Avoimesti järkiperäisen maahanmuuttopolitiikan vastainen mediataho Yleisradio, jota vieläpä julkinen valta ylläpitää, on julkaissut seuraavanlaisia sinänsä mainioita uutisartikkeleita viime aikoina:
..
Jani Parkkari kertoo, että Espanjan hallitus vastustaa lokakuulle kaavailtua kansanäänestystä maan itsehallintoalueen Katalonian itsenäisyydestä ja että Katalonia pyrkii uudella lakialoitteella eristämään itsensä Espanjan oikeusjärjestelmästä. Oi, katso:
Katalonia: Julistamme itsenäisyyden, jos kansa niin haluaa
PS Itse olen sitä mieltä, että jos Suomella tai vaikka Yhdistyneellä kuningaskunnalla tai Skotlannilla on oikeus itsenäisyyteen, niin on myöskin Katalonialla.
**
Anniina Wallius kertoo, että mainostajat luukevat väärin: vähäpukeisten ihmisten vihjailevat kuvat jäävät mieleen, mutta mainostettu tuote ei. Oi, katso:
Mainostajat luulevat väärin: Seksi ei myy, vaan jopa karkottaa ostajia
PS Minä se aina varoitan ihmisiä anglismien vaaroista, mutta syyllistynyt nyt itse anglismiin: karma is a bitch. Tosin en itse usko karmaan.
**
Veli-Pekka Hämäläinen kertoo teini-ikäisestä nuoresta miehestä Miitri Oikarisesta, jolla on varsin laaja kokoelma historiallisia aseita ja sotilasvarusteita. Nuoren miehen sotahistoriallisesta kokoelmasta on järjestetty näyttely ja kesällä hän on asiantuntijana Tuntematon sotilas -näytelmässä. Oi, katso:
Miitri, 17, on kerännyt yli tuhat historiallista asetta ja varustetta – isä: "Se on harrastus siinä missä jääkiekkokin"
Timo Sipola kertoo, että vahva suomalainen meri- ja konepajateollisuus kärsii osaajapulasta, koska se jää mediaseksikkään ICT-alan jalkoihin. Sääli on, että niin kovin monet kunnolliset ihmiset, joilla olisi alalle potentiaalia, jäävät kouluttautumatta sille. Oi, katso:
Perinteinen teollisuus jäi ICT:n jalkoihin – "Ei ole mediaseksikästä"
**
Emma Grünn puhuu siitä, kun on ollut ja tulee olemaan edelleen mehiläisten joukkokuolemia, joka tulee merkitsemään ihmisellekin katastrofia ja että joukkokuolemat johtuvat neonikotinoideista, torjunta-aineiden tehoaineina käytetyistä nikotiinijohdannaisista hermomyrkyistä. Oi, katso:
Professori uusista tutkimustuloksista torjunta-aineiden haitoista pölyttäjille: "Lisää paineita täyskieltoon"
**
Marko Pinola puhuu 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla vaikuttaneesta Lars Levi Laestadiuksesta, puolilappalaisesta Lapin herättäjästä ja lestadiolaisuuden perustajasta. Oi, katso:
Yhtä monta tulkintaa kuin tarkastelijaakin – Laestadius on tutkijalle runsaudensarvi: "Jotkut arvostavat herättäjänä, toiset tiedemiehenä"
PS Itse en sanoisi, että Lestadius olisi millään lailla kamala ihminen tai kristinuskon väärin ymmärtänyt. Mutta minusta vanhoillislestadiolainen herätysliike on hukannut Jeesuksen. Kristuksen sovitustyöhön perustamisen sijaan varsin monet liikkeen jäsenet perustavat omaan hyvyyteensä ja omiin Jumalasta irrallisiin mahdollisuuksiinsa.
**
Satu Helin kertoo 1950-luvulla Suomessa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n laskuun vakoilleesta norjalaisesta kaverista nimeltä Magnus Bratten. Oi, katso:
Naisia, autoja ja piilopirttejä – Norjalainen vakoili CIA:n laskuun kylmän sodan Suomessa
**
Saija Nironen kertoo Suomeen tulleista ulkomaalaisista vapaaehtoistyöntekijöistä. Oi, katso:
"Turvallisuus ja luonto houkuttelee" – Suomeen ennätysmäärä ulkomaisia vapaaehtoistyöntekijöitä
PS Onhan se hienoa, että Suomeen tulee tällaisia hyödyllisiä kävijöitä käymään.
**
Jokin kertoo, että lääkitys lisää skitsofreniaa sairastavien riskiä sairastua diabetekseen. Oi, katso:
Lääkitys lisää skitsofreniaa sairastavien riskiä sairastua diabetekseen
**
Jari Hakkarainen kertoo, että kotihoitajien aikaa kuluu turhaan pysäköintipaikkojen etsintään. Oi, katso:
Työaika haaskaantuu pysäköintipaikan etsintään: ”Vanhuksen hoitoa ei voi jättää kesken, vaikka sakot uhkaavat”
**
Anniina Wallius kertoo, että ruotsalaistutkimuksen mukaan selvä ikäsyrjintä työmarkkinoilla alkaa jo 40-vuotiaana. Oi, katso:
Ruotsalaistutkimus: Selvä ikäsyrjintä työmarkkinoilla alkaa jo 40-vuotiaana
**
Annika Rantanen kertoo, että sekajätteen joukkoon syydetään edelleen mitä sattuu. Oi, katso:
Sekajätteen joukkoon syydetään mitä sattuu – Roskapussin sisällöstä selviää usein niin omistajan nimi kuin lääkityskin
**
Tatu Kuukkanen kertoo, että Aalto-yliopiston professorin Erkki Vauramo kannattaa vanhusten pistämistä punttisalille, koska se kaiken muun lisäksi säästäisi julkisen vallan rahaa. Oi, katso:
Vanhukset punttisalille – tutkijan ehdotus voisi säästää lähes miljardin
**
Mari Jäntti kertoo, että Espanjassa metsästyskoirien omistajat kannattavat koiriensa lopettamista mahdollisimman barbaarisilla tavoille. Oi, katso:
Koirat, jotka eivät ole edes yhden luodin arvoisia – espanjalaisia koiria hirtetään ja poltetaan elävältä
PS Täytyy sanoa, että oli kyllä oksettava uutinen...
**
Juulia Tillaeus kertoo, että suomalainen kapteeni oli vienyt kansallissosialistisesta kuljetusaluksesta hyvän veitsen. Oi, katso:
Suomalainen kapteeni vei Hitlerin laivasta valtavan veitsen – 75 vuotta myöhemmin hänen poikansa fileeraa sillä päivittäin kalaa
Noista espanjanvinttikoirista ja niiden käsittämättömän sadistisesta kohtelusta luin ensimmäisen kerran Takkirauta-blogista joitain vuosia sitten.
VastaaPoistaMietin jo silloin, kuinka paljon tuosta espanjalaisten viehtymyksestä tolkuttomaan eläinrääkkäykseen härkätaisteluineen ja -juoksuineen päivineen on opittua käyttäytymistä muslimivalloituksen ajalta, jota Reconquista ei kyennyt pyyhkimään enää pois?
Juu, syy voi löytyä sieltä. Ja Latinalaisessa Amerikassakin kuulemma suhtaudutaan melko tunteettomasti eläimiin.
Poista