Entä ne lahkolaiset toimintatavat sitten? Miksi kutsuin sellaisia – vaientamista, ulossulkemista, mustamaalausta ja niin edelleen – kristillisyyden antiteesiksi, vaikka tätä kaikkea harjoittavia lahkoja on kristinuskon piirissä yhä tänäänkin?
En ole teologi, mutta voin vilkaista: siksi, että kristinuskon tai ainakin sen protestanttisen suuntauksen opillisessa ytimessä on ajatus kaikkien ihmisten syntisyydestä ja ansiottomasta armosta. Sola fide, sola gratia (eli pelastus tulee ”yksin uskosta, yksin armosta”). Kun kerran kaikki ovat yhtäläisesti kelvottomia, on turha lähteä keulimaan omalla erinomaisuudellaan. Sitä kuvaavat sanonnat ensimmäisen kiven heittämisestä ja hirrestä omassa silmässä. Olkoonkin, että tosielämässä ovat lukemattomat kristityt historian saatossa tuominneet ahkerasti niin toisiaan kuin pakanoitakin.
Toinen aivan ytimessä oleva ajatus on lähimmäisyys, joka käännetään päinvastoin: myös vihollinen on lähimmäinen. (Terveisiä vaan J. D. Vancelle, joka jostain käsittämättömästä syystä elää päinvastaisessa käsityksessä.)
[Näin oli lausuttu Kansan uutisten sivuilla 20.4.2025 julkaistussa Emilia Männynvälin kirjoittamassa kolumnissa Kilttien ihmisten tyrannia – empatiasta, uhreista ja syntipukeista. Pitkä kirjoitus ponnistaa islantilaisen Friða Ísbergin vuonna 2023 julkaistusta romaanista Merkintä.]
[Oman linguafrancanovankielinen blogini Progresiste con grasia nimessä lukee "grasia" ihan tarkoituksella.]
[Osaltaan kristinusko on minusta aika söpö. Tosin kolminaisuusoppi on minusta ihan älytön, ja siihen liittyen en pidä normikristinuskossa myöskään siitä, että sen mukaan Jeesus Nasaretilainen on jotain jumalisempaa kuin vain ihminen.]
[PS. Olen tavannut nimittää eräänlaisia nykyajan "edistyksellisiä" uuskonservatiiveiksi.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti