[...]Tieteen ”puhtautta” vaalivassa vaihtoehdossa on vaara, että esitetyn teorian tai tutkimustulosten leviämisellä on joitakin arvaamattomia seurauksia. Ehkä tutkija itsekin kauhistuu teoriansa/löytöjensä päätymistä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tästä huolimatta tiedettä ei voida syyttää vaikkapa rasismin, väkivallan tai epätasa-arvon olemassaolosta. Tieteellä ei voida puolustaa niitä edes periaatteessa. Tieteen tulosten näkeminen jonkinlaisena uhkana lieneekin jäänne ajalta, jolloin hallinnolla oli heikot mahdollisuudet vaikuttaa väestön käyttäytymiseen ja elinolosuhteisiin. Siksi hallinto tarvitsi ja levitti uskonnollisia ja muunlaisia myyttejä suojelemaan ihmisiä ”pahalta” tiedolta. (Näin näyttää tapahtuvan yhä etenkin siellä, missä yhteiskunnan valmiudet auttaa vähäosaisia ovat rajallisimpia.) On toki aiheita, joiden tutkimisesta saattaa olla haittaa tai joista ainakaan ei ole hyötyä. Esimerkiksi sillä tiedolla ei liene käyttöä, että keskiverto taiwanilainen saa muutaman pisteen korkeampia älykkyysosamäärätuloksia kuin keskiverto tamperelainen. Mutta vaikka tulokset eivät olisi hyödyllisiä ja kyse olisi tällä tavoin tutkimusresurssien tuhlaamisesta, tutkimuksen vapautta ei silti tule rajoittaa. Tieteellinen keskustelu tulee pitää vilkkaana, rehellisenä ja ei-moralisoivana myös epämieluisista tuloksista.
[tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalo blogissaan 3.8.2018 julkaisemassaan varsin laajassa merkinnässä Mikä rakentaa sukupuolia?, jossa hän käsittelee vuonna 2016 julkaistua 'Sukupuolikysymys'-kirjaa]
sunnuntai 16. syyskuuta 2018
S Ei ole sellaista asiaa kuin "armageddon"
Paikallinen palopäällikkö kuvaili näkymien muistuttavan ”armageddonia”.
– Olen ollut palokunnassa 39 vuotta, enkä koskaan urani aikana ole nähnyt mitään vastaavaa, sanoi palopäällikkö Michael Mansfield.
[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 14.9.2018 julkaistussa uutisartikkelissa Yhdysvaltojen tuli-inferno tappoi ainakin yhden ja vei kymmeniä sairaalaan – "Muistuttaa armageddonia".]
[PS. Suomen kieli ei tunne sellaista asiaa kuin "armageddon". Kun nykyään ei tarvitse olla ammattitaitoinen päästäkseen toimittajaksi, syntyy tällaisia uutisartikkeleita. Suomen kielessä on oma sanansa tälle asialle. Miksei toimittaja ole osannut kääntää sanaa suomen kielelle?]

lauantai 15. syyskuuta 2018
S Halla-aho: tätäkö on Suomen hallituksen "työperäinen maahanmuutto"?
Siis mitä?
Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ei pystytä palauttamaan Irakiin mm. siksi, että heillä ei ole passia. Nyt Irak ryhtyy jakamaan Suomessa oleville irakilaisille passeja, mutta ei siksi, että nämä pääsisivät kotimaahansa vaan jotta he voisivat hakea Suomesta "työperäistä oleskelulupaa".
Kyseessä ovat kaiken järjen mukaan juuri kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat. Turvapaikan saaneillahan on muutenkin oikeus työntekoon.
Tätäkö on tämän hallituksen työperäinen maahanmuutto?
[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Facebookissa 12.9.2018. Ulostuloon liittyy Ylen uutisartikkeli Irakin sisäministeriö tulee Suomeen jakamaan passeja – Jopa 500 irakilaista voi saada passin oleskeluluvan hakemista varten. "Tämä outoa on, sitä ymmärrä en, ken syönyt on mun hinaajani?"]

S Oikeistolaisemman käsitys verotuksesta
Johtopäätös rautalangasta: oikeistolaisen mielestä kaikki raha on jonkun
ihmisen tai muun yksityisen tahon omaisuutta, josta annetaan osa
yhteiskunnan käyttöön; kun taas vasemmistolaisen mielestä kaikki raha on
yhteiskunnan rahaa, josta annetaan osa ihmisten käyttöön.
Niinpä aina, kun mietitään uusia julkisia rahareikiä, ensimmäinen kysymys oikeistolaisen mielessä on, että onko tästä veronmaksajille jotain sellaista hyötyä, jolla asia voidaan heille perustella ja oikeuttaa. Vasemmistolaisilla taas on usein kiusaus vaatia yhteiskunnalta asioita oikeuksiin vedoten ilman sen kummempia perusteluja, ja veronmaksajille ei ainakaan tarvitse perustella mitään, koska hekin syövät valtion kädestä ihan samoin kuin kaikki muutkin.
[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 5.5.2018 julkaistussa merkinnässä Ihmisten rahoista ja valtion rahoista.]

perjantai 14. syyskuuta 2018
S Turvallisuus pyöreissä vuosissa ennen kaikkea
Sarjakuvasarjan aiheeseen liittyen sanon jotain. 40-vuotisjuhlani olivat olleet aikamoisia. Niitä juhlittiin kolmeen otteeseen kolmessa eri paikassa. Olenkin pelännyt, että jos aina pyöreinä vuosina parannan tahtia, niin kuolen. Niinpä päätinkin vähän aikaa sitten, että en tule parantamaan tahtia tulevissa pyöreissä vuosissani. Turvallisuus ennen kaikkea.
[Tom Kärnä 13.9.2018 Ryppy & Reikä -sarjakuvablogissa 11.9. julkaistuneen merkinnän Ryppy lensi yli käenpesän osa I lukijakommenteissa.]

S Neuvostoliitto murhasi, ajoi maanpakoon, raiskasi ja kidutti ihmisiä ja hajotti perheitä
Suurlähettiläs Rolandas Krisčiunas ei usko, että Walmart on halunnut tahallaan loukata kenenkään tunteita. Walmartille lähettämässään kirjeessä Krisčiunas vetosi historiaan.
– Kun Neuvostoliitto miehitti Liettuan, satoja tuhansia kansalaisiamme tapettiin, ajettiin maapakoon, raiskattiin, kidutettiin ja erotettiin perheistään. Samanlaisen kohtalon kokivat miljoonat viattomat ihmiset halki Euroopan ja maailman, Krisciunas kirjoitti.
– Tässä tapauksessa t-paidat ja muut tuotteet, joissa on massamurhan symboleita, pitäisi välittömästi vetää pois myynnistä, diplomaatti jatkoi.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 6.89.2018 julkaistussa Jani Parkkarin kirjoittamassa uutisartikkelissa Baltian päättäjät kirjelmöivät Walmartille – Vaativat maailman suurinta vähittäiskauppaa poistamaan myynnistä Neuvostoliitto-aiheiset tuotteet.]

torstai 13. syyskuuta 2018
S Halla-aho: Keskusteluilmapiirin tervehtyminen ja normalisoituminen Ruotsissa vaikuttaa myönteisesti myös Suomeen
Ruotsidemokraatit pysyivät kolmanneksi suurimpana puolueena ja nostivat kannatustaan lähes viisi prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista. Isompaa voittoa toki toivottiin, mutta iso laiva kääntyy hitaasti. Enemmistö ruotsalaisista on vuodesta toiseen kyselyissä sitä mieltä, että maahanmuuttoa pitäisi vähentää, mutta äänestyskäyttäytyminen ei aina ole rationaalista.
Sosialidemokraatit tekivät huonoimman tuloksensa sataan vuoteen. On luontevaa, että kyseessä oli "torjuntavoitto".
Toimittajat ovat aamun mittaan kysyneet, mitä hyötyä voitosta on, kun muut puolueet eivät halua tehdä ruotsidemokraattien kanssa yhteistyötä. Ruotsin poliittinen järjestelmä onneksi on sellainen, että vaikuttaa voi myös hallituksen ulkopuolelta. Sen enempää porvari- kuin sosialistiblokkikaan ei voi muodostaa hallitusta tai saada budjettejaan läpi ilman ruotsidemokraattien tukea. Paitsi tietysti liittoutumalla keskenään kuten edellisten vaalien jälkeen, mutta nyt nähtiin, mitä sellaisesta seuraa.
Toimittajia on myös kiinnostanut, miten Ruotsin vaalitulos vaikuttaa Suomeen ja perussuomalaisiin. Olen vastannut, että keskusteluilmapiirin tervehtyminen ja normalisoituminen Ruotsissa vaikuttaa ilman muuta myönteisesti myös Suomeen. Meillähän kaikenlaista hölmöilyä perustellaan mielellään Ruotsin esimerkillä.
Myös Ruotsin oleskelulupa- ja perheenyhdistämiskäytännöt epäilemättä jatkavat kiristymistään. Suomen kannalta tässä on se vaara, että Ruotsissa jo olevat kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet alkavat valua rajan yli Pohjolan hölmölään.
Yleisenä kommenttina sanoisin, että median ja muiden puolueiden kannattaisi olla huolissaan maahanmuuton aiheuttamista ongelmista eikä siitä, miten nämä ongelmat heijastuvat perussuomalaisten tai ruotsidemokraattien kannatukseen. Ei päästörajoituksiakaan yleensä kannateta siksi, että ilmastonmuutos voi kasvattaa vihreiden kannatusta.
[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Facebookissa 10.9. Herran vuonna 2018. Kylläpäs oli tuhmasti sanottu]

S Bernie Sanders kannattaa vaihtoehtojen antamista yhtiövallan edustajille
Last week I introduced a bill to give billionaires like Bezos and the
Waltons a choice: pay workers a living wage, or pay for the public
assistance your low-wage workers rely on.
[yhdysvaltalainen poliitikko Bernie Sander Twitterissä 10.9.2018]
[(Yhdysvalloissa lait säätävän kongressin ylemmän kamarin) senaatin jäsen Sandershän on se mies, joka oli yrittänyt päästä Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin Demokraattisen puolueen ehdokkaaksi. Puolueen toimitsijat vain pistivät miehelle kapuloita rattaisiin parhaansa mukaan, jotta heidän suosikkinsa Hillary Clinton pääsisi ehdokkaaksi hänen sijastaan. Ja Hillary sitten hävisi vaalit Republikaanisen puolueen Donald Trumpille. Hyvin hoidettu!]

S "Etujoukko, joka voi rikkoa lakeja"
Keskiviikkona Aalto vaati Twitterissä, että pakkopalautukset on väliaikaisesti keskeytettävä, kunnes on varmaa, että turvapaikkaprosessi takaa hakijoiden oikeusturvan sekä perus- ja ihmisoikeudet.
Zyskowicz pitää Aallon vaatimusta "järjettömänä" ja tivaa Aallolta - sekä vasemmistoliiton puheenjohtajalta Li Anderssonilta - vastausta siihen, missä maailman maassa turvapaikkajärjestelmä on luotettavampi kuin Suomessa.
- Suomi on aivan mallivaltio näissä asioissa. Kaikilla on oikeus oikeusavustajaan veronmaksajien rahoilla, kaikki voivat valittaa ja myös hallinto-oikeuden päätöksistä voi hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Suomi on oikeusvaltio ja meillä toteutuu oikeusturva.
- Jos vaaditaan väliaikaista keskeyttämistä, niin Aallon argumentaatiolla ongelmia ei ole korjattu paitsi, kun jokainen turvapaikkaa hakeva saa turvapaikan. Minkä signaalin se antaisi Suomesta Lähi-itään ja Afrikkaan, jossa on miljoonia, jotka mieluusti tulevat Eurooppaan?
[Näin oli lausuttu Iltalehdessä 2.8.2018 julkaistussa Olli Wariksen kirjoittamassa uutisartikkelissa Touko Aalto otti esiin palautuskeskustelussa natsi-Saksan - Ben Zyskowicz pöyristyi: ”Menee melkein sanattomaksi”.]
[PS. Suomen työelämällä on tarvetta vain hyvin vähän sellaisille työntekijöille, joilla ei ole kunnollista koulutusta. Jos halutaan avata maamme rajat kaikille ihmisille, jotka jostain syystä, mistä tahansa, haluavat maahamme muuttaa, niin tulijoita todennäköisesti ei ole mitenkään maltillisesti. Ja koska Suomella ei ole varaa maksaa miljoonille ammattitaidottomille maahanmuuttajille vahvaa sosiaaliturvaa, on sosiaaliturvan tasoa alennettava kunnolla. Siis tähän se johtaisi. Mainitsematta sosiaalisia ongelmia, joita koituisi rutkasti.]

S Ruotsin muiden puolueiden on alettava ottaa Ruotsidemokraatit huomioon
Kimmo Grönlund muistutti Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että vähemmistöhallitus on hallinnut Ruotsia neljä viime vuotta, koska kukaan ei ole halunnut tehdä yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa.
– Nyt elefantti on kasvanut niin suureksi, että muiden huoneessa olijoiden on otettava huomioon ruotsidemokraatit. Sitähän ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson voittopuheessaan selvästi viestitti, että hän haluaa Ulf Kristerssonin (maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja) kanssa keskusteluihin siitä, miten Stefan Löfven kaadetaan.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 10.9.2018 julkaistussa Kaija Kellmanin kirjoittamassa uutisartikkelissa Tutkija: Ruotsidemokraatteja ei voi jättää huomiotta, elefantti on kasvanut liian suureksi.]

S Halla-aho: Ruotsin eduskuntavaaleissa ei ole vaalisalaisuutta
Ruotsissa on huolestuttavia banaanivaltion piirteitä. Etyj:n vaalitarkkailijat kiinnittivät tänä vuonna huomiota myös omituiseen äänestyslippujärjestelmään ja vaalisalaisuuden vaarantumiseen.
[perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Twitterissä 11.9.2018]
[PS. Vaalisalaisuudesta asiaa löytyy Wikipedian artikkelissa. On se todella kumma, miten ruotsalaiset eivät osaa.]

keskiviikko 12. syyskuuta 2018
S Mistä syntyy epätoivottava manosfääri
Tässä on kyseessä feministis-nihilistinen heitteillejättökulttuuri, jossa yhteiskunnan pitkäjänteiselle hyvinvoinnille ei anneta mitään sijaa. On todellakin ihan puhdasta heitteillejättöä, jos pojista ei kasvateta miehiä. Parhaiten epätoivottavan manosfäärin kasvua ehkäisee se, että pojista kasvatetaan kunnon miehiä, joista naiset voivat oikeasti kiinnostua.
Kyse ei siis ole mistään naisvihamielisestä ideologiasta, vaan perimmäisistä inhimillisistä tarpeista. Se on sekä yksilöllistä että yhteisöllistä. Jos mies ei saa kokea intiimiä läheisyyttä tarpeeksi usein, se voi kostautua mielenterveysongelmina. Jos mies ei ole haluttu naisten keskuudessa, hänen yhteisöllinen asemansa kärsii, koska naisia saamattomia miehiä pidetään luusereina. Nämä kaksi asiaa usein vahvistavat toisiaan, jonka seurauksena on iso kasa ongelmia ja lopulta syrjäytyminen.
[liberaali Samuli Pahalahti blogissaan 27.4.2018 julkaisemassaan merkinnässä Kuinka nuorten miesten syrjäytyminen ehkäistään]
[PS. Mistä %¤#@ tämä termi "manosfääri" oikein on keksitty?]

S Väestöräjähdys on ohi, vaan ei Afrikassa
Linkolan tavoin pidin 1970-luvulla väestöräjähdystä kaikkien ympäristöongelmien äitinä. Ennusteet johtivat silloin apokalyptiseen tulevaisuuteen. Maailma olisi paljon parempi paikka sekä ihmiselle että muulle luonnolle, jos meitä olisi kolme eikä kahdeksan miljardia.
Syntyvyys on sittemmin laskenut lähes kaikissa vauraissa maissa tasolle, joka johtaa väestön pienenemiseen.
Linkolankin on myönnettävä, että vauras, mutta pienenevä väestö on ajan mittaan parempi kuin köyhä mutta eksponentiaalisesti kasvava.
Väestökysymys on ratkaistu lähes kaikkialla muualla, mutta ei Afrikassa. Afrikan väkiluku on minun elinaikanani nelinkertaistunut miljardiin asukkaaseen ja sen ennustetaan nousevan tämän vuosisadan aikana neljään miljardiin.
Linkola ennuste väkivaltaisia kansainvaelluksista on mitä ajankohtaisin. En ymmärrä, että tähän suhtaudutaan niin rauhallisesti. Vaikea uskoa, että vuoteen 2050 mennessä ylikansoitettu Eurooppa ottaisi Afrikasta miljardi siirtolaista. Jo satamiljoonaa tuntuu paljolta.
[Vihreiden Grand Old Man (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaara blogissaan 25.5.2018 julkaisemassaan merkinnässä Linkolan ohjelmasta 30 vuotta myöhemmin, jossa hän käsittelee suomalaisen intellektuellin ja ekofasistin Pentti Linkolan ajattelua, ja kuten kirjoituksen tässä kohdassa, suorastaan maahanmuuttokriittisesti.]

tiistai 11. syyskuuta 2018
S Afrikan valtioiden saaman avun lisääminen korjaa pakolaistilanteen?
Bonon mukaan Afrikan maita autetaan koko ajan. Afrikka on eniten
avustettu maanosa sekä humanitaarisen avun että kehitysyhteistyön
kannalta. Merkittävä osa avustuksista menee muualle kuin tarvitsijoille,
muun muassa korruptioon. Anna Bonon mukaan Afrikkaan ei voida viedä
kehitystä, vaan Afrikan täytyy tuottaa sitä itse. Bonon motto kuuluukin
“vähemmän rahaa ja parempaa hallintoa”.
[Näin oli lausuttu Kansalainen-verkkolehdessä 17.6.2016 julkaistussa Petri Saarelan kirjoittamassa uutisartikkelissa Italialainen tutkija Anna Bono: Turvapaikanhakijat eivät ole köyhiä eivätkä pakene sotaa.]
[Professori Anna Bono on toiminut Afrikan historian ja instituutioiden tutkijana Torinon yliopistossa vuoteen 2015 saakka asuttuaan sitä ennen useita vuosia Afrikassa. Hän on toiminut useiden yliopistojen ja laitosten – kuten Italian ulkoministeriön – kanssa yhteistyössä, ja julkaissut yli 1 600 artikkelia, esseetä ja kirjaa Afrikan kansainvälisistä suhteista, kansainvälisestä yhteistyöstä, demografiasta ja siirtolaisuudesta.]

S Kiinan kieleen on luotu uusi henkistä suomalaista tarkoittava sana
Arvostettu brittilehti Guardian kertoo, että Finnish Nightmares -sarjakuvan suosio on niin suurta, että mandariinikiinaan on luotu jopa uusi sana jingfen, joka tarkoittaa henkistä suomalaista. Termi viittaa sellaisiin ihmisiin, jotka karsastavat sosiaalisia tilanteita ja ottavat yksityisen tilansa hyvin vakavasti – kuten suomalaiset.
Guardianin mukaan kiinalaiset eivät ole tottuneet yksityisyyteen, joten päiväunet onnistuvat hyvin vaikka puiston penkillä tai museossa. Suomalaisen sarjakuvan avulla kiinalaiset ovat nyt päässeet purkamaan tuntojaan ja huomanneet kaipaavansa omaa tilaa.
– Luulen, että sarjakuvan avulla on helpompi keskustella ja jakaa kokemuksia kiusallisista ja epämukavista sosiaalisista tilanteista, kertoo Korhonen.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 6.8.2018 julkaistun Miia Gustafssonin kirjoittamassa uutisartikkelissa Finnish Nightmares villitsee Kiinassa – kiusallisten tilanteiden Matti poiki kieleen jopa uuden sanan.]
[I PS. Itselläni on kiinalaisia sukulaisia. Olen jo pitempään ajatellut, että kännykät auttavat kiinalaisia valloittamaan itselleen pienen yksityisyyden nurkan muuten niin tiukkaan pakatussa elämässään. Kun räplää kännykkäänsä, niin ei tarvitse hirveästi välittää muiden ihmisten länsäolosta.]
[II PS. Voit niin halutessasi käydä lukemassa puolikiinalaisia hääjuhlia kuvaavan blogimerkintäni Kiinalaisia joka paikassa.]

maanantai 10. syyskuuta 2018
S Presidentti Trump on omituisen epäisänmaallinen ja diktatuurien tai diktaattoreiden ihailemiseen taipuvainen henkilö
Otetaan esimerkiksi ulkopolitiikka: Sekä
julkisesti että yksityisesti presidentti Trump osoittaa mieltymyksensä
itsevaltiaita ja diktaattoreita, kuten Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ja Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia, kohtaan. Hän ei osoita lainkaan aitoa arvostusta niitä siteitä kohtaan, jotka meillä on samanmielisiin valtioihin.
Terävät tarkkailijat ovat kuitenkin panneet merkille, että muu hallinto toimii toisella raiteella, jolla Venäjän kaltaisia maita moititaan sekaantumisesta toisten asioihin ja rangaistaan asianmukaisesti ja liittolaisia pidetään vertaisina, ei pilkattavina vihollisina.
Mitä esimerkiksi Venäjään tulee, presidentti oli haluton karkottamaan monia Putinin vakoojia rangaistuksena entisen venäläisvakoojan myrkyttämisestä Britanniassa. Hän valitti viikkokaupalla siitä, että vanhemmat virkamiehet ajoivat hänet vastatusten Venäjän kanssa, ja osoitti turhautumistaan siitä, että Yhdysvallat jatkaa pakotepolitiikkaansa maata kohtaan sen huonon käytöksen takia. Mutta hänen kansallisesta turvallisuudesta vastaava tiiminsä tiesi paremmin – näihin toimiin oli ryhdyttävä Moskovan saattamiseksi vastuuseen.
Tämä ei ole valtakoneiston syövereiden työtä. Tämä on vakaan valtion työtä.
[tuntemattomaksi jäävä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon vanhempi virkamies The New York Timesissa 5.9.2018, jonka kirjoituksen Helsingin sanomat -lehti oli ystävällisesti suomentanut ja julkaissut seuraavana päivänä 6.9. Ja jos tuo linkki ei jonain päivänä toimi, niin ehkä tämä toimii.]

S Vanhamedian harjoittamasta vastakkainasettelusta
Oikeastaan kysymykseni on tämä: kuinka kauan media voi vielä netota
lukijoita tästä vastakkainasettelusta jossa toisella puolella on
demokratia ja hyvyys, toisella puolella persut? En edelleenkään ole
persu tai heidän kannattaja, mutta olen erittäin suuri tieteen ystävä.
Tiede haastaa näkökulmia. Tiede toivottaa tervetulleeksi debatin. Tiede
oppii ja mukautuu. Ennen kaikkea tiede etsii parempia ratkaisuja. Persut
ja heidän aateveljensä tuovat pöytään aika paljon pöhköä aatetta ja
suoraan sanoen mielikuvituksen tuotetta, mutta myös todellisia ongelmia.
He tarjoavat siihen omia ratkaisujaan. Typerys tuomitsee koko
keskustelun koska ratkaisuideat ovat huonoja. Viisas hyväksyy ongelmista
ne jotka voidaan asiallisesti osoittaa ja pyrkii etsimään niihin
parempia ratkaisuja.
[pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 28.7.2017 julkaisemassaan merkinnässä Aamulehti etsii persujen todellisia motiiveja]

sunnuntai 9. syyskuuta 2018
S Ruotsin kokemus osoittaa, että maahanmuuttokriittisiin ei pidä suhtautua yksioikoisen ylimielisesti
Jos sulautuminen jää tapahtumatta, maahanmuuttajat ja heidän
jälkeläisensä eivät välttämättä koskaan omaksu vastaanottavan
yhteiskunnan arvoja, vaan he jatkavat omien kulttuuriensa mukaisten
tapojen noudattamista. Tämä ei tietenkään ole itsearvoisesti ongelma,
mutta siitä tulee sellainen, jos nuo tavat eivät kunnioita muiden
oikeutta turvallisuuteen tai omaan kulttuuriinsa, vaan marssivat yli
esimerkiksi oikeusvaltion ja demokratian pelisäännöistä. On tiedossa,
että pinnan alla joissain vähemmistöissä eletään tosiasiallisesti
esimerkiksi sharia-lakien mukaisesti, ja tasa-arvoon, uskonnonvapauteen
ja sananvapauteen suhtaudutaan tavalla, joka on fundamentaalisella
tavalla vastoin sekulaarien länsimaisten yhteiskuntien peruspilareita.
Se tie on vaarallinen, ja maahanmuuttokriittisten varoitteluihin ei siksi pidä suhtautua yksioikoisen ylimielisesti.
[Näin oli lausuttu Päivän byrokraatti -sivuston sivuilla 6.5.2018 julkaistussa artikkelintapaisessa Ruotsidemarit haluavat maahanmuuton kuriin. Siis ne sosialidemokraatit.]

S Mitä pahaa Google puuhailee
The Intercept -julkaisu paljasti eilen, että Google on kehittänyt salaa hakukonetta, joka auttaa viranomaisia sensuroimaan hakutuloksia.
Google haluaa Kiinan markkinoille ja hakukone poistaa tulokset, joissa käsitellään esimerkiksi ihmisoikeuksia, demokratiaa, uskontoa ja rauhallisia mielenilmauksia.
Googlen pääjohtaja Sundar Pichai ja korkeat kiinalaisviranomaiset olivat sopineet asiasta jo vuosi sitten. Sen jälkeen Google oli aloittanut salaisen Dragonflly-nimellä kulkevan projektin, jonka yhtiön työntekijä vuosi The Interceptille. Vuotaja ei hyväksynyt sitä, että Google ryhtyy toimimaan sortovallan apuna.
Kiinassa verkon sensurointi on tavallista. Esimerkiksi opposition ääntä tukahdetaan sensuurin avulla.
Uutisen merkittävyys on siinä, että Google ei ole aiemmin voinut eikä halunnut toimia Kiinassa. Yhtiö veti jo vuosia sitten hakukoneensa Kiinasta, koska se ei halunnut hakuja sensuroitavan.Tämän vuoden keväällä ihmeteltiin sitä, miksi Google avasi Kiinaan uuden toimiston, vaikka se ei siellä saanut toimia.
[Heikki Valkama Ylen sivuilla 2.8.2018 julkaistussa kirjoituksessaan Kun Google lähti mukaan hakutulosten sensuuriin, se uhkaa koko riippumatonta tiedonvälitystä]
[PS. Itse olen perinteisesti vihannut Microsoftia. Vihani ei ole kauheasti lientynyt siitä huolimatta, että nykyään Microsoftilla pidetään melua siitä, kuinka he (mukamas) rakastavat Linuxia. Mutta ikävä on todeta, että Googlekin on ryhtymässä suureksi saatanaksi. Ja niin, PC-kotikoneessani on käytössä täysin asiallinen Linux, jota mikään taho ei ole saastuttanut...]

lauantai 8. syyskuuta 2018
S Halla-aho: Vasemmisto sitoutuu Kokoomuksen tavoitteeseen ajaa sosiaaliturvajärjestelmä alas
Kokoomuksen tavoitteena on ajaa sosiaaliturvajärjestelmä alas. Sillä tavoin saadaan rakennettua yhteiskunta, jossa työtä voidaan teettää millä tahansa ehdoilla ja palkoilla.
Tätä tavoitetta edistetään tehokkaasti siirtotyöttömien maahantuonnilla. Kun tulonsiirtojärjestelmä tuhotaan ylikuormituksella, ei tarvita edes poliittisia päätöksiä.
Mikä parasta, tähän projektiin on helppo saada vihervasemmisto mukaan, koska vasemmiston ideologisista lähtökohdista mahdollisimman runsas joutilas maahanmuuttajaväestö on hienointa, mitä Suomelle voi tapahtua.
[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Facebookissa 24.8.2018. Ulostuloon liittyy Helsingin uutiset -lehden uutisartikkeli USU: Hallitus aikoo avata Suomen sosiaaliturvaa ulkomaalaisille – suomalaisten etuja ulkomailla leikataan.]

S Keskustelukulttuuriimme on pesiytynyt pyhiä lehmiä
Mutta niin vain keskustelukulttuuriimme on pesiytynyt pyhiä lehmiä, joita saa kommentoida vain yhdellä tavalla, joista saa olla vain yhtä mieltä. Edes niiden ympärillä olevia lieveilmiöitä ei saa arvostella. Muuten olet väärässä, foobikko ja paha ihminen.
En voi kiistää, ettenkö olisi huolissani tästä ilmiöstä. Miksi ihminen ei voisi kannattaa homojen oikeuksia, mutta samaan aikaan kyseenalaistaa Ruotsalan pikapotkuja? Miksi ihminen ei voisi puolustaa #metoo:n arvoja, mutta samalla kysyä, toteutuuko syytettyjen oikeusturva?
En näe näissä asioissa minkäänlaista ristiriitaa.
Miksi ajatellaan, että yhden asian kannattaminen johtaisi automaattisesti jonkin toisen asian kannattamiseen? Asiat pitäisi käsitellä yksitellen, objektiivisesti, ei oman ideologiaklusterin kautta, subjektiivisesti.
[Sanna Ukkola Ylen blogissaan 5.7.2018 julkaisemassaan merkinnässä Nykyajan pyhät lehmät - eli miksi Pirkko Saisio pelottaa?]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)