sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

S Toimittajat rakastavat Timo Soinia!

Toimittajathan ovat viime aikoina ruvenneet jopa pitämään Soinista ja hänen hovistaan. Toimittajathan eivät halua, että Persut muuttuisivat sopuisammaksi ja sävyisämmäksi yhteistyö- ja vastuunkantopuolueeksi, vaan että se kuihtuisi ja katoaisi kokonaan pois häiritsemästä hyvää systeemiä. Viime aikoina Soini on tässä tavoitteessa parhaansa mukaan auttanut. Halla-ahon valinnan myötä heille tuli mieleen, ettei niin taida käydäkään, ja vanha "pimeyden aikakausi"-retoriikka palasi journalismiin.

Erinomaisen esimerkin saamme tästä artikkelista, joka pisti silmääni heti jo kauniin otsikkokukkasensa ansiosta: Halla-aho pakotti Sipilän ja Orpon heittämään perussuomalaiset hallituksesta – Halla-aholle sopivat kaikki hallituskumppaneiden vaatimukset.

On se vaan liukas ryökäle. Että kehtaakin suostua kaikkiin vaatimuksiin. Ihan kiusallaan sen teki, että hänet olisi pakko heittää ulos koulukiusaustyylisesti, eikä millään asiaperusteella. Ja olisihan se nyt pitänyt itsekin tajuta, ettei järkiperäisellä maahanmuuttokriittisyydellä ole mitään sijaa nykyeurooppalaisessa päätöksenteossa, ja vetäytyä ihan itse vähintään oppositioon tai mieluumin kokonaan pois politiikasta, julkisuudesta ja kaikesta interaktiosta muiden ihmisten kanssa.
Kyse on nimenomaan heittämisestä, sillä perussuomalaiset pakottivat hallituskumppanit siihen. Itse he eivät suostuneet lähtemään.
Halla-aho teki kaikkensa, että perussuomalaiset saisivat marttyyrin viitan.
Ja sitten vielä vaati, että hallitusohjelmaa noudatettaisiin, jolloin kävi ikävästi ilmi, ettei esim. Soinin kanssa sovittuja maahanmuuttolinjauksia ollut ollut tarkoituskaan toteuttaa, vaan ne oltiin vain nimellisesti kirjoitettu ylös ihan vaan persuäänestäjien hiljentämiseksi.
”Pääministeri ilmoitti hetki sitten, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista, ja ettei edellytyksiä hallitusyhteistyön jatkumiselle ole.”
[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 24.6.2017 julkaistussa merkinnässä Puheenjohtajia ja vihreää logiikkaa, jossa käsitellään Vihreitä ja Jussi Halla-ahoa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti