Pjongjang on hallituksen kiiltokuva ja aatteen näyteikkuna. Siellä riemukaari on 10 metriä korkeampi kuin pariisilainen esikuvansa ja myös 170-metrinen juche-torni (ääntyy dzhuzhe) on hieman korkeampi kuin mallina ollut Washingtonin monumentti. Nykyisen Kimin isoisän, Kim Il Sungin, maolaishenkinen juche-ajattelu on Pohjois-Korean virallinen ideologia, joka pohjautuu militanttiin nationalismiin. Se on ihmisten tärkein ohjenuora, ja kouluissa sen opettamiseen kuluu neljäsosa oppitunneista. Juchea sanotaan myös kimilsungismiksi tai kimjongilismiksi. Se on kansallismielisyyttä, riippumattomuutta, omaehtoisuutta ja omavaraisuutta. Aatteen lisäksi myös Kimejä kunnioitetaan sekä palvotaan ripustamalla heidän kuviaan kaikkialle ja pyyhkimällä kuvista pölyt – virkamiehet käyvät kodeissakin tarkistamassa kuvien pölyttömyyden. Kunnioitus näkyy myös nimityksissä: Kim Il Sungia (1912–1994) sanotaan ”ikuiseksi presidentiksi” ja hänen poikaansa Kim Jong Iliä (1941–2011) ”rakkaaksi johtajaksi”. Tämän poikaa, Kim Jong Unia nimitettiin aikaisemmin ”marsalkaksi”, mutta nykyisin häntä sanotaan ”korkeimmaksi johtajaksi”.
Lapset opetetaan pienestä pitäen vihaamaan varsinkin amerikkalaisia. Koska Korean sodan (1950–1953) jälkeen ei solmittu rauhaa vaan tehtiin aselepo, pohjoiskorealaiset on valmennettu jatkamaan sotaa ja odottamaan Yhdysvaltain hyökkäystä. Propagandistisessa populaarikulttuurissa amerikkalaiset sotilaat esitetään julmina raakalaisina. Vihaa amerikkalaisia kohtaan iskostetaan jo päiväkodeissa sotaisten animaatiohahmojen avulla. Maassa opetetaan myös, että Yhdysvallat aloitti sodan, mikä helpottaa katkeruuden kylvöä. Korealaisten rasismi kohdistuu erityisesti mustiin, ja myös kiinalaisia halveksitaan. Homoja maassa ei vihattavaksi olekaan – ainakaan virallisesti.
Ulkomaalaisvihaan yhdistyy myyttinen käsitys, että korealainen rotu on puhdas ja pohjoiskorealaiset hyveellisiä ja viattomia, mutta muut ovat moraalittomia ja paheellisia. Vastaavaa kansallismielisyyttä ja rotuoppia löytyy lähinnä natsi-Saksan ideologiasta. Propagandavyörytys ja vihakasvatus näyttää ainakin osin epäonnistuneen, sillä monet pohjoiskorealaiset suhtautuvat erittäin uteliaasti länsimaisiin vierailijoihin ja länsimaiseen elämäntapaan. Teeskentelyn ja valehtelemisen taito onkin uskonsa menettäneiden pohjoiskorealaisten tärkein selviytymiskeino. Todellista mielipidettään ihmiset eivät lausu.
[Näin oli lausuttu Agricola-verkon sivuilla 24.7.2019 julkaistussa Leena Rossin kirjoittamassa kirjaesittelyssä Heillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta – vai onko?.]
[Artikkelinkin perusteella on täysipäistä lausua, että Pohjois-Koreassa on päästy mahdollisimman lähelle George Orwellin romaanissaan 1984 kuvaamaa dystopiaa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti