Ennen kaikkea Hurskaisen kirjoituksesta noussut keskustelu osoittaa yhden asian: jos onnistuu myymään etnisen vähemmistöstatuksensa tarpeeksi tehokkaasti, saavuttaa ennennäkemättömän etulyöntiaseman. Siinä asemassa olevan naurettavimmatkin loukkaantumiset otetaan niin vakavasti, että niitä on pakko puida kirjallisuuslehtienkin palstoilla. Tästä on kiittäminen niin sanotun "intersektionaalisen diskurssin" rantautumista Yhdysvaltain yliopistoista tänne. (Esimerkiksi Hubaran paljon puhuttu "laastarikysymys" on kopioitu suoraan Atlantin takaa.) Kulttuurielämässä tämä tarkoittaa sitä, että kirjailijat, taiteilijat ja kriitikot, jotka luokitellaan pahan hegemonian (so. valkoisuuden, heteroseksuaalisuuden ym.) edustajiksi, voivat toimia vain väärin. Jos he kirjoittavat oman viiteryhmänsä näkökulmasta, he jättävät vähemmistöt huomiotta, toisin sanoen "tukahduttavat" ja "vaientavat" nämä. Jos he valitsevat vähemmistönäkökulman, he syyllistyvät "kulttuuriseen omimiseen". Vähemmistöjen edustajista tulee immuuneja kaikelle arvostelulle, mikään huomio ei riitä heille tai on aina vääränlaista, ja pelkkä heidän subjektiivinen tunteensa riittää todistusaineistoksi "sorrosta".
[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen 11.6.2017 Marginalia-blogissaan kirjoittamassaan merkinnässä Arvostelun arvostelun arvostelu]
[PS Kirjailijan mainitsema Koko Hubara on valkoinen nainen, joka on kyennyt tekemään uran siitä, että hän on "ruskea".]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti