema oli pikainen, nopea ja tuskaton.

...Vuonna 212 jKr. keisari Caracalla soi kansalaisuuden kaikille vielä kansalaisuudettomille Rooman valtakunnan vapaille asukkaille, joita oli vielä siihen aikaan melko paljon. Keisari teki teki tämän luultavasti verotuksellisista syistä, mutta ei se minua haittaa.

Keisari Nero oli innostunut vainoamaan Rooman kristittyjä kaupungin kärsittyä suurpalosta vuonna 64. Pavlvs joutui ilmeisesti tämän kampanjan uhriksi. Apostolien teoissa kerrotaan, että hänet olisi alun perin voitu vapauttaa, mutta koska hän oli vedonnut keisariin, niin hänet piti lähettää keisarin eteen. Ei olisi kannattanut vedota keisariin.

Perusteellisemmanoloisia valtion toimeenpanemia kristittyjen vainoja Rooman valtakunnassa tapahtui kuitenkin vasta 200-luvulla.

Varsinkin Rooman valtakunnan itäosissa tavallinen kansa suhtautui myötämielisesti keisari Neroon, koska tämä osasi olla kovin kansanomainen. Hänen huonoon jälkimaineeseensa eniten syyllisiä ovat kristityt ja Rooman yläluokka. Jälkimmäioseen kuuluvat saattoivat joutua silloin tällöin kärsimään keisarin vihaisuudenpuuskista.

Mutta jos vertaa Neroa kaikkiin muihin Rooman keisareihin, sanotaanko nyt vaikka aina vuoteen 476 jKr. saakka, niin ei Nero ollut kuin keskipaskiaismainen keisariksi.

Rooman osittaisen palon jälkeen Nero oli rakennuttanut Domvs Avrevs -nimisen – nimi tarkoittaa Kultaista yksityistaloa – palatsin. Neron jouduttua kuolemaan hänen seuraajansa virassa, Vespasianvs, antoi purkaa suuren osan palatsialueesta. Hän antoi rakennuttaa kansalle jotain omaa. Se oli Flavivsten amfiteatteri. Rakennustaiteen massiivisen mestariteoksen valmistuminen ei kestänyt kymmenen vuotta kauempaa hyvän etukäteissuunnittelun ja varoja pihtaamattoman rakentamisen ansiosta. Keisari itse ehti tosin kuolla ennen kuin amfiteatteri vihittiin. Vespasianvksen poika ja seuraaja Titvs vihki sen käyttöön ja järjesti ensin varsin pitkäaikaisen yhtäjaksoisen näytäntöjakson. Titvksen veli Domitianvs keisariksi tultuaan rakennutti vielä amfiteatteriin lattian alle tietyt käytännön sujuvuuden kannalta oivat tilat, joista tuli olemaan suurta iloa heidän amfiteatterinsa kävijöille.

Domitianvs oli Rooman ylhäisön kannalta ehkä suurin piirtein yhtä julmuri kuin Nerokin oli ollut. Domitianvs oli ensimmäinen keisari, joka keksi, että häntä tulee nimittää herraksi ja jumalaksi – dominvs et devs – ja kohdella sen mukaisesti. Kaikki aikaisemmat keisarit olivat jossain määrin yrittäneet piilotella sitä virkansa ominaisuutta, että heillä oli oikeastaan kaikki valta. Domitianvs ei viitsinyt olla kovin diplomaattinen. 500-vuotinen tasavallan – res pvblica – aika oli ollut ohitse jo aikoja sitten, nimittäin silloin kun Octavianvs oli kaapannut vallan vuonna 27 eKr. res pvblica oli tarkoittanut roomalaisille sitä, että valta ei ollut yhdellä, kuten kuningaskunnissa, vaan monella. Wanhat roomalaiset olivat vihanneet tyranniaa. Domitianvs noin paljasti sen kaikille, että heillä, roomalaisilla, oli oikeastaan ollut jo pitkään kuningas hallitsemassa.

...Farisealaisuus oli ainoa Jeesuksen elinajan juutalaisista "puolueista", joka jäi henkiin jatkamaan elämäänsä kahden Rooman vastaisen hävityn kapinan jälkeen. Nykyjuutalainen uskonnollisuus on sen perillinen.