Työntekijät eivät ole verrattavissa juustoon

Eivät ole työmarkkinat juustomarkkinoita, koska työläiset ovat eläviä ihmisiä, joilla on tarve toimeentuloon. Palkka määräytyy työntekijän ja työnantajan välisellä vapaalla sopimisella kysynnän ja tarjonnan lain mukaan silloin kun työntekijällä on itsellään riittävä neuvotteluvoima elinkustannuksiin riittävään tai sen reilusti ylittäväänkin palkkaan, mikä on tyypillistä esimerkiksi asiantuntija- tai johtotehtäviin rekrytoitaessa.

Sitten kun tämä ehto ei täyty, lakkaavat yksinkertaistetut kysynnän ja tarjonnan mallit pätemästä ja jotta työntekijöiden ei tarvitsisi täydentää toimeentuloaan rikollisuudella, valtion sääntelykoneistot astuvat useimmissa rikkaissa teollisuusmaissa väliin silloin kun riski alipalkkauksesta on ilmeinen. Pääasiallisia sääntelykeinoja on kaksi:

I Sosiaaliturva

Tällöin työntekijä tekee edelleen alkuperäiselle työnantajalle töitä, mutta hänen tosiasiallinen työnsä on normaalin työn ohella täyttää Kelan anomuksia, mistä valtio maksaa hänelle puuttuvan osan palkasta. Perustulomallit ovat vain tämän variaatioita. Tällaisia malleja karsastavat jopa jotkut oikeistolibertaarit, koska tällaiseen tarkoitukseen käytetty sosiaaliturva on eräänlaista piiloyritystukea.

II Järjestäytyminen

Työnantajan ei anneta enää ostaa työntekijöiden palveluksia yksittäin sopimalla vapailta markkinoilta, vaan ammattiliitoksi kutsutulta työvoiman tarjonnan monopolilta. Jos työntekijät ovat riittävän laajalti kyseisessä monopolissa edustettuina, sen työnantajaliittojen kanssa tehtävät sopimukset tuomitaan yleissitoviksi (Suomessa ja Norjassa) tai liitolle sallitaan omistajien ohella osittainen päätäntävalta yrityksen hallinnossa (Ruotsissa ja Saksassa). Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi perinteisen sijoittajansuojan ja markkinatalouden sääntöjen kannalta tämä näyttää monista hirveältä, mutta siihen on päädytty ajan kanssa välttämään joko skenaariota I tai hallitsematonta työmarkkinakaaosta ja työmaaterroria.

[Tuukka Kuruakin oikeistolaisempi ihminen Samuli Pahalahti oli blogissaan verrannut hassulla tavalla työntekijöitä juustoon, ja yllä olevalla tavalla oli Mikko Nummelin sitten kommentoinut hänen merkintäänsä.]