sunnuntai 28. syyskuuta 2025

S Varhaiset kristityt eivät vielä pitäneet Jeesusta Jumalana

Tarinat haudasta ja sen toteavista varhaisista kristityistä eivät kirjoittajien mukaan ole kuitenkaan historiallisia kuvauksia tapahtumista, vaan "ne kertovat, miten vuosikymmeniä kuoleman jälkeen eläneet kristityt kuvittelivat Jeesuksen nousseen haudastaan".

Varhaiset kristityt eivät vielä pitäneet Jeesusta Jumalana. Jeesuksen muuttuminen Jumalaksi tapahtuikin vähitellen.

Sittemmin Nikeain kirkolliskokouksessa 300-luvulla päätettiin, että Jeesus oli syntynyt isästä jo ennen aikojen alkua eli Jeesus oli lähtökohtaisesti aina ollut Jumala eikä niin, että hänestä olisi tullut Jumala jonkinlaisen kehitysprosessin tuloksena.

[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 22.3.2025 julkaistussa Pertti Nybergin kirjoittamassa artikkelissa Kirja-arvio: Näin kertomus Jumalasta syntyi, jossa käsitellään ja esitellään Jeesuksen vuonna 2025 julkaistua tuhmaa Ville Mäkipellon, Juha Pakkalan ja Raimo Hakolan kirjoittamaa tietoteosta Jumalan synty – isän ja pojan kätketty historia.]

[Joka tapauksessa oli hieno keksintö pistää tekstissä naiset todistamaan Jeesuksen ylösnousemuksesta miehille. Naissukupuolen edustajiahan normaalin juutalaisuuden piirissä tavattiin pitää hieman vähemmän arvokkaina yhteiskunnallisesti kuin miehiä. Evankeliumien mukaan Jeesus saattoi normaalista käytännöstä poiketen hyväksyä oppilaikseen myös naisia.]

[Jos et ole vielä sitä lukenut, niin voit halutessasi käydä tarkastamassa tuoreehkon blogimerkintäni Mitä ajattelen Jeesuksesta nykyään.]

2 kommenttia:

  1. Niinhän tuo Yeshua bar-Yoshef aina muistutti olevansa ihmisen poika.
    Hänen seuraajansa tekivät hänestä Jumalan Pojan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kreikkalais-roomalaistuminen siinä kävi.

      Poista