Viikinkiajan skandinaavien (edes idän varjagien) aseistukseen eivät sapelit lainkaan kuuluneet

Nykyelävöittäjien suosimaan varjagipukeutumiseen kuuluvat yleensä karvareunaiset hiippalakit (joita kutsun tonttulakeiksi, koska ne muistuttavat perinteisiä joulupäähineitä), pussihousut, kietaisutakit ja taistelijoilla sapelit ja lamellihaarniskat.      Sapelit on ainakin jo 1500-luvulta alkaen yhdistetty "orienttiin", ja kaikkeen mitä tämä sana sisältääkään. Ne keksittiin jossain päin Keski-Aasiaa varhaiskeskiajalla, ja niitä käyttivät sellaiset arojen ratsastavat paimentolaiskansat kuin avaarit, kasaarit ja madjaarit. Suurempaa suosiota sapelit saavuttivat itämaisten kansojen keskuudessa keskiajan jälkeen. Viikinkiajan skandinaavien aseistukseen ne sen sijaan eivät lainkaan kuuluneet. Yhtään sapelia ei Pohjolasta ole löydetty, ja idän skandinaavikontekstista vain yhdessä ainoassa ukrainalaisessa ruhtinashaudassa (Nk. mustassa haudassa Tšernihivissä, johon on haudattu isä ja poika) on ollut mukana muualta tuotu sapeli (ja lisäksi kaksi "frankkilaismiekkaa"). Tämä tarkoittaa, että sapeli oli tunnettu Ukrainan aroilla, ja sellainen oli kenties annettu lahjaksi Kiovan suuriruhtinassuvulle, mutta sitä ei koskaan tuotu Pohjolaan, eikä se kuulunut tavanomaiseen varjagien varustukseen. Aikakauden lähteet kuvailevat hyvin selväsanaisesti varjagien miekkojen olleen leveäteräisiä, frankkilaistyylisiä ja keskiuralla varustettuja, mikä ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin perinteisiä viikinkiaikaisia kaksiteräisiä suoria miekkoja. Yleinen sapeleiden käyttö ei siis mitenkään ole perusteltavissa.

[Näin oli lausuttu Mennyt aika -blogissa 13.5.2025 julkaistussa merkinnässä Varjagien pukeutumisesta.]

[Niin, mikseivät "historianelävöittäjät" ota kunnolla asioista selvää, on kysymys, joka pitää esittää.]

[Kyllä minä ymmärrän sen, että ratsastajakansojen kannalta sapeli on suoraa miekkää käyttökelpoisempi, kun sillä pystyy vihollissotilaan vierestä ratsastaessa sivaltamaan tätä kätevästi.]