Hyvät ihmiset puhuvat Afrikan luonnonvarojen ryöstöstä länsimaiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tosiasiassa Suomessa tehtävä luonnonvarojen otto on Afrikkaa paljon pahempaa.
EU laittoi listoilleen kuusi suomalaista kaivosta, jotka pitää rakentaa pikamenettelyssä. Näin muut EU-maat saavat halpaa metallia erilaisiin tarpeisiin.
Eduskunnan pitää pikamenettelyssä korottaa kaivosvero vähintään 40-kertaiseksi.
Tiedot Suomessa toimivista metallimalmikaivosyhtiöistä ovat lohduttomat. Kaivosveroa perittiin vasta 2024. Vuoden 2023 tiedoilla vero olisi liikevaihdosta laskettuna niin mitätön, ettei se kattaisi edes Terrafamen (Talvivaaran) pääomittamista 2025 (30 milj. €).. Talvivaaraan on laitettu veronmaksajien rahaa yli 600 miljoonaa euroa, eikä loppua näy.
[Näin oli lausuttu Pauli Vahteran blogissa 30.3.2025:n tienoilla julkaistussa merkinnässä Entäpä jos äänestämisen sijasta lopetetaan valtuustot?.]
[Kyse täytyy olla paitsi halusta tuhota Suomi, niin vielä enemmän päättäjien huonosta kansallisesta itsetunnosta.]
Ei tässä ole kyse sen kummemmasta kuin sitä, että ruotsalaisten eväät on syöty loppuun.
VastaaPoistaSuomalaiset heimot eivät kyenneet muodostamaan valtiota, ja olisivat joutuneet Novgorodin alamaisuuden kautta Moskovian alamaisuuteen jossa olisivat edelleen, ellei Ruotsi olisi tullut pelastamaan.
Ruotsalaiset toivat suomalaisille heimoille oman länsimaisen valtiojärjestyksensä ja katolisen kristinuskon, liittäen suomalaiset Länteen.
Suomen jouduttua Moskovian suuriruhtinaskunnaksi ruotsalaiset pitivät tiiviitä yhteyksiä Ruotsiin omaksuen sieltä uusia läntisiä virtauksia yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin asioihin, mahdollistaen Suomen yhteiskunnan ja talouden kehittämisen heidän ja maahanmuuttajien kuten Gutzeit, Finlayson, Hackman ja monet muut johdolla.
Itsenäisyyden alku sujui vielä ruotsalaisten jättämillä eväillä, mutta II maailmansodan jälkeen Suomi joutui taas Moskovian alamaisuuteen.
Tässä YYA-Kekkoslovakiassa ruotsalaisten eväät syötiin loppuun ja jäivät vain suomalaiset.
He eivät edelleenkään ole kehittyneet valtiota muodostavaksi ja sitä ylläpitämään kykeneväksi kansaksi, vaan heillä on selkäydinrefleksinään heittäytyä rähmälleen minkä tahansa muukalaisen edessä.
Kyllä hävettää meidän päättäjät jotka antaa melkein ryöstää luonnonvarat mitättömillä korvauksilla. Miten tämä on edes mahdollista? Talousosaaminen on näemmä useimmiten aivan onnetonta. ja sama meno valtion ja kuntien omaisuudessa yleensäkin. Miksi heidän annetaan myydä yhteistä omaisuutta noin vain pienellä enemmistöpäätöksellä, edustajille annetaan vain käsky äänestää kuten johto määrää.
VastaaPoistaVoisiko asiaa auttaa jonkinlainen Suomen ja Viron valtioliitto, tai jopa liittovaltio? Saataisiin pesään uudenlaista mentaliteettia.
VastaaPoistaParempi olisi pyyhkiä pois valtionraja Suomen ja Viron väliltä ja tehdä Suomesta virolaisten johtama Viron Pohjoismaa.
PoistaSuomen Puolustusvoimiin ei pidä koskea, mutta kuntiin ja maakuntiin sekä virastoihin ja laitoksiin nimitetään virolainen johtamispäällikkö johtamaan suomalaisia Viron Kantamaasta tulevien käskyjen, kieltojen ja ohjeiden mukaan sekä raportoimaan tuloksista.
Miksipä ei.
Poista