Kaava on lyhyesti ilmaistuna seuraava: ihmisoikeusfundamentalismi johtaa subjektiivisten
ja poliittisesti tarkoitushakuisten kannanottojen kautta
perusoikeusrelativismiin ja se puolestaan laintulkinnalliseen
perustuslakipopulismiin, jonka mukaisesti sankarijuristit täyttävät
yhteiskunnan laarit taivaasta satavalla mannalla.
Lavapuro, Ojanen ja Scheinin eivät näytä ymmärtävän edes sitä, mikä perustuslaki pohjimmiltaan on. Perustuslaki ei ole ihmisoikeuksien julistus, eikä sitä pidä lukea kuin Kama Sutraa. Perustuslaki on muiden lakien tavoin vallankäytön väline,
johon on kirjattu yhteiskunnassa vallitsevia normeja. Sen tehtävä on
kuin kansallisvaltion: toimia valtakunnan omien kansalaisten hyväksi.
Se, että lakien yhteiskunnallinen funktio on kadonnut juristien
näköpiiristä, liittyy kansallisvaltioita mitätöimään pyrkivään
kansainvälisyyden tendenssiin, jota vasemmisto on perinteisesti ajanut.
Lopputulos muistuttaa
Neuvostoliiton valtiollista järjestelmää, jossa ihmisillä oli kädet
täynnä oikeuksia mutta ei mahdollisuuksia toteuttaa niitä.
Yhteiskunnallisessa todellisuudessa eukot viljelivät kaalinpäitä, ja
kuttu söi pihalla ruohoa. Sananvapautta kuohittiin valheellisuuden salaamiseksi, ja turhaan ei
sanotakaan, että demokratialla ja kansandemokratialla on sama ero kuin
tuolilla ja sähkötuolilla.
[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 29.3.2017 julkaisemassaan merkinnässä Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti