Suomessa Saksa nautti perinteistä sympatiaa, jota oli erityisesti vahvistanut vuoden 1918 retki, jolloin se oli uhrannut puolentuhannen sotilaansa hengenkin Suomen hyväksi. Sen sijaan poliittista saksaslaismielisyyttä meillä ei ollut käytännöllisesti katsoen lainkaan, jopa IKL oli tuominnut Saksan politiikan, kun se tuhosi Tšekin.
Nyt sen sijaan ”takuumiehen” arvo nousi kunniaan ja sen apu kelpasi jopa sosialidemokraateille, jotka toki joutuivat korostamaan jäsenistölleen, ettei mitään ideologisia myönnytyksiä natsismille tehtäisi: kyseessä oli puhdas reaalipolitiikka.
Siitähän juuri olikin kysymys. Arvopohjaisesta politiikasta oli jouduttu irtautumaan katkeran kokemuksen opettamina. Nyt oli toinen aika. Läntiset demokratiatkin olivat liittoutuneet Stalinin Neuvostoliiton kanssa, jonka rikollinen luonne tunnettiin hyvin.
[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 15.4.2025 julkaistussa merkinnässä Ajopuu. Ks. hylkeenpyynti.]
[Irlantilaissyntyinen brittiläinen näytelmäkirjailija George Bernard Shaw (1856–1950) ja brittiläinen marxilaisena itseään pitänyt historioitsija Eric Hobsbawm (1917–2012) olivat aikoinaan tukeneet Neuvostoliiton vuoden 1939 marraskuun viimeisenä päivänä alkanutta hyökkäystä Suomeen.]
[G. B. Shaw oli myöskin lausunut aikoinaan, että "nainen on vaarallisin kaikista kedon eläimistä". Minusta kuitenkin vaikuttaa hiukan siltä kuin intellektuellit olisivat usein vaarallisimpia kaikista ihmisistä. Sillä ei ole olemassa niin mieletöntä tai väkivaltaista poliittisista järjestelmää, jolle he eivät voisi antaa tukeansa. Totuuden nimissä on tietenkin tässä mainittava, että koskaan eivät siltä kaikki intellektuellit ryhdy pahoiksi tai tyhmiksi. Em. kahden herran maanmies George Orwell (1903-1950) on hyvä esimerkki paremmasta ihmisestä, sillä hänet tunnetaan riippumattomana vasemmistolaisena, joka vastusti henkeen ja vereen totalitarismia.]
[Orwellin tälle suhtautumiselle varmaankin antoi lisää pontta hänen kokemuksensa vuosina 1936-1939 käydystä Espanjan sisällissodasta. Hän oli lähtenyt maahan taistelemaan kansainvälisessä prikaatissa Espanjan laillisen hallinnon puolesta. Koska Neuvostoliitto sattui olemaan ainoa suurvalta, joka suostui antamaan puolustavalle osapuolelle selvää tukea, niin kommunistit saavuttivat maassa yhä enemmän vaikutusvaltaa. Nämä alkoivat sitten vainota toisinajattelevia sosialisteja. Orwell itse juuri ja juuri onnistui pakenemaan Espanjasta ajoissa. Hän selvisi täten hengissä. Neuvostoliiton johtaja ja tosiasiallinen diktaattori Josif Stalin halusi olla säikäyttämättä mm. Ranskaa, ja siksi halusi rajoittaa Espanjan vasemmistolaisen väen kapitalisminvastaisia ristiretkiä. Tämä toiminta aiheutti Espanjan tasavallan puolustajien piirissä moraalisia ristiriitoja, eikä Ranskakaan Stalinin Espanjassa harjoittamasta kapitalismin päänsilittelystä huolimatta ryhtynyt ystävällismieliseksi valtioksi maalle, jonka asioissa liian näkyvästi hyvin sosialistisella ja diktatorisesti hallitulla Neuvostoliitolla oli näppinsä pelissä. Orwell julkaisi sitten vuonna 1938 Espanjan kokemuksistaan kirjan Katalonia, Katalonia.]
[Mutta kansallissosialistinen Saksa ja fasistinen Italia kyllä soivat myös suoraa sotilaallista apua Espanjaa vastaan taisteleville sotilaskapinallisille. Noiden maiden hallinnot olivat modernistien ja kristinuskon vastustajien käsissä, mutta se ei estänyt niitä auttamasta monin tavoin sotilasvallankaappausta Espanjassa, jonka sotilasvallankaappauksen tekijämiehet olivat joka tapauksessa suurten maanomistajien ja roomalaiskatolisen kirkon puolella ja niin maaseudun kuin kaupunkien työläisiä ja varmaan melko lailla myös liberaaleja tahoja vastaan. Yhteinen vihollinen oli selvä: kommunismi. (Ja toki lisäksi myös demokratia. Kommunismihan ei kannata demokratiaa, kuten eivät kansallissosialismi tai fasismikaan. Mutta näissä aatteissa on myös eroja, vaikka ne kaikki ovat halunneet viedä työläisiltä näiden demokraattiset oikeudet.)]
[Saksa oli elokuun 23. päivänä vuonna 1939 solminut tämän toisen verisen diktatuurin Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa ne sopivat välissään olleiden maiden jakamisesta omiin etupiireihinsä, joiden suhteen ne saivat menetellä miten vain halusivat toisen sopijaosapuolen estämättä. Lisäpöytäkirjasta tuli välittömästi ongelma Suomelle, kun Saksa ei sallinut kuljettaa alueensa halki Suomen Italiasta tilaamia Fiat G.50 -hävittäjiä. Ne saatiin kyllä silti tuotettua lopulta Suomeen asti, mutta siinä meni aikaa.]
[Lisäpöytäkirjan nojalla Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuun 1. päivänä. Neuvostoliitto seurasi perässä 17. syyskuuta, kun se oli ensin saanut selvitettyä välinsä keisarillisen Japanin asevoimien kanssa Halhin-Golin taisteluissa. Syyskuun 22. päivänä voittajavaltiot pitivät yhteisen voitonparaatin Brest-Litevskissä.]
[Yhdistynyt kuningaskunta sekä Ranska julistivat hyökkäyssodan vuoksi tuolloin sodan Saksalle mutta eivät Neuvostoliitolle. Tämä sai vapaasti pitää saaliinsa.]
[Saksa ja Neuvostoliitto lopettivat Puolan valtiollisen olemassaolon. Myöhemmin toki länsivaltojen ansiosta Puolan valtio perustettiin uudelleen, vaikkakin se joutui sitten Neuvostoliiton satelliittivaltioksi. Jostain syystä Saksalla ei enää ollut siinä vaiheessa sanomista asiaan.]
[Salaisen lisäpöytäkirjan klausuulien kyseenalaista ansiota on sekin, että Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun 30. päivänä aloittaen näin Talvisodan, jonka loppuunvieminen jäi Neuvostoliitolta kesken Suomen päättäväisen ja taitavan vastarinnan takia. Neuvostoliitto sai silti lopulta lyötyä Suomen, kun tämän pienet voimat lopulta hiipuivat hyökkääjän käytössä olevien hillittömien resurssien takia. Suomea ei miehitetty, mutta se joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle myöskin taloudellisesti merkittävän arvokkaita alueita.]
[Mainitsemani historioitsija kuitenkin paransi myöhemmin elämässään juoksuaan: Hobsbawm oli allekirjoittava historioitsijoiden kirjeen, jossa protestoitiin Neuvostoliiton vuonna 1956 suorittamaa kansannousun murskaamista Unkarissa ja maan miehitystä, ja myöskin oli puoltava intohimoisesti vuosina 1967-1968 syntynyttä ja tapahtunutta Tshekkoslovakian nk. Prahan kevättä, jossa oli kysymys kansalaisoikeuksien parantamisesta kommunistisen järjestelmän alaisuudessa (Neuvostoliitto satelliittivaltioineen kukisti vuonna 1968 aseellisesti uudistukset, ilmeisesti johtuen pelosta, että se menettäisi nk. Prahan kevään myötä sodan jälkeen luomansa turvallisuusvyöhykkeen Euroopassa). Lisäksi Hobsbawm käydessään Suomessa 1990-luvun alussa oli pyytävä anteeksi toimintaansa Neuvostoliiton aggression myötäilemisessä. George Bernard Shaw taas tiettäkseni ei vastaavaan koskaan kyennyt. Tosin mies muuttui vainajaksi jo vuonna 1950.]
[Kansallissosialistinen Saksa petti lopulta kuitenkin ystävänsä Neuvostoliiton. Jälkimmäisen diktaattori Josif Stalin joutui aluksi masennuksen valtaan Saksan hyökättyä 22. kesäkuuta vuonna 1941 maahansa ja ilman sodanjulistusta vielä. Mies vetäytyi joksikin aikaa datshalleen.]
["Väliajalla" Neuvostoliiton tiedotusvälineet olivat ehtineet rummuttaa melko pitkään Neuvostoliiton kansalaisille sitä, että Saksan puolustusvoimien Wehrmachtin sotilaat ovat kommunistien tovereita ja että Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska olivat tosiasiassa ne vallat, jotka uhkasivat rauhaa.]
[Ja kansallissosialistisen Saksan ja fasistisen Italian johdot olivat samaan aikaan sitä mieltä, että Saksa ja Italia olivat maailman demokraattisimmat maat.]
Niinhän se ihmiskunnan suuri opettaja Lenin totesi, ettei intellektuelleista tarvitse välittää vähääkään:
VastaaPoistaniille voi syöttää aivan mitä tahansa ja kaikki menee läpi.
Kari pilaproffa Suomalainen vitsaili kerran, että idealistit olisi armeliaisinta viedä ladon taakse. Kun katsoo näiden tekemää peruskoulun tuhoa nyt, niin???
VastaaPoistaSääli, että älykäs, koulutettu ja tietäväinen ihminen voi olla tässä maailmassa myös tyhmä ja vihjeetön.
VastaaPoistaPS. Lievästi parantelin äsken siteerausjulkaisuni kommentaariosiota.