lauantai 7. toukokuuta 2016

Kertoo juutalaisvihan kasvavan Euroopassa {L}

Seurakuntalainen-lehdessä julkaistussa Petri Vähäsarjan artikkelissa kerrotaan juutalaisvihan kasvavan Euroopassa. Oi, katso:

Tutkija: Juutalaisviha kasvaa Euroopassa

PS Nimimerkki "Ruukinmatruuna" taitaa olla Takkirauta-blogissaan ilmaisemassaan ajatuksessa oikeassa siinä, että suvaitsevaistolle kelpaavat juutalaiset ainoastaan kuolleina, eivät elävinä. Ja nämä ihmiset miehittävät merkittäviä asemia länsimaisissa yhteiskunnissa. Heillä on vaikutusvaltaa ja he omistavat pitkälti tiedotusvallan. Heidän lisäksi tulevat sitten Euroopassa asuvat muslimit. Antisemitismi on islamilaisen yhteisön piirissä laajaa. Se alkoi 600-luvulla jKr., jolloin kultti syntyi. Adolf Hitlerin "Taisteluni" (alkuk. "Mein Kampf") kuluu monen muslimin käsissä Koraanin ohella. Joten juutalaisvihan lisääntyminen Euroopassa ei liene ihme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti