2000-luvun alun jälkeen on kuitenkin tapahtunut käänne, joka antaa toivoa.
Muutama vuosi sitten uudet tilastot saivat tutkijat hämmentymään: itsemurhien määrä oli puolittunut, vaikka Kiina ei ollut tehnyt käytännössä mitään helpottaakseen avun saamista.
Hämmentävintä oli, että maaseudun nuorten naisten itsemurhat olivat vähentyneet lähes 90 prosenttia vuosina 2002–2011.
Asiantuntijoiden mukaan oli vain yksi selitys: kaupungistuminen. Moni nainen on päässyt perheen aiheuttamista paineista, kun hän on lähtenyt siirtotyöläiseksi kaupunkiin.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 30.3.2025 julkaistussa Jenny Matikaisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Stressaantunut kiinalainen käy raivohuoneessa räiskimässä hääkuviaan rikki – "Pekingissä on paljon ihmisiä, joiden pää on täynnä asioita".]
[Kungfutselaiskommunistinen meininki ei ilmeisesti paranna mielenterveyttä manner-Kiinassa tarpeeksi.]
[Ennen 1900-lukua kaikkialla maailmassa kaupungeissa oli epäterveellistä asua. Ihmiset kuolivat niissä huonon hygienian ja kulkutautien vuoksi usein turhan aikaisin. Nykyaikainen viemäröinti, parantunut hygienia, parantunut ravinnon laatu ja määrä sekä parantunut terveydenhoito ovat tehneet kaupungissa asumisesta monessa suhteessa järkevän valinnan. Niin, ja sitten on lisäksi tosiaan tämä, että sosiaalinen kontrolli on kaupungeissa lievempää kuin maaseudulla keskimäärin.]
Vaikutta siltä, että tuppukylissä kautta maailman luetaan yhtä lailla Janten lakia.
VastaaPoistaNiinpä.
PoistaJa sitten muihin asioihin:
Mä olisin voinut käydä milloin tahansa muiden kanssa tapaamassa kiinalaisia sukulaisiani manner-Kiinassa Chongqingissa. Mutta pelkäsin savusumua. Ja pitkiä lentomatkoja. Ja kielivaikeuksia. Ja sukulaiskiinalaisen valmistamaa likööriä. Ja sitä, että kestän olla mökilläkin korkeintaan kaksi vuorokautta putkeen.
Finnair toki oli lyhyen aikaa tehnyt välillä suoria lentoja Chongqingiin, mutta se herkku ehti loppua jo ennen vuoden 2022 jKr. alussa tapahtunutta Venäjän Ukrainaan kohdistaman sotilaallisen aggression laajentamista, mikä sai Finnairin lopettamaan lennot Venäjän alueen yli.
Ja se tungos, se hirvittävä itäaasialainen väentungos!
PoistaMillainen muuten on mannerkiinalaisten viranomaisten suhtautuminen länsituristeihin, ja jos on nuiva voiko pulasta päästä lahjomalla kuten Kaakkois-Aasiassa?
No minun tietojeni mukaan Chongqingissä ei juuri koskaan näe länsimaisia turisteja, ja siksi englannin tai espanjan osaaminen on paikallisilla hiukan heikkoa. Paikallinen alkoholi on toki hyvin halpaa, jos sietää sen, että kivijalkaliikkeissä joutuu esittämään asiansa enemmän tai vähemmän elekielellä.
PoistaJoo, kyllä minua(kin) hirvittävät väentungokset ahdistavat.
Sukulaislasta olivat paikalliset aikoinaan naureskelleet sormella osoitellen. Tosin varmaankin suhteellisen hyväntahtoisesti, kun ihmettelivät toisen vaaleahkoja hiuksia. Voi sitä paikallisten mannerkiinalaisten viattomuutta. On kuin heitä ei olisi vielä koskenut syntiinlankeemus.
En tiedä lahjontakulttuurista paljoakaan tuolla. Ehkä riippuu henkilöstä ja virastosta. Uskoisin, että protestanttinen byrokratia, jossa on kyse siitä, että kaikkia kohdellaan yhtä hyvin tai yhtä huonosti, ei ole levinnyt manner-Kiinaan kovin vahvasti. Hallitseva kommunistinen puolue toki harjoittaa aina näitä korruptionvastaisia kampanjoita. Se ei halua karkottaa myöskään ulkomaalaisia turisteja korruptiolla. Se toki auttaa myös, kun tuntee paikallisia, jotka osaavat auttaa ongelmissa.
Jouduin juuri huomaamaan, että vaikka mä luen paljon manner-Kiinaa käsitteleviä tekstejä, niin minun ei kannata yrittää pärjätä tietoasiassa näille sukulaisilleni, myöskään länsimaisille, jotka itse ovat paljon käyneet tuolla.