Maahanmuuttokriittinen liike on Suomen ensimmäinen merkittävä poliittinen liike, joka on saanut alkunsa internetissä.
[Näin oli lausuttu 19.4.2016 Vasarahammer-blogin merkinnässä Halla-aholainen maahanmuuttokritiikki umpikujassa.]
lauantai 30. huhtikuuta 2016
Tyhmiöliberaalien naisellinen hysteria ja asioiden oikeinselittely {S}
On tietenkin viihdyttävää seurata, kuinka liberaalit ja usein ateistiset päättäjät tai median edustajat väittävät naama peruslukemilla, että juuri he valistuneessa avoimuudessaan ymmärtävät enemmän islamin todellisesta olemuksesta kuin sen vaikutuspiirissä kasvaneet ihmiset, jotka ovat valmiita tappamaan ja kuolemaan uskonsa puolesta. Hykertelyä hillitsee kuitenkin heidän politiikkansa järkyttävät seuraukset.
Turhauttavinta koko sananvapauskeskustelussa on jo aiemmin mainitsemani räikeä tekopyhyys. Muistan itse huomanneeni vihapuhe-termin yleistymisen joskus 2007–2009 välisenä aikana. Koska olin tuolloin vielä liberaali ja hölmöyksissäni uskoin vasemmistolaisten lorut sananvapauden puolustamisesta, oli mielestäni raivostuttavaa, että tuo samainen porukka yritti sensuroida yhteiskunnallista keskustelua piiloutumalla järjettömien poliittisten termien taakse. Pidin (ja pidän edelleen) tuota termiä esimerkkinä amerikkalaisten yliopisto-opiskelijoiden naisellisesta hysteriasta, ja ymmärsin pian, että vasemmisto ei ole koskaan välittänyt sananvapaudesta, kun kyseessä on sen poliittiset vastustajat.
[Näin oli Aleksi Tuomi lausunut Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Vapaahko sana.]

Sukupuolijärjestelmän arvoasteikko {S}
Ovatko muunsukupuoliset yhtä arvokkaita kuin kaikki muut
Eivät ole.
Evolutiivisesti arvokkaimpia henkilöitä ovat lisääntymiskykyiset yksilöt. He, jotka pystyvät lisääntymään biologisten ominaisuuksien puolesta ja he, jotka pärjäävät lisääntymiskamppailussa.
Arvokkaimpia yksilöitä ovat alfa-urokset, jotka laittavat tiineiksi valtaisan joukon naaraita. Seuraavana asteikossa on synnyttävien naisten suuri joukko. Arvoasteikon pohjalla lojuu suuri joukko alempitasoisia miehiä, synnyttämättömät naiset, ehdat homoseksuaalit sekä pienen pieni joukko lisääntymään kykenemättömiä muunsukupuolisia.
Maskuliiniset miehet ja feminiiniset naiset ovat arvokkaimpia yksilöitä sekundaaristen sukupuoliominaisuuksiensa puolesta, koska muut ihmiset arvottavat heidät korkeimmalle pariutumismarkkinoilla.
Sanojen tasolla kaikki "sukupuolet" ynnä muut poikkeamat voidaan tietenkin määritellä yhtä arvokkaiksi, mutta huulien heiluttelu ei tuota todellista yhdenarvoisuutta käytännön elämässä.
[sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen 26.2.2016 bloginsa merkinnässä Sukupuolia on kaksi]

Kertoo Edward Snowdenin, nykyajan syväkurkun, kritisoivan Suomen aiottua tiedustelulakia {L}
Mikrobitissä julkaistui Olli-Pekka Komosen kirjoittama uutisartikkeli, jossa kerrotaan Edward Snowdenin, nykyajan syväkurkun, kritisoivan Suomen ehdotettua tiedustelulakia. Oi, katso:
Edward Snowden kritisoi Suomen tiedustelulakia: ette saa ketään kiinni
Edward Snowden kritisoi Suomen tiedustelulakia: ette saa ketään kiinni
Kertoo, että tuhansia alaikäisiä burkinafasolaistyttöjä pakkonaitetaan {L}
maailma.net-sivustossa julkaistui Teija Laakson kirjoittama artikkeli, jossa kerrotaan, että tuhansia alaikäisiä burkinafasolaistyttöjä pakkonaitetaan. Oi, katso:
Burkinafasolaistyttöjä naitetaan vain 13-vuotiaina
PS Jos tämä malli tuotettaisiin Suomeen, niin olisimme sitten entistä monikulttuurisempi maa.
Burkinafasolaistyttöjä naitetaan vain 13-vuotiaina
PS Jos tämä malli tuotettaisiin Suomeen, niin olisimme sitten entistä monikulttuurisempi maa.
perjantai 29. huhtikuuta 2016
Islamofobia on kätevä sana {S}
Islamofobia-sanan lanseerauksessa ei ole mitään järjetöntä, jos tavoitteena on tukahduttaa keskustelu islamin kielteisistä piirteistä ja/tai viedä se marginaaliin.
[Näin oli lausunut Vasarahammer-blogin merkinnän Islamofobia-sanan popularisoija katuu lukijakommenteissa itse blogin pitäjä 14.4.2016.]
[Näin oli lausunut Vasarahammer-blogin merkinnän Islamofobia-sanan popularisoija katuu lukijakommenteissa itse blogin pitäjä 14.4.2016.]
Mitä väkivaltaan turvautuminen oman kannan puolustamiseksi todistaa {S}
Väkivaltaan turvautuminen todistaa kaikille osapuolille, ettei kritiikin kohde pysty mitenkään loogisesti perustelemaan toimiaan tai kantaansa. Jos he pystyisivät, niin heidän ei tarvitsisi turvautua väkivaltaan. Mutta taikauskoon, perimätietoon ja muutenkin epäluotettavien uskomusten fanaattinen kannatus ei kanna pitkälle. Bangladeshilla on vielä pitkä matka polulla kohti sivistysvaltiota.
[Näin oli lausuttu 14.4.2016 Paholaisen asiaa ajamattoman Paholaisen asianajaja -blogin merkinnässä Bangladeshin bloggaajat vieläkin pulassa, jossa puhutaan islam-kultin kannattajien väkivallasta kultin arvostelijoita kohtaan.]

Eikö Imagine-kappaleen laulaminen riitä estämään terrori-iskuja? {S}
Vakuutteluistaan huolimatta valtavirtainen Eurooppa pelkää, ja on haluton ottamaan päätään pensaasta, johon työnsi sen ISISin iskettyä ensimmäistä kertaa lännessä. Se uskottelee, että kunhan laulamme tarpeeksi ahkerasti ”Imaginea” ja vastustamme rasismia, iskut saadaan varmasti loppumaan. Mitään muuta ei tule tehdä. Pahin virhe olisi ryhtyä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin kuten rajojen sulkemiseen, sillä juuri sitä ISIS haluaakin. Tähän logiikkaan nojataan siitä huolimatta, että jopa sisäministerimme tunnustaa terroristien soluttautuneen maahanmuuttajatulvaan.
Kuitenkin Puola, Unkari ja muut tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa harjoittaneet maat ovat tähän saakka säästyneet terrorismilta. Suuria iskuja ei ole nähty myöskään Australiassa, joka järjestelmällisesti käännyttää laittomat siirtolaiset takaisin. Suvaitsevaiston päättelyn mukaan nämä maat ovat siis ”hävinneet” terroristeille, kun taas Ranska kuusimiljoonaisine muslimiväestöineen ja ghettoutuneine kaupunginosineen kuuluu ”voittajiin”.
[kauhistuttava Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa tekstissään Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö]

Blogini otsikot tulevat olemaan jatkossa älykkäästi merkittyjä {M}
Olen päättänyt, että ensimmäinen toukokuuta 2016 alkaen blogimerkintöjeni otsikoissa tulee näkymään, onko kyseessä siteerausmerkintä, linkitysmerkintä tai muu merkintä. Otsikkotekstin jälkeen tulee siis uusissa merkinnöissä näkymään näitä merkitsemässä aaltosulkeiden {} välissä S, L tai M.
...En tiedä, jaksanko venyä siihen, mutta on mahdollista, että aikaa myöten, esim. seuraavien kahden vuoden aikana, tulen merkitsemään pikku hiljaa tällä tavoin myöskin vanhempien merkintöjen otsikot.

Toteaa, että nykyään sosialistit vastustavat evoluutioteoriaa {L}
Jaan vaihteeksi kirjailija Joonas Konstigin melkein kaksi ja puoli vuotta vanhan blogimerkinnän, jossa todetaan, että nykyään ne ovat sosialistit, jotka vastustavat evoluutioteoriaa. Oi, katso:
Evoluutio ennen ja nyt ja vuonna 1984
PS Itse olen näitä ihmisiä nimittänyt uuskreationisteiksi.
Evoluutio ennen ja nyt ja vuonna 1984
PS Itse olen näitä ihmisiä nimittänyt uuskreationisteiksi.
Esittää, että naisia saa auttaa ehkäisemään heihin kohdistuvia rikoksia... {L}
Ei oo totta -blogissa esitetään, että naisia saa auttaa ehkäisemään
heihin kohdistuvia rikoksia, vaikka uhreja ei saa syyllistää. Oi, katso:
Feministit tajusivat uhrin syyttämisen väärin
Feministit tajusivat uhrin syyttämisen väärin
torstai 28. huhtikuuta 2016
"Arkkitehtuuri oli natseilla hyvähköä"
Kuten myös komeita univormuja, vaikuttava symboliikka (swastikalippu
on ihan uskomattoman hieno), vakuuttavaa propagandaa, hienoa
massahurmosta, hieno tarina ja jännittävä ideologia. Kaikin puolin yksi
maailman onnistuneimpia PR-kampanjoita. Harmi, että kaiken takana oli
mielenvikaisen hullun utopistinen ja julma visio joka oli tuomittu
romahtamaan omaan mahdottomuuteensa ja jonka viimeisteli se, että
samainen hullu väkisin halusi itse pitää kaikki ohjat tiukasti
käsissään.
Olisi siistiä elää natsien luomassa maailmassa jos siihen ei olisi sisältynyt fasismia, rasismia ja muuta typerää sortoa ja väkivaltaa.
[Nimimerkki "Ab Surd Oy" oli näin lausunut 25.3.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Kuka on ihaillut tai ihailee natseja? (etenkin SS) vastauksena nimimerkille "CE-hyväksytty", joka oli edeltävässä viestissä todennut, että natseilla oli komeaa arkkitehtuuria. Itse sanoisin tässä, kun en Tiede-lehden keskustelupalstalle kirjoita, että ei juuri mitään yhtä hyvää tai parempaa kansallissosialisteilla ollutkaan tarjota kuin arkkitehtuuri. Ja kyllä se Speer ilmeisesti osasikin arkkitehtuurata. Miehestä tuli valtakunnanarkkitehdin lisäksi myös varusteluministri vuonna 1942, kun edeltäjä oli yllättäen kuollut. Mennään nyt vähän sivuun aiheesta, mutta muistelmissaan Albert Speer oli sanonut, että jos Hitlerillä olisi ollut ystäviä, hän olisi ollut sellainen.]

Etukeno
Minullakin on joskus ollut melkoinen etukeno. Tuntui ihan kosmonauttiselta, kun työnantaja ihan omin käsin kantoi laivaan Tallinnassa.
[nimimerkki "o_turunen" 23.4.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa No onko ihminen sitten koskaan käynyt KUUSSA?]
[nimimerkki "o_turunen" 23.4.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa No onko ihminen sitten koskaan käynyt KUUSSA?]
Normaalielämässään suvaitsevaiset vihervasemmistolaiset ovat suhteellisen hyvätapaisia
Itse tosin ihan mielelläni otan asiakkaikseni hippejä, olettaen siis, etteivät ne ole pilvessä. Vaikka vihervasemmistolaisten ideologiat ovatkin vastenmielisiä, pidän heistä ihmisinä. He eivät riehu tai riitele; usein he eivät edes suostu väittelyyn, koska erimielisyydet ahdistavat heitä, ja he ymmärtävät, että jos joku ei puheella mieltään muuta, ei siinä silloin huutaminen auta yhtään sen enempää. Joku saattaisi moittia heitä nössöydestä, mutta minusta se on vain mukavaa, jos jonkun kanssa on helppo tulla toimeen.
[Näin oli 16.4.2016 Pekan porstua -blogin pitäjä lausunut bloginsa merkinnän Lasten ja keski-ikäisten kasvatuksesta lukijakommenteissa.]
[Nimimerkki "Korppi on oikeus" oli vastannut hänelle lukijakommenteissa sitten tällä lailla:]
Tämä on muuten varsin totta. Itselläni on ystävinäkin vihervasemmistolaisiksi luokiteltavia ihmisiä, jotka ovat keskimäärin kilttiä ja hyvin käyttäytyvää porukkaa. Joku nuiva tai kansallismielinen on taas villi kortti, sillä hän voi olla mitä tahansa rähisevän päsmärin ja hyvätapaisen väliltä. Aivan kuten vihervassari on todennäköisesti koulutettu kaupunkilainen, voi nuiva olla mitä tahansa kouluja käymättömän maalaisen ja koulutetun metropoliasukkaan väliltä.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
Saksalaiset; Länsirannan ja Gazan palestiinalaiset {S}
Ovatko saksalaiset pahoja? Eivät sen pahempia kuin muutkaan, mutta joskus on huono onni johtajien suhteen. Tosin he eivät ole itse juurikaan voineet siihen vaikuttaa. Kun britit nostivat aikoinaan valtaan Amin al Husseinin, alkoi kehitys, joka johti vastakkainasettelun kärjistymiseen juutalaisten kanssa.
Vaikka palestiinalaisille on tarjottu lukuisia kertoja omaa valtiota, he ovat aina kieltäytyneet, koska Husseinin perintö velvoittaa vihaamaan enemmän juutalaisia kuin jakamaan maan heidän kanssaan.
Saksalaiset viisastuivat ja rakensivat talouttaan sotimisen sijaan. Palestiinalaiset ovat satsanneet väkivaltaan ja jättäneet talouden muiden vastuulle. Jos heitä haluaa todella auttaa, eikö kannattaisi ensin kohdistaa huomio tähän sen sijaan että rohkaisee heitä jatkamaan valitsemaan tiellä.
[nimimerkki "PPP" 23.4.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

Oman identiteetin määrittelystä
Koen olevani Napoleon
Koen olevani musta lesbofeministi
Koen olevani marsilainen orava
Koen olevani kanadalainen
Ihminen saa kokea olevansa mitä haluaa. Kokemus omasta identiteetistä on kuitenkin aivan eri asia kuin se, mitä ihminen oikeasti on.
Monet pähkähullut kokevat mitä erilaisimpia identiteettejä, mutta yhteiskunta ei kohtele heitä koetun identiteetin mukaan.
[sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen 27.2.2016 bloginsa merkinnässä Sukupuoli-identiteetti ei ole sama asia kuin sukupuoli]

Puhuu siitä, että jotkut pitävät lapsen aviomiestä turvallisimpana seurana hänelle
Aina pörrökorvainen joviaalisuuden mestari Kyuu Eturautti puhuu blogissaan siitä, että jotkut eivät kauhistele lapsimorsianten olemassaoloa, vaan sen sijaan pitävät lapsen aviomiestä turvallisimpana seurana hänelle. Oi, katso:
Pohjolaan kasvaa lapsimorsianten suojapaikka
Pohjolaan kasvaa lapsimorsianten suojapaikka
tiistai 26. huhtikuuta 2016
S Monet suvaitsevaiset haluavat estää somalien kotoutumisen
[...]Ongelmahan on lähinnä siinä, että somalien ei edes anneta yrittää olla suomalaisia. Tähän eivät ole syyllisiä somalit, vaan supisuomalainen puolestaloukkaantumis- ja jalustallenostamiskoneisto. Ja tämä koneisto ei halua somaleita suomalaisina, vaan nimenomaan korostaa somalien etnisyyttä eikä välitä mm. heidän tekemistään rikoksista. Kun ihminen on etnisesti somali, silloin hänen toimintaansa kohdistuva asiallinenkin arvostelu on jo lähtökohtaisesti rasismia ja kiihottamista kansanryhmää vastaan. Mitä muuta tämä on, kuin etnisyyden korostamista? Maassa, jolla etnisyydellä ei pitänyt olla merkitystä.
Tämä koneisto ei itse asiassa edes halua, että ”syrjintä” lakkaa, sillä se elää itse sen syrjinnän etsimisestä, löytämisestä ja keksimisestä. Se ei tarvitse somaleita suomalaisen yhteiskunnan hyödyllisenä osana, vaan kävelevinä ja mahdollisimman näkyvinä solidaarisuuspokaaleina. Se tarvitsee niin somaleita kuin nykyisin arabejakin siksi, että se voi etsiä ja keksiä aina vain uusia ja uusia rasismin muotoja, mikä taas tietää sille varmaa tilinauhaa. Tämän vuoksi tavallinen suomalainen yrittäjä miettii useamman kerran, ennen kuin hän palkkaa somalin. Miksi palkata ihminen, jonka kohtelua vahditaan kuin pikkulapsen silmää ja jonka täysin perusteltukin irtisanominen saa aikaan rasismia kiljuvan joukkorääkymisen? Miksi ottaa riski? Sillä nykyisessä Suomessa somalia ei voi palkata työntekijäksi, hänet joutuu palkkaamaan suojelukohteeksi.
Tylyintä lienee se – somaleitten itsensäkin kannalta – että juuri tämä puolestaloukkaantumiskoneisto estää heidän suomalaistumisensa.[...]
[Näin oli lausuttu 19.4.2016 Yrjöperskeles-blogin merkinnässä Pokaaliksi pakotettu.]

"Joko penikselle tai peräaukon kautta"
Huomioithan myös, että sukupuolielinten de-armouring ei ole vain naisten juttu, vaan se voidaan tehdä yhtälailla miehelle, joko penikselle tai peräaukon kautta.
[Näin oli lausuttu jonkun Flawless Mama -jutun jutussa De-armouring. Hämmästyttävää! Ei olisi uskonut!]
[Kiitoksia Tuomo "Squirrel" Hämäläinen juttuvinkistä!]
[Näin oli lausuttu jonkun Flawless Mama -jutun jutussa De-armouring. Hämmästyttävää! Ei olisi uskonut!]
[Kiitoksia Tuomo "Squirrel" Hämäläinen juttuvinkistä!]
L Käsittelee islamin profeetta Muhammadin "vierailua" Jerusalemiin
Ibn Matti -blogissa julkaistui merkintä islamin profeetta Muhammadin yöllisestä "vierailusta" Jerusalemiin. Oi, katso:
Muhammedin yöllinen vierailu Jerusalemiin ja seitsemään taivaaseen
Vrt. "kun multa tuli, niin mä olin lentää seitsemänteen taivaaseen".
Muhammedin yöllinen vierailu Jerusalemiin ja seitsemään taivaaseen
Vrt. "kun multa tuli, niin mä olin lentää seitsemänteen taivaaseen".
Esittää, että liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ei suinkaan ole tyhmä kana
Tuonen joutsen -blogissa esitetään, että liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ei suinkaan ole tyhmä kana, vaan omaa etuaan politiikassa ajava taitava peluri. Oi, katso:
Täyttä ymmärrystä vailla
Täyttä ymmärrystä vailla
Esittää henkilökuvan Junes Lokasta
Junes Lokka, tuo Suomen marokonvahvistus ja maahanmuuttokriittisen liikkeen kilpi ja miekka. RAJAT KIINNI!! -infopalvelu (voi miksi, voi miksi tuo on kirjoitettu huutaen isoilla kirjaimilla) julkaisi hänestä sivuillaan henkilökuvan. Oi, katso:
Henkilökuvassa Junes Lokka
Henkilökuvassa Junes Lokka
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Tasa-arvoindeksi rakentuu seksistiselle periaatteelle
Tasa-arvoindeksi rakentuu seksistiselle periaatteelle:
Mitä parempi naisten asema on, sitä tasa-arvoisempi maa on, vaikka naisten asema olisi kaikilla indikaattoreilla miesten asemaa parempi.Indeksistä puuttuvat miesliikkeen esille nostamat teemat, kuten...
- Asevelvollisuus
- Lisääntymisoikeudet
- Huoltajuuspäätökset
- Valta lasten kasvatukseen (matriarkaatti)
- Syrjäytyneet, asunnottomat jne.
- Itsemurhat
- Miesten ja naisten terveydenhuoltoon käytetyt resurssit
- Miehet ja naiset valtion nettomaksajina ja saajina
- jne.
Presidentin puhe (aiheena)
Suvaitsevaisessa retoriikassa kansainväliset ihmisoikeus- ja pakolaissopimukset on nostettu kaiken kritiikin yläpuolella oleviksi toteemeiksi, joita on noudatettava pilkuntarkasti ja mielellään vähän tarkemminkin, vaikka laajamittainen turvapaikanhakijoiden vastaanotto aiheuttaisi kustannuksia ja vahinkoa isäntäyhteiskunnalle. Niinistö on nyt asettanut tämän lähtökohdan kyseenalaiseksi. Näitäkään asioita ei aiemmin ole saanut lukea kuin voiman pimeän puolen blogeista ja itse pääpahan eli Jussi Halla-ahon kirjoituksista.
Niinistö toki haluaa pitää kiinni ns. ”eurooppalaisista arvoista”, eli hän ei ole hylännyt täysin sitä humanismia, jonka seuraus nyt nähty kansainvaellus on. Humanismilla on nimittäin seurauksensa. Kun tulokkaat päästetään avokätisen sosiaaliturvan piiriin todellisesta suojeluntarpeesta riippumatta, se houkuttelee aina vaan uusia tulijoita. Kun turvapaikan saa kurpitsavaunutarinalla, yhä uudet tulijat kertovat samanlaisia keksittyjä satuja turvapaikasta päättäville viranomaisille.
[...]
Tasavallan presidentti on vähäisestä muodollisesta vallastaan huolimatta kansan suoraan valitsema, ja hänen arvovaltansa ei tule puoluekoneistolta vaan pelkästään äänestäjiltä. Niinistö näytti nyt, mitä todellinen arvojohtajuus on eli sanoi sen, mitä suurin osa kansasta halusi kuulla. Niinistö teki myös puheellaan selkeän eron edeltäjäänsä Tarja Haloseen, jonka korvat todennäköisesti punehtuivat puheen tiettyjen osien aikana.
[Vasarahammer-blogissa oli tällaista lausuttu 4.2.2016 merkinnässä Niinistö petti suvaitsevaiset. Blogimerkintä käsittelee presidentti Sauli Niinistön 3.2. pitämää valtiopäivien avajaispuhetta, jossa tämä puhui kovin tuhmasti.]

Aikuiselle nuorisolle kehua
Reiluuden nimissä on sanottava, ettei nykynuoriso (siis kuitenkin 18+v.) niin pahaa ole, mitä vanhempien puheista voisi luulla. Itse asiassa kun olen ollut asiakaspalvelutehtävissä monenlaisissa paikoissa, olen havainnut, että nuorison suosimissa paikoissa on paljon miellyttävämpää olla töissä kuin vanhemman väen paikoissa.
Nuoret saattavat kyllä näyttää ryhdittömiltä liian isoine vaatteineen, epämääräisiin suuntiin sojottavine lippiksineen ja kännykän räpläyksestä korppikotkamaiselle mutkalle taipuneine niskoineen. Oikeasti he ovat silti asiallisia tyyppejä, jotka kunnioittavat niitä, jotka vastaavasti kohtelevat heitä kunnioituksella.
[Näin oli 15.4.2016 lausuttu Pekan porstua -blogin merkinnässä Lasten ja keski-ikäisten kasvatuksesta.]

Selittää, miksi islamilla ei pitäisi olla mitään asiaa olla osa monikulttuurisuutta
Tuonen joutsen -blogissa selitetään, miksi islamilla ei pitäisi olla mitään asiaa olla osa monikulttuurisuutta. Oi, katso:
Islam ei ansaitse paikkaa multikultin pöydässä
Islam ei ansaitse paikkaa multikultin pöydässä
Homoseksuaalinen filosofi kertoo, mitä on rasismi
Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki kertoo blogissaan, mitä on rasismi. Oi, katso:
Mitä on rasismi?
Mitä on rasismi?
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
Palestiinalaishallinto on täynnä rasisteja
Rauha vaatii myönnytyksiä molemmilta osapuolilta. Ymmärrän kyllä ettei Israelille kelpaa jättää siirtokuntia oman onnensa nojaan rasistisen palestiinalaishallinnon armoille. Hallinnon, jonka tavoitteena on kansanmurha ja etninen puhdistus niin ettei palestiinalaisalueilla asuisi ainuttakaan juutalaista. Kun palestiinalaiset luopuvat tästä vaatimuksestaan, voidaan keskustelu siirtokuntienkin kohtalosta avata.
Miljoonat arabit asuvat rauhassa Israelissa. Samalla tapaa juutalaisten pitää voida asua rauhassa tulevassa palestiinalaisvaltiossa.
[nimimerkki "Pseudohippi" 19.3.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

Amishit ovat muslimeita viehättävämpiä
No, I don't think it's fair to label Islam 'violent.' But I will say
that to my knowledge, no writer has ever gone into hiding for
criticizing the Amish.
[Salman Rushdie]
[Salman Rushdie]
Mortonin demonin vaikutuksesta useisiin kristittyihin lyhyesti
Ihminen hakeutuu yhä vahvemmin sellaiseen yhteisöön, joka tukee hänen alkuperäistä ajatustaan. Hän systemaattisesti torjuu suoralta kädeltä kilpailevat ajatukset ja jopa valitsee kirjat, joita lukee. Hän haluaa tietoa siitä, kuka on oikea opettaja – [tekee] mitä tahansa, jotta ei joutuisi sille pelottavalle tielle, jossa pitää hyväksyä, että uskossa on mysteerejä ja sekä elämässä että Jumalassa on ristiriitaisuuksia, joita ei vaan pysty ratkaisemaan.
[kristitty psykologian maisteri ja kirjailija Ilkka Koivisto joskus kristinuskoisessa Radio Deissä]
[kristitty psykologian maisteri ja kirjailija Ilkka Koivisto joskus kristinuskoisessa Radio Deissä]
Kertoo, että Yhdysvalloissa lääkevalvonnan ja -tutkimuksen tasoa madalletaan
Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa kerrotaan, että Yhdysvalloissa lääkevalvonnan ja -tutkimuksen tasoa ollaan madaltamassa. Oi, katso:
21st Century Cures Act
21st Century Cures Act
Käsittelee Dunning-Kruger-efektiä
Tervettä skeptisyyttä -blogissa käsitellään Dunning-Kruger-efektiä, jossa on kysymys siitä, että vaikka ihminen on tietämätön, niin luulee tietävänsä. Oi, katso:
Niin tietämätön, että luulee tietävänsä
Niin tietämätön, että luulee tietävänsä
Esittää, että toimimaton huumepolitiikka tulisi muuttaa
Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja-blogissa esitetään, että toimimaton, suuria haittoja aiheuttava huumepolitiikka tulisi muuttaa. Oi, katso:
Huumepolitiikka toimivaksi huumepolitiikaksi, sitten joskus
Huumepolitiikka toimivaksi huumepolitiikaksi, sitten joskus
lauantai 23. huhtikuuta 2016
Venäläisten alemmuuskompleksin ikävä vaikutus
Venäjän ulkopoliittisten toimien takana yritetään monesti nähdä joitakin oikeita strategisia taikka taloudellisia etuja. Mielestäni Venäjän toimet kuitenkin ovat ymmärrettäviä lähinnä sisäpolitiikan ja venäläisten alemmuuskompleksin valossa.
[nimimerkki "L" 21.3.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Onko Venäjä todellinen uhka Suomelle? Osa2]
[nimimerkki "L" 21.3.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Onko Venäjä todellinen uhka Suomelle? Osa2]
L Käsittelee hokemaa "tiede on ollut ennenkin väärässä"
Tervettä skeptisyyttä -blogissa käsitellään hokemaa "tiede on ollut ennenkin väärässä". Oi, katso:
”Tiede on ollut ennenkin väärässä”
”Tiede on ollut ennenkin väärässä”
L Kertoo palkinnosta, joka on kuin Nobelin tiedepalkinnot, mutta jaetaan useammalle kerralla
Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja-blogissa kerrotaan Breakthrough-palkinnosta, joka on kuin Nobelin tiedepalkinnot, mutta jaetaan useammalle tutkijalle. Oi, katso:
Se toinen tiedepalkinto: Breakthrough
Se toinen tiedepalkinto: Breakthrough
Käsittelee ajatusvinoumia ja sitä, miten omia sellaisia vastaan voi taistella
Tervettä skepsisyyttä -blogissa käsitellään ajatusvinoumia ja sitä, miten omia sellaisia vastaan voi taistella. Oi, katso:
Skeptisen mielipiteen muodostaminen, osa III: omien vinoumien minimointi
Skeptisen mielipiteen muodostaminen, osa III: omien vinoumien minimointi
Toteaa Panaman tietovuodon vahvistavan sen, että liike-elämän verovälttely jarruttaa rajusti köyhien maiden kehitystä
maailma-net-sivustossa julkaistui Tharanga Yakupitiyagen kirjoittama artikkeli, jossa todetaan Panaman tietovuodon vahvistavan sen, että liike-elämän verovälttely jarruttaa rajusti köyhien maiden kehitystä. Oi, katso:
Panaman paperit paljastavat rosvousta myös köyhissä maissa
PS Eikä se hyvää tee useimmille rikkaillekaan maille.
Panaman paperit paljastavat rosvousta myös köyhissä maissa
PS Eikä se hyvää tee useimmille rikkaillekaan maille.
Puhuu siitä, että Bangladeshissa islam-kultin arvostelijoihin kohdistetaan edelleenkin rajua väkivaltaa
Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa puhutaan siitä, että Bangladeshissa islam-kultin arvostelijoihin kohdistetaan edelleenkin rajua väkivaltaa. Oi, katso:
Bangladeshin bloggaajat vieläkin pulassa
Bangladeshin bloggaajat vieläkin pulassa
Kertoo, ettei homeopatia ole Saksassa osa virallista terveydenhuoltoa
Tervettä skeptisyyttä -blogissa kerrotaan, ettei homeopatia ole Saksassa varsinaisesti osa virallista terveydenhuoltoa.
Homeopatia on esitieteellinen oppi, jonka mukaan jos jokin sairaus tuo tietyt oireet, niin ne saa parannettua käyttämällä sisäänsä ainetta, joka aikaansaa samanlaisia oireita kuin ao. sairaus. Myöhemmin oli homeopatian kannattajien piirissä tullut käyttöön "vaikuttavan aineen" potensointi, jossa on kyse siitä, että ao. aine laimennetaan vedellä käytännössä olemattomiin, ja hommaan kuuluu vielä myös liuoksen ravistelu. Homeopatia väittää, että "vaikuttavasta aineesta" jää veteen potensoinnilla muistijälki, vaikka sitä ei olisi liuoksessa jäljellä enää ainuttakaan molekyyliä. Niin, ja homeopatian mukaan homeopaattisesta "lääkevalmisteesta" tulee sitä vahvempaa mitä enemmän sitä on potensoitu.
Homeopatian oli keksinyt saksalainen lääkäri Samuel Hahnemann, joka julkaisi homeopatian periaatteet vuonna 1796. Miehen keksintö perustui itse asiassa väärinkäsitykseen, joka johtui siitä, että hän oli allerginen kiniinille. Mutta sen verran arvoa täytyy hänelle antaa, että vuonna 1796 lääketiede oli vielä todella kehittymätöntä, joten siihen aikaan homeopatia todella saattoi joskus pelastaa hengen sellaisissa tapauksissa, joissa "lääketieteellinen hoito" saattoi viedä hengen. Onneksi Krimin sodan (v. 1853–1856 jKr.) jälkeen lääketieteestä on tullut aikaa myöten oikeasti toimiva juttu.
Mutta, oi, siis, katso, blogimerkintä:
Vieraskirjoitus: Argumentum ad germaniam

perjantai 22. huhtikuuta 2016
Jotkut elävät omassa kuplassaan, jonne poikkeavat mielipiteet eivät eksy
Olin viime syksynä paikalla, kun eräs pohjoissuomalainen kulttuurilehti järjesti syntymäpäiviensä kunniaksi avoimen seminaarin. Paneelikeskusteluun osallistunut Yleisradion toimittaja pohti, mitä puolueettomuus mediassa ylipäätään tarkoittaa. Hän muisteli MV-lehdenkin mainostavan itseään puolueettomana. Samaahan toki harrastaa myös Yle, mutta ilmeisesti kyseinen toimittaja ei kokenut kriittistä itsetutkiskelua tarpeelliseksi.
Hän myös pahoitteli monien maahanmuuttoa vastustavien juuttuneen omaan kuplaansa, jonne poikkeavat mielipiteet eivät enää eksy. Meinasin nauraa ääneen. Lähestyn itse kolmeakymmentä ja koko eloni ajan olen mediaa ja koululaitosta myöten ollut suvaitsevaisten mielipiteiden ympäröimänä. Varteenotettavan ja asiallisen vaihtoehtoisen median olen löytänyt vasta viimeisen neljän tai viiden vuoden sisällä. Eritoten ulkomaiset nettilehdet ja blogit ovat olleet tässä suhteessa harvinainen järjen ääni. Suuret osat päivästäni vietän edelleen valtavirran monikulttuuritykityksen seassa. Jos minä esimerkkitapauksena olen kuplassa, haluaisin todella tietää, mistä Yleisradion toimittajat lukevat vaihtoehtoisia näkemyksiä omille mielipiteilleen. Juttujen näkökulmiin asti tuo ideoiden diversiteetti kun ei juuri näytä vaikuttavan.
Keskustelua vetänyt moderaattori esitti puolivakavana ajatusleikkinä, josko pakollinen omalla nimellä kommentointi toppuuttelisi pahimpien peräkammarin änkyröiden kielenkantoja. Todetaan nyt sekin ilmiselvyys, että tällaisia ehdotuksia on äärimmäisen helppo heitellä ilmoille silloin, kun omat mielipiteet ovat vankkaa valtavirtaa. Yhdenkään monikulttuurisuuden nimeen vannovan ei tarvitse arvuutella, voidaanko heidän asiallisestikin esitetyistä kommenteistaan nostaa oikeusjuttu vai ei.
Se miksi media ja liberaalit ovat valmiita murentamaan Suomen sananvapautta entisestään juuri muslimien tunteita suojellakseen, herättää tietenkin oikeutettua ihmettelyä. Miksi he tuntuvat henkeen ja vereen puolustavan nimenomaan islamia, joka voidaan ihan syystä tulkita liberaalin maailmankatsomuksen uskonnolliseksi vastakohdaksi?

Siitä rasistisesta ääripäästä
Monikulttuurisen yhteiskunnan oireilu, esimerkiksi rasismin tai terrorismin muodossa, on oikeastaan kaikki rasistisen ääripään vika. Rasismi itsestäänselvästi ja terrorismi siksi, että rasismi synnyttää terroristeja. Kaikki siis toimisi niin kuin pitäisi jos vain rasisteja ei olisi. Miksi heikko-osaisten ja kouluja käymättömien suomalaisten huolia pitäisi kuunnella kun he eivät edes osaa kirjoittaa yhdyssanoja yhteen ja käyttävät jo kauan sitten mustalle listalle joutuneita ilmaisuja? Eihän tämä yhteiskunta sentään heitä varten ole. Kysykää vaikka lehtien päätoimittajilta.
[Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa Alarik Notisin tekstissä Se toinen ääripää oli lausuttu näin.]
[Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa Alarik Notisin tekstissä Se toinen ääripää oli lausuttu näin.]
Mikä erityisesti voi saada hyvät ihmiset hermostumaan
Universaalien moraaliväittämien sanominen sosiaalisiksi konstruktioiksi saa toki jotkut ihmiset hermostumaan, sillä se sisältää olettamuksen etteivät nämä universaalit totuudet ehkä olekaan niin totuudenmukaisia tai universaaleja kuin on luultu.
[filippiiniläinen politiikan tutkija Siryako Akda Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Moraalisen nationalismin aamunkoitto]
[filippiiniläinen politiikan tutkija Siryako Akda Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Moraalisen nationalismin aamunkoitto]
Perjantait on keksitty käytettäväksi
Koska tätä nykyä julkaisen vähemmän linkitysmerkintöjä täällä, jaksan myöskin perjantaipäiville useimmiten keksiä jonkin verran julkaistavaa.
Esittää Pentti Linkolan haastattelun
Sarastus-verkkolehdessä julkaistui (äärimmäisen) vihreän liikkeen grand old manin Pentti Linkolan haastattelu. Anteeksi anglismi. Haastattelun ovat tehneet Mikko Kuronen ja Timo Lampila. Oi, katso:
Pentti Linkolan haastattelu (osa 1)
Pentti Linkolan haastattelu (osa 1)
Esittelee regressiivisen vasemmiston
Tuonen joutsen -blogissa esitellään regressiivinen vasemmisto. Oi, katso:
Regressiivinen vasemmisto: keitä he oikein ovat?
Regressiivinen vasemmisto: keitä he oikein ovat?
Esittelee Unkarin pääministerin Orbanin pakolaissuunnitelman
Paajo Tajukankaan sivustossa esitellään Unkarin pääministerin Viktor Orbanin 10 kohdan pakolaissuunnitelma. Minusta melko hyvin ajateltu tuo Orbanilta. Oi, katso:
Viktor Orbanin 10 kohdan pakolaissuunnitelma
Viktor Orbanin 10 kohdan pakolaissuunnitelma
Esittää, että puolestaloukkaantumis- ja jalustallenostamiskoneisto ei anna somaleille mahdollisuutta yrittää olla suomalaisia
Yrjöperskeles-blogissa esitetään, että suomalainen puolestaloukkaantumis- ja jalustallenostamiskoneisto ei anna somaleille mahdollisuutta yrittää olla suomalaisia. Esittää myös, että maahanmuuttajien asema olisi parempi, mikäli puolestaloukkaantumiskoneistoa ja maahanmuuttoteollista kompleksia ei oltaisi koskaan perustettu. Oi, katso:
Pokaaliksi pakotettu
Pokaaliksi pakotettu
torstai 21. huhtikuuta 2016
Miten oma sukupuoli suhteutuu kokemukseen siitä?
Kokemuksella omasta sukupuolesta ei kuitenkaan ole mitään tekemistä oikean sukupuolen kanssa. Vaikka minä tuntisin itseni mustaksi lesbonaiseksi, joutuisin silti armeijaan, joutuisin käyttämään miesten vessaa, eikä minua edelleenkään päästettäisi lesbojen allasbileisiin. Pariutumismarkkinoiden osanottajat luokittelisivat minut edelleen mieheksi.
[sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen 26.2.2016 bloginsa merkinnässä Sukupuolia on kaksi]
[sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen 26.2.2016 bloginsa merkinnässä Sukupuolia on kaksi]
Käsittelee tabuja
Alkon kassalla -blogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään tabuja. Muussa kuin tablettien merkityksessä. Oi, katso:
Tabut ja taiteilijat
Tabut ja taiteilijat
Kysyy, pitäisikö maahanmuuttoviraston johto vaihtaa
Pauli Vahtera kysyy blogissaan, pitäisikö maahanmuuttoviraston johto vaihtaa. Aika perusteellinen blogimerkintä aiheeseen liittyen. Oi, katso:
Pitäisikö Migrin johto vaihtaa?
Pitäisikö Migrin johto vaihtaa?
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
Kristityn ei pidä aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta
Joskus kritisoin yksitoikkoista luterilaista hengellisyyttä, mutta vielä enemmän huomaan, että reagoin siihen hiillostamiseen ja painostamiseen ja riittämättömyyden tunteen korostamiseen, joka tulee jostain muualta, usein tuolta kaukaa lännestä. Se ei ole mun mielestä tervettä.
[kristitty psykologian maisteri ja kirjailija Ilkka Koivisto joskus kristinuskoisessa Radio Deissä]
[kristitty psykologian maisteri ja kirjailija Ilkka Koivisto joskus kristinuskoisessa Radio Deissä]
Rasistit ja islamin myötäilijät Israel-keskustelussa
Ymmärrän että esille tuomani argumentit olivat sellaisia etteivät rasistit ja islamin myötäilijät halua niistä keskutella. Se ei ole yllätys. Esimerkiksi tulevan kahden valtion etnisistä koostumuksista ei toistaiseksi kukaan propalestiinalaisnen ole suostunut keskustelemaan. Kukaan ei ole suostunut keskustelemaan siitä omituisesta vaatimuksesta, että palestiinalaisten pitäisi muka saada äänestään Israelin vaaleissa mutta israelilaiset eivät saisi äänestää palestiinalaisten vaaleissa (jos sellaisia järjestettäisiin. Kukaan ei keskustele des siitä että palestiinalashallinto on diktatorinen eikä välitä demokratian periaatteista). Siitä että Israelissa pitäisi saada asua miljoonia arabeja mutta Palestiinan valtiossa ei saa asua ainuttakaan juutalalaista, Siitä että aivan kiistatta intifadan aloittivat palestiinalaiset (ja ovat vielä ylpeitä siitä). Siitä että omien perusperiaatteidensa mukaan juuri palestiinan kansan "pyhä tehtävä" on taistella israelia vastaan. Et tee poikkeusta.
Kerrataan nyt vielä muutama näkemys, josta keskuteleminen on osoittautunut ylivoimaiseksi:
Kiistan ainoa osapuoli joka koskaan on tehnyt todellisia myönnytyksiä hintana rauhasta on Israel. Se luovutti Siinain ja vetäytyi Gazasta. Siinain luovuttaminen sai aikaan rauhan Egyptin kanssa, vetäytyminen Gazasta puolestaan moninkertaisti rakettiterrorin Israelin puolelle.
Kun Israel vetäytyi Gazasta, sitä hallitsevien tahojen olisi pitänyt keskittyä asukkaiden olojen parantamiseen ja yhteiskunnan kehittämiseen, olivathan vihatut miehittäjät viimein poistuneet. Toisin kävi. En osaa mitenkään pitää Israelia syyllisenä siihen että Gazasta tuli synkkä getto jossa valtaa pitävät kovan linjan islamistit ja josta Israeliin on ammuttu jopa kymmeniä tuhansia raketteja vuosien mittaan ja kaivettu satoja terroritunneleita. Ei ole ihme että Israel rajoittaa ajoittain jopa sementin vientiä alueelle, sitä kun käytetään niin suuressa määrin koulujen, sairaaloiden ja asuntojen sijaan hyökkäystunneleiden rakentamiseen.
Israel miehittää minusta länsirantaa. Olkoon se laitonta tai ei, Gazan esimerkki osoittaa että niin sen on pakko tehdä. Vetäytymällä länsirannalta Israel avaisi tien Gazan alueen kaltaiselle kehitykselle sielläkin. Gazaa ympäröi harvaan asuttu seutu jossa ei ole suuria kaupunkeja. Länsirannan suhteen on toisin. Israel olisi hullu jos se antaisi terroristeille mahdollisuuden ampua tuhansia raketteja vuosittain suurimpiin kaupunkeihinsa. Siksi Israel ei yksinkertaisesti voi vetäytyä länsirannalta ennen kun se on varma ettei Gazan kehitys toistu sielläkin. Ja varma se voi olla ainoastaan silloin jos palestiinalaiset sitoutuvat väkivallattomuuteen. Vuosikymmenien vihanpidon jälkeen osapuolten on vaikea luottaa toisiinsa. Siksi Israel vaatii muodollisen sitoutumisen ohella myös sitä, ettei Palestiinalle tule merkittäviä asevoimia. Tämäkään vaatimus ei ole minusta kohtuuton, ja historiassa on useita esimerkkejä siitä kuinka luottamus entisten vihollisten myötä vähitellen palautuu ja tällaisista rajoituksista voidaan luopua.
Siirtokunnat ovat laittomia tai eivät. Minusta ne ovat selkeästi Israelin valloituspolitiikkaa josta sen tulisi luopua osana rauhanprosessia riippumatta niiden juridisesta asemasta. Siirtokuntien suhteen asia tulee ratkaista niin, että ne jäävätä osaksi perustettavaa Palestiinan valtiota ja juutalaisvähemmistön asema siinä turvataan samalla tapaa kun arabiväestön asema on turvattu Israelissa. Jos siirtokuntien asukkaille tämä ei kelpaa, muuttakoot pois. Jostain syystä tällainen ratkaisu ei tule kuuloonkaan nimen omaan palestiinalaisosapuolelle.
Tässä muutama kohta. En odota mitään järkevää keskustelua näistä. Olen yrittänyt vuosia. Turhaan.
[nimimerkki "Pseudohippi" 18.3.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

Käsittelee liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriä ja uusjakoa
Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki käsittelee blogissaan sveitsiläis-suomalaista liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriä ja uusjakoa. Oi, katso:
Ongelmia ei voida ratkaista ajattelemalla samalla tavoin kuin niitä luotaessa
Ongelmia ei voida ratkaista ajattelemalla samalla tavoin kuin niitä luotaessa
tiistai 19. huhtikuuta 2016
Tarjoavatko nk. miehitettyjen alueiden palestiinalaiset töitä israelilaisille?
Israelilaiset siis kuitenkin tarjoavat töitä myös palestiinalaisille (=ei Israelin kansalaisille) sekä Länsirannalla että Israelin alueella. Kuinkahan on tarjoavatko palestiinalaiset töitä israelilaisille esim. Länsirannalla tai Gazassa?
[nimimerkki "Prossimo Treno" 16.3.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]
[nimimerkki "Prossimo Treno" 16.3.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]
Rawlsin "tietämättömyyden peitto" poliitikkoja varten {S}
Ministerit ovat tehnet innostavia ja kiinnostavia muutoksia työttömien käsitelyyn. Tuovat mieleen ajatuksia siitä että Suomeen ei saada orjuutta koska orjuus nimetään ilmaiseksi työkuntoutukseksi ja työnäytteeksi. Tai miksi sitten nimetäänkään.
Muutokset ovat niin innostavia ja kiinnostavia että hellittelen ajatusta jossa Suomen kansa yhdessä antaisi ministereille ihanan tilaisuuden. Koska seuraava vaalikausi tulee, olisi mukavaa tehdä mahdollisimman monista näistä ministereistä työttömiä.
Heidän yritystoimintaansa olisi mielekästä boikotoida niin että heillä ei jäisi muuta mahdollisuutta kuin ajautua itse työttömiksi kerjäämään työtä niiltä rassukoilta jotka ovat liian typeriä tajutakseen että noilla ihmisillä ei ole käytännössä mitän lisäarvoa tarjottavana edes puhelinmyynnille. Että itse loivat systeemin, eläkää siinä sitten myös.
Tuntuu julmalta mutta on itse asiassa vain pieni väännös Rawlsin "tietämättömyyden peittoon". Mielestäni sen pitäisi päteä. Yhteiskunnasta pitäisi tehdä sellainen että poliitikko ei tiedä vaalikauden jälkeen että mihin rikkaus-köyhyysluokkaan itse kuuluu. Tai että tekisi päätöksiä jotka iskevät koviten siihen ihmisryhmään johon siviilissä sitten itse kuuluu...
[Tuomo "Squirrel" Hämäläinen Facebookissa 18.4.2016. Tästä tietämättömyyden peitosta tai verhosta voit käydä lukemassa täältä.]

Kysytään, mitä se vihapuhe tosiasiassa on
Mitä se on se vihapuhe?
Jos poliisi uhkaa seurauksia tietystä toiminnasta, on tietenkin saatettava ihmisten tietoon toiminnan rajat.
Onko maahanmuuton asiallinen, faktoihin pohjautuva arvostelu vihapuhetta?
Onko maahanmuuttajien tekemien rikosten arvostelu vihapuhetta?
Onko poliitikkojen toiminnan arvostelu vihapuhetta?
Onko valtamedian toimien arvostelu vihapuhetta?
Onko virkakoneiston toiminnan arvostelu vihapuhetta?
Onko Euroopan Unionin toiminnan arvostelu vihapuhetta?
Onko humanitaarisen maahanmuuton ja sitä tukevan sekä ylläpitävän koneiston arvostelu automaattisesti vihapuhetta?
Jos on, niin on perusteltava miksi. Jos ei ole, se täytyy tunnustaa ääneen ja jättää asiallisen kritiikin esittäjät rauhaan.
Mutta näinhän ei tapahdu. Kun ns. vihapuheen määrittely pidetään täysin epämääräisenä, niin se vaientaa helposti asiallisenkin kritiikin. Ja nimenomaan siihen valtiohallintomme pyrkiikin. Ei se säikähdä räyhääjiä. Mutta kysymyksiä se pelkää. Siksi sanoma on selvä: Alkää lausuko vääriä sanoja. Ja koska vääriä sanoja ei ole määritelty, on viisaampaa, että ette lausu mitään.
[Näin oli lausuttu 13.4.2016 Yrjöperskeles-blogin merkinnässä Määrittelemätön mutta silti kielletty. Blogimerkintä liittyy Suomen ylimmän poliisijohdon viimeisimpään uhoavaan ulostuloon, että ns. vihapuheeseen tullaan puuttumaan kovin herkästi. Suomen ylin poliisijohto on jossain määrin orwellilainen, eikä tämä ole kehu.]

Iskulausetta ”ei saa antaa pelolle valtaa” toistelevista roboteista
Iskulausetta ”Ei saa antaa pelolle valtaa” toisteltiin Suomessakin kaikissa tiedotusvälineissä Brysselin viimeviikkoisten terrori-iskujen jälkeen. Niin kuin sitä toisteltiin myös Pariisin marraskuisten terrori-iskujen jälkeen, ja reilun vuoden takaisten Charlie Hebdo -iskujen jälkeen. Pelätä ei saa, paitsi tietenkin rasismia ja islamofobiaa, joita ei pelkästään saa vaan myös pitää pelätä. Se kansanosa, joka syyttää vastapuolta pelon lietsonnasta ja erilaisista fobioista, käyttääkin näistä ilmiöistä puhuessaan tuhkatiheään ilmauksia kuten ”hirvittävä”, ”kammottava”, ”kauhistuttava”, ”vastenmielinen” ja ”kuvottava”. Ilmeisesti arvoliberaalien maailmankuva on niin pelon ja inhon läpitunkema, että heidän on projisoitava nämä tunteet kaikkiin eri tavalla ajatteleviin.
[kauhistuttava Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa tekstissään Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö]
[kauhistuttava Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa tekstissään Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö]
Puhuu siitä, kun MV-lehti oli hyökännyt Halla-ahoa vastaan
Sarastus-verkkolehdessä oli julkaistunut kauhistuttavan Timo Hännikäisen artikkeli siitä, kun MV!!??-lehti oli hyökännyt Jussi Halla-ahoa, tuota varsinaista Pimeyden ruhtinasta vastaan, josta hänen oppilaansa käyttävät nimitystä Mestari. Oi, katso:
Riidankylväjät
Riidankylväjät
Homoseksuaalinen filosofi puhuu yhdestä homoseksuaalisesta narisijasta
Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki puhuu blogissaan yhdestä homoseksuaalisesta narisijasta, näyttelijä Antti Holmasta. Oi, katso:
Kunniattomat oman pesän likaajat
Kunniattomat oman pesän likaajat
maanantai 18. huhtikuuta 2016
Israelin ja nk. miehitettyjen alueiden palestiinalaisten suhteen ongelmakohdat {S}
Ongelmakohdat ovat pitkälti seuraavat:
1. Terrori. Israel haluaa terrorin loppuvan, terroristit haluavat jatkaa sitä.
2. Jerusalemin asema. Israelin näkemyksen mukaan Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Palestiinalaisten mukaan (Itä-)Jerusalemista tulee itsenäisen Palestiinan pääkaupunki.
3. Pakolaisten "paluuoikeus". Oman Judenrein valtion lisäksi palestiinalaiset vaativat noin neljälle miljoonalle arabille vapaata muutto-oikeutta Israeliin. Israelilaiset eivät hyväksy vaatimusta, koska lähitulevaisuuden vaaleissa juutalaiset voitaisiin käytännössä äänestää ulos Israelista. Näin palestiinalaisille jäisi koko alkuperäinen mandaattialue (Jordania, Israel, Länsiranta, Gaza). On melko selvää, mikseivät israelilaiset voi hyväksyä neljän miljoonan arabin muuttoa maahansa.
4. Juutalaisasutukset Länsirannalla. Palestiinalaiset vaativat, että Länsirannalla tulee tehdä vastaava etninen puhdistus juutalaisista kuin Jordania teki siellä 1948-49. Israel haluaa antaa niille juutalaisille, jotka haluavat jäädä itsenäiseen Palestiinaan sen lojaaleina kansalaisina, oikeuden tehdä niin. Niiden, jotka haluavat muuttaa Israelin puolelle, tulee saada korvaus menettämästään omaisuudesta.
Palestiinalaiset siis vaativat oman maansa puhdistamista juutalaisista samaan aikaan, kun vaativat Israelin täyttämistä arabeilla. Ei ihme, etteivät neuvottelut etene.
5. Rajat. Israelin ja Länsirannan välillä ei ole ollut virallista rajaa, ainoastaan tulitaukolinja. Rajoista sopiminen on hankalaa, koska niiden sijainnista ei ole yhteistä näkemystä.
Israelin suurimmat kaupungit, monet tärkeimmät satamat ja lentokentät sekä teollisuus- ja energialaitokset sijaitsevat Kassam-raketin kantaman päässä ns. vihreästä linjasta (ns. "1967 raja" eli 1949 tulitaukolinja). Siksi rajan on monen mielestä sijaittava selvästi vihreästä linjasta itään.
[nimimerkki "Häxpi" 15.3.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

Pelkurimainen yritys rationalisoida sananvapauden vastustaminen
Toinen lattea strategia on muistuttaa, että sananvapaus ei tarkoita vapautta sanojen seuraamuksista. Tällä viitataan tietenkin lakipykälään kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Ongelma on se, että tällaisen syytteen saadakseen ei välttämättä tarvitse uhkailla ketään väkivallalla tai kansanmurhalla. Riittää kun esittää näkemyksiä, jotka poliittisen korrektiuden nimeen vannova valtiovalta katsoo sopimattomiksi. Ja ennalta tapahtuva sensurointi on ainakin vielä toistaiseksi lähes mahdotonta jo pelkästään Internetin olemassaolon takia. Ainoa keino yrittää karsia vääriä mielipiteitä on siis rangaista niitä esittäviä kansalaisia jälkikäteen. Esimerkiksi Halla-ahon oikeudenkäynnin varmasti toivottiin toimivan pelotteena muille maahanmuuttoa vastustaville. Joten edellä mainittu lakikirjaan nojaava lällättely on vain pelkurimainen yritys rationalisoida sananvapauden rajoittamista samalla kun teeskennellään sensuurin vastustamista. Ja vastaavat aatokset ovat yleisiä mediankin piirissä.
[Näin oli Aleksi Tuomi lausunut Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Vapaahko sana.]
[Näin oli Aleksi Tuomi lausunut Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Vapaahko sana.]
Mikä on Brysselin ja monen muun eurooppalaisen kaupungin ongelma
Brysselin ja monen muun eurooppalaisen kaupungin ongelma on, että muslimiyhteisö on kasvanut niin suureksi, ettei sitä enää voi integroida. Yhtäältä yhteisön sisältä tuleva integroitumattomuuspaine on voimakkaampi kuin ulkoa tuleva integroitumispaine, ja toisaalta suuressa omanmaalaisessaan yhteisössä voi aivan hyvin elää ilman mitään kontakteja valtaväestöön, jolloin integroitumiselle ei ole mitään tarvetta.
[Näin oli lausuttu 30.3.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Je m'en bats les couilles.]
[Näin oli lausuttu 30.3.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Je m'en bats les couilles.]
Kertoo islamofobia-käsitteen luojan tympääntyneen keksintöönsä
Nimimerkki "Ruukinmatruunan" Takkirauta-blogissa julkaistui merkintä, jossa kerrotaan, että islamofobia-käsitteen luoja Trevor Phillips on tympääntynyt keksintöönsä. Phillips sanoo todenneensa, että länsimaisten ihmisten pelko islamia kohtaan johtuu islamin vihamielisestä suhtautumisesta länsimaiseen kulttuuriin. Oi, katso:
Islamofobiaa tää tunne on
Islamofobiaa tää tunne on
Nainen puhuu naisten ja tyttöjen harrastamasta itsensä esineellistämisestä
Tuonen joutsen -blogissa julkaistui merkintä, jossa kirjoittaja, joka on länsimainen nainen, puhuu naisten ja tyttöjen harrastamasta itsensä esineellistämisestä. Sanoo, että patriarkaattia on asiassa turha syyttää. Oi, katso:
Miksi sinäkin tiedät, mikä kamelinvarvas on?
Miksi sinäkin tiedät, mikä kamelinvarvas on?
Kysyy, onko sossutäti-hyvillä-ihmisillä tulevaisuutta sharia-Suomessa
James Gonzo -blogissa kysytään raflaavasti, onko sossutäti-hyvillä-ihmisillä tulevaisuutta sharia-Suomessa. Oi, katso:
Onko sossutantoilla tulevaisuutta sharia-Suomessa?
PS Shariassa on kyse islam-nimisen verisen kultin siunaamasta lainsäädännöstä. Islamia monet hienot ihmiset kunnioittavat, koska se on "rauhan uskonto".

Esittää, että toimimattoman dekoaseen omistajat näyttävät olevan 8.4. alkaen rikollisia
Suomen sotilas -julkaisussa julkaistui artikkeli, jossa käsitellään sitä, että EU:n uuden asedirektiivin vuoksi 8.4. alkaen väkivaltavälineenä toimimattoman dekoaseen omistajat näyttävät olevan rikollisia.
Artikkelisivu itse asiassa sisältää kaksi artikkelia, joista ensimmäinen on lyhyt ja tuore ja sen alla on toinen Kari Kuuselan hieman aikaisemmin kirjoittama, joka käsittelee kysymystä perusteellisesti.
Oi, katso:
Suomi soveltaa uutta dekodirektiiviä perjantaista 8.4. alkaen sellaisenaan! Olemmeko me rikollisia?

Käsittelee erään muslimijohtajan ja muiden samantapaisten ihmisten väkivaltaista ja suvaitsematonta asennetta
RiippumatonMedia.com-sivustossa julkaistui uutisartikkeli, jossa käsitellään erään muslimijohtajan ja muiden samantapaisten ihmisten väkivaltaista ja suvaitsematonta asennetta. Näihin ihmisiin verrattuna muuten Päivi Räsänen on pyhäkoulutyttö. Oi, katso:
Muslimijohtaja: ¨Uskonnollisia arvoja ja opettajia epäkunnioittavat pitäisi hirttää¨
Muslimijohtaja: ¨Uskonnollisia arvoja ja opettajia epäkunnioittavat pitäisi hirttää¨
Käsittelee saksalaista veroparatiisiutta
Taloussanomissa julkaistui Jussi Tuormaan artikkeli, jossa käsitellään saksalaista veroparatiisiutta. Oi, katso:
Onko Saksa suurempi veroparatiisi kuin Panama?
Onko Saksa suurempi veroparatiisi kuin Panama?
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Höpöä höpinää tetraedrista
Tetraedri on harmonian ja tasapainon ruumiillistuma. Kolmiulotteisen maailman materia koostuu kuutiomuodoista, mutta niihin kätkeytyy myös jumalalliseen tasapainoon perustuva tetraedri. Materiaa ei voi olla olemassa ilman tuota jumalallista sisältöä. Kolmiulotteinen tila on siis jokaisessa pisteessään jumalaisen tetraedrin varassa, joka merkitsee absoluuttista harmoniaa ja absoluuttista tasapainoa. Kristallilasista valmistetut tetraedrit ovat teknisesti valmistettuja, joten niillä ei ole absoluuttista tetraedrin muotoa, mutta muoto voidaan saada käyttämällä astraalista materiaa pintojen ja kulmien rakentajana. Tetraedrit ovat matemaattisia kappaleita, joihin ohjelmoinnin avulla tulee korkeita energioita, jolloin tetraedrien tehot kasvavat runsaasti. Korkeilla henkisillä voimilla ohjelmoidulla tetraedrillä on laaja toiminta-alue.
[Skepsis-yhdistyksen lehden Skeptikon vuoden 2013 numeron 4 palstalla 'Ihme Juttuja' oli lainattu tällaista kovin ihmeellistä sepustusta, joka on peräisin jostain osoitteesta goodset.composer.fi, jota ei tällä hetkellä enää ole olemassa. Kunpa minäkin osaisin höpistä noin "korkeasti". Mutta ko. kynäilijä oli varmaankin oikeasti myymässä jotain.]

Gazan natsistinen kulttuuri
Palstan keskusteluissa on jo käynyt ilmi, että sinun mielestäsi lasten onnellisuutta ei haittaa se, että lapset aivopestään vihaamaan eriuskoisia ihmisiä jo koulussa. Eikä sekään haittaa, että itsemurhapommittajia pidetään esikuvina. Tai se, että lapsoset leikkivät leikkejään pommivöiden kanssa. Eikä se, että lapsia pidetään rakennuksissa, jotka Israel on ilmoittanut tuhoavansa, kuten esim. Gazassa tapahtui monta dokumentoitua kertaa (no, siitä ei ole näyttöä että lapset fyysisesti pakotettiin itsemurhaan, ehkä käytettiin vain henkistä painostusta).
[nimimerkki "L" 14.4.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa? vastauksena nimimerkki "John Carterille"]
[nimimerkki "L" 14.4.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa? vastauksena nimimerkki "John Carterille"]
Kertoo totuuden siitä, miksi skientologiakultti ei nykyään enää vanhaan tapaan vainoa ihmisiä
L. Ron Hubbard -niminen mies keksi joitakin vuosikymmeniä sitten kultin nimeltä skientologia, koska hänen kirjailijanammattinsa ei lyönyt tarpeeksi rahoille.
Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa kerrotaan totuus siitä, miksi skientologiakultti ei nykyään enää vanhaan tapaan vainoa ihmisiä. Oi, katso:
Skientologiakultin toimettomuudesta

Kertoo Bangladeshissa jälleen murhatun islamin kriitikko {L}
maailma.net-sivustossa julkaistui Teija Laakson kirjoittama artikkeli, jossa kerrotaan, että Bangladeshissa on jälleen murhattu islamin kriitikko. Oi, katso:
Bangladeshissa murhattiin jälleen islamismin kriitikko
Bangladeshissa murhattiin jälleen islamismin kriitikko
Puhuu mm. kognitiivisesta dissonanssista
Seurakuntalainen-lehdessä julkaistui psykologian maisteri ja kirjailija Ilkka Koivistosta kertova juttu. Siinä Koivisto puhuu mm. kognitiivisesta dissonanssista. Asiaan liittyy myös sellainen kuin Mortonin demoni, joka ei ole oikea demoni vaan ainoastaan kielikuva sellaisesta asiasta, jolla on tekemistä kognitiivisen dissonanssin kanssa. Oi, katso:
Kirjailija Ilkka Koivisto kirjoittaa tavallisille kristityille
Kirjailija Ilkka Koivisto kirjoittaa tavallisille kristityille
Kertoo, miksi Teraloop ei ole ihan niin hieno idea kuin minä sitä mainostetaan
Suomalainen energiavarastoinnovaatio Teraloop on syntynyt Aalto-yliopiston startup-keskuksesssa. Ideana on rakentaa renkaan muotoinen rata maan alle, johon energiaa varastoidaan renkaassa liikkuvaan massaan.
Gaia-ympäristöblogissa kerrotaan, miksi Teraloop ei ole ihan niin hieno idea kuin minä sitä mainostetaan. Laskelmat mukana. Oi, katso:
Teraloop numeroina
Gaia-ympäristöblogissa kerrotaan, miksi Teraloop ei ole ihan niin hieno idea kuin minä sitä mainostetaan. Laskelmat mukana. Oi, katso:
Teraloop numeroina
lauantai 16. huhtikuuta 2016
Maailmanparantajien uusista maailmankuvista
Mutta historiallinen näyttö, ihmiset. Pyytäkää sitä. Kun teille myydään uutta ja 220% parempaa maailmankuvaa, kysykää kauppiaalta millaista historiallista näyttöä siitä on. Kuinka moni on kokeillut, kuinka kauan? Mitä sillä on saatu aikaan? Ellei tällaista historiallista näyttöä ole tarjota, kysykää kauppiaalta, miksi teidän kannattaisi luovuttaa ainutlaatuinen elämänne koekaniiniksi.
[kirjailija Joonas Konstig 23.2.2016 bloginsa merkinnässä Uskonnosta, etenkin kristinuskosta, vuoden 2016 versio]
[kirjailija Joonas Konstig 23.2.2016 bloginsa merkinnässä Uskonnosta, etenkin kristinuskosta, vuoden 2016 versio]
Kertoo huijarilääkäri Wakefieldin elokuvan surullisesta kohtalosta
Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa kerrotaan, että rokoteasiassa asioita vääristelleen lääkäri Andrew Wakefieldin elokuvalle kävi köpelösti. Oi, katso:
Wakefieldin matka pois parrasvaloista
Wakefieldin matka pois parrasvaloista
Kertoo naisten Marssivan Intiassa, koska naisia syrjitään hindutemppeleissä "epäpuhtauden" vuoksi
maailma.net-sivustossa julkaistui Neeta Lalin kirjoittama artikkeli, jossa kerrotaan naisia syrjittävän hindutemppeleissä Intiassa, koska "epäpuhtaus". Ja kerrotaan, että naiset sitten marssivat syrjintää vastaan. Oi, katso:
Intian naisaktivistit marssivat pyhättöihin
Intian naisaktivistit marssivat pyhättöihin
Toteaa, että Suomessa olisi sallittua myös käytäntö, että jonkin uskonyhteisön alaikäisten jäsenten penikset tatuoitaisiin hattivateiksi {L}
Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa todetaan, että koska Suomessa on sallittua poikien ympärileikkaaminen uskonnollisen tabun vuoksi, niin täten kaiken järjen mukaan Suomessa olisi sallittua myös sellainen käytäntö, että jonkin uskonyhteisön alaikäisten jäsenten penikset tatuoitaisiin hattivateiksi. Oi, katso:
Korkein oikeus ja hattivattipippelit
Korkein oikeus ja hattivattipippelit
perjantai 15. huhtikuuta 2016
Hyvien ihmisten näkemyksiä koskien äskettäisiä Brysselin islamilaisia terrori-iskuja
- Uskonnolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, tai jos on, ongelma on uskonnollisuudessa ylipäänsä, eikä missään tietyssä uskonnossa.
- Jos pitää valita, pommit ovat pienempi paha kuin rasismi.
- Raja-aitoja ei saa pystyttää, koska ne eivät toimi, tai siis toimivat, mutta eivät ole kivoja.
- Terrorismi loppuu, kunhan paha kapitalismi saadaan loppumaan, koska vanhempani opettivat minullekin pienenä, että jos ei saa kaikkea haluamaansa, kannattaa räjäyttää itsensä väkijoukossa.
- On vähän kiusallista, että ihmisiä kuolee näissä iskuissa, mutta ei se kuitenkaan ole niin paha juttu kuin fasismi, jota taas on kaikki paitsi valtionrajojen täydellinen poistaminen.
[Näin oli lausuttu 30.3.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Je m'en bats les couilles.]
- Jos pitää valita, pommit ovat pienempi paha kuin rasismi.
- Raja-aitoja ei saa pystyttää, koska ne eivät toimi, tai siis toimivat, mutta eivät ole kivoja.
- Terrorismi loppuu, kunhan paha kapitalismi saadaan loppumaan, koska vanhempani opettivat minullekin pienenä, että jos ei saa kaikkea haluamaansa, kannattaa räjäyttää itsensä väkijoukossa.
- On vähän kiusallista, että ihmisiä kuolee näissä iskuissa, mutta ei se kuitenkaan ole niin paha juttu kuin fasismi, jota taas on kaikki paitsi valtionrajojen täydellinen poistaminen.
[Näin oli lausuttu 30.3.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Je m'en bats les couilles.]
Esittää, että Suomen poliisi on muuttumassa poliittisen poliisin suuntaan {L}
Yrjöperskeles-blogissa julkaistui merkintä, jossa esitetään, että Suomen poliisi on muuttumassa poliittisen poliisin suuntaan. Tekee joitakin kysymyksiä koskien sitä, mistä nk. vihapuheessa on kysymys. Oi, katso:
Määrittelemätön mutta silti kielletty
Määrittelemätön mutta silti kielletty
"Suunnittelijan olemassaolo paljastettu!" {S}
Tiedemiehet lipsauttivat erehdyksissä Luojan, älykkään suunnittelijan, tieteelliseen dokumenttiinsa. Tätä salaliitto on koko ajan pyrkinyt estämään, ettei vain kukaan tiedemies mainitsisi yleisesti tunnettua tietoa Suunnittelijan olemassaolosta.
www.hs.fi/tiede/a1457322918490
[Suomen ehkä suurin trolli Niilo Paasivirta 7.3.2016 Skepsis-yhdistyksen keskustelupalstan ketjussa Salaliitto rakoilee!]
www.hs.fi/tiede/a1457322918490
[Suomen ehkä suurin trolli Niilo Paasivirta 7.3.2016 Skepsis-yhdistyksen keskustelupalstan ketjussa Salaliitto rakoilee!]
Esittää, että jos haluaa muutosta, niin ei pidä äänestää samoja puolueita kuin ennen
Sanden blogissa esitetään, että jos haluaa muutosta, niin ei pidä kuvitella, että toisen ihmisen äänestäminen samasta vanhasta puolueesta toisi sen. Toteaa puoluekurin olevan asia, joka estää tämän. Pitää äänestää jotain toista, erilaista, puoluetta. Oi, katso:
Äänestä oikeasti toisin
Äänestä oikeasti toisin
L Esittää, että maahanmuuttajista tulisi hyviä toimittajia
Mikko Hamunen esittää blogissaan, että maahanmuuttajista tulisi hyviä toimittajia. Ja täytyy myöntää, että kyllähän se olisi väistämätöntä rikkautta. Opetelkaa uimaan, valkonaamaiset rasistitoimittajat! Oi, katso:
Maahanmuuttajista toimittajia
Maahanmuuttajista toimittajia
torstai 14. huhtikuuta 2016
Pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on ihmisoikeuksien kannalta ongelmallinen
Koko pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on ihmisoikeuksien
kannalta ongelmallinen, ei vähiten siksi että sen tulkinta on
käytännössä mielivaltaista, ns. pärstäkerroinoikeutta. Eikä pieni
ongelma ole sekään, että poliisin muutenkin vähäisiä resursseja menee
ihan hukkaan.
[Oula Lintula 13.4.2016 Facebookissa kommenttina Turun sanomien uutiseen, jonka mukaan poliisi puuttuu jatkossa tehokkaammin internetin "vihapuheisiin". Niin, ja nyt meikäkin tulee sitten olemaan entistä enemmän suurennuslasin alla...]

Islamilainen valtio (Isis) hyötyy vapaasta liikkuvuudesta
Muutenkin on vaikea nähdä, miten ISIS hyötyisi rajojen sulkemisesta. Kansainvaelluksen seassa se voi kuljettaa länsimaihin taistelijoitaan, jotka pitävät tiedustelupalvelut työn touhussa niin, että suurempia iskuja voidaan suunnitella kaikessa rauhassa. Vaikka ISIS onkin lyhyellä aikavälillä kiinnostuneempi saamaan haltuunsa maa-alueita Lähi-Idässä, se on olemukseltaan apokalyptinen kultti, joka haaveilee ratkaisevasta taistelusta länsimaisen perivihollisen kanssa. Niinpä sen on strategisesti viisasta siirtää sota vastustajan maaperälle, häiritä sen yhteiskuntarauhaa kaikin tavoin ja kylvää radikalismia muslimiyhteisöjen keskuuteen. Kun Euroopassa syntyneet musliminuoretkin jo matkustavat Syyriaan taistellakseen ISISin riveissä, ei ole mitään syytä olettaa uuden tulijapolven olevan immuunimpaa jihadistisille opeille.
[kauhistuttava Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa tekstissään Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö]
[kauhistuttava Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa tekstissään Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö]
Tiedostavan kirjailijan vaikea asema näinä aikoina
En totisesti kadehdi tiedostavan edistyksellisen kirjailijan asemaa näinä aikoina. Vaikka hän tarkistaisi jokaisen lauseensa postkolonialistisen tutkimuksen oppikirja kädessä, jostain aina ilmestyy transseksuaalinen albiinopygmi, jota lopputulos ei syystä tai toisesta miellytä. Tämä on looginen seuraus kehityksestä, jolle kulttuuriväki on parin kolmen viime vuosikymmenen ajan innokkaasti hurrannut. Paljon parjatun yhtenäiskulttuurin väistyessä monietnisyyden ja -kulttuurisuuden tieltä yksilö redusoituu hiljalleen pelkäksi etnisen ryhmänsä edustajaksi. Kenestäkään ei enää voi puhua ilman, että keskustelu siirtyisi hänen viiteryhmäänsä. Tällaisessa ilmapiirissä on mahdoton tasapainoilla kovin pitkään, ja välttyäkseen loputtomilta selittelyiltä ja anteeksipyytelyiltä kirjailijoiden lienee parasta keskittyä käsittelemään vain omaa välitöntä kokemustaan ja triviaaleja arkielämän havaintoja.
[Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu]
[Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu]
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Sattuman suhde taikauskoon
Mitä enemmän jonkun elämää hallitsee sattuma sitä enemmän me havaitsemme hänen taikauskonsa lisääntyvän. Sen voi panna merkille erityisesti uhkapelureissa ja merimiehissä, joilla on runsaasti mitä jonninjoutavimpia ja taikauskoisimpia käsityksiä, vaikka he muun ihmiskunnan tavoin ovat kykeneväisiä vakavaan pohdintaan.
[skotlantilainen filosofi David Hume (1771-1776)]
[skotlantilainen filosofi David Hume (1771-1776)]
Kristittyjen, buddhalaisten, shintolaisten, krishnojen ja pastafarien yleisestä väkivaltaisuudesta
Kyllähän niin kristityt, buddhalaiset, shintolaiset, krishnat ja
pastafaritkin ovat tasan yhtä kärkkäitä räjäyttämään itsensä
väkijoukossa, jos sattuvat olemaan vähemmistönä asuinmaassaan. Tästä
todistaa hyvin mm. se, kuinka kristityt itsemurhapommittajat ovat
Saudi-Arabiassa päivittäinen riesa ja vakava turvallisuusuhka.
[Näin oli lausuttu 30.3.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Je m'en bats les couilles. Varmuuden vuoksi mainitsen vielä, että tämä siteeraamani tekstinpätkä on luultavasti sarkasmia.]
[Näin oli lausuttu 30.3.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Je m'en bats les couilles. Varmuuden vuoksi mainitsen vielä, että tämä siteeraamani tekstinpätkä on luultavasti sarkasmia.]
Luonnonkansojen viattomuudesta
[...]Metsästäjä- ja keräilijäheimoja on joskus romanttisesti pidetty väkivallattomina paratiiseina, mutta todellisuus on ollut toisenlainen. Frans de Waal siteeraa erästä Amazonasin viidakkoalueella elävän yanomamö-heimon nuorta edustajaa, joka arvioi kehittyneempää pääkaupungin oikeusjärjestelmää:
Hän kertoi minulle innoissaan, että oli ollut kuvernöörin vieraana ja pyytänyt tätä antamaan lait ja poliisin myös hänen kansansa käyttöön, jotta enää ei tarvitsisi käydä kostosotia ja elää jatkuvassa pelossa. Monet hänelle lähisukua olevat miehet olivat kuolleet väkivaltaisesti ja olivat vuorostaan aiheuttaneet kostokuolemia. Häntä huoletti, että hän oli potentiaalinen kostojen kohde, ja hän teki tiettäväksi kaikille, ettei aikonut osallistua näihin retkiin.
[Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen yliopettaja Matti Laine luennossaan Skepsis-yhdistykselle vuoden 2013 syyskuussa Tieteiden talolla Helsingissä. Luennon tekstin pääsee kokonaisuudessaan lukemaan Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numerosta 4/2013 (sivut 18-20).]

Kertoo, mikä saisi yhteiskuntasopimuksen onnistumaan
Aina kerubinkasvoinen ja pörrökorvainen Kyuu Eturautti kertoo blogissaan, mikä saisi yhteiskuntasopimuksen onnistumaan. Oi, katso:
Tällä tavoin yhteiskuntasopimus onnistuu
Tällä tavoin yhteiskuntasopimus onnistuu
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Mikä tulee olemaan ratkaisevassa roolissa
Arkielämään ulottuva poliittinen liike, joka saa pelon ja apatian murtumaan, on ratkaisevassa roolissa kun aika on kypsä muutokselle.
[kauhistuttava Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa tekstissään Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö]
[kauhistuttava Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa tekstissään Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö]
Mikä on ammattiliittojen jalo tehtävä
Ammattiliittojen jalo ja tärkeä tehtävä kaikkialla maailmassa on pitää huolta siitä, että työtä ei tehdä kohtuuttoman heikoilla palkoilla ja työehdoilla. Siksi kaikki järkevä työpaikkasopiminen tapahtuu sillä rajoituksella, että vähimmäispalkkatasoja — jotka voivat toki olla alakohtaisia ja ammattiryhmäkohtaisia — ei aliteta.
[joku Juhana Vartiainen joskus]
[joku Juhana Vartiainen joskus]
L Käsittelee Vihapuheen myönteisiä vaikutuksia poliittiseen uutisointiin
Sarastus-verkkolehdessä julkaistui Tenho Kiiskisen kirjoittama artikkeli, joka käsittelee Vihapuheen myönteisiä vaikutuksia poliittiseen uutisointiin. Oi, katso:
Erittäin pahasti sanottu
Erittäin pahasti sanottu
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Raskaan musiikin kristinuskonpilkkaajat ovat lässyjä
Muusikkona joudun sietämään raskaan musiikin puolelta nuoria sieluja jotka jaksavat yhä jauhaa samaa vanhaa kirkonpolttajien mantraa kuinka kristinusko on paha ja jeesus on perseestä. He tekevät lauluja joissa pilkataan kristinuskoa, vielä tänä päivänäkin. Vuosi on 2016, ei 1984. Ei edes 1992 jolloin se saattoi vielä olla uutta.
Juna meni jo. Olette pudonneet kärryiltä. Olette jälkeenjääneitä.
Jos haluatte olla kapinallisia, vaarallisia, tehkää lauluja joissa pilkataan mohammedia, islaminuskoa.
Levynne kansissa on jeesus kristus kidutettavana.
Tehkää kansi jossa mohammed on sika jota raiskataan.
Ettekö uskalla? Kutsutte itseänne pahoiksi ja koviksi jätkiksi.
Olette lampaita. Olette kesyjä. Haukottelen jutuillenne backstagella. Vanhanaikaista.
[Näin oli lausuttu Animesitaatit-blogin merkinnässä Lyhyitä ajatuksia 7.4.2016.]

Natsien syyllisyydestä
Useimmat natsit 30- ja 40-luvuilla eivät henkilökohtaisesti tappaneet tai pahoinpidelleet ainuttakaan vähemmistöläistä. Holokaustista eivät edes tienneet muut kuin harvat ja valitut ennen kuin sota loppui ja voittajavaltiot ryhtyivät valistamaan saksalaisia siitä, mille olivatkaan menneet antamaan äänensä. Jos olisivat tienneet, varmasti monet olisivat olleet sitä mieltä, että kai juutalaiskysymys voitaisiin ratkaista pehmeämmilläkin keinoilla. Useimmat natsit olivat vain tavallisia ihmisiä, jotka vilpittömin mielin tukivat järjestelmää, jonka uskoivat tuovan vauraimman ja mukavimman mahdollisen tulevaisuuden maalleen.
Se ei kuitenkaan kumoa sitä, että he kannattivat totalitaristista murhaideologiaa, joka ei olisi koskaan saanut aikaiseksi mitään ilman kansan hiljaista tukea. Useimmat natsit eivät olleet henkilökohtaisesti syyllisiä Holokaustiin, mutta he saivat aikaan ilmapiirin, jossa Holokausti oli mahdollinen. Useimmat muslimitkaan eivät ole syyllisiä Brysselin iskuihin, mutta iskut eivät olisi onnistuneet niin todennäköisesti, elleivät tekijät olisi voineet rauhassa piileskellä ja varustautua Belgian muslimilähiöissä uskonveljiensä hiljaisella tuella.
[Näin oli lausuttu 30.3.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Je m'en bats les couilles.]
Se ei kuitenkaan kumoa sitä, että he kannattivat totalitaristista murhaideologiaa, joka ei olisi koskaan saanut aikaiseksi mitään ilman kansan hiljaista tukea. Useimmat natsit eivät olleet henkilökohtaisesti syyllisiä Holokaustiin, mutta he saivat aikaan ilmapiirin, jossa Holokausti oli mahdollinen. Useimmat muslimitkaan eivät ole syyllisiä Brysselin iskuihin, mutta iskut eivät olisi onnistuneet niin todennäköisesti, elleivät tekijät olisi voineet rauhassa piileskellä ja varustautua Belgian muslimilähiöissä uskonveljiensä hiljaisella tuella.
[Näin oli lausuttu 30.3.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Je m'en bats les couilles.]
Toteaa, että toisten ihmisten harjoittamaan rasismiin suhtaudutaan paljon myötämielisemmin kuin toisten harjoittamaan
Tuonen joutsen -blogissa todetaan, että länsimaisessa yhteiskunnassa toisten ihmisten harjoittamaan rasismiin suhtaudutaan paljon myötämielisemmin kuin toisten harjoittamaan. Oi, katso:
Kaikki rasistit eivät ole tasa-arvoisia
Kaikki rasistit eivät ole tasa-arvoisia
Iranin puolivirallinen uutistoimisto Fars oli kertonut tällaista Yhdysvaltojen tosiasiallisista hallitsijoista
YHDYSVALTOJA JOHTAA tosiasiassa natsien kanssa liittoutunut
avaruusolioiden varjohallitus, kertoo Iranin puolivirallinen
uutistoimisto Fars englanninkielisellä sivullaan. Iranin uutistoimistot
ovat aiemminkin julkaisseet omituisia, täysin keksittyjä ”uutisia”,
joissa toistuu vainoharhainen maailmankuva länttä ja ”sionisteja”
kohtaan. ... Sunnuntaina Farsin sivuilla julkaistu ”uutinen”
Yhdysvaltoja kulisseista johtavasta avaruusnatsihallinnosta ylittää
iranilaisten aiemmat huuhaa-uutisvoitot kirkkaasti. Aiemminkin
iranilaistoimistot ovat käyttäneet ”lähteinään” internetin
eriskummallisimpia hörhölähteitä. Tällä kertaa Fars siteeraa
Whatdoesitmean.com-sivustoa, joka on joko todellisuudesta irtautunut
harhainen salaliittosivu tai parodia sellaisesta.
[Skeptikko-lehden vuoden 2014 numeron 1 sivulla 23 oli tällainen tekstinpätkä, joka on lainaus Helsingin Sanomissa joskus julkaistusta jostain tekstistä.]
[Skeptikko-lehden vuoden 2014 numeron 1 sivulla 23 oli tällainen tekstinpätkä, joka on lainaus Helsingin Sanomissa joskus julkaistusta jostain tekstistä.]
Kertoo, että profeetta Muhammad hyväksyi ei-musliminaisten raiskaamisen
Islam on 600-luvulla jKr. syntynyt vihamielisesti naisten oikeuksiin suhtautuva uskonto ja vihaideologia. Uskonnon perusti Muhammad, joka on islamissa korkein profeetta ja pyhä hahmo.
Ibn Matti -blogissa kerrotaan, että profeetta Muhammad hyväksyi ei-musliminaisten raiskaamisen. Oi, katso:
Myytti: Muhammed ei hyväksynyt raiskausta
Ibn Matti -blogissa kerrotaan, että profeetta Muhammad hyväksyi ei-musliminaisten raiskaamisen. Oi, katso:
Myytti: Muhammed ei hyväksynyt raiskausta
Puhuu sananvapauskeskustelusta ja sananvapauden rajoittamisesta sekä toimittajien pelosta islamia kohtaan
Sarastus-verkkolehdessä julkaistui Aleksi Tuomen kirjoitus, jossa puhutaan sananvapauskeskustelusta ja sananvapauden rajoittamisesta sekä toimittajien pelosta islamia kohtaan. Oi, katso:
Vapaahko sana
Vapaahko sana
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Miten ulkojuutalaiset tulivat Palestiinaan, ja mistä alueen ongelma juontuu
Lapsellista on nimenomaan kieltää konfliktin tausta ja syyt.
Juutalaiset eivät tulleet maahan valloittajina vaan ostamalla maata, toisin kuin eurooppalaiset kaikissa maanosissa.
Keskeinen syy arabien haluttomuuteen hyväksyä juutalaisia naapureikseen ei ollut maan niukkuus, vaan vuosisatainen tottumus ylivalta-asemaan ei-islamilaisiin nähden.
Niin kauan kuin kiellämme tämän ongelman olemassaolon, tällaiset konfliktit tulevat jatkumaan ja pahenemaan
[nimimerkki 'PPP' 28.2.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

lauantai 9. huhtikuuta 2016
Se toinen ääripää sanoo: väistämätöntä, ihanaa
Mutta niin, entä se toinen ääripää? Mikähän se mahtaisi olla? Eihän siellä ole kuin tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia rakastavia maailmankansalaisia. Eiväthän he halua kuin auttaa. Miljoonia ihmisiä. Vyörymään Eurooppaan, muuttaen peruuttamattomasti sen demografisen rakenteen ja yhteiskunnan. On muutenkin väistämätöntä, että me eurooppalaiset muutumme vähemmistöiksi omissa maissamme, joten mitäpä sitä surkuttelemaan. Ei siinä ole mitään äärimmäistä, se on luonnollista, väistämätöntä ja sitä paitsi aika kliffaa. Joka muuta väittää on samassa rintamassa polttopullo-puliukkojen kanssa.
[Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa Alarik Notisin tekstissä Se toinen ääripää oli lausuttu näin.]
[Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa Alarik Notisin tekstissä Se toinen ääripää oli lausuttu näin.]
Hikipedia näyttää mun selaimessani perseeltä {S}
Hikipedia näyttää mun selaimessani perseeltä, koska käytän selaimessani Electronic Frontier Foundationin lisäosaa Privacy Badger, joka suojelee yksityisyyttäni.
[Tom Kärnä 24.2.2016 Facebookissa kommenttina Tuomo "Squirrel" Hämäläisen jakamalle Hikipedian artikkeliin Asuntokupla osoittavalle linkille]
[Tom Kärnä 24.2.2016 Facebookissa kommenttina Tuomo "Squirrel" Hämäläisen jakamalle Hikipedian artikkeliin Asuntokupla osoittavalle linkille]
Piraattipuolue puhuu sananvapaudesta
Seuraavan linkin takaa pääset lukemaan Piraattipuolueen aikoinaan julkaiseman tiivistelmätekstin sananvapauden puolesta. Vaikka puolueesta luonnollisesti on löytynyt natsienmetsästäjiä, jotka sohivat vähän sinne sun tänne, myös isoäidin raparperipensaaseen, niin Piraattipuolue on kuitenkin aina puolustanut myöskin toisinajattelijoitten sananvapautta. Ja puolustaa tietääkseni edelleenkin. Oi, katso siis, teksti:
Sananvapaus
Pitempi, laajempi ja seikkaperäisempi esitys asiasta löytyy täältä:
Piraattipuolueen kanta sananvapauteen
Sananvapaus
Pitempi, laajempi ja seikkaperäisempi esitys asiasta löytyy täältä:
Piraattipuolueen kanta sananvapauteen
perjantai 8. huhtikuuta 2016
Entinen muslimi kertoo, että ongelma on moskeijat
Ibn Matti -blogissa kerrotaan entisen muslimin käsityksestä, että ongelma on moskeijat. Oi, katso:
Ex-muslimi: Moskeijat "tikittäviä aikapommeja"
Ex-muslimi: Moskeijat "tikittäviä aikapommeja"
Valkoinen rotu erityisen perisynnin vallassa?
Silloin kun valkoisuus yhdistettynä penikseen on perisyntiin verrattava tila, on valkoinen mies ikuisesti kykenemätön hyvään ja vähemmistöt puolestaan tämän sortajan uhreja kaikissa tilanteissa.
[Näin selitti valaisevasti anonyymi lukijakommentoija 24.2.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Edistyksellistä ajattelua suomalaisesta kirjallisuudesta äärivasemmistolaista feminismiä, toiselta nimeltään monikulturismiuskontoa]

Ilkkuu vanhoille marxistilenininisteille {L}
Yrjöperskeles-blogissa ilkutaan vanhoille marxistilenininisteille. Lisäksi ao. merkinnässä esitellään Wanhaa musiikkia (Youtube-videoilla). Oi, katso:
Jotain ihan muuta XXXVII
Jotain ihan muuta XXXVII
Kertoo elokuvasta The Revenant {L}
Sarastus-verkkolehdessä julkaistui kauhean Timo Hännikäisen teksti, jossa tämä kertoo jotain elokuvasta The Revenant. Sen verran voin omasta puolestani kertoa tässä siitä jo, että elokuva perustuu tositapahtumiin, mutta sen tarinaan on ympätty jokunen epähistoriallisuus. Mutta, oi, katso, Hännikäisen teksti:
Ikuinen paluu valkokankaalla
Ikuinen paluu valkokankaalla
torstai 7. huhtikuuta 2016
They ran out of time
Aika on kuitenkin Suomen tuhoajien puolella. Heillä on loputtomasti aikaa. EU osaa nerokkaasti käyttää kaikki kriisit tilaisuuksina kansallisvaltioiden heikentämiseen ja tuhoamiseen. Myös tulijoita on loputtomasti ja heillä on loputtomasti aikaa. Suomalaisia on hyvin vähän ja meillä ei ole aikaa.
[Jari Leino 6.4.2016 bloginsa merkinnässä Alkaneen vuoden sää]
[Jari Leino 6.4.2016 bloginsa merkinnässä Alkaneen vuoden sää]
Yksin liberaalin moraalin armoilla
Maailma, jossa ihmisten on sallittua tehdä mitä tahansa tyydyttääkseen omia mielihalujaan, kunhan vain eivät loukkaa toisten ihmisten oikeuksia, ei todennäköisesti ole paikka, jossa näitä oikeuksia pitkän päälle kunnioitettaisiin. Me voimme tehdä kaikenlaista ilkeyttä ja pahaa, vaikka emme loukkaisikaan kenenkään oikeuksia. Yleiset sopivaisuussäännöt eivät enää olisi kovinkaan yleisiä, jos ne jätetään yksin liberaalin moraalin armoille… Ennen pitkää he (ihmiset) – hyvästä syystä – ihmettelevät, miksi heidän tulisi kunnioittaa sellaisten ihmisten oikeuksia, jotka kohtelevat heitä huonosti… Me emme voi luottaa siihen, että ihmiset eivät valehtelisi, pettäisi tai varastaisi menestyksensä eteen, kun he voivat odottaa kanssaihmisiltään vain vähän tukea, mutta sitäkin enemmän alituista kilpailua.
[Marc Stier: "How Much of Communitarianism is left (and right)?", 1998]
[Marc Stier: "How Much of Communitarianism is left (and right)?", 1998]
Esittää vasemmistonuorison olevan kovin epäjohdonmukainen
Tuonen joutsen -blogissa kysytään, onko vasemmistonuoriso kenties epäjohdonmukainen, kun se toisaalta puolustaa sortajia ja toisaalta esittää vastustavansa sortoa. Oi, katso:
Stalinismin voimalla sortoa vastaan!
Stalinismin voimalla sortoa vastaan!
Haluaako islam monikulttuuria?
Islam ei sovellu monikulttuuriin, koska se ei halua monikulttuuria, moniarvoisuutta tai demokratiaa, vaan ankaraa teokratiaa ja islamilaisen kulttuurin ylivaltaa. Enemmistö Lähi-Idän asukkaista kannattaa sharia-lakia valtion viralliseksi laiksi. Kuka voisi uskoa, että he ihan vain rajan ylittämällä muuttuvat demokratian ja monikulttuurin kannattajiksi? Islam on monikulttuurin rikkaruoho, joka syrjäyttää mieluusti paikalliset lajit. Saksassa seksuaalivähemmistöihin kuuluville maahantulijoille jouduttiin perustamaan oma vastaanottokeskus, koska heitä vainottiin tavallisissa vokeissa. Juutalaisten maastamuutto Euroopassa kiihtyy samaan tahtiin muslimien maahanmuuton kanssa. Jo vokeissa puhkeaa väkivaltaisia selkkauksia hieman erilaisiin heimoihin kuuluvien muslimien kesken, koska heillä ei ole lainkaan sietokykyä erilaisuudelle. Siksipä kannattaisikin miettiä, millainen olisi irakilaisten puutarha? Tai vaikka afgaanien? Kukoistaisiko siellä rintan rinnan monenlaisia lajeja, vai kukoistaisiko siellä yksi rikkaruoho, joka on armotta vallannut kaikki istutusalueet?
[Näin oli lausuttu Tuonen joutsen -blogin 24.2.2016 julkaistussa merkinnässä Maahanmuuttoavautumisilla median lemmikiksi]
[Näin oli lausuttu Tuonen joutsen -blogin 24.2.2016 julkaistussa merkinnässä Maahanmuuttoavautumisilla median lemmikiksi]
Kertoo, mitä länsimaat voisivat oppia morioreilta
Moriorit oli polynesialainen heimo, joka omaksui elämänstrategiakseen kiltteyden. Maorit valtasivat heidän maansa ja orjuuttivat heidät. Niin ja söivät heistä osan. Ja kielsivät orioreita menemästä naimisiin keskenään. Toimimaton strategia.
Sarastus-verkkolehdessä julkaistui yhdysvaltalainen primitivistin ja syväekologin Daryl Withycomben teksti siitä, mitä länsimaat voisivat oppia morioreilta. Oi, katso:
Mitä länsimaat voivat oppia morioreilta?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
Kehottaa länsimaisia ihmisiä vahvistamaan identiteettiään
Sarastus-verkkolehdessä oli julkaistunut kauhistuttavan Timo Hännikäisen teksti, jossa tämä kehottaa nykyisen Euroopaan rantautuneen islamilaisen pyhän sodan melskeessä länsimaisia ihmisiä vahvistamaan identiteettiään. Oi, katso:
Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö
Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö
Uskonto on Valiumia kansalle
Tom Kärnä:
Karl Marxin (1818-1883) aikana oopiumia ei pidetty kauhean pahana asiana. Joten Marxin lausunto "uskonto on oopiumia kansalle" tarkoittaisi nykykulttuurille käännettynä "uskonto on diatsepaamia kansalle".Yrjöperskeles-blogin pitäjän vastaus:
Kristinuskosta on kuitenkin Suomessa ja muualla Euroopassa laajalti luovuttu. Siksi on suuri tarve uudenlaiselle diatsepaamille, uskonnonkorvikkeelle. Sen nimi on monikulturismi.
Sinne päin juu. Tosin sitä tarvetta ei ole tavallisilla ihmisillä, vaan enempi näillä ”mä haluun, ja mun täytyy saada siks kun mä haluun”-ihmisillä. Kristinuskossa ja protestanttisessa etiikassa on viljalti yhteiskuntaa ylläpitäviä moraalikäsityksiä. Monikultturismi ei pysty kuin hajoittamaan.[Tällainen mielipiteittenvaihto oli käyty Yrjöperskeles-blogin merkinnän Nollattu tilanne lukijakommenteissa 25.3.2016. Blogimerkinnässä käsitellään suvaitsevaiston jäsenten mielen toimintaa Brysselin islamilaisten terrori-iskujen jälkeen.]
Kuinka skeptisyys on pelottavaa
Olimme varustautuneet plasmapallolla, magneettisesti leijuvalla
maapallolla, homeopaattisella kossulla ja ”skeptisesti värähtelevillä
kivillä”, jotka saavat ihmisen epäilemään kaikkea. Moni ei
kirjaimellisesti uskaltanut koskea näihin kiviin. Erään vanhemman rouvan
ystävä nappasi kivet pois tutultaan ja palautti ne nyrpeä ilme
naamallaan takaisin laatikkoon.
[Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numeron 2/2011 artikkelissa ”En tahdo keskustella kanssasi” oli käsitelty sitä, kun kolme joensuulaista skeptikkoa oli matkustanut Imatralle pitämään osastoa Hengen ja tiedon messuilla.]

Mitä palestiinalaisten täytyy tai ainakin kannattaa tehdä
Jos palestiinalaiset aidosti haluavat oman valtion, heidän on (koskee myös Hamasia, Islamic Jihadia ja muita terroristijärjestöjä):
- lopetettava terrori
- tunnustettava Israelin oikeus olla olemassa
- ryhdyttävä tosissaan pohtimaan realististen neuvottelutavoitteiden asettamista
Oiva esimerkki epärealistisesta neuvottelutavoitteesta on "paluuoikeus". Palestiinalaiset ovat ainoita pakolaisia maailmassa, joiden pakolaisuus periytyy sukupolvesta toiseen. Tähän vedoten he ovat määritelleet yhdeksi keskeisimmistä rauhanehdoista miljoonien arabien oikeuden muuttaa Israeliin. Tietäen hyvin, ettei Israelia kymmeniä kertoja suuremmillakaan valtioilla olisi mahdollisuutta ottaa vastaan sellaisia pakolaismääriä.
Lisäksi on käynnistettävä ao. arabimaiden kanssa neuvottelut YK:n turvallisuusneuvoston päätöslausemien 242 ja 338 vaatimusten toteuttamiseksi. Israelin kannalta oleellisinta on päätöslauselmien vaatimus turvallisista ja tunnustetuista rajoista.
[nimimerkki "Häxpi" 23.2.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan säikeessä Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

tiistai 5. huhtikuuta 2016
S Vielä kerran siitä, että ei saa antaa pelolle valtaa
Ei saa antaa pelolle valtaa...ja sitten pelätään niin helvetisti, ettei edes uskalleta nimetä ongelmaa tai edes katsoa sen suuntaan. Tämä on tällaista lampaan määkimistä muistuttavaa taustahälyä, joka aina seuraa tällaisia terrori-iskuja. Mutta olipa kerrassaan ala-arvoista läppändeerusta kokoomuksen edustajilta. No omatkin siellä alkoivat jo hermostua ja aiheesta. Jos itsellä olisi kokoomuksen jäsenkirja niin tekisin selväksi, että joko vaihtuu linja tai sitten puolue. Musta tosin tuntuu, että vihdoin nämä voiman pimeällä puolella tiedetyt tosiasiat alkavat leviämään myös tavallisen kansan keskuuteen. Piti tähän vielä jotain lärpättää mutta kun ei pysty. Ei vain riitä sanat kuvailemaan sitä vitutuksen ja kiukun määrää, minkä tuollainen itsensä ylentäneiden ylimielisten mitättömyyksien besserwisseröinti aiheuttaa.
[Näin oli lausunut 23.3.2016 Yrjöperskeles-blogin merkinnän Nollattu tilanne lukijakommenteissa eräs anonyymi lukijakommentoija. Lausunto liittyy siihen, kun Belgian Brysselissä 22.3.2016 tapahtunut pommeilla suoritettu islamilaisen pyhän sodan murhakampanja oli herättänyt ihmisissä pelkoja, ja jotkut olivat sitten siihen sanoneet, että ei saa pelätä.]

Jouko Pihokin mainittu {S}
Hyvänä päivänä heitä hakataan ripuloivilla ankeriailla niin että korvat soi! Hyvänä päivänä!
[Näin oli sanottu Hikipedian artikkelissa Suurten Raihnaisten tulo.]
[I PS: Jouko Piho ei ole ripuloiva ankerias eikä itse asiassa ankerias ollenkaan, mutta hänet oli kuitenkin mainittu artikkelissa.]
[II PS: Pitäisiköhän tässä alkaa lueskelemaan Cthulhu-mytologiaa?]

Tuonen joutsen -blogissa julkaistui merkintä, jossa ihmetellään Korkeimman oikeuden hyväksyvää kantaa sukuelinten silvontaan
Ihmettelee Korkeimman oikeuden hyväksyvää kantaa sukuelinten silvontaan samalla kun tukkapölly on laitonta. Oi, katso:
Tukkapölly on pahoinpitely, sukuelinten silvonta ei
PS Tähän sopisi hyvin lainata Jeesusta: "Te siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin."
Tukkapölly on pahoinpitely, sukuelinten silvonta ei
PS Tähän sopisi hyvin lainata Jeesusta: "Te siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin."
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Miten suomalaiset arvokonservatiivit eroavat muslimeista
Jos islamilainen Suomi toteutuisi, mikä sinänsä ei ole
todennäköistä, niin hyysäämisen sijaan feministejä ja homoja
potkittaisiin päähän ja hirtettäisiin nostureista. Se ei olisi kovin
kotoisaa suomalaisista arvokonservatiiveista, jotka noin yleisesti
ottaen ovat varmaan sitä mieltä, että pitäisivät turpansa kiinni ja
kenties vielä menisivät takaisin kaappiin, mutta harvemmin haluavat
mennä pidemmälle.
[nimimerkki 'LW' 23.1.2012 Hommaforum-keskustelupalstan ketjussa 'Ultraliberaaliuden ja vihervasuriuden taitekohta?']
[nimimerkki 'LW' 23.1.2012 Hommaforum-keskustelupalstan ketjussa 'Ultraliberaaliuden ja vihervasuriuden taitekohta?']
L Toteaa, että muslimien on tehtävä valinta islamin ja demokraattisten arvojen välillä
Paavo Tajukankaan blogissa on julkaistu entisen muslimin, somalialaisen Mona Walterin teksti, jossa tämä toteaa, että jotta muslimi voisi protestoida islamilaisia terrori-iskuja vastaan vaaditaan kaksi asiaa. Joko täydellinen tietämättömyys omasta uskonnostaan tai henkilön valmius valehdella koko vääräuskoisten yhteiskuntaa vastaan avoimin kasvoin.
Kiva lukea tällaisen ihmisen tekstejä, joka tuntee islamin sisältä päin.
Mutta siis, oi, katso, merkintä:
Mona Walter: ”Muslimi, valitse puolesi”
Kiva lukea tällaisen ihmisen tekstejä, joka tuntee islamin sisältä päin.
Mutta siis, oi, katso, merkintä:
Mona Walter: ”Muslimi, valitse puolesi”
Taistelen maalla, merellä ja ilmassa
Jatkan Varustelekassa asiointia yhä uudemmin voimin vakaasti voittoomme uskoen ja luottaen.
[Tom Kärnä 11.1.2016 bloginsa merkinnässä Lisää pahaa mustaa Varustelekasta]
[Tom Kärnä 11.1.2016 bloginsa merkinnässä Lisää pahaa mustaa Varustelekasta]
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
S Hommaforum-keskustelupalstasta
Jos palstalla kirjoitettaisiin jotakin kansanryhmää vastaan
kiihottavaa tekstiä tai selkeästi uhataan tai solvataan jotakuta
henkilöä, poliisi puuttuu asiaan. Kokemukseni mukaan sivustolla ei
esiinny ylilyöntejä yhtään enempää kuin muilla foorumeilla ja
käsitystäni tukee myös poliisin rikosilmoitusjärjestelmä.
[Suomen virallinen nettilähipoliisi Marko Forss eli 'Fobba' Hommaforumista, joka on Suomen suurin ja laadukkain poliittinen keskustelupalsta]
[Suomen virallinen nettilähipoliisi Marko Forss eli 'Fobba' Hommaforumista, joka on Suomen suurin ja laadukkain poliittinen keskustelupalsta]
L Kertoo uudesta rahoja vievästä huijausmenetelmästä nimeltä Suomalainen Metodi
Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa kerrotaan uudesta rahoja vievästä huijausmenetelmästä nimeltä Suomalainen Metodi, joka liittyy sijoittamiseen. Tai siis "sijoittamiseen". Oi, katso:
Huijaus: Suomalainen Metodi (päivitetty)
Huijaus: Suomalainen Metodi (päivitetty)
Esittää, että niissä miehissä on Somalimaan tulevaisuus, jotka jäävät rakentamaan maataan
maailma-netissä julkaistussa Airi Kähärän kirjoittamassa uutisartikkelissa esitetään röyhkeästi täysin vastoin Suomen valtionuskontoa monikulturismia, että niissä miehissä on Somalimaan tulevaisuus, jotka jäävät rakentamaan maataan muuttamatta länsimaihin. Oi, katso:
Miehet, jotka jäävät
Miehet, jotka jäävät
Kertoo Egyptin hallituksen olevan ihmisoikeusjärjestöjen kimpussa
maailma-netissä julkaistussa Tomi Toivion kirjoittamassa uutisartikkelissa kerrotaan Egyptin hallituksen olevan ihmisoikeusjärjestöjen kimpussa. Oi, katso:
Egyptin hallitus ihmisoikeusjärjestöjen kimpussa
Egyptin hallitus ihmisoikeusjärjestöjen kimpussa
Esittää, että ulkoistaminen ja halpatyö tuovat ongelmia
maailma-netissä julkaistussa Joseph Chamien kirjoittamassa uutisartikkelissa esitetään, että ulkoistaminen ja halpatyö tuovat ongelmia. Oi, katso:
Ulkoistaminen ja halpatyö tuovat ongelmia
Ulkoistaminen ja halpatyö tuovat ongelmia
Käsittelee luotettavaksi ilmoittautuneen suomalaisen valtamedian valheellisuutta ampuma-asekysymyksessä
Mikko Niskasaari käsittelee blogissaan luotettavaksi ilmoittautuneen suomalaisen valtamedian valheellisuutta ampuma-asekysymyksessä. Oi, katso:
"Luotettava media" Brysselin asialla
"Luotettava media" Brysselin asialla
Voimattomuus satiirissa
Satiirikoilla on muutenkin vaikeaa. Poliittisen korrektiuden nimellä tunnettu sairaus on etenemässä terminaalivaiheeseen, ja todellisuus on karrikoidumpaa kuin mikään fiktio. Jos Koko Hubaran ja vaikkapa Tiina Rosenbergin kirjoittaisi henkilöhahmoiksi aikamme muotiaatteita satirisoivaan romaaniin, kuka tahansa kustannustoimittaja editoisi heidät pois epäuskottavina. Eräs politiikassa mukana oleva tuttavani kertoi kirjoittaneensa viime vuosien aikana kaupunginvaltuustonsa lehterillä ylös eri edustajien puheita ja huomanneensa voimattomuutensa satiirissa.
[Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu]
[Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu]
lauantai 2. huhtikuuta 2016
Miten kumilenkeillä saa paljon rahaa
Ajattele, jos voisit myydä kumilenkkejä kahdellakymmenellä eurolla... Mutta miksi kukaan maksaisi kumilenkistä niin paljon? Entä jos väittäisit, että kumilenkki parantaa tuntuvasti tasapainoa? Mutta eihän kukaan sitä uskoisi! Entä jos liimaisit kumilenkkiin hologrammitarran, ja väittäisit, että tarraan on koodattu värähtelyjä, jotka parantavat tasapainoa merkittävästi? No, nyt kuulostaa jo uskottavalta... Tämä on sitä tuotekehittelyä!
[Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numeron 2/2011 osiossa "Vuorovaikutus vai vedätys – Maailma haluaa tulla huijatuksi" oli lausuttu näin.]
[Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numeron 2/2011 osiossa "Vuorovaikutus vai vedätys – Maailma haluaa tulla huijatuksi" oli lausuttu näin.]
Tuomiopäivänprofeetan ja tämän oppilaitten pilkka
Onnittelut vain, Harold Camping, sinä naurettava, kusinen, kuivettunut vanha kaliforniankondori, onnistuit sitten luikertelemaan maailmankuuluksi kiskomalla kurttuisesta pyllystäsi tuomiopäivän laskelmat, sinä naurettavan yli-ikäinen, typerä, seniili, arvoton huijari. Kiitos hienosta ja absoluuttisen varmasta laskelmastasi, joka kusi pahemmin kuin aivojesi muistikeskus helatorstaina. Ja kaikki te paska-aivot, jotka myitte omaisuutenne ja pilasitte elämänne mokoman ikälopun ääliön takia: onneksi olkoon myös teille! Ansaitsitte tulla huijatuiksi, koska OLETTE IHAN LIIAN TYHMIÄ. Toivon, että saatte kuulla tästä loppuelämänne. Ja varsinkin Harold Campingia ei pidä ikinä jättää rauhaan. Hän on moraaliton paska ja ansaitsee pilkanteot, ajojahdit ja halveksinnan vaikka kuolinpäivänään. Hä hä HÄÄ, PASKAHOUSU maailmanloppuhörhö!!! ÄhhähähäääÄ!!!
[Näin oli sanottu 23.5.2011 Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Ravintola(tuomio)päivä!]
[Näin oli sanottu 23.5.2011 Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Ravintola(tuomio)päivä!]
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Mikä on Jussi Halla-ahon ongelma
Itsekin olen sitä mieltä, että Halla-ahon ongelma on älykkyys ja
kirjoittamisen osaaminen viitetietoineen. Tämän takia luultavimmin
hänen vihaajillaan on ongelmia, koska eivät pysty vastadebattiin.
Nimittely, tahallinen väärin ymmärtäminen ja koko koneiston (media,
oikeuslaitos) organisoiminen Halla-ahon nujertamiseen on valjastettu.
Halla-aholla täytyy olla myös hyvä itsetunto, koska heikompi yksilö olisi jo kaatunut sen vainoamisen ja vihaamisen alle, jota häneen on kohdistettu.
[Tapio Vehmaskoski 20.7.2013 maahanmuuttaja Fija Saarnin blogimerkinnän Halla-aholaisuudesta lukijakommenteissa]

Käsittelee sitä kysymystä, tekeekö virallinen kirkko itselleen karhunpalveluksen tukemalla islamia ilosanoman sijasta
Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon uskollinen jäsen Timo Vihavainen käsittelee blogissaan sitä kysymystä, tekeekö Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko itselleen karhunpalveluksen tukemalla islamia ilosanoman sijasta. Oi, katso:
Kirkon tehtävät
Kirkon tehtävät
Millä keinoin Israel on pärjännyt
Katselin Ulkolinjadokkarin Israelin mediasodankäynnistä. Siinä melko lailla demonisoitiin Israelia ja säälittiin palestiinalaisressuja, jotka eivät ole elämänsä päivänä ilmeisesti pahaa tehneet.
Oli aika yllättävää nähdä amerikkalaisessa dokumentissa sellaiset suvakkien kokoontumisajot. En siis yhtään väitä, etteikö Israel tekisi juttuja, jotka lienevät moraalisesti erittäin arveluttavia, mutta Israel kumminkin näyttäisi olevan yksi niitä harvoja sivistysmaita, jotka tekevät reaalipolitiikkaa muslimien suhteen.
Israel on nimittäin ymmärtänyt olevansa vähän kuin entinen koulukiusattu lapsi. Kiusaus on lopetettu sillä, että vedetään altavastaajana kiusaajia turpiin. Ja nyt se varmistaa sen, että läksy ei unohdu, rökittämällä kiusaajia säännöllisin väliajoin. Koska se ymmärtää, että muslimit kunnioittavat vain voimaa. Jos Israel alkaisi nyt tehdä myönnytyksiä Palestiinalle – no, täytyy muistaa että sillä on kolme muutakin rajaa ja jokaisen takana muslimivaltio, joka kieli pitkällä odottaa ensimmäistäkin heikkouden merkkiä.
Kunpa täällä Euroopassakin ymmärrettäisiin tuon ennakoivan itsepuolustuksen merkitys suhteessa muslimeihin.
En oikein käsitä, mistä tämä ihmeellinen ymmärtäminen ja suvaitsevaisuus on saanut alkunsa, ja harhainen kuvitelma että keskustelulla ja päänsilityksellä asiat selviäisivät. Jokainen koulukiusattu tietää, että kiusaus loppuu sillä että saat kiusaajan pelkäämään itseäsi enemmän kuin sinä pelkäät sitä. Ei se lopu sillä että keskustellaan ja ymmärretään.
Välillä tuntuu että länsimaissa kukaan ei enää ymmärrä reaalipolitiikan päälle.
[nimimerkki 'Mutakuoppa' 11.2.2016 nimimerkki 'Ruukinmatruunan' blogin merkinnän Sentimentaalisuus, Köln ja islam lukijakommenteissa]

Ruotsalainen varoittaa Suomea Ruotsin tiestä
Junes Lokka julkaisi blogissaan merkinnän, joka sisältää ruotsalaisen Ingrid Carlqvistin puheenvuoron Tieto lisää tuskaa -seminaarissa 16.3. tekstin. Puheenvuorossaan Carlqvist varoittaa Suomea Ruotsin tiestä, ja kertoo siitä eläviä esimerkkejä. Nainen on entinen ruotsalaisen valtamedian työntekijä. Merkinnän yhteydestä löytyy puhe myös videonpätkän muodossa. Oi, katso:
Ingrid Carlqvist Tieto lisää tuskaa –seminaarissa 16.3.2016
Ingrid Carlqvist Tieto lisää tuskaa –seminaarissa 16.3.2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)