sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Nainen, sinun ei tarvitse pukeutua vaginaksi, mutta älä myöskään anna feministien käyttää ääntäsi {S}

Voidaan siis turvallisin mielin todeta, että naisten puolestapuhujiksi itsensä julistavat eivät puhu kaikkien naisten puolesta, ja aborttioikeus on tietysti vain yksi aspekti tässä. Useimpia naisia ei kiinnosta mielenosoituksessa uikuttaminen jättivaginaksi pukeutuneena tai muutkaan modernin naisasia-aktivismin hörhöilyt.

Mutta he voivat esiintyä naisten äänitorvina niin pitkään kun heitä tolkullisemmat naiset sen laiskuuttaan tai piittaamattomuuttaan sallivat. Vasemmisto ei koskaan ole naisilta mandaattia kysellyt mutta tulee käyttäytymään kuin heillä sellainen olisi ellei toisin riittävän kovaäänisesti osoiteta. Tuskin pitäisit siitä, jos kotiseudullasi joku kulkisi ympäriinsä väittäen sinun sanoneen asioita, joita et ole koskaan sanonut, joten miksi sallisit vasemmiston esiintyä sinun puolestapuhujanasi? 

[Tiina Wiik 16.4.2017 Tuonen joutsen -blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Abortti ei ole naisasia vaan arvoasia]

Paavi Franciscus on tekopyhä, sillä hänen omassa valtiossaan Vatikaanissa on maailman tiukimpiin kuuluvat maahanmuutto- ja kansalaisuusrajoitukset {S}

La Croix International -lehden haastattelussa Kansallinen rintaman 48-vuotias johtaja Le Pen kritisoi ankarasti Paavi Franciscusta, joka kehottaa ”valtioita omien kansalaistensa etujen vastaisesti vastaanottamaan huomattavan määrän maahanmuuttajia ilman ehtoja”.

Lisäksi Le Pen katsoi argentiinalaistaustaisen paavin maahanmuuttojulkilausumien menevän hänen uskonnollisen johtajan roolinsa yli.

”Mielestäni hän sortuu politikointiin ja jopa sekaantuu muiden [maiden] asioihin, koska hän on myös valtionpäämies.”

Paavi Franciscus on Vatikaanivaltion päämiehenä teknisesti vieraan valtion johtaja. Tässä muurien ympäröimässä kaupunkivaltiossa on maailman tiukimpiin kuuluvat maahanmuutto- ja kansalaisuusrajoitukset.

[Heikki Luoto 16.4.2016 Kansalainen-lehdessä julkaistussa uutisartikkelissaan Marine Le Pen kritisoi rajojen avaamista kannattavaa paavia]

Perussuomalaiset saivat kunnallisvaaleissa ansaitun selkäsaunan {S}

Perussuomalaiset saivat kuntavaaleissa löylytyksen, joka tuskin kenellekään tuli yllätyksenä. Selkäsauna oli täysin ansaittu, ja nyt jännitämme vain sitä, osataanko aiemmista virheistä ottaa opiksi. Kautta Suomen persut menettivät valtuustopaikkoja, ja tästä toki voi syyttää hallitusvastuuta, mutta se ei selitä pudotuksen suuruutta. Myös Kokoomus ja Keskusta kärsivät hallitusvastuun seurauksista mutta eivät alkuunkaan siinä laajuudessa kuin Perussuomalaiset.

[Tiina Wiik 15.4.2017 Tuonen joutsen -bloginsa Herran vuoden 2017 kunnallisvaalien jälkipyykkiä Perussuomalaisten suhteen käsittelevässä merkinnässään Kansallismielisten voitto, persujen tappio]

Trumpin vastauksesta {S}

Trumpilla oli siis vastaus. Hän uskotteli olevansa kansan ja työpaikkojen puolella, talouseliittiä vastaan. Selityksen kannalta on sivuseikka, että ainakin nimittämistään virkamiehistä päätellen nämä vaalilupaukset jäävät toteuttamatta. Tässä kohdin Orwellin teos Eläinten vallankumous olisi osuvampi. Kun ihmisisännät oli syösty vallasta, eläinfarmilla kävi vähitellen selväksi, että vain vallanpitäjät vaihtuivat, sortotoimien pysyessä ennallaan. Lopulta vallankumousta johtaneita sikoja ei enää voida erottaa ihmisistä. Toisaalta niin paljon kuin Trumpia ihmisenä ja presidenttinä on syytä kritisoida, on vaikea olla tuntematta hieman vahingoniloa: edistyksellinen vasemmisto – tai kuten sitä vastikään on alettu nimittää, taantumuksellinen vasemmisto – sai, mitä tilasi.

[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo 7.4.2017 Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan julkaisemassaan kaikin puolin kriittisessä merkinnässä Selittääkö eliitin ylimielisyys Trumpia?]

Seksi ja fetissit ovat yksityisasia {S}

Minä kuulun itse sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöön. En myöskään ole siveyden sipuli. Minä katson pornoa, vieläpä hemmetin outoa sellaista, ja seuraan netissä useita Tomppaan verrattavia taiteilijoita, jotka piirtävät pornoa. Minulla ei ole mitään pervoilua tai fetissejä vastaan. Mutta mitä tulee LGBT-ihmisten toimintaan, niin hommassa on todella paljon pielessä. Jos haluatte pitää pervokarnevaalin tai pervoshown, niin siitä vaan. Katsokaa pornoa, piirtäkää pornoa, ihan sama, ketään ei kiinnosta. Mutta pervoshown paikka ei ole kokoperheen ihmisoikeustapahtumassa. Pitäkää homoporno erossa homojen ihmisoikeuksista. Toimintanne tekee LGBT-ihmisille pelkkää hallaa. Valtaväestö on ihan oikeasti kurkkuaan myöten täynnä teitä ja pornoilujanne ja moni ei halua olla teidän kanssanne missään tekemisissä. Syynä ei ole mikään hämärä yhteiskunnan homoviha, vaan yksinkertaisesti se, että ensin käyttäydytte kuin idiootit ja sitten itkette, kun joku paheksuu. Oletteko tyytyväisiä? Jos haluaa järjestää pervokarnevaalit kaupungin keskustassa keskellä kirkasta päivää, niin pitää varautua kärsimään seuraukset. Sama pätee Tompan kritiikittömään hehkuttamiseen.

Seksi ja fetissit ovat yksityisasia. Ketään ei kiinnosta, että mitä puuhailet makuuhuoneessasi ja kenen kanssa, kunhan yksikään osapuoli ei ole lapsi, eläin tai mukana vastoin tahtoaan. Mutta ihmiset eivät halua, että tuot makuuhuoneesi sisällön julkiselle paikalle kaikkien nähtäväksi. Se koskee kaikkia ihmisiä ihan seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolesta riippumatta. Tämä tuntuu olevan LGBT-yhteisölle mahdoton asia ymmärtää.

Myös Tom of Finland kuuluu sinne makuuhuoneeseen. Ei sen ulkopuolelle.

[Näin oli lausuttu transseksuaalin henkilön pitämän Musta orkidea -blogin merkinnässä Tom of Finland on ahterista 9.3.2017.]

Tom of Finlandin kuvista on muodostunut poliittisesti korrekti maskuliinisuuden esittämismuoto {S}

Koska maskuliinisena miehenä olemista pilkataan ja solvataan feministien toimesta niin julkisessa sanassa kuin tieteenä esiintymään pyrkivissä tutkimuksissakin, Tom of Finlandin kuvista on muodostunut heteromiehille poliittisesti korrekti maskuliinisuuden esittämismuoto. 

[paha filosofi Jukka Hankamäki 24.2.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Tom of Finlandin uusrenessanssi – Suosion selityksenä miesten kapina]

Käsittelee Mikael Torpan häröilyä siitä, että ateismi on "uskonto" {L}

Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa käsitellään Mikael Torpan häröilyä siitä, että ateismi on mukamas "uskonto". Oi, katso:

Ateismi on uskonto ja muita vitsejä

Kertoo laamoja kutsuttavan häihin Yhdysvalloissa {L}

Laamat ovat eteläamerikkalainen nisäkäslaji, joka lasketaan kamelieläimiin kuuluvaksi. Minun suhteeni laamoihin on läheinen. Tämä johtuu osaltaan siitä, että aikoinaan Saunalahti mainosti itseään laamojen avulla. Laamamainosten esittämisen loppumisen jälkeen pysyin vielä hyvän aikaa Saunalahden asiakkaana, mutta lopulta en enää kestänyt vaan vaihdoin palveluntarjoajaa. Kyllä Saunalahden olisi kannattanut pitää laamat ohjelmistossaan!

Laamaa on käytetty yleensä juhtana, kun taas sen lähisukulaislaji alpakka tuottaa villaa.

Niin, ja ne Saunalahden mainoksissa esiintyneet laamat ovat olleet terapialaamoja. Iltalehden fiidi.si-sivustolla muuten julkaistuikin mainio Julia Aalto-Setälän kirjoittama juttu, joka kertoo siitä, että Yhdysvalloissa on syntynyt sellainen trendi, että laamoja halutaan vieraiksi häihin. Ja nämä laamat ovat terapialaamoja. Kannatan tällaista ehdottomasti! Oi, siis, katso, juttu:

Ihmiset innostuivat erikoisesta trendistä - laamoja kutsutaan häihin

lauantai 29. huhtikuuta 2017

S Aate voi sokaista

Oli puhe puolueesta, uskonnosta tai ompelukerhosta, tiedämme että absoluuttinen luottaminen aatteeseen tai ismiin on vaarallista. Moni perussuomalainen uskoo kiistatta, ohi kaiken tieteen, vaikkapa siihen että homoseksuaalit ovat pahoja tai että evoluutiota ei ole olemassa. Moni vihreä puolestaan uskoo kiistatta, ohi kaiken tieteen, esimerkiksi siihen että kaikki maahanmuutto on aina vain hyväksi tai että mikä tahansa energiamuoto on ydinvoimaa parempi. Lisäksi monet molemmista puolueista uskovat toistensa absoluuttiseen pahuuteen. Monelle vihreälle on aksiooma, että persut ovat maailmanloppu ja monelle persulle on vastaavasti aksiooma, että vihreät ovat maailmanloppu.

[pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 16.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Tukena muttei johdossa - puhetta puoluepelosta]

S Sama, iänikuinen virsi: Äänestä naista!

Joka vaalien alla alkaa sama, iänikuinen virsi: Äänestä naista! Tähän virttyneeseen mantraan kuuluu väite siitä, että miehet äänestävät miehiä, mutta naiset eivät yleensä äänestä naista. Siksi on tärkeää, että naiset äänestävät naisia. Jopa fiksuina pitämäni ihmiset äänestävät sukupuolielimen perusteella – ehdokkaan pitää olla ehdottomasti nainen. En ymmärrä ylipäänsä lähtökohtaa siitä, miksi naisia pitäisi saada enemmän valtuustoihin vain sen takia, että he kantavat xx-kromosomia. Mikä itseisarvo se naiseus on?

Tehdään tämä nyt heti alkuun selväksi: uskon naisten ja miesten täydelliseen tasa-arvoon kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toistan: täydelliseen tasa-arvoon kaikilla alueilla. Mutta naisen äänestäminen pelkästään sukupuolen perusteella on yksinkertaisesti naurettavaa ja aliarvioi naisten älykkyyttä. Uskon, että kehotukset äänestää naisia pelkän sukupuolen perusteella tekevät ainoastaan hallaa naisten asialle ja tasa-arvolle...

On hassua ja jopa alentavaa ajatella, että naiset eivät pärjäisi ilman äänestyskiintiöitä tai -kehotuksia. Ikään kuin naiset tarvitsisivat kannattelua ja ylimääräistä uimarengasta, etteivät he uppoaisi.

[Sanna Ukkola 8.4.2017 Ylen blogeissa julkaistussa merkinnässään Alapään äänestäjät]

Valtamedian äärioikeistolaiseksi leimaama Geert Wilders on liberaali {S}

Monilta muilta osin dokumentin lähestymistapa oli kiero. Wildersin poliittista asemaa ja merkitystä yritettiin tulkita pseudopsykologisesti hänen lapsuudenkokemustensa vaikutukseksi. ”Äärioikeistolaiseksi” sanotun Wildersin kotitausta oli työväenluokkainen, eikä hänen poliittista asennoitumistaan voida selittää freudilaisen kuperkeikan tai kapinan tulokseksi, sillä näkemyksiltään hän edustaa liberaalia arvomaailmaa esimerkiksi suhtautumisessaan homoseksuaaleihin ja juutalaisiin.

Wilders ei ehkä ole aatteellinen edelläkävijä, mutta hän on poikennut valtavirran poliitikoista sikäli, että hän on sanonut avoimesti julki sen, minkä kaikki muutkin ovat toki huomanneet mutta pyrkineet salaamaan, aivan niin kuin kusihätäänsä pidättelevät yrittävät peittää etumuksilleen ilmestyvän lammikon.

Wilders on sanonut, että ”islam ei sovi tänne”. Tästä syystä hänet on pakotettu elämään vuorokauden ympäri vartijoiden, poliisien ja turvamiesten suojelemana. Geert Wilders ei voi viettää kahta yötä peräkkäin samassa paikassa islamistien ja heidän suosijoidensa taholta pursuilevan vihan ja terroriuhan vuoksi. Hän asuu varuskunnissa ja työskentelee salusiinien takana olevissa toimistoissa, ja media piikittelee häntä ja yleisöään Wildersin ”vaikean tavoitettavuuden” vuoksi.

Mikäli vasemmiston penetroima sosialistimedia ei olisi niin tyhmä, uppiniskainen ja kovakalloinen kuin se on, se voisi ymmärtää, että Vapauspuoluetta edustavalta Wildersiltä on riistetty kaikki hänen omat vapautensa pelkän islamin aiheuttaman uhan vuoksi. Lisäksi Hollannin syyttäjälaitos muistaa ristille naulittua Wildersiä silloin tällöin sinänsä naurettavilla syytekirjelmillä, jotka jokainen eurooppalainen ihminen alkaa jo tajuta työntää sinne, minne valo ei paista.

[kaikkia hyviä ihmisiä hirvittävä filosofi Jukka Hankamäki 10.3.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Geert Wilders ja Euroopan tulevaisuus]

[Geert Wilders on siis itse perustanut vuonna 2006 Alankomaitten Vapauspuolueen, jota myöskin johtaa tällä hetkellä.]

Kertoo, että ihminen on ruumiinrakenteeltaan urheilija {L}

Ihminen eroaa edeltäjistään etelänapinoista ennen kaikkea siinä, että ihminen on ruumiinrakenteeltaan urheilija. Ihminen jopa pystyy periaatteessa juoksemalla tai kävelemällä uuvuttamaan saaliseläimen pakomatkalleen. Tämän olen tiennyt jo pitkään, ja hieman pitemmin asiaa selittää Tiede-lehden artikkelissa Suvi Viranta-Kovanen, joka on paleontologian dosentti ja anatomian yliopisto-opettaja Helsingin yliopistossa. Oi, katso:

Meidät on luotu juoksemaan

Esittää, että yrityksen tai viraston pahoittelu ei ole sama asia kuin anteeksipyyntö {L}

Katleena Kortesuo esittää blogissaan, että yrityksen tai viraston pahoittelu ei ole sama asia kuin anteeksipyyntö. Oi, katso:

Pahoittelu ei ole anteeksipyyntö

Toteaa, että viranomaisten vaatimat takaovet ohjelmistoihin ovat vaarallisia käyttäjille {L}

Tivi-lehdessä julkaistui Ari Karkimon kirjoittama artikkeli, jossa tämä toteaa, että viranomaisten vaatimat takaovet tietokoneohjelmistoihin ovat vaarallisia käyttäjille itselleen, siis myös muille kuin terroristeille ja rötöstelijöille. Oi, katso:

Rikolliset käyttävät nyt NSA-takaovea – uhrien määrä kasvaa nopeasti

Kertoo Meksikon Korkeimman oikeuden ottaneen kannan, jonka mukaan piratismin ehkäiseminen kokonaisia sivustoja ulossulkemalla ei sovi {L}

Mikrobitti-lehdessä julkaistui Timo Tammisen kirjoittama uutisartikkeli, jossa kerrotaan Meksikon Korkeimman oikeuden ottaneen kannan, jonka mukaan piratismin ehkäiseminen kokonaisia sivustoja ulossulkemalla ei ole sopivaa. Oi, katso:

Meksikon korkein oikeus linjasi: piraattisivustojen estäminen ei sovi, uhkaa sananvapautta

perjantai 28. huhtikuuta 2017

S Banneja liian herkästi, muka, Hommaforumilla!

Mielestäni täällä annetaan banneja suhteellisen pienistä asioista, olisiko mahdollista järjestää bannatuille joku "hiekkalaatikko" jossa he voisivat tuoda ajatuksiaan julki tai osoittaa katumusta?
Sellainen on jo olemassa, sitä kutsutaan maailmaksi Hommaforumin ulkopuolella.

[nimimerkki "kgb" 1.4.2017 ilkeän ja pahanlaatuisen Hommaforum-keskustelupalstan ketjussa Opettaja, opettaja, toi mode kiusaa mua...!]

Pyramidihuijauksista {S}

Vertaukset uskontoon ovat valideja, kun katselee menoa noissa koulutuksenmyyntitilaisuuksissa. Tämähän ei sikäli ole uutta, että vastaavaa menoa harrastetaan kaikissa verkostomarkkinointiviritelmissä. Jos katsoo peräkkäin videon amerikkalaisesta herätyskokouksesta ja verkostomarkkinoinnin värväystilaisuudesta, eroja ei juuri ole. Onecoiniin ja Wincapitaan on vain kopioitu tämä sama järjestelmä, jonka on todettu uppoavan ihmmisiin. Koko hommahan perustuu siihen, että osa ei uskalla kieltäytyä, kun värväystilaisuudessa hurmoshenkisesti hehkutetaan mullistavaa systeemiä. Ne, jotka paineen alla osaavat tehdä laskelmia ja miettiä ovatko puheet realistisia, eivät lähde mukaan. Samalla hurmoshenkisyydellä jo mukaan lähteneet saadaan uskomaan järjestelmään ja unohtamaan järjen käyttö. Ja pääosassahan on nimenomaan usko, sillä mitä kauemmin jäsenet saadaan uskomaan pyramidin ylivertaisuuteen ja tuottavuuteen, sitä kauemmin se tahkoaa rahaa perustajilleen. Ja uskohan se ainoa koossapitävä voima onkin, koska esimerkiksi Onecoiniin tutustuessaan kuka tahansa huomaa aika äkkiä että loogisesti ajatellen homma ei voi olla muuta kuin huijaus.

[anonyymi nimimerkki 17.4.2017 tietokonenörtti Petteri Järvisen blogin merkinnän Wincapita ja Onecoin - deja vu lukijakommenteissa]

Vaikka on antirasisti ja vaikka mitä, niin ei pidä tästä Tiina Rosenbergin pamfletista {S}

Tiina Rosenberg toimi Helsingissä taideyliopiston rehtorina vuosina 2013–2015. Kautensa lopussa hän julkaisi Arvot mekin ansaitsemme -pamfletin (Tammi 2015), jossa käsitellään maahanmuuttoa, demokratiaa ja Suomen poliittista tilannetta. Olen Rosenbergin kanssa samaa mieltä luultavasti suurimmasta osasta asioita. Kannatan esimerkiksi sukupuolten välistä tasa-arvoa, seksuaalivähemmistöille samoja oikeuksia kuin muillekin, Venäjällä heräilevää demokratialiikettä, solidaarisuuden lisäämistä erilaisten ryhmittymien välille ja Pussy Riotia. Samoin paheksun yltiönationalismia ja perussuomalaisten infantiileja taide- ja avioliittolinjauksia. Koen myös, että Rosenberg kiittää minua kirjansa loppusanoissa, jossa hän sanoo: ”Lopuksi vielä vilpitön kiitos kaikille Suomessa asuville ihmisille, jotka toimivat seksismiä, lesbo-, homo-, transfobiaa, rasismia ja luokkahalveksuntaa vastaan.” Yksimielisyydestämme huolimatta arvioni kirjasta ja sen lähestymistavasta on kielteinen, oikeastaan tuomitseva.

[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan 16.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Rajat, rasismi ja Rosenberg, jossa hän arvostelee Tiina Rosenbergin vuonna 2015 julkaistun pamfletin 'Arvot mekin ansaitsemme']

Me voimme hoitaa Turkista riippumatta pakolaisasiat paremmin {S}

Voimme yhdistää Australian mallin teorian ja EU:n halun tehdä asia järkevämmin. Voimme yhdistää jäsenmaiden vaihtelevat halut ottaa vastaan turvapaikanhakijoita - jokainen maa kun voi itse tuottaa vastaanottokeskuksesta sen määrän mihin pystyy, oli se kymmenen tai miljoona. Voimme huolehtia että paremmin integroituvat ovat jonon kärjessä, terrorismista epäiltyjen taustat tarkistetaan ennen maahanpääsyä, eikä meidän tarvitse nykytilan tavoin jättää naisia ja lapsia jonon hännille. Voimme päättää, että röyhkeys ei voita. Ei järjestelmää väärinkäyttävän onnenonkijan röyhkeys eikä EU:ta häpeällisesti hyväksikäyttävän naapurimaan röyhkeyskään. 

[pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti 20.3.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Emme voi ulkoistaa ongelmiamme Turkille]

Filosofi käsittelee pahasti Tšetšeniassa tapahtuvaa homojen keskitysleirittämistä ja median suhtautumista siihen {L}

Filosofi Jukka Hankamäki käsittelee blogissaan pahasti periaatteessa Venäjään kuuluvassa Tšetšenian islamilaisessa tasavallassa tapahtuvaa homoseksuaalien keskitysleirittämistä ja valtamedian suhtautumista siihen. Ja toteaa, että valtamedia ei kerro asiasta ihan kaikkea olennaista. Oi, katso:

Tšetšenian homovainojen todelliset syyt islamissa

L-e-t Kertoo, että ruotsalaisessa kaupassa vakioasiakkaat auttavat kauppiasta nuorisojengin vastaisessa vartioinnissa

Rähmispossun Sikolätti -uutisportaalissa julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan, että eräässä ruotsalaisessa kaupassa vakioasiakkaat ovat ruvenneet auttamaan kauppiasta nuorisojengin vastaisessa vartioinnissa. Oi, katso:

Nuorukaisjengi häiriköi kaupassa – asiakkaat auttavat henkilökuntaa vartioinnissa

PS Tuollainen voi kyllä leimata nuorisojengia. 

[PS. Rähmiksen sivuston internet-osoitteen on näköjään ottanut ilkeästi haltuunsa jokin sellainen taho, jolla ei ole mitään tekemistä hänen, hänen raikkautensa ja edustamansa aatteen kanssa. Pitäisikö rukoilla, että anna Jumala ko. taholle anteeksi hänen tekonsa? Niin, ja itse olen tässä rikkonut ao. linkin, jotta taho ei saa itselleen liikennettä sivustoltani.]

Käsittelee Helsingin sanomat -lehden valeuutista siitä, että Perussuomalaiset hajottaisivat hallituksen {L}

Professorin ajatuksia -blogissa käsitellään Helsingin sanomat -lehden valeuutista siitä, että Perussuomalaiset hajottaisivat hallituksen. Oi, katso:

HS valeuutisten sylttytehtaana

L-e-t Kertoo, että Ruotsiin on ilmaantunut uudenlaista rikollisuutta

Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa julkaistui tulijataustaisen kirjailijan ja yrittäjän Thomas Gürin kirjoitus, jossa tämä kertoo, että Ruotsiin on ilmaantunut uudenlaista rikollisuutta. Oi, katso:

”Uudenlaiset rikokset Ruotsissa”

[PS. Rähmiksen sivuston internet-osoitteen on näköjään ottanut ilkeästi haltuunsa jokin sellainen taho, jolla ei ole mitään tekemistä hänen, hänen raikkautensa ja edustamansa aatteen kanssa. Pitäisikö rukoilla, että anna Jumala ko. taholle anteeksi hänen tekonsa? Niin, ja itse olen tässä rikkonut ao. linkin, jotta taho ei saa itselleen liikennettä sivustoltani.]

Käsittelee perustelua, että jos maa koetaan puolustamisen arvoiseksi, niin vapaaehtoisia kyllä löytyy riittämiin, eikä pakottamiselle asevelvollisuuteen ole tarvetta {L}

Tämä liittyy osaltaan Ruotsiin. Pekan porstua -blogissa käsitellään sitä perustelua kokonaan vapaaehtoisuuteen perustuville asevoimille, että jos maa koetaan puolustamisen arvoiseksi, niin vapaaehtoisia kyllä löytyy riittämiin, eikä pakottamiselle asevelvollisuuteen ole tarvetta, ja jos ei löydy (kuten Ruotsissa on havaittu), niin ei maata silloin kannata puolustaakaan. Ja sitä, että päättäjät ovat tehneet ilmeisesti parhaansa aikaansaadakseen terrori-iskuja. Oi, katso:

Onks pakko jos ei haluu: Militära numret

torstai 27. huhtikuuta 2017

Aborttioikeudesta älykkäästi ja syvähenkisesti {S}

Mitä mieltä olen abortista?
Kannatan valinnanvapautta ja -oikeutta.
Onko se naisen oikeutta valita tappaa kohdussaan kasvava syntymätön lapsi?
Kyllä on.
Mikä oikeus voi naisella olla valita tappaa kantamansa uuden ihmisen alku?
Valinnan oikeus.
Onko naisen siis pakko synnyttää raiskaajansa rikoksella siittämä lapsi?
Ei todellakaan ole.
Miksi näin?
Raiskattu ei tehnyt tietoista valintaa tulla raiskatuksi. Muutoin lisääntymiseen johtava toiminta on länsimaissa täysin naisten omassa hallinnassa.
Miten niin muka?
Siten, että halutessaan seksiä naisen tarvitsee vain peseytyä, pukeutua puhtaisiin vaatteisiin ja mennä ravintolaan. Siellä hän valitsee joko omaa tasoaan vastaavan tai sitten rimaa alentaen riittävän tasoisen miehen, jonka suo nauttia kanssaan seksin iloista.
Mitä tekemistä tuolla on abortin kanssa?
Se, etä seksissä nainen on se, joka antaa, jolle päättää antaa ja mies on se, joka saa siltä naiselta, jolta voi saada. Ellei mies ylitä rimaa, hän jää ilman. Nainen voi mielensä mukaan joko nostaa tai laskea rimaa.
Ei kai nyt kaikkea vastuuta voi langettaa naisen niskaan?
Kyllä voi ja pitääkin. Mies saa, jos saa. Nainen antaa sille, jolle haluaa antaa. Jos päättää antaa. Hänen kun on muistettava se mahdollisuus, että hän on se joka voi tulla raskaaksi. Siksi hän on se, jonka on huolehdittava, ettei niin käy. Ellei huolehdi, on raskaus hänen oma syynsä, jos hän on omasta vapaasta tahdostaan antanut miehelle seksiä välittämättä seurauksista. Näin siksi, että hän olisi koska tahansa voinut olla antamatta miehelle yhtään mitään. Niinpä hän on se, jonka on kannettava vastuu.
Mutta entä raiskaus?
Vastasin tuohon jo aiemmin. Mutta tiivistän tähän lopuksi:
oikeuksien vastapainoina ovat vastuut,
vapauksien vastapainoina ovat velvollisuudet.

[nimimerkki "Qroquius Kad" 17.4.2017 Tiina Wiikin Tuonen joutsen -blogin merkinnän Abortti ei ole naisasia vaan arvoasia, jossa puhutaan abortista tuhmasti, lukijakommenteissa]

Kuuraketti taivaasta läpi {S}

Miksi kukaan ottaisi tieten tahtoen sitä riskiä, että tuommoinen Kuuhun ammuttu raketti menisi taivaasta läpi ja naulaisi koko paskan paikoilleen jumiin? Meinaan vaan, että sitten ei kyllä nauraisi enää Jeesuskaan.

[nimimerkki "Dosenboden" 27.3.2017 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa No onko ihminen sitten koskaan käynyt KUUSSA?]

[Tämä oli lausuttu siinä vaiheessa, kun aiheesta oli keskusteltu jo 1715 sivun verran.]

Antitotalitaristinen puhdistus Suomen yliopistoihin {S}

Suomen yliopistoissa pitäisi toimeenpanna samanlainen puhdistus kuin Berliinin Humboldt-yliopistossa DDR:n romahtamisen jälkeen. 

[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 29.3.2017 julkaisemassaan merkinnässä Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia]

Käsittelee sitä, kannattiko suomalaisen sosiologian isä Edvard Westermarck eugeniikkaa {L}

Tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo käsittelee blogissaan sitä, kannattiko suomalaisen sosiologian isä Edvard Westermarck (1862–1939) eugeniikkaa eli rotuhygienia-ajattelua. Puhuu myös sosiobiologiasta, jonka jotkut edelleen sekoittavat eugeniikkaan. Oi, katso:

Suomalainen sosiologia, eugeniikka ja sosiobiologia

Esittelee muslimina itseään pitävän Abdel-Samadin kirjan, jossa tämä puhuu islamilaisesta fasismista {L}

Timo Vihavainen esittelee blogissaan ilmeisesti muslimina itseään pitävän Hamed Abdel-Samadin kirjan Le fascisme islamique. Une analyse, jossa tämä puhuu islamilaisesta fasismista. Oi, katso:

Sano ei fasismille

L-e-t Kertoo varsinaisten maahanmuuttajien kivittäneen poliiseja Ruotsin Växjössä

Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan joukon varsinaisia maahanmuuttajia kivittäneen poliiseja Ruotsin Växjössä, kun nämä olivat ottamassa kiinni huimausaineiden vaikutuksena alaisena ollutta nuorukaista. Oi, katso:

Poliisipartio joutui mellakkaan Växjössä

[PS. Rähmiksen sivuston internet-osoitteen on näköjään ottanut ilkeästi haltuunsa jokin sellainen taho, jolla ei ole mitään tekemistä hänen, hänen raikkautensa ja edustamansa aatteen kanssa. Pitäisikö rukoilla, että anna Jumala ko. taholle anteeksi hänen tekonsa? Niin, ja itse olen tässä rikkonut ao. linkin, jotta taho ei saa itselleen liikennettä sivustoltani.]

L-e-t Kertoo, että Ruotsista karkotettava sai mukaansa aivan vitusti rahaa

Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan, että Ruotsista karkotettava puskaraiskauksien yrittäjä sai mukaansa melko paljon veronmaksajien rahaa. Oi, katso:

Karkotettava tahtoi – ja sai 4.000 euroa

[PS. Rähmiksen sivuston internet-osoitteen on näköjään ottanut ilkeästi haltuunsa jokin sellainen taho, jolla ei ole mitään tekemistä hänen, hänen raikkautensa ja edustamansa aatteen kanssa. Pitäisikö rukoilla, että anna Jumala ko. taholle anteeksi hänen tekonsa? Niin, ja itse olen tässä rikkonut ao. linkin, jotta taho ei saa itselleen liikennettä sivustoltani.]

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Eero Heinäluoma (sdp.) tanssi uhrien haudoilla {S}

Niin... eikös se ollut niin, että maailmassa ei ole olemassa mitään niin niljakasta otusta kuin pohjoismainen demari? Heinäluoma ottaa terrori-iskun demarien vaalikamppailun veturiksi.

[Näin oli lausuttu Yrjöperskeles-blogissa 8.4.2017 julkaistussa merkinnässä Ei saa antaa pedolle valtaa.]

Johdonmukaisuuden nimissä taiteilijoilta ja tieteilijöiltä tulisi leikata paljon enemmän {S}

Urbaanien kaviaarikommunistien kaupunkilegendoja levittävä äänitorvi Image-lehti julkaisi viime viikolla ”taide- ja kulttuurialan ammattilaisten” kannanoton, jossa vaaditaan jälleen ”muutosta Suomen maahanmuuttopolitiikkaan”. Myös minä vaadin siihen muutosta: kireämpään ja suomalaisten omat edut paremmin huomioon ottavaan suuntaan.

Huvittavaa on, että toissa viikolla julkaistuun yliopistotoimijoiden listaan verrattuna manifestin vaatimusluettelo oli lyhentynyt puoleen. Allekirjoittajien lista taas oli pidentynyt, sillä jokaisen on helppo hyväksyä kevyellä kynän käänteellä vaatimus, että turvapaikanhakijoille taataan lainmukainen ja ihmisoikeuksia kunnioittava oikeusturva.

Suomalaisen yhteiskunnan suopeus maahanmuuttajia kohtaan ei ehkä ole ollut täydellistä, mutta se on kuitenkin ollut minun tietojeni mukaan parasta, mitä maahanmuuttajille on ollut tässä maailmankaikkeudessa tarjolla.

Huomiota ”taide- ja kulttuurialan ammattilaisten” vetoomuksessa herättää, ettei allekirjoittajalistalla ole yhtään taiteen ja kulttuurielämän todella isoa nimeä. Ehkä he haistavat tällaisten listojen poliittisen tulenarkuuden ja epäviisauden. Jos joku sitten raapaisee tulitikun, tuloksesta syytetään leimahdusta eikä sitä, että räjähdyksen sattuessa kaasu oli jo keittiössä.

Kulttuuriväen lista koostuu B-tasolta Ö-tasolle ulottuvista tanssipedagogeista ja kulttuurikoordinaattoreista, jotka elävät maahanmuutosta johtuvien ongelmien liennyttelyyn suunnatuilla julkisilla tuilla. Koska suuri osa Suomen taidekurjalistosta tulee toimeen verovaroilla rahoitettujen avustusten varassa aivan niin kuin pakolaiset ja turvapaikanhakijatkin, houkutus identifioitua samaan paariaan on suuri.

Suomalaisten taiteilijoiden ja tieteilijöiden samastuminen pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin vain sillä perusteella, että suuri osa heistä syö verovaroin katetusta pöydästä, on kuitenkin onneton virhepäätelmä. Laittaessaan nimensä tällaisille listoille taide- ja tiedeväki purkaa sitä raivoa, jota se potee hallituksen tekemiä taiteen ja tieteen määrärahaleikkauksia kohtaan. Samanaikaisesti taiteilijat ja tieteilijät sulkevat silmänsä kahdelta tosiasialta.

Ensinnäkin (1): suomalaisen taiteen ja tieteen rahoitusta on jouduttu leikkaamaan nimenomaan maahanmuuttokulujen kasvun vuoksi.

Toiseksi (2): kun Sdp, Vasemmistoliitto, vihreät ja Rkp olivat viime hallituksessa, hallitus leikkasi perusopetuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta enemmän kuin nykyinen oikeistohallitus on vähentänyt yliopistoilta.

Silti poliittinen vasemmisto rääkyy oppositiossa hallituksen pahuutta ja usuttaa taiteilijoita ja tieteilijöitä hallituksen tekemiä turvapaikkapolitiikan kiristyksiä vastaan käyttäen verukkeena sitä vihaa, jota valtiontalouden jatkuvat säästötoimet luonnollisesti tuottavat. Imagen kumpikin lista on vihervasemmistolaisten ituhippien, viherpeippojen ja heinäsirkkojen voimatonta itkupotkuraivaria ilmentävä tuskainen parahdus, jonka tuloksena he tulevat vain syventäneiksi omaa ahdinkoaan.

Johdonmukaisesti ajatellen hallituksen pitäisi leikata taiteilijoilta ja tieteilijöiltä entistä enemmän, jotta heidän vaatimuksensa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden täysihoidosta saataisiin toteutumaan. Tällä tavoin julkiselle taloudelle kohdistuva rasitus kohdistuisi aiheuttamisperiaatteen mukaisesti oikein.

[hyvien fariseusten jakamatonta kunnioitusta nauttimaton filosofi Jukka Hankamäki 13.3.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus]

Hirviö käsittelee taiteen ja politiikan rajanvetoa ja muuta hassua {L}

Kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen käsittelee blogissaan taiteen ja politiikan rajanvetoa sekä kertoo, miksi hän itse kirjailee. Oi, katso:

Kirjallisuudesta ja politiikasta

L-e-t Jakaa Jussi Halla-ahon videon Välimeren ihmisongelmasta

Hän, josta hänen oppilaansa käyttävät nimitystä Mestari. Tohtori Viha. Todellinen Paholaisen sikiö. Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa jaetaan Jussi Halla-ahon informaalinen video Välimeren siirtolais- tai pakolais- tms. ongelmasta, jossa mies selvittää aiheeseen liittyen hyvin muna-kana-ongelmaa. Oi, katso:

Brysselin erakko aka Eiran rotutohtori ja Välimeren meritaksit

PS Tiesittekö, että koska Halla-aho asuu tätä nykyä Brysselissä, niin hänen synkässä Eiran kellarilaboratoriossaan asustaa assistentti, joka ruokkii ja pissattaa koe-eläiminä käytettävät maahanmuuttajat?

[PS. Rähmiksen sivuston internet-osoitteen on näköjään ottanut ilkeästi haltuunsa jokin sellainen taho, jolla ei ole mitään tekemistä hänen, hänen raikkautensa ja edustamansa aatteen kanssa. Pitäisikö rukoilla, että anna Jumala ko. taholle anteeksi hänen tekonsa? Niin, ja itse olen tässä rikkonut ao. linkin, jotta taho ei saa itselleen liikennettä sivustoltani.]

L-e-t Kertoo, että ruotsalaisilla henkilötiedoilla käydään avoimesti kauppaa internetissä

Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan, että ruotsalaisilla henkilötiedoilla käydään avoimesti kauppaa internetissä. Tätähän me kaikki haluamme, eikö vain? Oi, katso:

Ruotsalaisilla henkilötiedoilla käydään avointa kauppaa internetissä

[PS. Rähmiksen sivuston internet-osoitteen on näköjään ottanut ilkeästi haltuunsa jokin sellainen taho, jolla ei ole mitään tekemistä hänen, hänen raikkautensa ja edustamansa aatteen kanssa. Pitäisikö rukoilla, että anna Jumala ko. taholle anteeksi hänen tekonsa? Niin, ja itse olen tässä rikkonut ao. linkin, jotta taho ei saa itselleen liikennettä sivustoltani.]

L Toteaa, että segregoituminen etenee Suomessakin

Professorin ajatuksia -blogissa todetaan, että segregoituminen etenee Suomessakin ja että lienee vain ajan kysymys kun Suomeenkin muodostuu maahanmuuttajalähiöitä, joiden hallinta ei ole yksiselitteisesti viranomaisten hallinnassa. Käsittelee myöskin Helsingin sanomat -lehden suhtautumista aiheeseen. Oi, katso:

Etnis-kulttuurinen segregoituminen etenee Suomessakin

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Vihervasemmistolaisten totuuden jälkeinen aika Ranskassa {S}

Näyttöä olkiukkojen rakentelusta ovat tarjonneet myös viime päivien maailmanpoliittiset tapahtumat. ”Totuuden jälkeiseen aikaan” liittyy vihervasemmistolaisen median kampanjointi kansallista etua puolustavia poliitikkoja ja valtioiden kansallista itsemääräämisoikeutta vastaan.

Vihervasemmistolaisilla toimittajilla täytetty media on tehnyt aivan kaikkensa mustamaalatakseen Marine Le Penin presidentinvaalikampanjan moraalittomaksi ja Euroopan tuhoa enteileväksi. Noitavainoa on käyty koko kevään ajan.

Le Penin selviydyttyä vaalin toiselle kierrokselle median ja EU-eliitin vihanlietsonta Le Penia vastaan jatkuu tavalla, jolla Äiti Teresasta voitaisiin lavastaa ”Lumikki ja seitsemän kääpiötä” -sadun paha kuningatar. Valtamedian mukaan Le Penin ainoa pyrkimys on pilata ranskalainen yhteiskunta ja eurooppalainen elämäntapa.

Totuus on tässäkin asiassa aivan päinvastainen. Le Penin haastaja Emmanuel Macron on luvannut pitää Ranskan rajat auki, kun taas Le Pen on vaatinut muutosta niin tähän asiaan kuin Ranskan keskeisiin valtiosopimuksiinkin. Juuri niitä eurooppalaisen yhteiskuntajärjestelmän pelastaminen Lähi-idästä vyöryvältä barbarialta vaatisi. Näyttää kuitenkin siltä, että ranskalaiset eivät ole vielä saaneet islamistisesta terrorismista tarpeekseen vaan haluavat lisää.

Kiusallista asiasta uutisoimisessa on median ja EU-kritiikittömien poliitikkojen peittelemätön asettautuminen suorasukaisesti vasemmistolaisen Macronin puolelle ja Le Peniä vastaan. Tilanteen kieroutumisesta kertoo myös Suomen porvaripuolueita edustavien Juha Sipilän ja Petteri Orpon iloitseminen sosialistisesta yhteiskuntanäkemyksestä juurensa juontavan Macronin puolesta.

[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 24.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä  Pravdan jälkeisestä ajasta]

Yhteiskuntiemme todellinen ongelma on kohdata totuus {S}

Viikko alkoi uutisilla, kun Somaliassa syntynyt kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti, ex-muslimi Ayaan Hirsi Ali pakotettiin perumaan puhekiertueensa Australiassa. Syyksi ilmoitettiin vain "turvallisuushuolet" ja islamofobian estäminen. Merkittävää tässä oli se, että paikkaan jossa Hirsi Alin oli määrä puhua, uhattiin tuoda 5000 protestoijaa. Tämä muistuttaa samankaltaisuudellaan vuoden 2009 tapahtumaa, kun 10 000 brittiläistä muslimia kerrottiin laitettavan liikkeelle protestoimaan Westminsterin parlamenttitaloon, jos hollantilaisen poliitikon Geert Wildersin annetaan siellä puhua. Siinäkin tapauksessa tapahtuma peruttiin. Tuhansilla vihaisilla muslimeilla näyttää olevan sellainen puhumistilaisuuksia peruuttava vaikutus.

On kokonainen selvä joukko syitä, miksi muslimit haluavat lopettaa näiden asioiden puhumisen julkisesti ja nostattaa esteitä. Hirsi Ali ynnä muut "vääriä" asioita ajattelevat ja sanovat pitää pysäyttää läntisessä demokratiassa.

Yhteiskuntiemme todellinen ongelma on kohdata totuus.

[Tytti Salenius 10.4.2017 Oikea media -julkaisussa julkaistussa artikkelissaan Terroritekojen uutisointi alkaa muistuttaa tavanomaista sään kertomista]

Ydinvoima on melko korvaamaton {S}

Nykyinen valivali kohdistuu siihen, että halpa ja runsas tuulisähkö pilaa sähköbisneksen.
Ei vaan siihen että tuulisähköllä on takuuhinta joka on keskimäärin noin kaksinkertainen markkinanhintaan nähden. Ja toki myös siihen ettei tuulisähkön kustannuksissa oteta huomioon tarvittavaa säätövoimakapasiteettia. Jos se otettaisiin huomioon nousisi tuulishkön todellinen hinta vielä entisestään.
Kannattaa huomata, että sähkön kulutuksen ohjaaminen järkevällä tavalla on huomattavasti tehokkaampaa ja kannattavampaa kuin jättimäisten jäykkien tuotantolaitosten rakentaminen ja niiden käynnistysten odottaminen ja pelko siitä milloin ne tippuvat verkosta tai poksahtavat.
Oikeastaan järkevintä olisi mahdollisimman keskitetty, massiivinen ja tehokas sähköntuotanto. Näin sähkö olisi halpaa ja sitä voitaisiin hyödyntää monin tavoin paljon enemmän kun nyt.

[nimimerkki "Pseudohippi" 14.12.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Ydinvoima on korvaamaton]

L-e-t Kertoo tosiasioita kerjäämisestä

Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa kerrotaan tosiasioita kerjäämisestä Norjassa. Siellä oli nimittäin tehty asiasta tutkivaa journalismia, jonka tuotoksia Rähmis tässä esittelee. Oi, katso:

”Kerjäily on kulissi varkauksille, huimausainekaupalle ja prostituutiolle”

[PS. Rähmiksen sivuston internet-osoitteen on näköjään ottanut ilkeästi haltuunsa jokin sellainen taho, jolla ei ole mitään tekemistä hänen, hänen raikkautensa ja edustamansa aatteen kanssa. Pitäisikö rukoilla, että anna Jumala ko. taholle anteeksi hänen tekonsa? Niin, ja itse olen tässä rikkonut ao. linkin, jotta taho ei saa itselleen liikennettä sivustoltani.]

Esittää ehdokkaansa Greatest Shits -äänestykseen {L}

Yrjöperskeles-blogissa julkaistui merkintä, jossa blogin pitäjä pitää Greatest Shits -äänestyksen ja esittelee ehdokkaansa siihen. "Greatest Shits" on suomeksi "suurimmat paskat". Kannattaa käydä äänestämässä! Oi, katso:

Greatest Shits: äänestys

Esittää, että Perussuomalaisissa on nuivien naisten nousun trendi {L}

Slangisana nuiva tarkoittaa isänmaallista ihmistä. Suomen uutisissa julkaistui Mika Männistön kirjoittama uutisartikkeli, jossa tämä esittää, että Perussuomalaisissa on meineillään nuivien naisten nousun trendi. Oi, katso:

Selvä trendi perussuomalaisissa: Nuivat naiset nousussa – ”Maailman parantaminen alkaa aina vierestä”

Käsittelee ns. antirasistien reaktiota Pauli Vahteran asialliseen faktatykitykseen {L}

Tiina Wiik käsittelee Tuonen joutsen -blogissa ns. antirasistien reaktiota Pauli Vahteran äskettäiseen blogissaan antamaansa asialliseen faktatykitykseen. Oi, katso:

Vahtera vs. Rasmus

Kertoo toimittajasta, joka ihmettelee sitä, että algerialaisen näköinen mies voi äänestää Marine Le Penia {L}

Professorin ajatuksia -blogissa kerrotaan Helsingin sanomat -lehden toimittajasta Pekka Mykkäsestä, joka ihmettelee sitä, että Ranskassa algerialaisen näköinen mies voi äänestää presidentinvaaleissa Marine Le Penia. Oi, katso:

Toimittaja Pekka Mykkänen koki yllätyksen

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Maahamme on syntynyt maahanmuuttolöperö vähemmistön diktatuuri {S}

Yksi suomalaisen politiikan ongelma on siinä, että maahanmuuttokriittisyys on asemoitunut vain Perussuomalaisiin. Vaikka kansan ylivoimaisesti suurin osa jakaa kriittisen aseman esimerkiksi suhteessa laittomiin maassaolijoihin, heidän näkemyksensä ei tule poliittisesti vallitsevaksi äänestyspäätöksen perustuessa esimerkiksi talous- koulutus- tai sosiaalipoliittisiin kysymyksiin ja kohdistuessa muihin maahanmuuttolöperyyttä ajaviin puolueisiin.

Median toiminta näkyy siinä, ettei maahanmuuttokriittisyydestä ole tullut valtavirtaa esimerkiksi Keskustassa tai Kokoomuksessa, joiden kannattajakunta on kuitenkin monissa suhteissa Perussuomalaisten linjoilla. Samastamalla maahanmuuttokriittisyyden rasismiin tai natsismiin on saatu aikaiseksi tilanne, jossa poliitikot eivät uskalla puolustaa näkemyksiään muualla kuin Perussuomalaisissa tai teidän listanne kaltaisissa pikkuryhmittymissä. Näin maahamme on syntynyt maahanmuuttolöperö vähemmistön diktatuuri.

[nimimerkki "Professori" 16.4.2017 Tiina Wiikin Tuonen joutsen -blogin merkinnän Kansallismielisten voitto, persujen tappio, jossa jälkipyykkeillään Herran vuoden 2017 kunnallisvaaleja, lukijakommenteissa]

Yhdistyneen kuningaskunnan Työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on melko taantumuksellinen kaveri {S}

Corbyn ei ole vuosikymmenten aikana osoittanut kertaakaan solidaarisuuttaan Iranin ja arabimaiden naisliikkeille tai kurdien sosialistiselle työväenpuolueelle tai liberaaleille muslimeille. Sen sijaan Corbyn kaveeraa vasemmistoanarkistien, holokaustin kieltäjien ja naisia syrjivien tahojen kanssa. Tarjotessaan oman maansa veronmaksajien aikaansaamaa sosiaaliturvaa epärealistisesti kaikille maahantulijoille, Corbyn tosiasiassa haluaa tuhota sosiaaliturvan rippeetkin oman maansa kansalaisilta, ja aikaansaada anarkiaa.

[englantilainen kolumnisti Nick Cohen Spectator -lehdessä 19.9.2015 julkaistussa kolumnissaan Yhdistyneen kuningaskunnan Työväenpuolueen vastavalitusta uudesta puheenjohtajasta Jeremy Corbynista]
 

[Siteerauksen olin bongannut Matti Hukarin 18.4.2017 Suomen uutisissa julkaistusta mainiosta kirjoituksesta Yksi mies voi pilata brittipääministeri Theresa Mayn uhkapelin – työväenpuolueen Jeremy Corbyn]

Poliitikko, joka ajaa massavakoilua on joko äärimmäisen tyhmä, äärimmäisen naiivi ja/tai äärimmäisen korruptoitunut {S}

Tästä blogauksesta ei oikeasti saa pitkää. Käytit massavakoiluun aivan miten paljon rahaa tahansa, se ei tuota tehoa. USA:ssa tutkimukset osoittivat ettei se ole tehostanut, vaan heikentänyt maan turvallisuutta. Vastaavia numeroita on tarjolla laajalti muualtakin. Poliitikko, joka ajaa massavakoilua on joko äärimmäisen tyhmä, äärimmäisen naiivi ja/tai äärimmäisen korruptoitunut. Tuntuisihan se varmasti kivalta ajatukselta, että nimi lakipaperiin vaan ja heti rupeaa Supon tietokoneille tipahtamaan terroristien nimiä, sijainteja ja suunnitelmia. Se ei vaan ole näin. Terrorismia vastaan tarvitaan hyvin kohdistettua tiedustelutoimintaa, joka onnistuu nykylainsäädännölläkin mainiosti. Jos suuntaamme resurssit massavakoiluun, datan määrä kasvaa mutta tiedon määrä laskee. Raha on pois kohdennetusta tiedustelusta ja juuri tämä on mahdollistanut monet Euroopan iskut. Massavakoilu on mahdollistanut massaterrorismin. 

[pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti 13.4.2017 bloginsa merkinnässä Massavakoilu mahdollistaa massaterrorismin]

Buddhalaiset ihmettelevät, miten joku voi olla ateisti {S}

[...]Olen nähnyt myös aasialaisen ihmettelevän ateismia. Hän ei ymmärtänyt, miten voi olla mahdollista, että joku ei usko, vaikka suomalaiset väänsivät sen hänelle rautalangasta. Huomatkaa, että kyseessä oli buddhalainen ihminen.

[Näin oli lausuttu Musta orkidea -blogissa 4.4.2017 julkaistussa merkinnässä Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain.]

Nämä uskonnolliset materiaalit sisältävät puhdasta vihaa {S}

En pysty toteamaan kysymystä sen tiiviimmin kun mitä muutamat tahot somessa ovat jo pitkään kysynyeet. Tiedän että on toistoa aiemmista blogeista, mutta menköön: Miten maa, jolla ei ole senttiäkään rahaa humanitaariseen työhön tai siirtolaiskriisin auttamiseen, on valmis laittamaan satoja miljoonia uskonnolliseen propagandaan? Useat Lähi-idän maat laittavat tähtieteellisiä summia kahteen asiaan: etnisiin puhdistuksiin ja uskonnolliseen materiaalin. Puhe ei ole teoreettisesta suurmoskeijasta, vaan jo nyt Suomen moskeijoissa jaettavasta materiaalista. Olen lukenut muutamia näistä kirjoista. Ne eivät ole wanhoja pyhiä kirjoja, vaan uskonnon oppikirjoja, varsin tuoreita elämänkatsomuksen ohjeita sisältäviä opuksia. Ne sisältävät puhdasta vihaa. Ne eivät kestä minkäänlaista laillisuustarkastelua.

[kerubinkasvoinen ja pörrökorvainen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 29.3.2017 julkaisemassaan merkinnässä Maahanmuutto ei ole ongelman ydin]

Poliittisen korrektiuden juuret voidaan jäljittää marxilaisuuteen {S}

Poliittista korrektiutta ei ole juurikaan tutkittu tieteellisessä kirjallisuudessa, mutta harvojen aiheesta tehtyjen tutkimusten mukaan sen juuret voidaan jäljittää marxilaisuuteen. Kenties tästä syystä poliittinen korrektius ei ole upottanut kynsiään yhtä syvälle itäiseen kuin läntiseen Eurooppaan. Neuvostoajan kokeneet muistavat yhä totalitaarisen hallinnon kirjoittamattomat säännöt, jotka sanelivat kuinka tuli käyttäytyä jottei menettäisi työtään, hyvinvointiaan ja vapauttaan. Kotona sanottiin yhtä ja kadulla toista. Itäeurooppalaiset ovat jo kokeneet tällaisen pakotetun sensuurin. 

[latvialainen parlamentaarikko, historioitsija ja elokuvaohjaaja Edvīns Šnore 1.4.2017 Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Maahanmuutto ja poliittinen korrektius Euroopassa, jossa hän kertoo oman latvialaisen näkökulmansa poliittiseen korrektiuteen. Itä-Euroopan entisissä nk. kansandemokratioissa usein suhtaudutaan utopismiin epäkorrektisti johtuen aikaisemmin heitä painaneen marxistileninistisen diktatuurin poliittisen korrektiuden vaatimuksesta.]

[PS Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa kolmannesta blogistani novialinkielisen kirjoitukseni Bernsteinali sosialidemokratia e homalifasiatri nationalisme, joka on utopismin vastainen.]

Nykyään järkytys ja skandaali on se, kun joutuu olemaan tekemisissä eri mieltä olevien ihmisten kanssa {S}

Erityisesti tykkään tuosta maininnasta, että kun ennen vanhaan tyttöjen pussailukohtaus järkytti, nykyään sellainen ei saa aikaan mitään reaktioita, vaan nykyään järkytys ja skandaali on se, kun joutuu olemaan tekemisissä eri mieltä olevien ihmisten kanssa. 

[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 30.3.2017 julkaistussa merkinnässä Kukkahattutädin uudesta määritelmästä, jossa käsitellään muun ohella KauhuCon-yleisötapahtumaa ja kauhistuttavaa kirjailija Timo Hännikäistä, jolla on päässä pirun sarvet. Itse sanoisin, että merkinnässä puhutaan sellaisista ihmisistä, jotka haluavat käyttäytyä eri tavalla kuin juutalaisten pelastaja Oskar Schindler (josta kertovan Thomas Keneallyn kirjoittaman kirjan minä muuten luin jo 1980-luvulla, kauan ennen kirjaan perustuvan elokuvan ilmestymistä).]

Eurooppaa vaivaa perspektiivin puute {S}

Eurooppaa vaivaa perspektiivin puute. Ongelmien ajatellaan sijaitsevan jossakin määrittelemättömässä tulevaisuudessa, ja moni epäilemättä kuvittelee niiden jollakin mystisellä tavalla myös ratkeavan siellä. Kolme tai neljä vuosikymmentä voi olla yhden ihmisen elämässä pitkä aika, mutta sivilisaation eliniässä se on vain silmänräpäys. Monet nyt syntyvistä lapsista näkevät vuoden 2100; he joutuvat elämään siinä maailmassa, jonka me heille nyt pohjustamme. Demografiset muutokset tapahtuvat hitaasti, mutta niiden kerran päästyä alulle tilanteen kääntäminen tai edes pysäyttäminen sivistynein keinoin on äärimmäisen vaikeaa, ellei mahdotonta. Mitä esimerkiksi Ruotsi, Ranska tai Britannia voisivat tehdä nykyisten ongelmiensa korjaamiseksi siinäkään hyvin epätodennäköisessä tapauksessa, että kansallismieliset saavuttaisivat parlamentissa absoluuttisen enemmistön? Vaikka ne laittaisivat rajat kiinni saman tien, miljoonat jo saapuneet maahanmuuttajat jälkeläisineen eivät katoaisi minnekään. Jos politiikan suunta ei radikaalisti muutu, kantaväestö jää useissa Euroopan maissa tämän vuosisadan aikana vähemmistöksi, ja jokainen ajattelukykyinen ymmärtää, että tämä merkitsee näiden yhteiskuntien tuhoa. Muslimienemmistöinen, arabien ja afrikkalaisten asuttama Eurooppa ei ole Eurooppa enää missään muussa kuin sanan maantieteellisessä merkityksessä.

[Olli Virtanen Sarastus-verkkolehdessä 26.3.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Euroopan tulevaisuudesta]

Esittää, ettei pidä antaa katteettomia lupauksia turvapaikanhakijoille tulevan elämän tasosta Suomessa {L}

PT-mediassa julkaistui artikkeli, jossa esitetään, että ei pidä antaa katteettomia lupauksia turvapaikanhakijoille tulevan elämän tasosta Suomessa. Kun kieli- ja ammattikoulutus sekä integroitumishalu ja -kyky ratkaisevat pitkälle ulkomaalaisen ihmisen mahdollisuuden rakentaa elämäänsä Suomessa. Lääkäreiksi ja insinööreiksi eivät pääse ihan kaikki. Oi, katso:

Ovatko turvapaikanhakijoiden haaveet lääkärin urasta realistisia?

Käsittelee ihmisten vaientamista ja sitä, mitä väestöräjähdys tekee {L}

Pauli Vahtera käsittelee blogissaan ihmisten vaientamista ja sitä, mitä väestöräjähdys tekee Suomelle, Euroopalle ja maailmalle. Esittelee myös maahanmuuttokritiikkinsä perusteet. Oi, katso:

Minua ette nujerra

Kertoo Kreikan pakolaisleireillä raiskattavan systemaattisesti naisia ja tyttöjä {L}

PT-mediassa julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan, että Kreikan pakolaisleireillä raiskataan systemaattisesti naisia ja tyttöjä. Niin, ja että raiskaajat ovat varsinaisia maahanmuuttajia. Oi, katso:

Naisia raiskataan systemaattisesti Kreikan pakolaisleireillä

Käsittelee Maija Vilkkumaan näkemystä uskontojen ikävistä toimista {L}

Pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti käsittelee blogissaan muusikko Maija Vilkkumaan näkemystä uskontojen ikävistä toimista ja siitä, miten niitä käsitellään julkisuudessa. Oi, katso:

Maija Vilkkumaa on oikeassa ja väärässä

L Kertoo varsinaisten maahanmuuttajien tuhonneen Malmössä kahden illan aikana yli 200 autoa

PT-mediassa julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan, että Ruotsin Malmössä olivat varsinaiset maahanmuuttajat kahden illan aikana tuhonneet yli 200 autoa. Siis sellaisia autoja, joita tuhoajat eivät itse omistaneet. Oi, katso:

Malmössa tuhottiin parisataa autoa kahdessa suuressa autokokossa

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Maailman determinismi ja indeterminismi {S}

Vaikka maailma olisi deterministinen, se on maailman huonoin perustelu ihmisen toiminnalle. Sen selitysvoima pätee aivan eri tasossa, kuin psykologia, yhteiskunnalliset normit ja moraalit. Jos välttämättä haluaa perustella huonoa käytöstään determinismillä niin kannattaa varautua siihen että samalla tavalla myös muut voivat perustella determinismillä etteivät voi nyt muutakaan kuin vetää sinua kunnolla turpaan porukalla. Niin se homma menee.
Paitsi että jos todellisuus on täysin deterministinen, nekään, jotka perustelevat huonoa käytöstään determinismillä, eivät voi olla tekemättä sitä. Kuten minäkään en voi olla postaamatta tätä viestiä.

[nimimerkki "Dosenboden" 29.3.2017 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Onko EGO + Determinismi nykyajan POP?]

[PS Modernin pysiikan toisen peruspilarin kvanttimekaniikan mukaan fysiikan kausaliteetti eli syy-seuraus-suhde on luonteeltaan tilastollinen, ei ehdoton. Mutta toisaalta ihmisen on vaikea sanoa mitään varmaa todellisuuden perimmäisestä luonteesta.]

Vasemmistolaisia kukkahattuhenkilöitä {S}

Eilen sattui pieni välikohtaus. Kävelin Narinkkatorilla alkuillasta, kun Vihreiden vaaliesitteitä jakanut edustaja nimitti minua fasistiksi, kun tiesi kantani suurmoskeijahankkeeseen. Hän lisäksi nimitti minua Ayan Hirsi Alin ja Salman Rushdien kaltaiseksi islaminuskon vastustajaksi. Pari kuukautta sitten vasemmiston Helsingin kaupungin valtuutettu, tutkija ja kuntavaaliehdokas nimitti minua Twitterissä populistiksi jälleen sen vuoksi, että kantani suurmoskeijahankkeeseen on kielteinen. Minusta poliitikko itse toimi epätasa-arvoisesti nimittelemällä muita ja tukemalla epätasa-arvoista hanketta.

Kyseessä toki on kaksi yksittäistapausta, mutta ne heijastavat yhteiskunnallisen keskustelun tasoa tällä hetkellä. Eri leireistä huudellaan toisille solvauksin, sen sijaan, että mietitään yhdessä ilmiöitä ja niihin ratkaisuja. Tietenkään käyttäytymistapa ei koske sen erityisemmin vihreitä tai vasemmistoa, sen enempää tai vähempää kuin muitakaan puolueita, vaan on kuvaus aikamme ilmiöstä.

[Alan Salehzadeh, uussuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija, 5.4.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Onko fasismia vastustaa suurmoskeija-hanketta?]

[PS Sinänsä mielenkiintoinen ilmiö tuo vaaliesitteiden jakaja. Ihan niin kuin islamia ei saisi vastustaa.]

Rotuajattelun kumoaminen merkitsisi ominaisuuksien ja luokittelujen kieltämistä {S}

Miika Tervosen seikkailu Suomen historiassa muistuttaa huolestuttavasti Liisan retkeilyä ihmemaassa. Matemaatikko Charles Lutwidge Dodgsonin (alias Lewis Carrollin) sadussa Liisa kohtasi matkansa varrella Irvikissan, joka majaili puun latvassa ja jonka kuonolla oli omalaatuinen jäykkä ilme. Sitten kissa yllättäen katosi, ja jäljelle jäi pelkkä irvistys. Ja Liisa lausui: ”Olen nähnyt kissoilla monenalaisia irvistyksiä, mutta ennen en ole nähnyt irvistystä ilman kissaa.” Tarinassa olisi opiskeltavaa myös Tervosella.

Aivan samaan tapaan kuin ei voi olla irvistystä ilman kissaa, ei voi olla myöskään ominaisuuksia ilman, että ne ovat jollakin olennolla tai ryhmällä. Ja mitään olentoa tai ryhmää ei voi olla olemassa ilman, että sillä on ominaisuuksia.

Tästä opimme, että jos on ihmisiä, heillä välttämättä on rodullisesti luokiteltavissa olevia ominaisuuksia. Ja jos on luokiteltavissa olevia rodullisia ominaisuuksia, ne ovat välttämättä joillakin olennoilla. Yhteisten ominaisuuksien pohjalta voidaan puolestaan vetää rodullisia rajoja ja muodostaa ryhmiä, aivan niin kuin käsitteiden käyttäminenkin nimeää luokkia: tuoleja erottavat pöydistä niiden yhteiset ominaisuudet, joiden perusteella tuolit tunnistetaan tuoleiksi.

Pyrittäessä kumoamaan näkemystä ihmisroduista olisi todistettava, että ihmisillä ei ole sellaisia geneettisiä ominaisuuksia, joiden pohjalta voitaisiin tehdä luokitteluja. Ja pyrittäessä osoittamaan, että rotuajattelussa on jotakin eettisesti tuomittavaa tai moraalisesti paheksuttavaa, olisi pystyttävä perustelemaan, miksi ominaisuuksien ja luokittelujen tekeminen olisi epäeettistä tai moraalitonta.

Yhdessäkään näistä pyrkimyksistä ei ole onnistuttu. Miika Tervonen ja hänen samanmieliset vasemmistolaiset kollegansa syyllistyvät pahaan metodivirheeseen pyrkiessään kieltämään todellisuuden olemuspiirteet sillä perusteella, että ne eivät ole heidän mielestään suotavia tai että ne voivat olla haitallisia. Kuitenkaan autoiluakaan ei kielletä sillä perustella, että siitä voi olla hyötyjen lisäksi myös haittaa.

Lisäksi ihmisrotujen olemassaolon kiistäminen olisi totuuden vastaista. Ihmisrotu on pohjimmiltaan samanlainen arvoneutraali ominaisuus kuin silmien väri, vasen- tai oikeakätisyys tai homo- tai heteroseksuaalisuus, eikä sen toteamisessa ole mitään moitittavaa. Rodullisilla olemuspiirteillä on ankkurinsa ihmisen geeneissä, ja geenien generoimat piirteet puolestaan tulevat näkyviin ihmislajin fenotyyppisenä eli kehollisella eksistenssitasolla ilmenevänä erilaisuutena.

[filosofi Jukka Hankamäki 31.3.2017 julkaisemassaan bloginsa merkinnässä Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi]

Johan se silta rakennettiin {S}

Radiotähdet Mahadura ja Özberkan tekivät suomalaisuusjaksoa varten paljon läksyjä, mm. visiitin kansallismielisten illanistujaisiin. Ohjelmassa kuvailtiin pelkoa ja ennakkoluuloja mitä tällaisesta tapahtumasta oli. Ne olivat identtisiä pelkoja kun mitä minulla oli feministitapahtumaa kohtaan. Vaan niin ne molemmat selvisimme hengissä ja tapahtuman jälkeen olimme iloisempia kuin sitä ennen. Sillanrakennus ei ole mahdotonta. Toki on pakko miettiä että kuinka moni tapahtuman vieras olisi suonut minun valokuvaavan tapahtumaa, jos olisivat tienneet että kameran takana olevalla henkilöllä on tunnus Hommafoorumille ja pitkä historia maahanmuuttokriittisestä toiminnasta, jopa yhdessä James Hirvisaaren kanssa. Vaan näin tapahtui ja ehkäpä myös jokunen feministi saattoi huomata, että ko. valokuvaaja tarjosi mieluusti apuaan heille taustastaan huolimatta. 

[Kyuu Eturautti 12.3.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Minusta ei tullut feministiä, jossa hän käsittelee käyntiään feministisessä tapahtumassa eli Wow Finland -festivaaleilla.]

Kenties Trump saa aikaan taloudellisen nousukauden {S}

Mitä mahdollisuuksiin tulee, kenties Trump saa aikaan taloudellisen nousukauden ja uudelleenlämmittää kotimaisen tuotannon. Se voisi tapahtua. Mutta nyt aikuistuva sukupolvi – se, jota Trump tarvitsisi amerikkalaisen bisnesmaailman herättämiseksi – no, he ovat kymmenien tai satojentuhansien dollarien veloissa koulutus- ja lainasysteemille, jota voi sanoa vain petomaiseksi. Kyseinen systeemi on myrkyttänyt heidän mielensä epärealistisilla odotuksilla ja typerryttävällä, politisoituneella koulutussisällöllä, joka rohkaisee heitä kiukuttelemaan milloin vain kuulevatkaan eriäviä näkökulmia.

[Näin oli lausunut yhdysvaltalainen paha kirjailija Jack Donovan Sarastus-verkkolehdessä 8.11.2016 julkaistussa kirjoituksessaan Kukaan ei tee Amerikasta suurta, joka oli kirjoitettu ennen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleja]

[Tekstin kohta "Kysyin meksikonamerikkalaiselta Trumpin kannattajalta" lienee kirjoituksen kääntäneen Lauri Starkin moka. Mutta olen minä suomalaisen mediakentän tuotoksissa aikaisemminkin bongannut vastaavanlaisia käännösvirheitä, kuten se, että presidentti Obama on "afrikanamerikkalainen".]

Kaljurotta, tuo pelottava riiviö {L, M}

Kaljurotta (Heterocephalus glaber) on itäafrikkalainen jyrsijä, joka elää suuren osan elämästään maan alla. Sen laumayhteisöt toimivat muurahaismaisesti.

Sen etuhampaat kasvavat suun ulkopuolella. Tämä auttaa sitä kaivuutöissä, kun voi pitää suunsa kiinni kaivaessaan hampaillaan.

Kaljurotta on mielestäni maailman rumin otus. Lisäksi pidän siitä.

Kaljurotasta on kaksi sokeaa muunnosta, joista toinen elää Golanin kukkuloilla ja toinen Israelissa.

...Tiede-lehdessä julkaistui uutisartikkeli, jossa kerrotaan, että tutkimuksen mukaan kaljurotta osaa tuottaa hapettomasti energiaa fruktoosista eli hedelmäsokerista, minkä vuoksi se selviää hengissä myös silloin, kun sen maanalaisissa luolastoissa sattuu olemaan erityisen vähän happea. Sellaisissa olosuhteissa sen elimistö saa otuksen leikkimään kuollutta. Oi, katso:

Kaljurotta toimii hapenpuutteessa kuin kasvi

PS Vaikka kaljurotta kuuluu lempielukoihini, niin toisaalta pahimpiin painajaisiini kuuluu sellainen, että kolmemetrinen kaljurotta lyllertäisi ovesta minua tapaamaan erään minulle tärkeän yhdistyksen toimipisteeseen. Oikeasti kaljurotta on kooltaan varsin pieni, vain 8-9,2 cm pitkä.

Kertoo testosteronin vähentävän sosiaalista sinisilmäisyyttä {L}

Tiede-lehdessä julkaistui noin seitsemän vuotta sitten uutisartikkeli, jossa kerrotaan, että  liian luottavaiset ihmiset voivat parantaa sosiaalista silmäänsä annoksella mieshormonia testosteronia. Oi, katso:

Testosteroni vähentää sosiaalista sinisilmäisyyttä

PS Testosteronin puuteko selittää sen, että jotkut naispoliitikot ja naispastorit ovat varsinaisia maailmanhalaajia? Auttaisiko Suomea se, jos poliitikot ja pastorit olisivat useammin miehiä?

II PS: Lopuksi linkitän Ryppy & Reikä -nettisarjakuvan pätkään Ryppy ja Koponen kirkossa osa III ja sen jatko-osaan Pastorin jäähyväiset.

III PS: En halua olla ilkeä.

Ylen uutisantia 23.4.2017 koko iloiselle kansalle {L}

Oikeistopopulistinen, äärioikeistolainen, ulkomaalais- ja muukalaisvastainen, rasistinen, konservatiivisista konservatiivisin ja äärikonservatiivinen Yleisradio julkaisi sivuillaan seuraavat uutisartikkelit:

Minna Rinta-Tassi kirjoitti porvoolaisesta kirjailijasta, terapeutista, teologista, kouluttajasta ja luennoitsijasta Tommy Hellstenistä, jonka elämä on ollut melko vaikeaa, mutta joka on löytänyt kiitollisuuden. Oi, katso:

Kasvokkain: Isä joi ja äiti teki itsemurhan, silti Tommy Hellsten kehottaa kiitollisuuteen

Jonna Karjalainen kirjoitti susikuiskaaja Seppo Ronkaisesta. Oi, katso:

Seppo on alistanut suden 300 kertaa – "Se on helpoin eläin käsitellä, jos verrataan ilvekseen, ahmaan tai karhuun"

Satu Krautsuk ja Minna Kaipainen kirjoittivat ehkä maailman rumimmasta alttaritaulusta, jonka vuonna 1830 oli maalannut itseoppinut taidemaalari Carl Peter Elfström. 1900-luvun alussa Iitin kirkkoherran rumana pitämä vanha taulu siirrettiin pois, ja tilalle tuotiin toinen maalaus. Paikallisessa perinneseurassa nykyistä taulua pidetään synkkänä, ja se haluaa palauttaa hirvityksen takaisin kirkkoon. Vanhaa maalausta konservoidaan parhaillaan Valamossa. Oi, katso, uutisartikkeli:

Ruma Jeesus riepoi kirkkoherraa sata vuotta sitten – seurakunta pohtii yhä, mihin kansalta piilotetun alttaritaulun voisi sijoittaa

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Heitä kutsutaan kreationisteiksi {S}

Mutta ennen pitkää tulee aika, jolloin pidetään merkillisenä, että luonnontutkijat, jotka tunsivat hyvin ihmisen ja muiden nisäkkäiden toisiinsa verrattavat rakenteet ja yksilönkehityksen, uskoivat jokaisen lajin syntyneen erillisen luomistyön tuloksena.

[evoluutioteorian keksijä luonnontutkija Charles Darwin Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta -teoksessaan]

[Alkuteos The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex julkaistui 1870-71, ja vuonna 2015 on vihdoin saatu julkaistuksi kirjan suomennos, jonka käännöksen on tehnyt suomalainen luonnontieteilijä Anto Leikola.]

Filosofi käsittelee Ranskan presidentinvaaleja {L}

Filosofi Jukka Hankamäki käsittelee blogissaan Ranskan presidentinvaaleja, joiden vaalikamppailu on paraikaa käynnissä. Oi, katso:

Ranskan presidentinvaalit: Auttaako Le Pen sosialistit valtaan?

Esittää, että ehdotettu vakoilulaki on ihan hyvä, mikäli siihen liittyvistä lupauksista pidetään kiinni {L}

Pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti esittää blogissaan, että Suomelle ehdotettu vakoilulaki on ihan hyvä, mikäli siihen liittyvistä lupauksista pidetään kiinni. Jos ei pidetä, niin on huonompi. Myöskin varoittaa konesalipalveluiden paosta. Oi, katso:

Vakoilulaki on jossittelun varassa

Esittelee menneitä unohtuneita valtakuntia {L}

Jaskan pauhantaa -blogissa julkaistui uusintana merkintä vuosien takaa, jossa esitellään menneitä, unohtuneita valtakuntia. Oi, katso:

Uusinta: Entiset valtiot

Esittää, että Brexit ei ole avioero {L}

Risto E. J. Penttilä esittää blogissaan, että Brexit eli Yhdistyneen kuningaskunnan ero EU:sta ei merkitse samaa kuin avioero. No juu, kyllähän YKK sijaitsee Eurooppa -nimessä poliittiskulttuurismaantieteellisessä kokonaisuudessa tämänkin jälkeen. Oi, katso:

Brexit ei ole avioero

Kertoo pahamaineisen Alex Jonesin asianajajan sanoneen miehestä, että tämä on pelkästään näytellyt {L}

Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa kerrotaan Infowars -sivuston keulakuvasta ja salaliittoteorioiden lumilingosta Alex Jonesista, että tämän asianajaja on sanonut miehestä, että tämä on pelkästään näytellyt. Oi, katso:

Alex Jones VS Alex Jones

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Lähteiden harhaanjohtava käyttö ei ole uusi ilmiö ympäristöjärjestöissä {S}

Lähteiden harhaanjohtava käyttö ei ole uusi ilmiö ympäristöjärjestöissä. Greenpeace teki vuonna 2009 saman tempun kansanedustajille suunnatussa kampanjassaan Ydinvoima kuuluu historiaan. Väittäessään sotilas- ja siviiliydinteollisuuden tähänastisten päästöjen aiheuttavan jo yli miljoonan ihmisen kuoleman Greenpeace viittasi lähteenä YK:n ydinsäteilyn vaikutuksia käsittelevän tieteellisen komitean raporttiin. Tällaisia lukuja siteerattu lähde ei kuitenkaan esitä, vaan sen viesti on koko lailla toinen: raportin mukaan luonnon taustasäteily voi aiheuttaa kaksitoista tuhatta kertaa suuremman säteilyannoksen kuin ydinvoimaloista peräisin oleva säteily ihmisten elinympäristössä, ja lääketieteelliset tutkimuksetkin aiheuttavat kaksi tuhatta kertaa ydinvoimaa suuremman annoksen. Se mm. toteaa selväsanaisesti: “Ylivoimaisesti suurin altistus johtuu luonnon taustasäteilystä. Vuotuinen annos henkeä kohti on 2,4 mSv, ja vaihteluväli normaaleissa olosuhteissa on 1-10 mSv.”

[entinen EU:n parlamentin jäsen Eija-Riitta Korhola 30.1.2017 bloginsa merkinnässä Mistä Post factum alkoi]

Vaihteeksi vihapuhetta Hesarilta {S}

Mutta sitten seuraa myös asian pihvi: Pahoinpitelyistä nostetut syytteet ovat perussuomalaisten joukoissa neljä kertaa yleisempiä kuin muissa isoissa puolueissa.

Jassoo. Onkohan väkivaltainen ja pidäkkeetön ihmisaines ottanut juuri persupuolueen pesäkseen? Kukaties juuri tämä heijastaa tuon puolueen tunnettua fasistisuutta, jonka osoittaminen muilla keinoin on jäänyt vielä tekemättä?

Vai olisiko niin, että alttiudella väkivaltaan on muita selittäviä tekijöitä, kuten sosiaaliluokka, koulutustaso, ikä, sukupuoli ja ammatti?

Mikäli kysymys koskisi vaikkapa maahanmuuttajien rikollisuutta, otettaisiin nuo muuttujat ilman muuta tarkasteluun ja leimattaisiin ne laiminlyönyt selvitys tarkoitushakuiseksi vihapuheeksi. Tässä tapauksessa asia ilmeisesti on toisin.

Kun äänestän vaaleissa, tunnen kyllä vastenmielisyyttä kannattaa esimerkiksi henkilöä, joka on ollut koulukiusaaja, jengipahoinpitelijä tai vaikkapa höyrähtänyt militaristi. Sen sijaan esimerkiksi tuomio ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”, joka on annettu sellaisilla perusteilla kuin viime vuosina on uutisten mukaan tapahtunut, ei tee minuun erityisempää vaikutusta.

[Timo Vihavainen blogissaan 1.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Pahoinpitelijöiden puolue, joka käsittelee Helsingin sanomat -lehden "selvitystä" siitä, minkä puolueen jäsenillä on eniten rikossyytteitä. "Selvitykseen" ei kuulunut mahdollisten saatujen tuomioiden tarkastelu.]

Kertoo mihin laittomuuksia harrastanut pastori Marjaana voi joutua lähdettyään Tansaniaan {L}

Marjaana Toiviainen on laittomuuksiin syyllistynyt Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon pastori. Hän onkin päättänyt lähteä pois synnyinmaastaan Tansaniaan. Ryppy & Reikä -nettisarjakuvassa kerrotaan, mihin pastori voi joutua uudessa kotimaassaan. Oi, katso:

Pastorin jäähyväiset

PS:

Ilmeisesti pastoria sankarina pitävä Ylen toimittaja Katriina Kettunen kirjoitti asiasta uutisartikkelin. Oi, katso:

Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori lähtee Suomesta: "Terveiset hallitukselle: voititte"

MTV:n Iriz Silander taas oli kirjoittanut naisesta ennen tämän julkistamaa maastalähtöpäätöstä seuraavan uutisartikkelin:

Turvapaikanhakijoita puolustaneesta papista kymmeniä kanteluja – Toiviainen yritti estää poliisin toimintaa

PT-median Paavo Tajukangas taas laittoi julkaisuun seuraavan jutun:

Mitä ihmettä, aikooko Marjaana Toiviainen luovuttaa??

II PS:

Ennen Marjaanan lähtöpäätöksen julkistamista Ryppy & Reikä -sarjakuvablogissa oli julkaistunut seuraava pastoriin liittyvä sarjakuvanpätkä. Oi, katso:

Ryppy ja Koponen kirkossa osa III

Halla-aho arvioi kunnallisvaalien tuloksia {L}

Jussi Halla-aho arvioi Herran vuoden 2017 kunnallisvaalien jälkeen niiden tuloksia. Myöskin onnittelee oululaista kansalaisaktivisti Junes Lokkaa. Oi, katso:

Tulosten arviointia

PS Osa tämän blogini lukijoista ei kenties tunne tapojani nimitellä Jussi Halla-ahoa. Olen käyttänyt hänestä nimityksiä Pimeyden ruhtinas, tohtori Viha ja mies josta hänen oppilaansa käyttävät nimitystä Mestari. Jotkut ovat nimittäneet Hallista myöskin suursiiseliksi. Minä myös. Jos olisin Perussuomalaisten jäsen, voisin ainakin periaatteessa käydä äänestämässä puolueen kesäkuussa järjestettävään puoluekokoukseen miestä puolueensa uudeksi puheenjohtajaksi. Haluaisin kotiini kullatun Jussi-patsaan. Mutta täytyy mainita, että useimmiten olen yhdistyksissä, joiden jäsen olen, pelkkä rivijäsen mahdollisimman suuressa määrin. On ainoastaan yksi yhdistys, jonka toimintaan osallistun aktiivisesti.

Esittelee feministisedän ja liberaalin henkilön välisen keskustelun {L}

Pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti esittelee blogissaan feministisedän ja liberaalin henkilön välisen keskustelun. Lisäksi kommentoi nykyfeminismiä muutenkin. Oi, katso:

Ideologia vetää, kunhan siinä ei ole ideaa

torstai 20. huhtikuuta 2017

Kuvitteelliset yhteisöt eivät olekaan niin kauhean kuviteltuja {S}

Irlantilais-brittiläisen politiikantutkija Benedict Andersonin (1936-2015) pääteos Kuvitellut yhteisöt, jonka suomennoksesta otettiin vastikään pokkaripainos, on yksi aikamme väärinymmärretyimmistä kirjoista. Kun jonkun kuulee kutsuvan jotakin kansakuntaa ”kuvitelluksi yhteisöksi”, kyseessä on useimmiten yritys korostaa kansakunnan keinotekoisuutta käsitteenä ja nationalismin kelvottomuutta poliittisena aatteena. Andersonin kirjasta tällainen tendenssi kuitenkin puuttuu. Siinä missä esimerkiksi Eric Hobsbawmin Nationalismi (1990) on yksioikoinen nationalismin vastainen pamfletti, Anderson näkee tutkimuskohteensa sävykkäämmin. Kuvitellut yhteisöt soveltuu huonosti lyömäaseeksi, pikemminkin tämänhetkisessä ilmapiirissä olisi tyypillisempää sanoa, että se antaa nationalismista liian myönteisen kuvan.

Määritellessään kansakunnat kuvitelluiksi yhteisöiksi Anderson ei tarkoittanut nimitystä vastakohdaksi ”aidoille” yhteisöille, jollaisia ei hänen mielestään ole olemassakaan. Kuviteltuja ovat Andersonille kaikki sellaiset yhteisöt, jotka ovat niin laajoja, etteivät niiden kaikki jäsenet voi tuntea toisiaan henkilökohtaisesti. Niiden jäsenillä on kuitenkin vahva mielikuva jaetusta yhteydestä, ja sitä vahvistavat muun muassa yhteiset, samanaikaisesti suoritettavat rituaalit. Esimerkkinä tällaisista rituaaleista toimii vaikkapa kansallislaulut, joita kansakuntien jäsenet laulavat kansallisina juhlapäivinä pidetyissä tilaisuuksissa eri puolilla maata, vailla suoraa kontaktia toisiinsa. Andersonin mukaan tällainen yhteisöllisyys on leimallista moderneille, kirjakielille ja tehokkaalle tiedonvälitykselle perustuville yhteiskunnille.

Toisaalta esimodernit kollektiivit, kuten heimo-, klaani- ja sukuyhteisöt, ovat yhtä lailla kuviteltuja. Niiden väliset yhteydet kuviteltiin kauas menneisyyden hämäriin venyviksi sukulaisuussuhteiden verkostoiksi, eikä yhteyden kokemus riippunut siitä, oliko heimojen toteemeilla ja tabuilla todellista taikavoimaa. Olennainen yhteisöjen erotteluperuste ei olekaan aitous tai keinotekoisuus, vaan kuvittelun tapa. Kansallinen tietoisuus on syntynyt painetun sanan avulla, osin ohjatusti ja osin spontaanisti. Mahdollisuus tällaiseen sai alkunsa kirjapainotekniikan keksimisen myötä; kansankielisiä teoksia levittäneet kirjapainot kytkivät tiettyä kieltä ymmärtävät lukijat toisiinsa, ja uuden kuvitellun yhteisön alkeismuoto oli syntynyt. Suomessa tämä tapahtui Mikael Agricolan aikana 1540-luvulla.

[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen 11.4.2017 Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Painokone ja kansakunta, jossa hän käsittelee mielestään väärinymmärrettyä vuonna 1983 julkaistua irlantilais-brittiläisen politiikantutkija Benedict Andersonin (1936-2015) pääteosta 'Kuvitellut yhteisöt']

Helvetissä on varattu paikka sellaisille ihmisille, jotka äänestävät ehdokasta tämän sukupuolen takia {S}

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Madeleine Albright totesi jenkkivaalien alla, että naisten pitäisi äänestää Hillary Clintonia vain sen takia, että tämä on nainen. "Helvetissä on erityinen paikka varattuna naisille, jotka eivät auta toisiaan", Albright vakuutteli. Myös Clinton itse turvautui kampanjassaan naiskorttiin: "Tänä yönä voimme ylpeinä todeta, ettei Yhdysvalloissa ole sellaista aitaa eikä lasikattoa, jota ei saisi rikki", totesi Clinton noustessaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi.

Olisin toivonut, että Clinton olisi halunnut olla esillä asiapoliitikkona, ei sukupuolensa edustajana. 

[Sanna Ukkola 8.4.2017 Ylen blogeissa julkaistussa merkinnässään Alapään äänestäjät]

Eräänlaiset ihmiset voisi ottaa vakavammin, jos he myöntäisivät suoraan, että islamin oppiin kuuluu väkivallan käyttö ainoan oikean uskon levittämiseksi {S}

Mehdi Hasanin kaltaiset voisi ottaa vakavammin, jos he myöntäisivät suoraan, että islamin oppiin kuuluu väkivallan käyttö ainoan oikean uskon levittämiseksi. Islam ei mahdu länsimaiseen uskonnon käsitteeseen vaan siinä on mukana myös oppi yhteiskunnan järjestämisestä Allahilta peräisin olevan sharia-lain alaisuuteen. Pyrkimällä häivyttämään islamin ja Khalid Masoodin teon välisen yhteyden Mehdi Hasan osoittaa olevansa samalla puolella kuin mies, joka ajoi nelivetoisen katumaasturin Westminsterin sillalla kävelevien jalankulkoiden päälle. Itse asiassa Mehdi Hasan on monella tapaa vaarallisempi tapaus, koska hän liikkuu sujuvasti Britannian journalistipiireissä ja saa esiintyä asiantuntijana eri medioissa. Mehdi Hasan on maltillinen muslimi, joka luvan kanssa saa rusikoida niitä, jotka arvostelevat islamilaista ylivaltaideologiaa.

[Näin oli lausuttu Vasarahammer -blogissa 3.4.2017 julkaistussa merkinnässä Lontoo ja Pietari, jossa käsitellään hienojen edistyksellistemme mieleen olevasta Mehdi Hasan -nimisestä asioiden oikeinselittäjästä.]

Gay Pride on uskomattoman huono tapa tuoda esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia {S}

Auta armias, jos kehtaat kritisoida Tomppaa tai Gay Pridea. Selittelijöiden armeijat heräävät välittömästi ja leimaavat sinut samantien homofoobikoksi, homojen ihmisoikeuksien vastustajaksi ja siveyspoliisiksi. Sanon uudestaan: Gay Pride on uskomattoman huono tapa tuoda esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia. Tom of Finland on uskomattoman huono homoikoni. Kumpikin näistä lähinnä leimaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt irstaiksi friikeiksi. 

[Näin oli lausuttu transseksuaalin henkilön pitämän Musta orkidea -blogin merkinnässä Tom of Finland on ahterista 9.3.2017.]

Voiko rasistisyytöksen saanut kantasuomalainen puolustautua sanomalla, että hänellä on mustia ystäviä tai arabikavereita? {S}

PS. Olen muutaman kerran kysynyt ihmisiltä seuraavaa: Voiko rasistisyytöksen saanut kantasuomalainen puolustautua sanomalla, että hänellä on mustia ystäviä tai arabikavereita? Yleensä ihmiset ovat vastanneet nopeasti, että ei; sehän on jo vitsi puolustautua tuolla tavoin. Tällöin olen tarkentanut kysymällä, että eikö se vähennä syytetyn rasistisuutta edes siinä määrin kuin hänellä on näitä mustia ystäviä.

Jos rasismi siis on rotuun perustuvaa ennakkoluuloisuutta ja syrjintää (nykyään se on laajentunut sisältämään myös etnisyyteen perustuvat ennakkoluulot/syrjinnän), eikö erirotuinen ystävä ole merkki, että rasistiksi syytetty on ainakin ystävänsä kohdalla sivuuttanut ennakkoluulonsa? Kuinka monta erirotuista ystävää pitäisi olla, jotta rasistiksi syytetty osoittaisi, että hänellä ei ole rodullisia ennakkoluuloja tai että ne ovat niin heikkoja, että rasistinimitys on virheellinen?

[tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalo 21.1.2017 Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan julkaisemassaan Kenan Malikin Monikulttuurisuus-kirjaa perusteellisesti ja hyvin käsittelevässä merkinnässään Kenan Malik, sananvapaus ja monikulttuurisuus.]

Toteaa maahanmuuton seurannaisilmiöineen hallitsevan suomalaisten pelkoja {L}

Professorin ajatuksia -blogissa todetaan, että maahanmuutto seurannaisilmiöineen hallitsee tätä nykyä suomalaisten pelkoja. Oi, katso:

Maahanmuutto seurannaisilmiöineen hallitsee suomalaisten pelkoja

On ilkeä ja sanoo, että nationalismi ilman rotua on harhaa {L}

Tiina Wiik Tuonen joutsen -blogissaan on tuhma, tai ainakin ilkeä, kun hän sanoo, että nationalismi ilman rotua on harhaa. Itse sanoisin asian lievemmässä muodossa, eli että nationalismi ilman etnistä ryhmää on harhaa. Tai jopa että nationalismi ilman rodullisetnistä ryhmää on harhaa. Etniset ryhmät silti kyllä harvemmin ovat selkeästi monirotuisia. Mutta, oi, siis, katso, blogimerkintä:

Nationalismi ilman rotua on harhaa

Kertoo tosiasioita Kimien dynastiasta {L}

Vanhemmat lukijoistani muistavat vanhan kunnon saippuaoopperan nimeltä Dynastia. Mutta aivan siitä ei ole nyt kysymys. Vaan siitä, että Jaskan pauhantaa -blogissa kerrotaan eläviä tosiasioita Pohjois-Korean Kimien dynastiasta. Maahan on nimittäin syntynyt ruhtinassuku, vaikka maa on muodollisesti marxistileninistinen. Varoituksen sana kuitenkin on paikallaan: aidosti edistykselliset ihmiset saattavat saada merkinnästä päänsärkyä. Mutta, oi, siis, katso, blogimerkintä:

Chu Ilck Kimmis

Kertoo Puolan harkitsevan unkarilaistyylisiä keskuksia turvapaikanhakijoille {L}

Kansalainen -lehdessä julkaistui Petri Saarelan kirjoittama uutisartikkeli, jossa tämä kertoo Puolan harkitsevan unkarilaistyylisiä keskuksia turvapaikanhakijoille. Mielestäni asiassa ei ole mitään vikaa. Pakolaiset nimittäin eivät ole ensisijaisesti sellaisia ihmisiä, jotka tulevat vuollakseen kultaa tai loisiakseen sosiaaliturvalla kohdemaassaan. Oi, katso:

Puola harkitsee unkarilaistyylisiä keskuksia turvapaikanhakijoille

Käsittelee Helsingin sanomat -lehden tulevaisuusfiktiota {L}

Yrjöperskeles-blogissa käsitellään Helsingin sanomat -lehden äskettäistä tulevaisuusfiktiota. Käsittelee myös sitä, miten suuri merkitys uskolla on Helsingin sanomat -lehden toimittajille. Oi, katso:

XXVIII ymmärrysharjoitus

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Ajatus siitä, että ihminen käyttäisi vain kymmentä prosenttia aivokapasiteetistaan, on vain myytti {S}

Niin ns. kertakäyttökapasiteettiä, siis "intensiivistä" kapasiteettiä voidaan luonnehtia termillä 100%.

Mutta kun otetaan jokin tuollainen hetki, niin aivot eivät käytä kuitenkaan kaikkea potenttiaaliaan, eivät tee kerralla kaikkea mihin pystyvät, vaan tekevät intensiivisesti vain tuollaisen jonkun osasen verran, siis intensiivinenkapasiteetti 100%, ei ole sama kun aivojen koko kapasiteetti 100%.
Joo. Samoin perustein voitaisiin sanoa että käytämme vain 10 % lihaksistamme tai 10 % maksamme kapasiteetista tms.

Ihmisellä ei juuri ole elimiä tai elinryhmiä joita käyttäisi koko ajan 100 % (nytkin vatsani on melko tyhjä. Käytän siis ruuansulatusjärjestelmääni pahasti vajaateholla ). Silti ihmisellä ei juuri ole mitään tarpeetontakaan. Evoluutio ei yksinkertaisesti tuota elimiä jos niitä ei tarvita. Mikäli tarvitsisimme normaaliin elämään vain 10 % aivoistamme niin aivomme olisivat kymmenen kertaa nykyistä pienemmät.

Totta ihmeessä kaikkea aivokapasiteettia harvoin käytetään samanaikaisesti (ei liene sellaistakaan olotilaa jolloin kaikkia lihaksia käytettäisiin samanaikaisesti, ja harvan vatsakaan on aina täysi). Mutta vaikka esim. kuulo- ja näköärsykkeitä ei käsitelläkään samanaikaisesti ei se tarkoita etteikö molempien käsittely olisi ihmiselle erittäin tarpeellista.

[nimimerkki "Pseudohippi" 31.1.2009 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa 'Käytämme vain 10% aivokapasiteetistamme?']

Asioihin voi myös suhtautua älyvapaan skeptisesti {S}

Listaa voisi toki jatkaa pidempään. Erityisen skeptisesti suhtaudutaan moniin tieteen ja tutkimuksen kautta saavutettuihin asioihin kuten geenitekniikan avulla tuotettuun ruokaan, rokotuksiin tai tehometsätalouteen.

Näin siitä huolimatta, että jopa miljardi ihmistä on jo vuosia syönyt geenitekniikalla tuotettua ruokaa ilman tavanomaisia elintarvikkeita suurempia haittavaikutuksia, rokotukset ovat hävittäneet maailmasta isorokon (ja melkein kokonaan muitakin tauteja kuten polion) ja 1950-luvulta alkanut metsätalouden tehostaminen on kaksinkertaistanut suomalaisten metsien puuntuotannon.

Toki itse kukin vastaa omista käsityksistään ja näkemyksistään. Tosiasia kuitenkin on, että tieteen ja tutkimuksen tuloksia hyödyntämällä on länsimaissa saavutettu parempi elämänlaatu kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa.

Näin tullaan toivottavasti tekemään jatkossakin, vaikka poliittiset realiteetit tulevat hidastamaan tätä kehitystä, kuten on tapahtunut aiemminkin. Kaikkihan muistanevat esimerkiksi sen, kuinka 1800-luvun Iso-Britanniassa rautatieliikenteen vaikuttajat onnistuivat vaikeuttamaan autoliikennettä erityisellä punaisen lipun lailla, jonka mukaan autojen edessä tuli aina liikkua jalankulkija heiluttamassa punaista lippua vaaran merkiksi.

Nähtäväksi jää, voittavatko tosiasiat myös teknisen kehityksen ulkopuolisissa asioissa. Siis sellaisissa kuin kellojen järjenvastainen siirtely tai koko yhteiskunnan toimivuuden vaarantava maahanmuuttopolitiikka. Tosin ainakin toistaiseksi maahanmuuttopolitiikassa on kyseessä poliitikkojen kansanvastainen toiminta - ei niinkään tavallisten ihmisten järjettömyys. 

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 26.3.2017 julkaistussa merkinnässä Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa.]

Ongelmana on, että seksuaalivähemmistöliike on pyrkinyt lavastamaan homomiehet takaisin naismaisiksi mekkoeinareiksi {S}

Seksuaalivähemmistöliikkeen ongelma ei ole ollut se, että homomiehet välttelevät nyky-Setaa, ”joitta heitä ei leimattaisi länsimaisiksi naismaisiksi homoiksi tai poikkeaviksi” (kuten Nieminen väittää kirjoitusvirheen sisältävässä lauseessaan). Ongelma on, että seksuaalivähemmistöliike on pyrkinyt lavastamaan homomiehet takaisin naismaisiksi mekkoeinareiksi, jollaisina Nieminen ja hänen hengenheimolaisena haluavat homot ilmeisesti nähdä.

Hänen mielestään on ilmeisesti haitallista, että homoseksuaalisuus pyritään oikeuttamaan ”Hankamäen kaltaisten toimijoiden taholta tehden homoseksuaalisuudesta hyväksytymmän liittolaisen konservatiiviselle liikkeelle”. Mitä vikaa on siinä, että homot ovat tulleet hyväksytyiksi myös konservatiivien keskuudessa sellaisina, kuin suuri osa homoista haluaa itse itsensä nähdä: reiluina ja sukupuolestaan tietoisina sekä sukupuolessaan hyvin viihtyvinä yksilöinä? Mikäli minulla on tämän edistämisessä jokin aktiivinen rooli, kirjaudun mielelläni Tom of Finlandin perinteen jatkajaksi erotuksena noista kaikkien asioiden vääristelijöistä, kitisijöistä ja kumolleen kääntäjistä.

[paha filosofi Jukka Hankamäki 24.2.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Tom of Finlandin uusrenessanssi – Suosion selityksenä miesten kapina]

Yhdessä asiassa voisimme ottaa mallia muslimimaasta {S}

Puolustan uskonnonvapautta mutta vastustan suurmoskeijaa. Miksi? Suomessa on jo nyt paljon moskeijoita. Näistä valtaosalla on suorat kytkökset tiettyyn islamilaiseen maahan tai poliittiseen järjestöön. Tämä estää muslimiväestön integraation sekä lisäksi antaa jalansijaa ulkopuolisten valtioiden ja järjestöjen vaikutusyrityksille. Saudi-Arabian kaltainen sunnimaa ei salli, että shiialainen Iran rahoittaa moskeijaa maaperälleen, juuri estääkseen poliittisen vaikuttamisen. Myöskään Iran ei salli Saudi-Arabia tai muslimiveljeskunta rahoittaa moskeijoita sinne. Tässä asiassa voisimme kerrankin ottaa mallia muslimimaasta. 

[uussuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija Alan Salehzadeh 11.3.2017 bloginsa merkinnässä Suurmoskeijasta jalansijaa poliittiselle islamille]

S Laiton mielenosoitus keskellä Helsinkiä

Viikkoja jatkunut irakilaisten ja afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden mielenosoitus on nostanut esille monen turvapaikanhakijan sietämättömän ja ihmisoikeuksia loukkaavan tilanteen Suomessa.
Osittain hotellin respassa ollaan jopa samaa mieltä näitten tiedostavien puolueitten kanssa. On nimittäin varsin sietämätöntä ja suomalaisten ihmisoikeuksia loukkaavaa että laittomat siirtolaiset saavat pitää laitonta mielenosoitusta keskellä Helsinkiä niin ettei poliisi asiaan puutu ja poliitikkomme käyvät kilvan seurustelemassa näitten tuplalaittomuuteen syyllistyneitten kanssa. Samaan aikaan pottunokilta edellytetään lain noudattamista. Kyllä joo… kyllä tätä voisi kuvailla sietämättömäksi.

[Näin oli lausuttu Yrjöperskeles-blogissa 9.3.2017 julkaistussa merkinnässä Kaljupäisiä uutishavaintoja osa LXXXIII, jossa käsitellään monen turvapaikanhakijan sietämätöntä ja ihmisoikeuksia loukkaavaa tilannetta Suomessa.]

L Käsittelee Tiina Rosenbergin, tuon hirven, pamflettia

Tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo käsittelee Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan älykkäästi ja tieteellisesti Tiina Rosenbergin, tuon hirven, pamflettia Arvot mekin ansaitsemme (Tammi 2015), jossa käsitellään maahanmuuttoa, demokratiaa ja Suomen poliittista tilannetta. Oi, katso:

Rajat, rasismi ja Rosenberg

Sarjakuvablogi esittää Suomen viralliseen evankelisluterilaiseen kirkkoon liittyvän saatanallisen kuvaelman {L}

Ryppy & Reikä -sarjakuvablogin pätkässä esitetään Suomen viralliseen evankelisluterilaiseen kirkkoon liittyvä saatanallinen kuvaelma, jossa näkyy kiva peräpää. Oi, katso:

Ryppy ja Koponen kirkossa osa III

Väittää, että iso osa hänen tuntemistaan vihreistä ja persuista ovat lopulta fiksua väkeä {L}

Kerubinkasvoinen ja pörrökorvainen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti väittää blogissaan täysin vakavalla naamalla, että iso osa hänen tuntemistaan vihreistä ja persuista ovat lopulta fiksua väkeä. VOIKO tällaista ollakkaan!!? Mutta, oi, siis, katso, blogimerkintä:

Tukena muttei johdossa - puhetta puoluepelosta

PS Yhtä hyvin voisi myös sanoa vaikka että Vihreät ja Perussuomalaiset voisivat liittyä yhteen ja että se olisi täysin oikein Suomen kansalle.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

On hyödyllistä levittää tietoa tosiedistyksellisten ulosannista {S}

Junesilta ja minulta on usein kyselty, miten jaksamme kulkea vasemmistolaisten keskustelutilaisuuksissa ja paneeleissa kuvaamassa ja kuuntelemassa moista roskaa.

Ensinnäkin kyseessä on eräänlainen kansalaisjournalismi: jos me emme olisi näitä tilaisuuksia kuvaamassa, ei niitä kukaan muukaan kuvaisi. Me siis tuomme jotain sellaista suuren yleisön nähtäville, joka muuten jäisi huomiotta. Toisekseen vasemmiston näkemyksille on hyvä tuottaa näkyvyyttä.

On hyödyllistä, että kansa pääsee näkemään, millaisista hörhöilevistä totalitääreistä on kyse. Me emme koskaan voisi saada vihervasemmistoa näyttämään niin huonolta kuin he itse parhaalla esiintymisellään saavat. He laukovat typeryyksiä, toistelevat 20 vuotta sitten kumottuja monikulturistien argumentteja kuin ne olisivat suuria, tuoreita neronleimauksia ja parhaassa tapauksessa käyttäytyvät kuin mitkäkin pikkufasistit ja pyrkivät vaikkapa estämään meitä kuvaamasta julkista tapahtumaa, kuten Oulun Rauhanpuolustajat tekivät.

[Tiina Wiik Tuonen joutsen -blogissaan juuri ennen Herran vuoden 2017 kunnallisvaalipäivää 5.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Miksi vasemmisto yrittää vaientaa mutta me emme]

Vihreähkö nainen sanoo, että kaikilla turvapaikanhakijoilla ei ole ollut hätää {S}

Kesällä 2015 katselen typertyneenä televisiosta pakolaisten virtaa Eurooppaan. Ihmettelen, mitä oikein tapahtuu. Lokakuussa menen töihin vastaanottokeskukseen ja näen kaaoksen omin silmin.

Viikon päästä siitä, kun 300 henkilöä on syötetty ja majoitettu, pakolaiset alkavat kinuta vastaanottorahaansa SPR:ltä. Silloin minulle valkenee, ettei kaikilla tulijoilla ole hengenhätää.

[toimittaja ja viestintäpalveluyrittäjä Minna Rajainmäki 28.3.2017 Vihreä lanka -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Maassa maan tavalla]

[PS Helsingin uutiset -lehdessä julkaistui tuon kirjoituksen julkaisemisen jälkeen uutisartikkeli otsikolla Toimittaja kertoi, mitä vastaanottokeskuksessa tapahtui syksyllä 2015 – vihjaillaan nyt rasistiksi, joka kertoo suomalaisen vasemmiston utopistista siipeä edustavan Dan Koivulaakson ko. Vihreän langan kirjoitusta koskevasta itkupotkuraivokohtauksesta.]

S Kriittisyys Neuvostoliittoa kohtaan ja kriittisyys islamia kohtaan ovat molemmat samaa äärioikeistolaisuutta

Muistan hyvin ajan, jolloin kaikenlainen kriittinen suhtautuminen Neuvostoliittoon tarkoitti Suomessakin äärioikeistolaisuutta, jopa fasismia. Sen jälkeen kaikenlainen islam-kriittisyys on tarkoittanut samaa.

[Tapio Tuuri 28.8.2012]

Armo, muutos ja ihmisen tyhmyys {S}

Armo on suurin yksittäinen asia, joka aiheuttaa ihmisessä muutosta. Mutta valitettavasti se ei kuitenkaan poista inhimillistä tyhmyyttä.

[Tom Kärnä 1.4.2017 Tuomo "Squirrel" Hämäläisen Aleksanterin ratkaisu -blogin merkinnän Armon kääntöpuoli lukijakommenteissa]

[Ja huomatkaa, että "muutos" tässä yhteydessä ei tarkoita Muutosta.]

Toteaa, että vaikka Persut hävisivät kunnallisvaalit, niin puolueen sisällä kansallismieliset kuitenkin voittivat sijaa {L}

Tiina Wiik Tuonen joutsen -blogissaan tekee kunnallisvaalien jälkipyykkiä Perussuomalaisten suhteen. Hän mm. toteaa, että puolue hävisi kunnallisvaaleissa, mutta puolueen sisällä ja lähistöllä kansallismieliset kuitenkin voittivat sijaa. Oi, katso:

Kansallismielisten voitto, persujen tappio

Toteaa, että muslimien harjoittamasta jokapäiväisestä vainosta kristittyjä kohtaan ei uutisoida {L}

Oikea media -lehdessä julkaistui Tytti Saleniuksen kirjoittama uutisartikkeli, jossa tämä toteaa, että muslimien harjoittamasta jokapäiväisestä vainosta kristittyjä kohtaan ei uutisoida. Oi, katso:

Muslimien jokapäiväisestä vainosta kristittyjä kohtaan ei uutisoida - islam on vihan "moottori"

PS:

Kuten kirjoituksessa sanotaan, niin ennen vanhaan marxistileninistiset diktatuurit olivat kristittyjen suurin vainoaja, mutta paikan ovat sittemmin ottaneet muslimit. Tosin on yksi ihmisryhmä, jota muslimit vihaavat vielä enemmän kuin kristittyjä. Nimittäin ateistit. Ateisteilla on kuitenkin se etu puolellaan islamilaisissa maissa, että heillä ei ole mitään erityisiä opinharjoittamispaikkoja kuten kristityillä, eikä nimen omaan ateismiin liittyviä kulttuurisia tapoja, joista heidät voisi tunnistaa. Joten jos he vain pitävät päänsä kiinni omasta vakauksestaan, niin heillä on suuret mahdollisuudet selvitä hengissä ja terveenä islamilaisen kulttuurin piirissä eläessään.

Sanoisin kyllä myös mielipiteeni olevan, että melko yleisesti ottaen muslimit vihaavat juutalaisiakin enemmän kuin kristittyjä, mutta koska juutalainen uskonto ei ole lähetysuskonto, niin se ei aiheuta islamilaisissa oppineissa harmaita hiuksia ottamalla vastaan käännynnäisiä. Joten kenties juutalaisten murhat eivät ole siksi islamilaisessa maailmassa kovin yleisiä.

Ja jotta tämä tekstini tulisi ymmärretyksi oikein, niin en tarkoita muslimilla sellaisia ihmisiä, jotka ovat syntyneet muslimiperheeseen mutta jotka ovat tosiasiassa kristittyjä, uskonnottomia tai esim. zarathustralaisia mutta eivät uskalla islamilaisessa ympäristössä eläessään oman henkensä ja terveytensä vuoksi tuoda omaa vakaumustaan juurikaan esille.

Kertoo Ranskan ns. äärioikeistojohtajan Marine Le Penin kritisoivan rajojen avaamista kannattavaa paavia {L}

Kansalainen-lehdessä julkaistui Heikki Luodon kirjoittama uutisartikkeli, jossa tämä kertoo Ranskan ns. äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman (ransk. Front National) puheenjohtajan Marine Le Penin kritisoivan rajojen avaamista kannattavaa paavi Franciscusta. Oi, katso:

Marine Le Pen kritisoi rajojen avaamista kannattavaa paavia

Käsittelee Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon homosaatiota {L}

Oikea media -lehden blogeissa julkaistui sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasasen kirjoitus, jossa tämä käsittelee Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon homosaatiota. Johon kirkkoon mies itse ei kuulu. Oi, katso:

Ei ole kirkkokaan kuin ennen

PS:


"Homosaatio" on varmaankin huono ilmaisu tässä yhteydessä käytettäväksi. Mutta parempaakaan en tähän hätään keksinyt.

On täysin ymmärrettävää, että naisvirkailijat Suomen virallisessa evankelisluterilaisessa kirkossa ovat teologisessa asennoitumisessaan keskimäärin liberaalimpia kuin miesvirkailijat. Kun nimittäin Uudessa testamentissa sanotaan, että seurakunnan johtajan tulee olla "yhden naisen mies". Ja samaa sanotaan myös seurakunnan diakoneista, vaikka tämä asia yleensä keskustelussa unohdetaan. Jos naispuoliset ihmiset haluavat ylipäätään toimia missä tahansa virassa Suomen virallisessa evankelisluterilaisessa kirkossa, niin mikä tahansa konservatiivinen raamatuntulkinta on myrkkyä heidän pyrkimyksilleen.

Toiseksi on sanottava, että se, että naisvirkailijuus ei kun -pastorius aikoinaan hyväksyttiin vuonna 1986 Suomen virallisessa evankelisluterilaisessa kirkossa, ei varmaan suinkaan ensisijaisesti johtunut miespastoreiden ja -virkailijoiden vahvasti liberalisoituneesta kannasta, vaan siitä, että ao. kirkossa alkoi olla pulaa pastorinvirkaan haluavista. Jos jonain päivänä alkaa taas tulla pulaa pastoriksi haluavista, niin sitten voidaan avata virka myös esim. simpansseille tai kongonsimpansseille. Jos näistä kahdesta tulisi valita, niin minä valitsisin kongonsimpanssit, koska ne/he ovat rauhanomaisempia. Kunhan eivät mene kesken jumalanpalveluksen panemaan kirkkoväkeä, niin kaikki hyvin.

Puhuu tuhmasti abortista {L}

Tiina Wiik puhuu Tuonen joutsen -blogissaan tuhmasti abortista.

Aborttiin liittyen, olen itse tavannut ajatella, että kaikenlainen aborttilainsäädäntö on enemmän tai vähemmän huonoa. Lisäksi voisin mainita sen, että kun näin yhdestä tv-ohjelmasta kohdun irrottamisen narttukoiralta, niin minua melkein oksetti. Kohdussa kun oli sikiöitä. Mutta tällainen reaktio perustuu tunteisiin, aivan kuten vastustava suhtautumiseni raiskaamiseenkin.

Mutta, oi, siis, katso, blogimerkintä:

Abortti ei ole naisasia vaan arvoasia

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kulttuurisodasta {S}

Amerikassa Culture War näyttää olevan 1990-luvulla syntynyt käsite. Siinä ovat siis edistys ja taantumus taas vastakkain, kuten ennenkin. Koska yhteiskunnassa ihmiset kuitenkin ovat monessa suhteessa erilaisessa asemassa, pyrkivät he luonnostaan kannattamaan myös monia erilaisia arvoja.

Tämä ei kuitenkaan sitten enää sovi. Kuten Spartassa aikoinaan julistettiin silloin tällöin sota helootteja vastaan, hyökätään jenkeissä ja niiden henkisissä siirtomaissa aina silloin tällöin myös omaa alhaisoa vastaan. Juuri nyt siellä on kuumat paikat, miksei siis meilläkin?.

Erikoista kyllä kulttuurisodan liberaaliksi itseään nimittävän osapuolen pyrkimyksenä näyttää olleen ja olevan sellaisen tilanteen aikaansaaminen, jossa kaikki ovat omaksuneet samat liberaaleiksi nimitetyt arvot, jotka sitä paitsi poikkeavat olennaisesti perinnäisestä liberalismista.  Pyritään siis lyömään läpi uusi normaali.

Vastoin vanhaa pluralismin perusajatusta katsotaan, että voi olla olemassa vain yhdenlaisia legitiimejä mielipiteitä. Muita vastaan tulee taistella ja kun kerran kysymys on koko historian eli laajemmassa mielessä olemassaolon perusasiasta, tulee taistella kaikin keinoin. Vaara uhkaa koko ajan ja vastarinta saattaa yllättää.

Tämä on siis asetelmaltaan totaalista sotaa. Kuten joku vielä saattaa muistaa, Tiedonantaja-niminen lehti jäi joskus kiinni valheesta, mikä nyt ei toki ollut harvinaista. Harvinaista rehellisyyttä sen sijaan osoitti tällä kertaa päätoimittaja, joka selitti, että lehden ajamat asiat ovat niin hyviä, että niitä kyllä voi tukea valheillakin.

Huomattakoon, että totaalisessa sodassa valhe on täysin legitiimi ase ja sitä pyritään käyttämään maksimaalisen tehokkaasti. Sehän ei edes ole niukka hyödyke, toisin kuin nuorten miesten henki ja terveys, joita niitäkään ei viime kädessä säälitä, mutta eiväthän ne loputtomiin riitä.

[Timo Vihavainen 11.4.2017 blogissaan julkaisemassaan kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen tuoreen kirjan 'Lihamylly' arvostelussa, jossa hän puhuu asian vierestä ja asiaan liittyen, merkinnässä nimeltä Kulttuurisodan rintamilta]