Pjongjang on hallituksen kiiltokuva ja aatteen näyteikkuna. Siellä
riemukaari on 10 metriä korkeampi kuin pariisilainen esikuvansa ja myös
170-metrinen juche-torni (ääntyy dzhuzhe) on hieman korkeampi
kuin mallina ollut Washingtonin monumentti. Nykyisen Kimin isoisän, Kim
Il Sungin, maolaishenkinen juche-ajattelu on Pohjois-Korean virallinen
ideologia, joka pohjautuu militanttiin nationalismiin. Se on ihmisten
tärkein ohjenuora, ja kouluissa sen opettamiseen kuluu neljäsosa
oppitunneista. Juchea sanotaan myös kimilsungismiksi tai
kimjongilismiksi. Se on kansallismielisyyttä, riippumattomuutta,
omaehtoisuutta ja omavaraisuutta. Aatteen lisäksi myös Kimejä
kunnioitetaan sekä palvotaan ripustamalla heidän kuviaan kaikkialle ja
pyyhkimällä kuvista pölyt – virkamiehet käyvät kodeissakin tarkistamassa
kuvien pölyttömyyden. Kunnioitus näkyy myös nimityksissä: Kim Il Sungia
(1912–1994) sanotaan ”ikuiseksi presidentiksi” ja hänen poikaansa Kim Jong Iliä
(1941–2011) ”rakkaaksi johtajaksi”. Tämän poikaa, Kim Jong Unia
nimitettiin aikaisemmin ”marsalkaksi”, mutta nykyisin häntä sanotaan
”korkeimmaksi johtajaksi”.
Lapset opetetaan pienestä pitäen vihaamaan varsinkin amerikkalaisia.
Koska Korean sodan (1950–1953) jälkeen ei solmittu rauhaa vaan tehtiin
aselepo, pohjoiskorealaiset on valmennettu jatkamaan sotaa ja odottamaan
Yhdysvaltain hyökkäystä. Propagandistisessa populaarikulttuurissa
amerikkalaiset sotilaat esitetään julmina raakalaisina. Vihaa
amerikkalaisia kohtaan iskostetaan jo päiväkodeissa sotaisten
animaatiohahmojen avulla. Maassa opetetaan myös, että Yhdysvallat
aloitti sodan, mikä helpottaa katkeruuden kylvöä. Korealaisten rasismi
kohdistuu erityisesti mustiin, ja myös kiinalaisia halveksitaan. Homoja
maassa ei vihattavaksi olekaan – ainakaan virallisesti.
Ulkomaalaisvihaan yhdistyy myyttinen käsitys, että korealainen rotu
on puhdas ja pohjoiskorealaiset hyveellisiä ja viattomia, mutta muut
ovat moraalittomia ja paheellisia. Vastaavaa kansallismielisyyttä ja
rotuoppia löytyy lähinnä natsi-Saksan ideologiasta. Propagandavyörytys
ja vihakasvatus näyttää ainakin osin epäonnistuneen, sillä monet
pohjoiskorealaiset suhtautuvat erittäin uteliaasti länsimaisiin
vierailijoihin ja länsimaiseen elämäntapaan. Teeskentelyn ja
valehtelemisen taito onkin uskonsa menettäneiden pohjoiskorealaisten
tärkein selviytymiskeino. Todellista mielipidettään ihmiset eivät lausu.
[Näin oli lausuttu Agricola-verkon sivuilla 24.7.2019 julkaistussa Leena Rossin kirjoittamassa kirjaesittelyssä Heillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta – vai onko?.]
[Artikkelinkin perusteella on täysipäistä lausua, että Pohjois-Koreassa on päästy mahdollisimman lähelle George Orwellin romaanissaan 1984 kuvaamaa dystopiaa.]