torstai 26. marraskuuta 2020

S Juoksevan kasviöljyn rasvaan vaihtamalla ketogeeninen ruokavalio on ketogeenisempi

Ketogeeninen ruokavalio on ketogeenisempi, kun kovan eläinrasvan palmitiini- ja steariinihappo vaihdetaan juoksevan kasviöljyn rasvaan, linoli- ja alfa-linoleenihappoon. Tämä on asia, jota en ole nähnyt yhdenkään ”ketovaikuttajan” esittelevän. Suorassa vertailevassa tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten rasvavalinta vaikuttaa ketoosin voimakkuuteen. Tutkittaville tehtiin viiden päivän koe, jossa tutkittavat söivät joko kasvikunnan omega-3 ja 6 rasvahappoja runsaasti sisältävää ketogeenista ruokavaliota ja tauon jälkeen voilla ja maaeläimen rasvalla voimakkaasti rikastettua ketogeenista ruokavalio, jossa välteltiin kasvirasvoja. Tulos: veressä ketoosi oli syvempi kun käytettiin siemenistä peräisin olevia kasvirasvoja.

[Näin oli lausuttu Reijo Laatikaisen Pronutritionist-blogin 6.10.2020 julkaistussa merkinnässä Jos ketoilet, tee se margariiniin, rypsi-, rapsi- ja oliiviöljyyn sekä pähkinöihin painottuen.]

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

S Kouluihin voidaan jakaa sekä Raamattua että humanistisia tekstejä

On nimittäin hyvä miettiä miksi Suomessa – silloin kun se oli oikeasti osa Ruotsia – oli jumalanpilkasta kuolemantuomio. Ajatuksena oli juuri se, että yhteisölle seuraisi ongelmia jumalanpilkasta. Tämä uhka tarjoaa tietysti kovan pelotteen. Ateisti pelottaa. Ja tämä pelonlietsonta on tärkeä osa Intelligent Designin asenneilmapiiriä modernissa nykymaailmassakin. Ja jos todella uskoo kuten ID -läiset uskovat, ei ole vaikeaa ymmärtää miksi kokemusmaailma on mitä on. Kyllä minäkin pelkäisin! Kyllä minäkin niiden uskomusten kanssa pistäisin kohtuuttomia vankeusrangaistuksia hupsuille ja typerille jumalanpilkkatempauksille.

Siksi ei pidä hämmästyä jos huomaa että kyseessä ei oikeasti ole sananvapaudesta tai uskonnonvapaudesta. Joka ilmenee esimerkiksi siten että samat ihmiset jotka haluavat uskonnonvapauden nimissä kertoa vakaumuksestaan ja antaa kouluihin "Raamattuja" vihastuvat kun kouluihin annetaan humanistien kirjallisuutta. Siksi ei pidä ihmetellä kuuluisan suomalaisen nuoren maan kreationistin ja internetajattelijan "TJT":n metalliputken teologiaa. "Toiseksi, onko pöydillä ja jakkaroilla ojentaminen kristillistä? Siis jos tulisin ja kaataisin tietokonepöytänne ja nojatuolille samalla tavalla kuin Kristus kaatoi rahanvaihtajien rahapöydät ja jakkarat? Ja ajaisin teidät pois ATK-huoneestanne samalla tavalla kuin Kristus ajoi rahanvaihtajat temppelistä? Raamatussa ei näköjään mainita, käyttikö Jeesus jotain apuvälinettä, mutta muistaakseni jossain elokuvassa "Jeesuksella" oli ruoska, joka olikin pari tuhatta vuotta sitten paljon yleisempi työkalu kuin metalliputki… Eli jos muinaisessa Jerusalemissa olisi ollut metalliputkia yleisesti saatavilla, voidaan tehdä sekin oletus, että Jeesus olisi ojentanut rahanvaihtajia metalliputkella." Kun eettinen oikeutus asialle on saatu, niin sen jälkeen tietysti voi hieman pelottaa että onkohan mahdollista että joku sitten myös imitoi Jeesusta vaikkapa omalle kohdalle. Kun se WWJD on tiettävästi jokin suosittukin eettinen menetelmä hedelmällisten eettisten päätelmien tekemisessä.

[eräs hyvä nettituttuni Tuskakeskiviikko-blogissaan 12.11.2014 julkaisemassaan merkinnässä Menetyksen teologia]

tiistai 24. marraskuuta 2020

S Lesbopornossa lesbonaiset alennetaan ja yksinkertaistetaan heteromiesten fetissiksi

Lesbopornossa lesbonaiset alennetaan ja yksinkertaistetaan heteromiesten fetissiksi. Se on erittäin alentavaa, nöyryyttävää ja loukkaavaa, sillä itselleni lesboudessa on kyse ERITTÄIN todellisesta ilmiöstä, jolla on ollut, ja on, elämääni dramaattiset seuraukset.

Ilmeisesti jotkut miehet ovat niin uppoutuneet pornon maailmaan, etteivät enää erota sitä todellisuudesta. Samalla he ovat esineellistäneet naiset henkilökohtaisiksi seksileluikseen, eivätkä enää pidä naisia omina, itsellisinä, miesten mielihaluista riippumattomina olentoina. Mikä on aika perseestä, ja huolestuttavaa.

[Näin oli lausuttu Musta orkidea -blogissa 24.3.2020 julkaistussa merkinnässä Miten on mahdollista olla konservatiivi homoseksuaali? Heteroiden väärinkäsityksistä yms.]

[PS. Kirjoittaja on mielenkiintoinen esimerkki ihmisestä, sillä biologisesti hän on nainen, joka oli aloittanut sukupuolenvaih... sukupuolenkorjaushoidot. Myöhemmin hän oli todennut sen olleen virhe. Ja siitä pitäen hän on pitänyt itseään "vain" lesbona eikä transseksuaalina.]

maanantai 23. marraskuuta 2020

S Auschwitz-Birkenau, absurdi murhatehdas

Leirin arki on alituista vaihtokauppaa ja luovimista nykynäkökulmasta katsottuna täysin absurdeissa ja mielivaltaisissa oloissa. Puhtauteen kannustavat iskulauseet suihkujen ja käymälöiden seinillä tilanteessa, jossa ihmiset ovat ilman saippuaa ja lämmintä vettä syöpäläisten ja tartuntatautien armoilla, ovat vain pieni näyte hirmuhallinnon sisäisistä ristiriidoista, joilla on materiaalinen ulottuvuutensa. Leiri on alituisessa liikkeessä. Töitä tehdään, mutta tehottomasti ja järjettömin vaatimuksin ja puutteellisin varustein. Edes sodan edetessä kasvava työvoimapula ei estä ihmisten tappamista siinä teollisessa murhatehtaassa, joksi Auschwitz-Birkenau kasvaa.

[Näin oli lausuttu Suomen humanistiverkko Agricolan sivuilla 9.11.2020 julkaistussa Suvi Lahtosen kirjoittamassa kirjasittelyssä Yksityiskohtainen ja melankolinen todistus ihmisestä julmimmillaan, joka kertoo Eddy de Windin teoksesta Pääteasema Auschwitz – selviytyjän muistiinpanot leiriltä (Eindstation Auschwitz – Mijn verhaal vanuit het kamp (1943–1945).]

[Asia onkin niin, että natsismia parempien aatteiden puoltajien täytyy pitää huoli siitä, että heidän oma aatteensa on vetovoimaiseksi kuin natsismi tai muut hirmuaatteet.]

S Elokapina-mielenosoituksen kohtelemisesta

Jos minä parkkeeraisin itseni keskelle ajoväylää muutamaksi tunniksi, en siirtyisi mihinkään poliisin useista kehotuksista huolimatta ja ottaisin selviä käskyjä noudattamatta jätettyäni kaasusumutetta silmilleni, luullakseni kokisin saaneeni, mitä tilasin. Oikeusvaltio-ongelmaa tuskin asiassa näkisin, en edes kirveltävien silmien läpi.

[apulaisprofessori Markku Jokisipilä Talouselämä-lehdessä 5.10.2020 julkaistun uutisartikkelin Politiikan tutkijalta suorat sanat poliisin sumuttamalle mielenosoitukselle – ”Oikeusvaltio-ongelmaa tuskin asiassa näkisin, en edes kirveltävien silmien läpi” mukaan]

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

S Afganistaniin eivät avunantajat kaipaa 90-luvun kaltaista emiraattia

Teoriassa jopa Taleban voi olla lähitulevaisuudessa mukana Afganistanin hallituksessa. Se herättää huolta kansainvälisessä yhteisössä, sillä Talebanin 1990-luvun kaltaista hirmuhallintoa ei haluta takaisin.

Siksi avunantajat aikovat asettaa Afganistanille myönnettävälle avulle tavallista tiukemmat ehdot. Niihin kuuluu demokratian, hyvän hallinnon, naisten oikeuksien ja ylipäätään kansainvälisten sitoumusten kunnioittaminen ja korruptioon puuttuminen.  

”En ole aiemmin kuullut ratkaisusta, jossa poliittinen ehdollisuus olisi näin selkeää. Avunantajat ovat valmiita tukemaan Afganistania, mutta tuomme selvästi esille ne asiat, joista emme jousta. Seuraavien neljän vuoden aikana voi tulla minkälainen hallinto tahansa, mutta meidän diilimme on tämä”, Taalas sanoo.

Taleban ei ole konferenssin kutsuvieraslistalla, mutta mikäli se joskus päätyy Afganistanin hallitukseen, ehdot sitovat myös sitä.

”Olen sanonut suoraan kaikille toimijoille, että Suomi ei voi tukea 90-luvun kaltaista emiraattia. Meidän veronmaksajamme eivät suostu sellaiseen”, Taalas sanoo.

[Näin oli lausuttu maailma.net-sivustolla 18.11.2020 julkaistussa Teija Laakson kirjoittamassa uutisartikkelissa Massiivista Afganistan-konferenssia isännöivä Suomi aikoo asettaa maan kehitysavulle tiukat ehdot – ”Emme tule tukemaan 1990-luvun kaltaista emiraattia”.]

[Itse sanoisin, että tällainen uutisointi voi levittää epäluuloja islamia kohtaan, joten se on hyi hyi.]

S Se oli jumalan siunaus, että presidentti Trump sai koronadiagnoosin

Luulen, että oli jumalan siunaus, että sain koronadiagnoosin. Kuulin tästä lääkkeestä, ja sanoin antakaa minun ottaa sitä. Se oli minun ehdotukseni.

[Näin oli lausunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sairastuttuaan koronaan Iltalehdessä 8.10.2020 julkaistun Aleksanteri Pikkaraisen kirjoittaman uutisartikkelin Donald Trump ylistää saamaansa kokeellista lääkettä videolla - ”Koronadiagnoosini oli jumalan siunaus” mukaan.]

[Presidentti Trump ei kuitenkaan kertonut, mistä jumalasta mahtaa olla kyse. Oliko kyseessä kenties Bona Dea vaiko Apollon, sitä emme siis tiedä.]

lauantai 21. marraskuuta 2020

S Andrew Jackson, 1800-luvun alkupuolen edeltäjä Donald Trumpille

Oltuaan kaksi vuotta virassa Jackson irtisanoi koko hallituksen, koska hän ei enää luottanut yhteenkään ministeriinsä. Sen sijaan hän kokosi neuvoston seitsemästä lähimmästä ystävästään.

Poliittiset vastustajat kutsuivat häntä ”Kuningas Andrew’ksi” ja pelkäsivät, että maa oli luisumassa kohti diktatuuria.

[Näin oli lausuttu Historianet-sivustolla 8.10.2020 julkaistussa Else Christensenin kirjoittamassa artikkelissa Andrew Jacksonista tuli kansan suosikki. Jätän suosiolla tarjoamatta linkkiä artikkeliin, koska se on maksumuurin takana.]

[Andrew Jackson oli itse asiassa Yhdysvaltain Demokraattisen puolueen perustaja. Demokraattinen puolue tunnettiin ennen maan sisällissotaa siitä, että se kannatti orjuutta, ja sisällissodan jälkeen se noin sadan vuoden ajan melko lailla kannatti maan neekeriväestön nurjaa kohtelua tukien mm. rotuerottelua.]

perjantai 20. marraskuuta 2020

S Yksityistetty vesipalvelu oli kallis asia tallinnalaisille

Tallinna oli päättänyt yksityistää vesipalvelunsa siinä toivossa, että uudet omistajat toisivat pääomia kunnalle. Toive osoittautui turhaksi. Lähes kaikki tuotto maksettiin osinkoina yrityksen omistajille.

Heti ensimmäisenä vuonna omistajat nostivat lähes kahdeksankertaiset osingot yhtiön voittoon nähden. Tällä tavoin yhtiö puhdistettiin monien edellisvuosien tuloksesta.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 8.2.2020 julkaistussa Silja Massan kirjoittamassa uutisartikkelissa Kun Tallinna yksityisti vesihuoltonsa, melkein kaikki meni pieleen – "Älkää tehkö Suomessa näitä virheitä", sanoo kilpailuviraston johtaja.]

torstai 19. marraskuuta 2020

S Matalien odotusten rasismi

Nylundin mukaan jos uhriutuja kokee, ettei hän saa virkavallalta ansaitsemaansa apua, hänellä on taipumus ottaa oikeus omiin käsiinsä, ei välttämättä suoralla väkivallalla vaan esimerkiksi sosiaalisella poissulkevuudella tai tahraamalla toisen osapuolen maine.

Ayaan Hirsi Ali on tähän liittyen puhunut matalien odotusten rasismista, jossa kantaväestön edustajalta odotetaan suurta suvaitsevaisuutta ja järkeä, mutta ruskealta maahanmuuttajalta ei odoteta mitään: ”Jos haudot mielessäsi matalampia odotuksia kyvylleni olla suvaitsevainen ja järkevä verrattuna enemmistöön, syrjintäsi kohdistuu minuun.”

Nylund sivuaa tätäkin teemaa: ”Sanoille ja niiden sävyille, eleille ja niiden mikromuutoksille on annettu aseiden voima. Uhri puolestaan nähdään niiden edessä täysin puolustuskyvyttömänä ja haavoittuvana, ikään kuin hänellä ei olisi mitään autonomisia kykyjä torjua tai haastaa mitään häneen kohdistuvista sanoista tai eleistä.” Juuri tätä on matalien odotusten rasismi.

[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 21.9.2020 julkaistussa merkinnässä Ja uhriolympialaisten voittaja on..., jossa hän käsittelee Daniel Nylundin vuonna 2019 julkaistua kirjaa Uhriutumisen kulttuuri.]

S Hitlerin mies- ja poikajärjestö

Hitler oli havainnut valtakunnassaan selkeän tarpeen mies- ja poikajärjestölle, jonka jäsenet pukeutuisivat mustaan nahkaan, koppalakkeihin ja uumaa myötäileviin univormuihin. Hän palkkasi italialaisen muotigurun Hugo Bossin suunnittelemaan kevään 1933 malliston uudelle organisaatiolleen. "Leder auf der catwalk" -näyttelystä tulikin suuri suksee, ja SS:n jäsenten rekrytointi pääsi vauhdikkaasti alkuun.

[Näin on lausuttu Hikipedian artikkelissa SS.]

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

S Miesten ja naisten välisissä suhteissa tie helvettiin on mm.

Eivät kaikki naiset halua ylikilttiä ovimattoa, joka nyökyttelee kyynel silmässä heidän ilmastoahdistuksilleen ja siteeraa iltapuhteiksi Voima-lehden uusinta pääkirjoitusta. Iltapuhteiksi pitäisi tehdä jotain ihan muuta. Ovimattoja saa Ikeasta vitosella – niitä ei kannata hakea kirkon alttarilta.

Maskuliiniset miehet myös viestittävät sitä, että he pystyvät pitämään kumppanistaan huolta. Nainen kaipaa sekä jännitystä että turvaa. Kamalan perinteistä ja vanhakantaista, tiedän, mutta naisten ja miesten ikiaikaiset vietit eivät lue sukupuolentutkimuksen raportteja.

Naiset tekevät siis virheen, kun yrittävät väen vängällä sulloa kaikkia miehiä pehmeän hoivaajan rooliin. Ja miehet tekevät virheen, kun yrittävät tasapainotella naisten toiveiden ristitulessa ja taantuvat surkastuneiksi vässyköiksi. Hyvesignaloivilla somepäivityksillä saa naisilta ehkä peukutuksia, mutta tuskin enempää.

[Sanna Ukkola 6.2.2020 julkaistussa kolumnissaan Mies – ole mies, äläkä tahdoton lapatossu!]

tiistai 17. marraskuuta 2020

S Ihmeet vaikuttavat epätodennäköisiltä

Neurolingvistinen ohjelmointi saa tylyä kritiikkiä. Samoin kaikki näennäistiede ja hutera ajattelu. Derren on entinen uskovainen. Kirja alkaa populaarilla raaamattukritiikillä. Herätysliikkeessä havaitut manipulointikeinot saivat luonnollista jatkumoa, kun Derren perehtyi ihmisten suggestioherkkyyteen. Taikatemppuja opettavien kirjojen lukeminen ei sopinut Aidoille uskovaisille. He sanoivat Derrenin manaavan esiin demoneita hypnoositempuilla. Derren oli eri mieltä. Hän tutustui tarkemmin paranormaaleihin ilmiöihin uskovien ajatuksiin. Kehäpäättelyt eivät tehneet vaikutusta. Jatkuva todistustaakan viskominen pois harteilta masensi Derreniä. Eri vaiheiden kautta hän alkoi ajatella, että tarinat Jeesuksen ihmeistä olivat vain sitä. Tarinoita. Derren näki ja kuuli omin silmin miten helposti ihmiset ottavat vastaan epätodennäköisen paranormaalisen selityksen, vaikka edessä seisoi tylsän tavallinen ihmeetön selitys.

[Näin oli lausuttu Juha Leinivaaran Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa 28.10.2010 julkaistussa merkinnässä Miten mieltä hallitaan.]

maanantai 16. marraskuuta 2020

S Sananvapaus on ollut oikeutta mukaviin mielipiteisiin vain diktatuureissa

On yksi asia puolustaa hyviä käytöstapoja ja näkisin mieluusti sitä tapahtuvan useamminkin. On aivan eri asia suoraan sanoen raiskata sananvapauden periaatteita. Sananvapaus on ollut oikeutta mukaviin mielipiteisiin vain diktatuureissa. Sananvapauden puolustamisen koetaan silti Suomessakin usein alkavan siitä, kun sanotaan jotain mistä ollaan täysin samaa mieltä. Neuvostoliitossakin sai ilmaista mielensä asioista, joissa oli samaa mieltä maan johdon kanssa. Haluaisin ainakin uskoa, että itselläni sananvapauskeskustelu alkaa siitä, kun luen jotain hirveää, jotain mistä tulee huono olo ja mitä en voisi ikimaailmassa allekirjoittaa. Sananvapauden tehtävä ei ole silittää vaan ravistella. Sen tehtävä on muistuttaa aksioomasta: maailma muuttuu, ihminen muuttuu ja ihmiskunta muuttuu. 

[Kyuu Eturautti blogissaan 3.11.2020 julkaisemassaan blogimerkinnässä Ajan jumalanpilkkalain poistoa. Ja tätä varten on olemassa 31.10.2020 päivätty kansalaisaloite Uskonrauhan rikkominen poistettava rikoslaista.] 

[I PS. Tässä on kyse siitä, että haluammeko olla liberaali demokratia vai epäliberaali demokratia. Liberalismissa on kyse vapauden, yksilön ja edistyksen arvostamisesta.]

[II PS. Voit niin halutessasi käydä katsastamassa, ellet ole sitä jo tehnyt, wanhan blogimerkintäni Sananvapaudesta.]

S Vietnamin sota oli sota myös luontoa vastaan

Vietnamin sodassa kärsivät pahoin paitsi ihmiset myös eläimet ja kokonaiset ekosysteemit. Tämä näkökulma tulee voimallisesti vastaan heti ensimmäisessä, Lari Karreisen kirjoittamassa artikkelissa, jossa summataan sotatoimien suoraan, epäsuoraan ja välillisesti aiheuttamia ympäristötuhoja. Järjestelmälliset pommitukset ja varsinkin kasvimyrkkyjen runsas käyttö aiheuttivat esimerkiksi sen, että pahiten tuhotut metsäalueet muuttuivat heinikoiksi ja niiden lajikirjo yksipuolistui ja romahti. Karreisen mukaan koko Vietnamin kattavia tutkimuksia ei ole tehty, mutta artikkelin esimerkkitapaukset riittävät osoittamaan, että Vietnamissa käytiin totaalista sotaa luontoa vastaan. Vasta aivan viime vuosina Yhdysvallat on alkanut puhdistaa joitakin alueita.

[Näin oli lausuttu Taneli Hiltusen kirjoittamassa Ennen ja nyt -sivustolla 12.4.2017 julkaistussa arvostelussa Vietnamin sodan pitkät varjot napalmpommituksista ja kasvimyrkyistä kiisteltyihin muistomerkkeihin kirjasta Ilmestyskirja: Vietnamin sodan kulttuurihistoriaa.]

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

S Juche-uskovaisuus

Pjongjang on hallituksen kiiltokuva ja aatteen näyteikkuna. Siellä riemukaari on 10 metriä korkeampi kuin pariisilainen esikuvansa ja myös 170-metrinen juche-torni (ääntyy dzhuzhe) on hieman korkeampi kuin mallina ollut Washingtonin monumentti. Nykyisen Kimin isoisän, Kim Il Sungin, maolaishenkinen juche-ajattelu on Pohjois-Korean virallinen ideologia, joka pohjautuu militanttiin nationalismiin. Se on ihmisten tärkein ohjenuora, ja kouluissa sen opettamiseen kuluu neljäsosa oppitunneista. Juchea sanotaan myös kimilsungismiksi tai kimjongilismiksi. Se on kansallismielisyyttä, riippumattomuutta, omaehtoisuutta ja omavaraisuutta. Aatteen lisäksi myös Kimejä kunnioitetaan sekä palvotaan ripustamalla heidän kuviaan kaikkialle ja pyyhkimällä kuvista pölyt – virkamiehet käyvät kodeissakin tarkistamassa kuvien pölyttömyyden. Kunnioitus näkyy myös nimityksissä: Kim Il Sungia (1912–1994) sanotaan ”ikuiseksi presidentiksi” ja hänen poikaansa Kim Jong Iliä (1941–2011) ”rakkaaksi johtajaksi”. Tämän poikaa, Kim Jong Unia nimitettiin aikaisemmin ”marsalkaksi”, mutta nykyisin häntä sanotaan ”korkeimmaksi johtajaksi”.

Lapset opetetaan pienestä pitäen vihaamaan varsinkin amerikkalaisia. Koska Korean sodan (1950–1953) jälkeen ei solmittu rauhaa vaan tehtiin aselepo, pohjoiskorealaiset on valmennettu jatkamaan sotaa ja odottamaan Yhdysvaltain hyökkäystä. Propagandistisessa populaarikulttuurissa amerikkalaiset sotilaat esitetään julmina raakalaisina. Vihaa amerikkalaisia kohtaan iskostetaan jo päiväkodeissa sotaisten animaatiohahmojen avulla. Maassa opetetaan myös, että Yhdysvallat aloitti sodan, mikä helpottaa katkeruuden kylvöä. Korealaisten rasismi kohdistuu erityisesti mustiin, ja myös kiinalaisia halveksitaan. Homoja maassa ei vihattavaksi olekaan – ainakaan virallisesti.

Ulkomaalaisvihaan yhdistyy myyttinen käsitys, että korealainen rotu on puhdas ja pohjoiskorealaiset hyveellisiä ja viattomia, mutta muut ovat moraalittomia ja paheellisia. Vastaavaa kansallismielisyyttä ja rotuoppia löytyy lähinnä natsi-Saksan ideologiasta. Propagandavyörytys ja vihakasvatus näyttää ainakin osin epäonnistuneen, sillä monet pohjoiskorealaiset suhtautuvat erittäin uteliaasti länsimaisiin vierailijoihin ja länsimaiseen elämäntapaan. Teeskentelyn ja valehtelemisen taito onkin uskonsa menettäneiden pohjoiskorealaisten tärkein selviytymiskeino. Todellista mielipidettään ihmiset eivät lausu.

[Näin oli lausuttu Agricola-verkon sivuilla 24.7.2019 julkaistussa Leena Rossin kirjoittamassa kirjaesittelyssä Heillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta – vai onko?.]

[Artikkelinkin perusteella on täysipäistä lausua, että Pohjois-Koreassa on päästy mahdollisimman lähelle George Orwellin romaanissaan 1984 kuvaamaa dystopiaa.]

lauantai 14. marraskuuta 2020

S Ruotsissa ei ole ruodittu omaa natsihistoriaa

Dosentti Marianne Junila huomauttaa, että Ruotsissa ei ole juurikaan perattu maan omaa natsihistoriaa. Dagens Nyheterin artikkelin mukaan ainakin 22 SS-morsianta palasi Ruotsiin sodan jälkeen, ja osa heistä toi SS-miehensä mukanaan.

He vähättelivät natsisympatioitaan tai vaikenivat niistä kokonaan. Yhden mies oli esimerkiksi toiminut SS-lääkärinä. Hän oli osallistunut psykiatristen potilaiden pakkosterilointeihin.

Ruotsissa hän sai lääkärinviran mielisairaalasta ja Ruotsin kansalaisuuden.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 10.8.2016 julkaistussa Paula Tapiolan kirjoittamassa uutisartikkelissa Kymmenettuhannet naiset halusivat synnyttää SS-miesten lapsia – rekisterissä oli myös suomalaisia.]

perjantai 13. marraskuuta 2020

S Presidentti Obama siitä, mitä hänen presidentiksi tulonsa laukaisi Yhdysvalloissa

Minun läsnäoloni Valkoisessa talossa laukaisi paniikin, tunteen, että luonnollinen järjestys on häiriintynyt. Juuri tämän Donald Trump ymmärsi, kun hän alkoi esittää väitteitä, että minä en olisi syntynyt Yhdysvalloissa ja että olisin siksi laiton presidentti. Miljoonat ihmiset säikähtivät mustaa miestä Valkoisessa talossa ja hän tarjosi lääkkeen heidän rodulliseen ahdistukseensa.

[Yhdysvaltain presidentti Barack Obama (virassa 2009-2017) piakkoin julkaistavassa muistelmateoksessaan Ilta-sanomat -lehdessä 12.11.2020 julkaistun Elias Kaskelan kirjoittaman uutisartikkelin Ensimmäiset tiedot Barack Obaman muistelmista: ex-presidentti arvioi vaikuttaneensa Trumpin nousuun mukaan]

[Tästä lausunnosta voisi saada äkkiseltään sellaisen käsityksen, että presidentti Obama luulee olevansa neekeri, vaikka hän on oikeasti mulatti, koska hänen äitinsä oli ollut valkoinen. Mutta ehkä hän viittaakin tässä Yhdysvalloissa vielä nykyisinkin yllättävän suosittuun "yhden veripisaran teoriaan", jonka mukaan jos ihmisessä on pisarakin muuta kuin "valkoista" verta, niin silloin hän ei ole valkoinen. Aikoinaan eri Yhdysvaltain osavaltioissa oli muuten jopa ollut lakeja, jotka perustuivat tähän "teoriaan".]

S Onko Donald Trump fasisti

Mutta jos Trump lietsoo epäluottamusta vaaleja ja demokratian toimivuutta kohtaan, ovatko häntä fasistiksi syyttävät oikeassa? Tarpeeksi väljästi ja mahdolliset seuraukset huomioonottaen tähän voisi vastata myöntävästi. Asian voi myös kiistää kahdesta eri näkökulmasta. Perusrepublikaanin mielestä Trump ei ole fasisti vaan demokraattinen johtaja, joka kuuntelee kansan syviä rivejä ja toimii sääntöjen mukaan. Äärioikeistolaisen mielestä Trump ei ole fasisti, vaikka hänen pitäisi olla.

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 9.11.2020 julkaistussa N. A. Saramon kirjoittamassa artikkelissa Epäilyksen siemen.]

S Perjantai on pyhäpäivä

Perjantai. Luonnollisesti perjantaisin. Perjantai on hänen nuudeliuutensa sapatti, mutta sitä ei juhlita menemällä kirkkoon tai mitään, vaan "kovimmalla mahdollisella tavalla": juomalla ja rentoutumalla. "The Sabbath was made for man, not man for the Sabbath" - SM, Piratical 9:5

[Näin oli lausuttu Wikipedian Lentävää spagettihirviötä ja pastafarismia käsittelevän artikkelin osiossa Juhlapyhät.]

torstai 12. marraskuuta 2020

S Sanotaan, ettei terrori liity islamiin

Kaiken tämän keskellä kuullaan jatkuvasti puheita, ettei ilmiö liity islamiin. Vaan sosioekonomiseen yhteyksiin, kolonianismin historiaan, rasismiin, syrjäytyneisyyteen ja moneen muuhun tekijään. Nämä kaikki ovat tietysti jossain muodossa vaikuttamassa. Mutta ne eivät mitenkään poista sitä, että islamin sisällä on selkeä ja vahva yhteys jihadistien ja islamismin ajamaan väkivaltaan. Whatabouttismit muiden suuntausten ja uskontojen väkivallasta eivät vie meitä vastausten äärelle, vaan poispäin niistä. Varsinkin Euroopassa, jossa islamiin verrattuna kristinusko ei enää liity vastaaviin aseellisiin ääri-ilmiöihin, vastaavalla tasolla väestössä.

Juuri tästä syystä Euroopassa asuvat maallistuneet muslimit, ja ex-muslimit, ja islamistien väkivaltaa pakoon lähteneet muslimit, ovat yrittäneet nostaa realistisia uhkia tapetille. Juuri tästä uskonnollisesta yhteydestä johtuen muslimit itse tehneet niitä ilmiantoja yhteisöissä paljastuneista jihadisteista. Ranskan muslimiyhteisöjä revitään parhaillaan moneen suuntaan, kun ulkomaiset tahot ovat tekemässä heistä koko maailman muslimiyhteisön edustajia. Siksi useamman muslimiäänen kantavuus hautautuu kaiken muun uutisoinnin sekaan.

[Näin oli lausuttu Juha Leinivaaran Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa 29.10.2020 julkaistussa merkinnässä Ranska ja islamismin ongelmat.]