Voiko kukaan ylipäätään olla vapaa sosiaalisen ympäristönsä vaikutteilta? Ihminen on äärimmäisen sosiaalinen eläin. Voimme toteuttaa ihmisyyttämme vain suhteessa toisiin ihmisiin. Se vuorovaikutus on väistämättä kaksisuuntainen.
Jo kasvumme ihmiseksi voi tapahtua vain vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kielen oppiminen on tästä hyvä esimerkki. Sen koneisto rakentuu yli kahdensadan geenin ohjauksessa. Näiden geenien yhteispelistä vastaa vuonna 2001 löytynyt FoXP2-geeni. Ilman tätä geneettistä valmiutta me emme oppisi. Jos olemme kasvaneet tasapainoisiksi aikuisiksi, kasvuprosessi on väistämättä suunnannut ja rajoittanut toiveitamme tavoitteitamme ja tahtoamme. Jo tältä pohjalta vapaa tahto on mahdottomuus.
Kielen mukana opimme myös tietynlaisen tavan ajatella sekä sukupolvien takaa kumpuavan kulttuuriperimän. Sen yhteisön jälkiä, johon kasvamme, väistämättä kannamme kaiken ikämme. Koko inhimillinen kulttuurimme rakentuu vuosituhansien aikana kasautuneelle ja puhekyvyn ja kirjoitustaidon ansiosta säilyneelle tiedolle, taidoille ja asenteille. Siitä emme voi repiä itseämme irti, vaikka kuinka haluaisimme. Evoluution tuottama mielen rakenteemme on muotti, johon kulttuurimme valetaan.
[Jussi Viitala, eläkkeellä oleva ekologi ja tietokirjailija, Ylen sivuilla 21.1.2017 julkaistussa kolumnissaan Vapaa tahto, mitä se on?]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti