perjantai 13. tammikuuta 2023

S Psykopatian ilmeneminen ei johdu pelkästään ympäristöstä vaan myös geneettisistä tekijöistä

Evoluutiossa siis valikoituu tietty geneettisesti määräytyvä valikko mahdollisia käyttäytymisen muotoja julmuudesta altruismiin. Näitä kasvatus, ympäristö ja yhteiskunta sitten muotoilevat. Joillain taipumus itsekkyyteen, julmuuteen ja raakuuteen, äärimmillään psykopatiaan, on kehittynyt voimakkaammin.

− Sekin on osin geneettinen ilmiö. Se ei johdu pelkästään kamalista lapsuusolosuhteista. Tiedämme, että on hankalalle äkkipikaisuudelle ja väkivaltaisuudelle altistavia geenejä. Ilmeisesti on myös geenejä, jotka spesifisti vaikuttavat siihen, että alkoholi tekee toiset ihmiset aggressiivisiksi ja jotkut suorastaan silmittömän väkivaltaisiksi.

Useimmista ihmisistä tuntuu pahalta nähdä toisen kärsivän. Heille syntyy vähintäänkin emotionaalinen häivähdys, kenties myös halu auttaa. Psykopaatti taas voi katsoa vierestä mitä tahansa, sillä häneltä tämä mekanismi puuttuu.

− Psykiatrisen vankisairaalan yhdessä muiden tutkijatahojen kanssa tehdyissä tutkimuksissa on todennettu, että psykopaateilla on erilainen aivosto siinä mielessä, miten he reagoivat toisten ihmisten kärsimyksiin, Lauerma kertoo.

[Näin oli lausuttu Apu-lehdessä 5.9.2022 julkaistussa Janne Itkosen kirjoittamassa artikkelissa Pahuuden juuret ovat syvällä evoluutiossa − Hannu Lauerma: "Kaikilla ihmisillä on joissain olosuhteissa valmius väkivaltaan ja rankkoihinkin hirmutekoihin".]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti