Euroviisuista Israel-vihan areena - Israelin euroviisukappaleen esittänyt 24-vuotias Yuval Raphael selvisi kuin ihmeen kaupalla Hamasin 7/10 hyökkäyksestä tekeytymällä kuoliaaksi murhattujen ystäviensä ruumiiden alle. Sen sijaan, että Yuvalia kohtaan olisi osoitettu myötätuntoa, hänen tarinansa ja laulunsa leimattiin poliittiseksi propagandaksi. Laajalti levinneestä Israel-vihasta huolimatta Israel voitti yleisöäänestyksen, mutta jäi tuomariäänin kokonaiskisan kakkoseksi. Risto Huvilan vieraina laulaja ja laulunopettaja Jenny Liebkind ja Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston jäsen Ariel Nadbornik.
[Näin oli kuulunut (uudehkolla) AlfaTV-televisiokanavalla lauantaina 2.8.2025 klo 20.00 alkaneen Israel-studio -televisio-ohjelman jakson ohjelmakuvaus.]
[Niin, Alfa-TV-kanava oli vain jokunen vuosi sitten lopetettu. Ja sitten jollakin kokoonpanolla on sittemmin se perustettu ikään kuin uudestaan.]
[Kyllä minä lasten, paitsi mies- niin myös naispuolisten, ympärileikkausta vastustan silti. Juutalaisissa piireissä on kuitenkin ollut harvinaista, että tyttöjä ympärileikattaisiin. Niin juutalaisen kuin islamilaisen perinteen piiriin on kuitenkin kuulunut poikien ympärileikkaus. Vaikkakin on todettava, että tyttöjen ympärileikkaus ei sinänsä kuulu islamin perusperiaatteisiin, niin joissakin islamilaisissa yhteisöissä se on kuitenkin ollut yleisempää. Islamin syvän patriarkaalisuuden kanssa tyttöjen ympärileikkaaminen on kuitenkin täysin yhteensopiva yhteisöllinen instituutio.]
[Lisäksi haluaisin sanoa, että eläköön Tel Aviv, homoseksuaalien Mekka, jos sallitte tällaisen ilmaisun. Varsinaisessa Mekassahan homot eivät juhli. Koska se on erään pappisvallan pääkaupunki ja samalla myös pyhin paikka.]
[Minusta on myös mielenkiintoista, että saksalaisen syvällekäyvän valtiomiehen Otto von Bismarckin (1815–1898), joka oli konservatiivi, aikana valtiovalta Saksassa rajasi roomalaiskatolisen kirkon poliittista vaikutusvaltaa. Konservatiivinen valtio myöskin tuolloin rupesi rakentamaan Saksasta hyvinvointivaltiota.]
[Itse kannatan ihmisoikeuksien globalisaatiota. Lisäksi olen sitä mieltä, että kansalaisoikeudet ovat eri asia kuin ihmisoikeudet. Kannatan myös liberaalia kansojen itsemääräämisoikeutta.]
[Mutta olen valmis ensimmäisenä myöntämään, että omat arvoni, pyhät tuntoni, henkilökohtainen maailmankatsomukseni, eettiset päämääräni, käsitykseni olemassaolon syvimmästä luonteesta ja mahdolliset uskonnolliset käsitykseni ovat kaikki omaa mielikuvitustani, ja olen varma, että kaikkien muidenkin ihmisten vastaavat ovat samassa määrin eli täydellisesti vain heidän omaa mielikuvitustaan.]
[Lisäksi haluaisin vielä kuitenkin sanoa, että jos joku nykyään haluaisi perustaa vihaideologian, niin se kannattaa perustaa uskonnoksi, koska valtiovalta Suomessa suojelisi sitä, ja vielä sitä enemmän, mitä vihaisempi se olisi. Hitler teki tässä suhteessa kyllä virheen. Mutta hän teki kyllä muitakin virheitä.]
[Tämä blogimerkintäni ei kuitenkaan käsittele sitä, että Vihan hedelmät (engl. The Grapes of Wrath) on John Steinbeckin vuonna 1939 ilmestynyt romaani.]
[PS. Seuraa joukko natseihin liittyviä blogimerkintöjä tästä blogistani. Huomaa lukijakommentit myös, jos siltä tuntuu. Oi, katso, niin halutessasi:]
15.7.2025: Vasemmistolaiset mielellään leimaavat vastustajan löysästi juurikaan perustelematta näkemystään
21.5.2025: Euroviisuedustajamme Erika Vikman ei silti ole natsi
6.3.2025: Vasemmistolaiset tapaavat samaistaa toisiinsa fasismin ja kansallissosialismin
Poliittisesti(?) valittu voittaja oli kyllä selvästi huonompi. Onkohan aika ajanut ohi koko viisut.
VastaaPoistaJuu. Toisaalta juuri kukaan ihmisistä ei olisi valmis valitsemaan edes euroviisuissa voittajaksi sellaista erittäin taidokasta esitystä, joka on omien arvojen ja syvimpien tuntojen kannalta täysin syvältä. Tiettyä poliittisuutta ei laulukilpailuissa voi kokonaan välttää. Ellei siirrytä sellaiseen käytäntöön, että saa laulaa vain taatusti harmittomista aiheista.
PoistaTuomariston jäsenillä oli nyt sitten ilmeisesti eriävät poliittisluontoiset näkemykset, jos vertaa yleisöäänestäjiin.
Niinhän se on, että sosialistille juutalainen kelpaa vain kuolleena:
VastaaPoistajoko arabimuslimien tappamana israelilaisena, joka on jälleen yksi askel lisää matkalla Joelta Merelle ja
holokaustissa murhattuna eurojuutalaisena, joiden kuolemasta voidaan syyttää kansallismielisiä nimitellen kansallissosialisteiksi.
Maalitolpat vain siirtyilevät.
Satakymmenen vuotta sitten sentään sosialistit olivat saattaneet olla porvarillisia ajattelijoita inhimillisempiä. Niin se kehitys kehittyy.
Poista