sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Tulisiko huumeet laillistaa

Miljardööri ja muutenkin hyvä jätkä Richard Bransonin mielestä huumeet tulee laillistaa kaikkialla maailmassa. Branson on oikeassa, kuten kansainväliset kokemukset ovat selkeästi osoittaneet. Huumeiden laillistaminen ja dekriminalisointi on vähentänyt käytännössä kaikkia huumeisiin liittyviä haittoja kaikkialla maailmassa, missä kyseistä politiikkaa on kokeiltu.

Tässä ei tietenkään ole mitään kummallista, kun asiaa miettii vähänkään pidemmälle. Huumeiden kieltäminen ei estä ketään käyttämästä huumeita. Vaikka huumeet olisivat miten kielletyjä, niitä käytetään silti ja ihmiset silti ajautuvat koukkuun ja ongelmiin. Kieltolaki ei estä huumeiden käyttöä, vaan ainoastaan siirtää huumeet pois minkäänlaisesta julkisesta kontrollista pimeille markkinoille, jossa kaikki käy ja ainoa laki on viidakon laki. Tästä hyötyvät ainoastaan rikolliset samaan aikaan, kun se vahingoittaa kaikkia muita.

Sen sijaan laillistaminen ja dekriminalisointi todistetusti toimii. Tämä johtuu siitä, että tällöin huumeet ja niiden käyttö siirtyvät yhteiskunnalliseen kontrolliin. Kun huumeiden käyttö ei ole rikos, voi esimerkiksi ongelmakäyttäjä hakea apua pelkäämättä, että avun hakemisesta tuleekin poliisijuttu. Tämä laskee huomattavasti kynnystä hakea apua, mikä puolestaan vähentää huumeista aiheutuvia haittoja huomattavasti. Lisäksi huumeiden saattaminen verotuksen piiriin tarkoittaa, että yhteiskunta saa verovaroja, joilla se voi esimerkiksi hoitaa huumeiden aiheuttamia ongelmia. Tällä hetkellä huumeista ei tule mitään verovaroja, vaan huumeiden aiheuttamat haitat tulevat suoraan yhteiskunnan maksettavaksi.

Kaikki huumeet tulee dekriminalisoida kokonaan ja kevyet päihteet, kuten kannabis, tulee laillistaa ja saattaa verotuksen piiriin. Pidemmän tähtäimen tavoitteena tulee tietysti olla kaikkien muidenkin päihteiden laillistaminen. Tämä on koko yhteiskunnan etu ja nykytilanteeseen verrattuna siinä on käytännössä pelkästään hyötyjä.

Huumeiden laillistamisen vastustajille Branson esittääkin hyvän kysymyksen; jos oma perheenjäsenesi käyttäisi huumeita, laittaisitko hänet ennemmin vankilaan vai hoitoon?

[Jiri Keronen 23.10.2015]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti