1. Tasavertaisessa mallissa naiset pääsevät taistelemaan etulinjassa.
Sotaelokuvien ja -kirjojen luvatussa maassa ei ihan heti luulisi, että pitää erikseen kertoa etulinjan olevan julma paikka, jonne joudutaan, ei päästä. Mutta näköjään pitää ja ihan juurta jaksain, joten tässä tulee.
Etulinja on maanpäällinen helvetti. Rintamasotilas kohtaa jotakuinkin kaikki kärsimyksen lajit, joita kuvitella saattaa. Nälän, kylmyyden ja kroonisen väsymyksen lisäksi seuralaisena on jatkuva kuolemanpelko. Rintamalla joutuu kestämään tykistökeskitysten kauhut ja todistamaan äärimmäistä julmuutta lähietäisyydeltä.
Eikä pelkästään lähietäisyydeltä, vaan ihan omallakin kohdalla. Ja ikävä kyllä, osumat eivät useinkaan ole tarkkoja; suolet pursuavat, raajat repeytyvät irti, jäsenet silpoutuvat, moni kuolee vuotamalla kuiviin. Viime sodissa äärettömän uupumuksen, kranaattikauhun ja psyykkisen luhistumisen vuoksi rintamalta sekopäisinä paenneet pakotettiin takaisin etulinjaan.
Ville Kivimäki siteeraa kirjassaan Murtuneet mielet joukkosidontapaikan lääkäriä talvisodan lopulla:
”Ne rasitukset, joitten alaisiksi joukot joutuivat olivat suoraan sanoen epäinhimilliset, kaikissa muissa oloissa paitsi taistelussa elämästä ja kuolemasta yli ihmisen sielun ja ruumiin kestämiskyvyn. – – Tappiot kasvoivat päivä päivältä, jousi jännittyi uhkaavasti katkeamispistettään kohti.”
Annetaan vielä Kivimäen jatkaa: ”Psykiatrien tutkittavaksi tuodut miehet tärisivät kauttaaltaan ja tuijottivat eteensä mihinkään reagoimatta, itkivät kuin lapset, eivät pystyneet nukkumaan enää ilman lääkkeitä sekä kuuntelivat jatkuvasti korvissaan kranaattien vihellystä ja räjähtelyä. Heidän unissaan kummittelivat silpoutuneet toverit ja romahtaneeseen korsuun hautautumisen aiheuttama kauhu.” Tästä huolimatta heidät haluttiin komentaa takaisin asemiin, monet teloitettiin.
Ei, keskuslämmitetyissä huoneissa läppärin äärellä ei etulinjan painajaista voi ymmärtää.
Mutta pitäisi edes yrittää. Edes sen verran, ettei kenenkään näppäimistöltä kirpoaisi sellaista syyntakeetonta soopaa, jonka sävy on se, että taisteluhautojen kauhuihin pakotetut olivatkin etuoikeutettuja ja rintamalta välttyneet sorrettuja.
Surullista on, että sama sokeus jatkuu. Meidän ei tarvitse mennä 1990-luvun alkuun, riittää kun avaa Helsingin Sanomien talvisota-aiheisen Teema-lehden viime syksyltä.
Siinä sotaa tarkastellaan myös tasa-arvon näkökulmasta. Viesti on se, että talvisota asetti naiset ja miehet eri asemaan – ja eniten kärsivät naiset. Lehti toteaa, että naiset osallistuivat maanpuolustukseen, tekivät miesten töitä ja rehkivät kotona ja kantoivat siis ”kolminkertaisen taakan”. Samaan aikaan miehet ”olivat” rintamalla. Ja ikävä kyllä, ”sota vahvisti hyvä veli -verkostoja”. Teema-lehden mukaan asetelma sodan aikana olikin nimenomaan naisia ajatellen ”kohtuuton”.
Kannattaa muistaa, että viime sodissa tapettiin yli 90 000 suomalaista, joista 99,7 prosenttia oli miehiä. Määrä on hirvittävä: se vastaa kahta kokonaista miesikäluokkaa, ja kymmenen ikäluokan taakaksi jaettunakin se tarkoittaisi lähes joka neljännen nuoren miehen tappamista. Ehkä sanaa kohtuuton voisi ennemmin käyttää tässä yhteydessä.
Lisäksi sadat tuhannet miehet haavoittuivat, suuri joukko vammautui pysyvästi. Silti lehti kirjoittaa, että taistelut rintamalla päättyivät, mutta ”naisten sota jatkui rauhan tultuakin”.
Eikö siis miesten? Voisi kuvitella, että kaikkein pahiten sota jatkui niillä etulinjan silmittömän väkivallan traumatisoimilla rintamamiehillä, jotka eivät pystyneet painajaisiltaan nukkumaan levollisesti enää koskaan ja jotka kantoivat kranaatinsirpaleita kehossaan hautaan asti. Silti piti raivata pellot ja rakentaa talot menetettyjen tilalle – sodan jatkoa sekin.
Ei tarvitse ihmetellä asevelvollisuuskeskustelun järjettömyyttä, jos toimittajilla voi olla nokallaan niin kummataittoiset tasa-arvolinssit, että sota-ajatkin vääntyvät tuollaiseen asentoon.
On ehdottomasti totta, että naiset kantoivat raskaan ja kunnioitettavan taakan viime sodissa ja maa pelastettiin Stalinin kynsistä yhdessä, niin miesten kuin naisten voimin, mutta väite, että miehet pääsivät sodissa jotenkin helpommalla, ei ole tästä maailmasta. Rintamasotilaan kärsimysten vähättely on muutenkin onnettoman asevelvollisuuskeskustelun ehkä vastenmielisin kasvannainen.
[Arno Kotro blogissaan 5.2.2020 julkaisemassaan Suomen nykyistä
asevelvollisuusjärjestelmää koskevia onnettoman huonoja väittämiä
käsittelevässä merkinnässä Hölmöimmät lausunnot, TOP 10]
