Yhteiskunnan modernisaatio tuli kuitenkin katoliseen kirkkoon juuri Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen kautta, mikä on vahvistanut kirkolliskokousten asemaa. Franciscus uudisti katolisuutta pitkälti Vatikaanin toisen kirkolliskokousten kollegiaalisen perinnön avulla: paavin, piispojen, pappien ja maallikoiden tulee johtaa katolista kirkkoa yhdessä kirkolliskokousten kautta.
Franciscuksen iskulauseena oli synodaalisuus: alueellisten ja kansallisten piispainkokousten aseman vahvistaminen. Vatikaanin valtaa on hajautettu piispainkokouksille, jotka voivat myös määritellä kirkon opetusta, ellei paavi käytä veto-oikeutta. Maallikoiden asemaa on vahvistettu aloiteoikeuksien kautta. Lisäksi Franciscus järjesti ”synodin synodaalisuudesta”, johon osallistui piispojen lisäksi maallikoita, sekä miehiä että naisia. Kokouksen tavoitteena oli avata tilaa keskustelulle katolisessa kirkossa ja vahvistaa katolisen kirkon ja yhteiskunnan rajapintaa evankeliumin julistamisen helpottamiseksi. Lopulta Franciscus allekirjoitti kokouksen johtopäätökset sellaisenaan.
Näin Franciscus pyrki rajoitetussa määrin avaamaan katolisen kirkon rakenteita edustuksellisille kokouksille. Siirtymä puhtaan paavikeskeisestä järjestelmästä kohti paavin ja kirkolliskokousten yhteistoimintaa alkaa itse asiassa muistuttaa esimerkiksi Suomessa ennen itsenäistymistä vallinnutta puoliperustuslaillista järjestelmää, jossa hallitsija hallitsee muodollisesti neuvoa-antavan mutta tosiasiassa välttämättömän kokouksen tuella. Tämä merkitsee valtavaa uudistusta katolisen kirkon vallankeskityksen taustaa vasten.
[Näin oli lausuttu Vartija-lehdessä 28.5.2025 julkaistussa Lauri Snellmanin kirjoittamassa artikkelissa Paavi Franciscus: katolisuuden modernisointi ja liberalismin suunta.]
[Tavallaan roomalaiskatolisesta kirkosta on tulossa yhä protestanttisempi. Takavuosinahan oli sen ja luterilaisten kirkkojen kesken käyty vakavia oppikeskusteluita, ja silloin kävi ilmi, että katolinen kirkko käytännössä hyväksyy protestanttisen ja evankelisen uskonvanhurskausopin. Vuosina 354-430 jKr. elänyt kirkkoisä Augustinus oli aikoinaan kannattanut tällaista oppia – kuten varmaan monet muutkin siihen aikaan. Mutta 1500-luvun uskonpuhdistuksen, josta nykyään Suomessa yhä useammin käytetään nimitystä "reformaatio" seurauksena roomalaiskatolisen kirkon oli pitänyt ikään kuin panna kova kovaa vastaan protestanteille, ja niinpä heillä oli sitten lyöty lukkoon ajatus siitä, että Augustinus on oikeastaan harhaoppinen. Katolinen kirkko on selvästikin muuttumassa kivemmaksi tässäkin suhteessa.]
[Artikkelissa mainitaan ylempänä siteeraamassani pitkähkössä tekstinpätkässä mainittujen lisäksi hyvinä asioina Franciscuksen uudistuksissa sen, että hän oli pyrkinyt rajoittamaan kirkon toimijoissa "valta ilman vastuuta" -periaatetta sekä sen, että hän halusi kirkkonsa hyväksyvän homoseksuaalit. Vaikkakaan hän ei tehnyt täysin samoja johtopäätöksiä asiassa kuin monet hänen "edistykselliset" arvostelijansa. Mies ilmeisestikin oli pyrkinyt toimimaan katolisen perinteen pohjalta asioissa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti